Softcore

Teepä hieman historiallista kelausta ja ajattele olevasi jälleen takaisin vuodessa 2000. Olipa Eurooppa optimistinen silloin.

Kesällä 2007, hieman Nicolas Sarkozyn presidentinvaalivoiton jälkeen ja oikeiston parlamenttivaalivoiton jälkeen ranskalaisen suurmedian Le Monden toimituskunta havaitsi yleensä varsin äänekkään TV:n vaienneen normaalisti uutisoitavasta aiheesta. Le Monden taholta ongelma asetettiin perinteisessä "meillä on oikeus tietoon" -kehyksessä: miksi tästä ei puhuta, miksi tätä ei uutisoida? Mitä halutaan salata?

Väitetään, että valmisteilla on historiallisen suuri sosiaaliturvauudistus, joka lisää työhön kannustamista ja parantaa perusturvaa. Mitä uudistuksia on todennäköisesti tulossa? Entä miten uudistuksia on perusteltu?

Megafoni julkaiseen yksinoikeudella Anna Kontulan väitöskirjan johdantoluvun. Kontula väittelee seksityöntekijöistä Tampereen yliopiston sosiologian laitokselta 1.10.2008. Kontulan väitöskirja julkaistaan Liken kautta. Megafoni liputtaa.

Yliopistolaiset ovat perinteisesti mieltäneet itsensä "sivistyneistöksi", joka erottautuu "duunareista". Enää tämä kategorinen erottelu ei toimi. Yliopistouudistuksen myötä yliopistolaisten asema on proletarisoitumassa nopeasti. Opiskelijatkin hakevat yliopistosta sivistyksen sijaan ammatillisia valmiuksia.

Yliopistouudistus tuo yliopistohallintoon monia yritystoiminnalle ominaisia piirteitä, jotka vaikuttavat opiskelijoidenkin asemaan. Kriittiset opiskelijaäänet ovat jääneet periaatteellisen ja ponnettoman muutosvastarinnan tasolle. Varsinkaan taistelutahdosta ei voida puhua, vaikka juuri yliopisto-opiskelijat on tunnettu sähäköinä protestien käynnistäjinä. Miksi kiinnostaisikaan protestoida, jos kritiikki jää mielikuvituksettomaksi sivistysaatteen nostalgiaksi ilman pyrkimystä tarkastella uudistuksia opiskelijoiden välittömien etujen kannalta?

Japanin Zengakurenin taktiikka Aasian pitkän 1960-luvun kehyksessä: ei vain heijastus Pariisista tai Vietnamista, vaan kehityksen sisäinen ristiriita, joka kehottaa meitä pohtimaan uudelleen "Aasian vuosisadan" tulevaisuutta.

El Kilombo -kollektiivi (EK) ja Michael Hardt (MH) keskustelevat yhdysvaltalaisten liikkeiden näköaloista ja uuteen taistelusykliin siirtymisestä. Keskustelun kontekstina ovat lähestyvät republikaanien ja demokraattien kansalliskokoukset ja niihen liittyvät yhteiskunnallisten liikkeiden mobilisaatiot. Artikkeli on julkaistu alunperin verkkojulkaisussa In the middle of a whirlwind.

Vielä vuosi sitten puheet globaalista elintarvikekriisistä olisivat kuulostaneet melko oudoilta, erityisesti, jos huoli olisi esitetty Euroopasta käsin. Globaalin elintarvikekriisin heijastukset suomalaisen keskiluokan arkielämään vuonna 2008 olisi ollut täysin epärelevantti poliittinen aihe.

Onko taistelu metropolitaanisista tiloista - autonomisista sosiaalikeskuksista ja kaupunkitilasta - "pelkästään" taistelua rakennuksien tai urbaanin tilan hallintaoikeudesta vai onko tämä taistelu "välittömästi" jotakin muuta? Taistelu metropolitaanisista tiloista (ja rakennuksien hallintaoikeudesta) on todiste geopolitiikan paluusta myös kumouksellisen poliittisen kentän keskipisteeseen.

Johdanto kirjaan Maggio francese ("Pariisin toukokuu"). Deriveapprodi, Rooma 2008.

Taideteollisen korkeakoulun elokuvaopiskelijat ja Vasemmistonuoret järjestivät 23.5. mielenosoituksen uutta innovaatioyliopistoa vastaan. Megafoni julkaisee alistumattomien opiskelijoiden manifestin, joka käsittelee opiskelijoiden ja yliopiston aseman muutosta tietokapitalismissa.

Manifesti on julkaistu aiemmin täällä: http://luokkataistelu.wordpress.com/manifesti-alistumattomille-opiskelijoille

Viime kuukausina julkista keskustelua ovat hallinneet sananvapauteen viittaavat aiheet: Kristian Smedsin Tuntematon sotilas, Katariina Lillqvistin Mannerheim-animaatio, Ulla Karttusen lapsipornoa käsitellyt taideteos, uudelleen pinnalle tullut polemiikki Muhammed-pilakuvista, poliitikkojen yksityisyydensuoja, kansallissosialistinen black metal ja niin edelleen. Jokainen näistä aiheista on oman, laajemman käsittelyn arvoinen, mutta kaiken kohun ja kiihkon keskellä on esiintynyt vain vähän pohdintaa siitä, mikä näitä tapauksia yhdistää ja miksi juuri nyt sananvapauskysymykset ovat pinnalla.

Maksuton joukkoliikenne on jo olemassa. Yhä useampi kaupunkilainen ei maksa liikenteestä. Siinä ei ole mitään mahdotonta, se on osa kaupunkilaisen arkipäivää. Ilmaisen joukkoliikenteen vaatimuksessa on kyse elämänmuodosta eikä rahasta. Minkälaisessa kaupungissa haluamme elää? Kenellä on oikeus liikkua - kenellä on oikeus elää kaupungissa? Kenelle kaupunki rakennetaan, rakennetaanko sitä yksityisesti vai yhteisesti?

"Vasemmiston ja vihreiden katoamistemppu eräältä niiden vahvimmalta maantieteelliseltä alueelta. Kriisin merkit. Tulevat yllättävät kehityssuunnat Yhdysvalloissa ja maailmalla. Globaalin demokraattisen puolueen ja republikaanisen populistisen puolueen synty: kaikki nämä tekijät asettavat poliittisen skenaarion keskipisteeseen kyvyn päättää asioista poikkeustilanteessa."

Kaupungin hallinto on alkanut kohdella yhteistä elintilaamme yksityisenä omaisuutena, jonka on kasvatettava arvoaan ja muututtava pääomaksi. Siksi nollatoleranssin vastaisen taistelun ei tulisi lähteä minkään tietyn ilmaisumuodon legitimoimisesta porvarillisena taiteena, vaan kaupunkitilan käyttöä koskevasta poliittisesta ristiriidasta.

Nollatoleranssille vaaditaan loppua vappuaattona järjestettävässä Vapaa Helsinki-karnevaalissa. "Miksi verorahoistamme käytetään vuosittain miljoona euroa siihen, että graffitit ja muu katutaide buffataan mainosten tieltä?"

Tutkimusosuuskunta General intellect, Tutkijaliitto ja Vasemmistofoorumi julkaisevat torstaina 24.4. kirjan Vasemmisto etsii työtä (Like, Polemos-sarja). Kirja kritisoi vasemmistoa kyvyttömyydestä analysoida nykytyön todellisuutta ja tehdä politiikkaa, joka suojelisi työntekijöitä, ei työpaikkoja. Sopivasti vapun alla ilmestyvä teos ei haikaile menetetyn palkkatyöyhteiskunnan perään.

Ehdotamme, että näkisimme talonvaltausliikkeen uudeksi työväenliikkeeksi, joka tavoittelee uusia työväentaloja. Otamme etäisyyttä käsitykseen, jonka mukaan valtauksissa olisi kyse vain nuoruuden palosta tai idealistisesta maailmanparantamisesta. Haluamme fokusoida keskustelun "kaupunkilaisista yleensä" kaupunkitilassa vaikuttaviin yhteiskunnallisesti tuottaviin voimiin. Talonvaltaukset ilmentävät uuden, urbaanin työvoiman pyrintöjä.

Ihminen on kaupunkilainen, koska ihminen ei ole kotoisin alkuperäisestä perheestä, pienestä yksiköstä, jossa kaikki ovat sukua keskenään ja siis samanlaisia. Ihminen ei ole kotoisin samanlaisten yhteisöstä, vaan yhteisöstä jonka muodostavat keskenään erilaiset ja vieraat.

Olennaista kaupungille on, että erilaisten ja vieraiden ihmisten on voitava tulla siellä toimeen keskenään.

Aprillipäivänä, vaan ei aprillipilaksi, vallattu Jyväskylän yliopiston rakennus Jyväskylän kampusalueella avasi uuden vaiheen jyväskyläläiseen taisteluun avoimen ja autonomisen kaupunkitilan puolesta. Tämä kamppailu on jatkoa ja saa tukensa kaikilta aikaisemmilta taisteluilta ei-kapitalistisen kaupunkitilan puolesta eri puolilla Suomea.

Tämä teksti on osa Precarias a la derivan kirjaa A la deriva por los circuitos de la precariedad femenina, jonka Like ja General Intellect julkaisevat suomeksi keväällä 2008. Precarias a la deriva on madridilainen feministinen tutkimusryhmä, joka pyrkii kartoittamaan prekaarien naisten erilaisia kokemuksia ja elämäntilanteita. Kirja sisältää teoreettisia esseitä, haastatteluja, keskusteluja ja henkilökohtaisia tarinoita. Niissä sairaanhoitajat, väliamerikkalaiset siirtolaiset, viestinnän alan pätkätyöläiset ja puhelintyttöinä opiskelurahojaan tienaavat taidehistorian maisterit kulkevat pitkin Madridin katuja avaten omia reittejään lukijalle.

"Kukaan ei tarvitse kaupunkia, jossa ihmiset eivät voi eivätkä halua elää."

Haastattelun taustana on Giovanna Reggianin murha Roomassa. Murhasta epäiltynä pidätettiin nuori Romanian mustalainen. Italia yritti karkottaa Romanian kansalaisia joukkona, mutta EU:n komissio ilmoitti, että se ei ole mahdollista ja jokainen karkotustapaus on käsiteltävä erikseen. Italian hallitus laati murhan herättämän kuohunnan keskellä nopeasti erityisen "turvallisuuspaketin", jonka ensimmäinen kaupunkitilan turvallisuutta käsittelevä osa hyväksyttiin loka-marraskuun vaihteessa. Se antaa mahdollisuuden karkottaa ihmisiä yleisen turvallisuuden nimissä kansakunnan alueelta. Turvallisuus on sen mukaan määräävä kriteeri ja siksi on mahdollista karkottaa maasta myös Italiassa kymmenenkin vuotta oleskelleita Euroopan unionin kansalaisia ja alaikäisiä: jos ja kun unionin kansalainen tai hänen perheenjäsenensä kansalaisuudesta riippumatta on käyttäytynyt sillä tavoin, että se vaarantaa ihmisarvon suojelun, ihmishenkilön perusoikeudet tai julkisen tilan vahingoittumattomuuden, tehden näin hänen läsnäolonsa kansallisen territorion alueella yhteen sopimattomaksi tavanomaisen yhdessäolon kanssa. Rikosoikeus on karkotusten kannalta olennaisessa asemassa ja kuitenkin käsitteet, kuten "yleinen" tai "julkinen turvallisuus" tai "käyttäytyminen" ovat rikosoikeudellisesta näkökulmasta epämääräisiä.

Perheensä kanssa asuntovaunussa, parakissa tai teltassa asuva ei kenties suojele riittävästi ihmisoikeuksia esim. sosiaaliviranomaisten näkökulmasta. Lisäksi karkotus voi perustua perheenjäsenen käytökseen, vaikka rikosoikeudessa rikosoikeudellinen vastuu on henkilökohtaista. Italia ei ole mikään erityistapaus Euroopassa. Suomessa samantyyppistä keskustelua on käyty "somalialaislähtöisten" kohdalla ja myöhemmin kuluvan vuoden aikana juuri EU:n alueelta tulleiden kerjäläisten yhteydessä. Esimerkiksi ulkomaalaisviraston alueyksikön johtaja Esko Repo sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa (30.12.2006) Suomessa käydystä "julkisesta keskustelusta", että vakaviin rikoksiin syyllistyneet somalialaislähtöiset ihmiset voitaisiin karkottaa Somaliaan: "Itse arvioin, että sillä on ollut vaikutusta". Ulkomaalaisviraston mukaan pelko tulla karkotetuksi on siis pakolaispolitiikan toimiva keino, eli pakolaispolitiikka on kääntynyt pakolaisuuden tuottamiseksi. Liberaali ja sosialidemokraattinen hyvinvointivaltion ja hallinnon malli näyttää hajoavan käsiin sen kohdatessa esimerkiksi maahanmuuttajien, pakolaisten ja säilöönottokeskusten esiin nostamia ongelmia. Esimerkiksi pakkomielle yksilön vapauksien takaamiseksi muuttuu täydelliseksi vastakohdakseen, kun turvallisuuden nimissä vapaudet riistetään oikeuksien suojelemiseksi, kuten säilöönotettujen kohdalla.

Kesällä 2001 Genovan G8-kokousta vastaan järjestettiin suuria mielenosoituksia. Niiden aikana koko satojen eri järjestöjen muodostama yhteenliittymä Genova Social Forum antoi tukensa avoimelle tottelemattomuudelle. Valtiovalta vastasi siihen militaristisella väkivallalla, jonka tuloksena olivat Carlo Giulianin kuolema sekä Diazin koulun verilöyly. Nyt syksyllä 2007 on asetettu syytteeseen 25 mielenosoittajaa, joille vaaditaan yhteensä 225 vuoden tuomioita. Pitkään kestänyt prosessi on pyrkinyt vääristelemään Genovan tapahtumia. Historian vääristelyyn on päätetty vastata järjestämällä Genovassa mielenosoitus 17.11.

Tämä vetoomus julkistettiin lauantaina 20.10.2007 Genovassa järjestetyssä tilaisuudessa.

1970-luvulta peräisin olevassa kirjoituksessaan Felix Guattari hahmottelee eräänlaista huumeiden "mikropolitiikkaa". Hänen mukaansa kaikista huumeisiin liittyvistä yksinkertaistavista - niin kriminalisoivista kuin medikalisoivista - näkemyksistä olisi päästävä eroon. Huumausainekysymystä käsiteltäessä olisi otettava huomioon kaikki huumeiden sosiaaliset, subjektiiviset, taloudelliset ja muut yhteydet. Guattari ehdottaa uudenlaista erottelua mietojen ja kovien huumeiden välille sen perusteella, mahdollistavatko ne uudenlaisten elämänmuotojen rakentamisen ja kokeilemisen, vai johtavatko ne eristymiseen ja ahdistukseen.

Ben Danglin haastattelu Latinalaisessa Amerikassa meneillään olevista yhteiskunnallisista kamppailuista ja niiden tulevaisuudesta. Haastattelu on julkaistu alunperin Vermont Guardian -lehdessä.

Fanifiktio on uusi virtuaalisen kanssakäymisen muoto, joka perustuu omien tarinoiden tuottamiseen jonkin tunnetun teoksen pohjalta. Viime keväänä pahanpäiväisesti epäonnistunut yritys perustaa kaupallinen fanifiktiosivusto osoitti, että "yhteistoiminnallisen vuorovaikutuksen" haltuunotto ei ole aivan helppoa. Bisnesmiehet naurettiin maan rakoon ja nettikeskusteluissa nousivat jälleen esiin vanhat haamut, Marxin poliittisen taloustieteen kritiikin käsitteet.

Vaalituloksen jälkeen vasemmistolaiset institutionaaliset toimijat, kuten myös ulkoparlamentaariset ryhmät, ovat hyvin korostuneesti puhuneet meteorologian termein oikeistolaisista tuulista ja aalloista. Poliittisten tapahtumien muuttaminen luonnonilmiöiksi sisältää tietenkin vapautumista syiden arvioinnista. Tuulet ja aallot muuttavat välillä suuntaa: nyt mennään oikealle, ehkä ensi kerralla mennään vasemmalle.

Joidenkin vasemmistolaisten mielestä vika on taas ollut vääränlaisessa vaalikommunikaatiossa. "Radikaalien" mielestä vasemmistopuolueet ovat siirtäneet sanomaansa liikaa keskustan suuntaan, ja "reformistien" mielestä on tuotu esille liian voimakkaasti vastakkainasettelua ja "vanhoja" arvoja. Merkillepantavaa on tietysti se, että vika on "kommunikaatiossa", eikä harjoitetussa politiikassa.

Situationistit ja luova luokka kisaavat rinta rinnan mytologisimman "avantgarden" asemasta. Maaliskuun loppupuolella niiden tiet kohtasivat mellakoiden ravistelemassa Kööpenhaminassa. Kun "Expect Anything Fear Nothing - Seminar on the Situationist Movement in Scandinavia" -konferenssissa [1] haudattiin SI:tä koskevia harhaluuloja, juhli luova luokka mellakoita uuden luovan etujoukon voittona. Stewart Home heiluttaa häkkiä.

Kulttuurieroista ja "sivilisaatioiden yhteentörmäyksestä" on viime vuosina tullut muoti-ilmauksia, joiden avulla pyritään selittämään niin globaaleja kuin paikallisia yhteiskunnallisia ristiriitoja. Yhteiskuntapolitiikan laitoksella 20.4.2007 vierailuluennon pitänyt sosiologi Alessandro Dal Lago korosti kuitenkin, että näitä käsitteitä pitäisi kohdella pikemminkin selitettävinä kuin selittävinä ilmiöinä. Mistä puhe kulttuurieroista kertoo ja miten se liittyy globalisaatioon, valtion ja talouden roolin uudelleenmäärittelyyn ja muihin yhteiskunnallisiin muutosprosesseihin?

Tämä teksti perustuu Dal Lagon luentoon "Do Cultural Differences Exist?" sekä sen taustana toimineeseen Dal Lagon artikkeliin "Esistono davvero i conflitti tra culture. Una riflessione storico-metodologica"[*]

Oikeuden kritiikki ei pohjimmiltaan ole muuta kuin yritys löytää oikeudellisten muotojen sisältä antagonismin kiihkeys, alistettujen ja riistettyjen subjektien hahmo, jota juridisen abstraktion kuitenkin varsin todellinen voima uutterasti pyrkii hillitsemään ja pitämään kurissa.

Kööpenhaminassa oli 1.-3. maaliskuuta erittäin kuuma viikonloppu, etenkin sen vaihtoehtokaupunginosassa Nørrebrossa, jossa nyt tyhjennetty ja purettu Ungdomshuset sijaitsi, sekä Rasmussenin hallituksen nykyisin ahdisteleman kuuluisan hippivapaakaupunki Christianian ympäristössä. Häädön ja sitä seuranneet kolme päivää ja kolme yötä kestäneet rajut mellakat saivat aikaan paikalliset sosiaalidemokraatit, jotka ovat hallinneet kaupunkia vuodesta 1900. Protestoijien tyly kohtelu, pinkiksi muuttunut Andersenin merenneito ja 600 aktivistin pidätykset ovat nostattaneet eurooppalaisen nuorison keskuudessa poikkikansallisen solidaarisuusaallon - vetoomuksia, aktioita, boikotteja ja Tanskan konsulaattien valtauksia - ei ainoastaan Malmössä, Göteborgissa, Hampurissa, Oslossa ja Helsingissä, vaan myös Berliinissä, Münchenissä, Leipzigissä, ja jokaisessa Saksan kaupungissa, kuten myös Varsovassa, Poznanissa, Budapestissa, Amsterdamissa, Venetsiassa, Milanossa, Ateenassa, Thessalonikissa, Istanbulissa.

Roomalaiskatolisessa kuvataiteessa punaisella värillä on mielenkiintoinen kaksoismerkitys. Miehen vaatteissa se symboloi valtaa ja kuninkaallista verta, mutta naisen päällä sillä viitataan syntiin. Punainen on huoran väri. Raamatun tunnetuin langennut nainen, Maria Magdalena, kuvataan usein punatukkaisena ja pukeutuneena punaiseen.

Mario Trontin puheenvuoro operaismosta Historical Materialism 2006. New Directions in Marxist Theory -konferenssissa Lontoossa 8.-10. joulukuuta 2006.

Seuraava on armottoman oivaltava johdanto tendenssimäiseen "äärioikeiston" kulttuuriseen hegemoniaan italialaisessa "alaproletariaatissa", jonka olemassaoloa "demoradikaali"* vasemmisto tuskin tunnustaa, omahyväiseen kognitaariseen ahteriinsa katoamisen prosessissa.

Joukko helsinkiläisiä opiskelijoita valtasi tänään Porthanian yliopistorakennuksen protestoidakseen opiskelijoiden asemaa yhtenä tietokapitalismin riistetyimpänä työvoimana. Valtaajat ovat julistaneet opiskelijalakon perjantaiksi 8.12. Tässä julkaistavan valtaajien lakkopamfletin voit ladata myös pdf-tiedostona osoitteesta http://lakko.wordpress.com/. Monista ja levitä! Tue opiskelijakapinaa!

Monissa Etelä-Amerikan maissa on viime vuosina syntynyt voimakkaita työväestön ja intiaanien liikkeitä, ja tapahtunut sellaisia hallinnon vaihdoksia, jotka eivät noudata hallitsevien eliittien sisäisten vaihdosten eivätkä autoritaarisen vallankaappauksen fysiologiaa. Sen sijaan näille ilmiöille on ominaista avoin ja tuottava suhde alistettujen luokkien uuden sosiaalisen ja poliittisen kokoonpanon kanssa.

Tilanne Oaxacan kaupungissa Meksikossa on kiristynyt viimeisen viikon aikana merkittävästi. Kyseessä on toukokuusta 2006 lähtien käynnissä ollut kansanliike, joka rakentaa ruohonjuuritason itsehallintoa ja vaatii korruptiosta ja ihmisoikeusloukkauksista syytetyn kuvernöörin Ulises Ruizin eroa. Lokakuun lopulta lähtien liikettä on tukahdutettu paitsi kuvernöörin palkkaamien asevoimien toimesta, myös liittovaltion hallituksen taholta. Lukematon määrä ihmisiä on kadonnut ja kymmeniä on tapettu. Ihmisoikeusjärjestöt ovat raportoineet myös poliisin harjoittamasta kidutuksesta. Länsimainen media on lähinnä vaiennut konfliktista. Suomenkielinen Oaxaca-blogi osoitteessa http://meksiko.blogspot.com levittää informaatiota Oaxacan tilanteesta.

Painelta peräisin oleva ajatus vastikkeettomasta kansalaisrahasta on kulkenut pitkän matkan, jota ovat leimanneet asteittaiset sosiaaliturvaa koskevat toimet 1900-luvun toisella puoliskolla, samalla kun vähän ammattitaitoa vaativaan työhön kohdistuvat valtion tuet ovat kasvaneet. Siirtyminen varsinaiseen yleiseen avustukseen olisi mahdollinen, jos oltaisiin valmiita yhdistämään erilaiset järjestelmät, kuten toimeentulotuki, verovähennys, työttömyysavustus ja työvakuutus. Helpottamalla yksinkertaisimpia suhteita työn, perhe-elämän ja koulutuksen välillä on mahdollista rakentaa tukeva solidaarisuuspohja, joka mahdollistaa sellaisen elämän valitsemisen, jonka itse kukin toivoo saavansa.

Prekariaattikeskustelu ei ole pätkätyöläisyyskeskustelun jatkamista toisin käsittein. Prekaarisuudella ei ole mitään välttämätöntä tai tyhjentävää yhteyttä pätkätyöläisyyteen. Monet prekariaatin käsitettä käyttävät eivät oikeastaan tiedä, mistä puhuvat.*

Helsingin EuroMayDay-verkoston ja Megafonin manifesti vapputapahtumista.*

Keskustelu ns. perustulosta liittyy palkkatyöyhteiskunnan muutoksiin, tietoyhteiskuntaan siirtymiseen, uusiin tuotannon ja työn muotoihin sekä uuteen yrittäjyyteen. On hyvä muistaa, että palkkatyöläisellä tuotantovälineet eivät ole työläisen itsensä hallussa ja että yrittäjällä ne ovat vähintäänkin yrittäjän hallinnassa. Tietoyhteiskunnassa tuotantovälineet ovat tiedon tuottamisen ja välittämisen välineitä, yhä useammin ihmisaivojen ajattelukyvyn tuottamisen ja ohjaamisen sekä tiedon välittämisen välineitä.

Turusta kaavaillaan Euroopan kulttuuripääkaupunkia vuodelle 2011, mutta mikä on taiteen tila kaupungissa? Tilaa taiteelle tai sen tekemiselle ei tunnu löytyvän kuin suurella rahalla eikä virallista kautta esitettyihin pyyntöihin kuulu vastauksia. Niinpä joukko nuoria aikuisia valtasi 9.6.2006 tarvitsemansa tilan kaupungilta. Muutaman vuoden tyhjillään olleet rakennukset lähellä Turun rautatieasemaa nimettiin kulttuurikeskus Ratapihaksi.

Vapun EuroMayDay-mielenosoitusten jälkeen aktivisti Eetu Viren lohkaisi parhaaseen katseluaikaan sanan, joka on nostanut poliitikkojen ja iltapäivälehtien toimittajien niskavilloja pystyyn: "paskaduuni". Käsitettä kavahtaneet ihmettelevät, kuinka joku voi halveksua työtä ja työtä tekeviä tällä tavoin? Eikö työnteko ole kunnia-asiamme? Samoilta tahoilta löytyy tosin kahmaloittain ymmärrystä kun elektroniikka- ja paperiteollisuus tuomitsee teoillaan suomalaisen työn ja sen tekijät tarpeettomaksi "rupusakiksi". Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa!

"Uusliberaali sääntely on nyt ohi", väittää Alex Foti ja analysoi tilannetta, jossa globalisaatio antaa periksi globaalille alueellisuudelle ja vapaakaupasta tulee hallinnoitua protektionismia. Nykyinen eurooppalainen hallinnointi on vaimennettua uusliberalismia, jonka parhaana puolena on toimiminen vastapainona bushilaisille voimille. Se sijoittaa hyvinvointiin ainoastaan inhimillisen pääoman tuottavuuden lisäämiseksi ja yhteiskunnallisen tottelevaisuuden takaamiseksi. "Tarvitsemme korvikkeen poliittiselle puolueelle tuottaaksemme uutta poliittista identiteettiä ja ideologista diskurssia, joista molemmista on kipeä pula nousevan älyllisen hämmennyksen ja poliittisen lahkolaisuuden keskellä. Ja me tarvitsemme täydennyksen ay-toiminnan militanteimmille ja innovatiivisimmille osille, niin että voimme työskennellä ja organisoida konflikteja yhdessä, samalla kun edistämme Euroopan prekaarisen nuorison erityisiä tavoitteita."

Sèbastien Louis on luxemburgilainen sosiologi, jonka väitöskirja The Ultras Phenomenon in Italy käsittelee ultria eli hardcore-jalkapallofaneja.

Yksi kiinnostavimmista aloitteista matalapalkkaisten palvelutyöläisten aseman parantamiseksi on Yhdysvalloissa syntynyt ay-kampanja Justice for Janitors (Oikeutta siivoojille).

Luento, jonka Luisa Muraro piti 21. toukokuuta 2006 Filosofian festivaalilla Roomassa.

"Non au CPE, non à la precarité!" Aaveet, jotka häiritsevät globaalin pääoman hallitseman yhteiskunnallisen tehtaan tuotantorauhaa, kalistelevat kahleitaan kaikkein äänekkäimmin jälleen kerran juuri Ranskassa.

Miten maailma muotoutuu? Miten maailma romahtaa? Uusliberalistinen globalisaatio yhdisti nämä kaksi vastakkaista kysymystä yhdeksi - ennen kuin syyskuun 11. näytti, ettei vastauksena voi olla täydellinen synteesi. Itsen paikantaminen vasten tuhon horisonttia, ja sitten elettyyn kokemukseen kohdistuvan intervention tapojen ja laajuuksien löytäminen, ovat intellektuaalisen aktivismin teitä nykyisessä maailmanjärjestelmässä.

Sanotaan, että elämme prekaarisuuden aikaa, jonka merkkejä voimme löytää kaikkialta: työmarkkinoilta, siirtolaisuudesta, terrorismin vastaisista sodista, jokapäiväisestä elämästämme. Monet rajat, jotka ennen pitivät meitä paikoillaan, ovat liudentuneet: vanhat rajat ovat kadonneet ja uusia ollaan pystyttämässä - de- ja reterritorialisaatio.

Jokaisena kansainvälisenä naistenpäivänä vuodesta 2000 lähtien naiset yli 60:stä maasta ovat tehneet kaikenlaisia ruohonjuuritason toimia vaatiakseen, että yhteiskunta sijoittaa hoivaan eikä tappamiseen ja että raha, joka tuhlataan sotaan, käytetään sen sijaan siihen mitä meidän yhteisömme tarvitsevat, alkaen naisten ja ensihoivaajien tarpeista, joista kaikki muut ovat riippuvaisia.

Milanossa 17.-19.2.2006 pidettävään Euromayday-verkoston kokoukseen liittyvä poliittinen dokumentti.

Viime joulukuussa Sydneyn Cronulla Beachilla tapahtuneet mellakat laajentavat metropolitaanisen sodan kenttää. Artikkelissa tarkastellaan Australian mellakoita suhteessa monikulttuurisuuteen ja rotukysymyksiin.

Negrimania. Globaaliliikkeiden raamatuksi muodostuneen Imperiumin kirjoittaja Antonio Negri on äskettäin julkaissut kirjan Movimenti nell'Impero ("Liikkeitä imperiumissa"). Kolmekymmentä vuotta sitten häntä syytettiin "cattivo maestroksi" ("paha opettaja") ajatustensa vuoksi. Nyt hänen ajatuksensa koskien antiamerikkalaisuutta, oikeuslaitosta ja globaaliliikkeitä nostavat meteliä myös vasemmiston keskuudessa.

Pintapuolisesti katsottuna Creative commons -projekti näyttää olevan menestys. Se on synnyttänyt kiinnostusta immateriaalioikeuksia ja "public domainin"¹ eroosiota kohtaan. Se on myös osallistunut yhteisen uudelleenajatteluun "informaatioaikakaudella". Se on tarjonnut institutionaalista, käytännöllistä ja lainopillista tukea yksilöille ja ryhmille, jotka ovat halunneet kokeilla ja kommunikoida kulttuurin kanssa entistä vapaammin. Kasvava joukko äly- ja taiteellisia työntekijöitä osallistuu nyt Creative commons -verkostoon ja hyödyntää sen tarjoamia vaikutusmahdollisuuksia ja vapautta. Näistä pyrkimyksistä huolimatta jää vielä avoimeksi kysymyksiä Creative commons -projektin tavoitteista ja pyrkimyksistä sekä sen tarjoamasta näkemyksestä vapaasta kulttuurista. Nämä kysymykset tulevat entistä merkittävämmiksi, kun Creative commons kehittyy vapaan kulttuurin julkikuvan vaikutusvaltaisemmaksi ja äänekkäämmäksi "edustajaksi".

Tapasin Carol Leighin hänen vieraillessaan Philadelphiassa menneenä talvena. Jonkin ihmeen kautta hän oli kuullut äskettäin perustetusta uudesta järjestöstäni SWAT:sta (Sex Workers Action Team). Luonnollisesti tämä seksityöntekijöiden oikeuksia ajavan liikkeen perustaja otti yhteyttä meihin (toistaiseksi ainut liitto kaupungissa) kysyäkseen, haluaisimmeko osallistua hänen kanssaan väittelyyn, jota nauhoitettiin National Public Radioon. SWAT vuorostaan kutsui Carolin omaan tapaamiseensa, jossa hän ilahdutti meitä valokuvilla matkoiltaan ympäri maailmaa ja liikkeen historian (herstory) pikakurssilla.

Artikkelissa kirjoittaja pohtii Pariisin lähiömellakoiden rakennetta, suhdetta nihilismiin ja uusliberalistiseen talouteen.

Joitakin poliittisesti epäkorrekteja pohdintoja väkivallasta Ranskasta ja siihen liittyvistä asioista, osa 1. Artikkeli on julkaistu alunperin verkkojulkaisussa Lacan dot com.

Synopsis: me olemme prekaarisia. Se merkitsee muutamia hyviä asioita (työn ja elämän jatkuva muutos tarkoittaa monipuolisen tietotaidon ja osaamisen kertymistä) ja monia huonoja (haavoittuvuus, epävarmuus, köyhyys, sosiaalinen suojattomuus). Mutta tilanteemme ovat niin monenlaisia, niin yksilöllisiä. On vaikeaa löytää yhteisiä nimittäjiä, joista lähteä liikkeelle, tai selviä eroja, jotka jakaa toisten kanssa. Meidän on vaikeaa ilmaista itseämme, määrittää itsemme yhteisen prekaarisuuden pohjalta. Tilanne ei kaipaa yhtenäistä ja yksinkertaistavaa identiteettiä, jonka taakse piiloutua, mutta jonkinlaisen yhteenliittymän tarve on hälyttävä. Meidän on pystyttävä kertomaan tarpeesta ja kohtuuttomuudesta, jota koemme työssä ja elämässä. Vain näin voimme paeta uusliberalistista pirstaloitumista, joka erottaa meidät toisistamme, tekee meistä heikkoja, pelon, riiston tai "jokainen on omillaan" -egoismin uhreja. Rakentamalla luovia ja jaettuja taisteluita haluamme ennen kaikkea tukea toisenlaisen elämän mahdollisuuksia.
- Kutsusta osallistua ensimmäiselle vaellukselle (derive*), lokakuu 2002

Elokuvan La Haine (Viha) ohjaaja Mathieu Kassovitz analysoi Ranskan poliittista tilannetta lähiömellakoiden jälkimainingeissa.

Ranskan lähiöiden nuoret ovat antamassa oppitunnin isoveljilleen, jotka eivät enää uskalla tehdä mitään horjuttaakseen uutta maailmanjärjestystä ja työväenluokkia koettelevaa epäoikeudenmukaisuutta.

Pariisista alkaneet mellakat leviävät päivä päivältä laajemmalle. Niin Ranskan kuin naapurivaltioidenkin väkivaltakoneistot ovat hälytystilassa, poliisi koventaa otteitaan, oikeus jauhaa tylyjä tuomioita ennätysvauhdilla mellakoijille, lentokoneet lennättävät paperittomia siirtolaisia takaisin sinne jonnekin ja kansalaiset - ne, joilla on paperit ja autot - haukkovat henkeään eivätkä oikein tiedä, mitä tästä kaikesta tulisi ajatella.

Tekstissä käsitellään verkkoa yhteiskunnallisen vaikuttamisen välineenä ja kenttänä. Huomion kohteena on erityisesti verkon rooli suorassa yhteiskunnallissa vaikuttamisessa. Esimerkkinä tästä itseorganisoituvasta toiminnasta tarkastellaan Prekariaatti.orgin sivustoa.

Käsittelen tekstissä kuokkavierasprotesteja julkisuushakuisena poliittisena provokaationa. Lähtökohtanani on käsitys, jonka mukaan kuokkavieraat ovat toimintatyyliltään esimerkillinen, joskin kärjekäs ja radikaali, tapaus 2000-luvun vaihteen yhteiskunnallisen liikehdinnän toimintatyylistä. Kyetäksemme ymmärtämään kuokkavierasprotestoinnin tyyliä, meidän on muotoiltava uudenlainen näkökulma poliittiseen toimintatilaan.[1]

Kirjoitus perustuu 7.8.2005 Open Minds Open Borders -festivaaleilla järjestetyn ihmiskauppaa kïäsitelleen paneelin herättämiin ajatuksiin. Allekirjoittanut toimi paneelin puheenjohtajana.

Autonomian rakentaminen on antagonismien avaamista ensisijaisempi ongelma. Suorien vastaiskujen sijasta meidän on sekaannuttava kapitalismiin ja potkaistava se ulos kiertoradaltaan. Näin ajattelee Franco "Bifo" Berardi. Megafoni haastatteli Bifoa Helsingissä 16.4.2005.

"Vappuaaton nuorisoproletariaatti, joka pakenee liittoja, työtä, valtiota ja vasemmistoa katsoen niiden kauhuja, on potentiaalinen enkelimäinen monsterimme, joka ei tarvitse muuta kuin siipiä ja miekkaa."

Milanolainen taloustieteen tohtori ja aktivisti Alex Foti vieraili huhtikuussa 2005 Suomen sosiaalifoorumissa järjestetyssä prekariaatti.orgin seminaarissa. Foti on ollut vuodesta 2001 alkaen käynnistämässä Mayday-projektia Milanossa ja edistämässä sen leviämistä euroopanlaajuiseksi. Lisäksi hän on Chainworkers-kollektiivin entinen perustajajäsen ja vaikuttaa nykyään uudessa italialaisessa verkostossa nimeltä Neurogreen. Megafoni haastatteli Fotia Helsingissä sunnuntaina 10.4.2005.

Prekariaatti on lanseerattu ensisijaisesti poliittiseksi käsitteeksi ja sen tarkoituksena on nimetä laaja-alaista muutoksen ja uudistumisen prosessia. Prekariaatti-sanalla on hyvin samanlainen sointi kuin proletariaatilla, ja proletariaatilla ja prekariaatilla on paljonkin yhtäläisyyksiä. Varhaisempien vuosisatojen proletaarit olivat varmastikin hyvin pitkälle samankaltaisia kuin tämän päivän prekaarit: nöyryytettyjä, työn avulla sidottuja ja kahlittuja. Mutta millainen ihminen voidaan kahlita työn avulla, ja millainen ihminen voidaan asettaa orjan asemaan suhteessa työnantajaan.

1970-luvulla vappu oli jo tapahtumana eltaantunut ja hieman törkeä. Eltaantunut, koska työväen taistelut - ja politiikka sekä elämä ylipäätään - pysyttelivät huolellisesti kaukana siitä. Noissa ilottomissa kulkueissa läsnä oli vain ammattiyhdistysliike keynesiläisen valtion institutionaalisena kipupisteenä.

Virnon kirjoitus avaa Megafonin vappusarjan, jossa julkaistaan yksi (työ)elämän prekarisaatiota käsittelevä kirjoitus/vapunaluspäivä.

Viime vuosina on vietetty monia toisen maailmansodan tapahtumiin liittyviä muistopäiviä. Viimeksi 27.1.2005 vietettiin Auschwitzin vapauttamisen muistopäivää. Muistopäivä sai jälleen kerran monet, sanomalehtien kolumnisteista sähköisten keskustelupalstojen käyttäjiin, herkistämään mielensä "pahuuden" olemuksen pohdiskelulle. Oliko Hitlerin Saksan valtiokoneisto ainutkertaisen pahuuden ruumiillistuma? Onko sen pahuuden vertaaminen johonkin - kuten Stalinin Neuvostoliittoon tai WTC-iskun toteuttaneisiin terroristeihin - väistämättä sen väheksymistä ja siten loukkaus sen uhreja kohtaan?

Äskettäisiä Irakin vaaleja on pidetty suurena länsimaisen demokratian voittona. Naomi Kleinin mukaan liittouman poliittisten johtajien ja tiedotusvälineiden reaktioista paistavat läpi yhtäältä omahyväinen itsetyytyväisyys ja toisaalta täydellinen välinpitämättömyys vaaleissa kannatusta saaneita poliittisia linjauksia kohtaan. Vaaleissa oli kyse siitä, "mitä irakilaisten sisukas rohkeus sai amerikkalaiset tuntemaan heidän sodastaan", Klein kirjoittaa tuoreessa The Nation -lehden kolumnissaan.

Prekariaatti on yhteiskunnallisen tuotannon muutosta koskevan keskustelun viimeisimpiä uudissanoja. Se on leviämässä nopeasti, mutta se on myös vaarassa tylsistyä. Näin ennen kaikkea siksi, että käsite suomennetaan helposti vain pätkätyöläisyydeksi. Tämä teksti selventänee osaltaan prekariaattikeskustelua ja prekarisaation yhteyksiä yhteiskunnalliseen muutokseen.

Vuonna 1971 ryhmä Potere Operaiossa toimineita naisia perusti feministisen suuntauksen, joka tunnettiin nimellä Lotta Femminista. Liike keskittyi naisten tekemän uusintamistyön analyysiin ja siihen liittyviin kamppailuihin palkasta/toimeentulosta. Yksi liikkeen perustajista, Mariarosa Dalla Costa, tuo oheisessa artikkelissa esille kokemuksiaan feministiliikkeen kamppailuista 1970-luvun Italiassa. Artikkeli koostuu otteista Dalla Costan puheenvuorosta operaismon historiaa käsitelleessä seminaarissa "L'operaismo a convegno", joka pidettiin Roomassa 2002.

Vuodesta 2001 saakka verkosto italialaisia, ranskalaisia ja katalonialaisia mediahaktivisteja, perustason ammattiliittoja, itsehallinnollisia ja vallattuja nuorisokeskuksia, critical mass -polkupyöräilijöitä, opiskelijaryhmiä, työläisaktivistien kollektiiveja, siirtolaisten yhdistyksiä ja valikoima kommunisteja, vihreitä, anarkisteja, homoja sekä feministejä on synnyttänyt MayDay-paraatin, joka tapahtuu toukokuun 1. päivä iltapäivällä Milanossa, Italiassa. Milanon MayDay on kasvanut osallistujamäärässä ja merkityksessä vuoden 2001 5000 ihmisestä vuoden 2003 50 000 ihmiseen.

Marhaba Europe! on Lähi-idän aktivisteista koostuva euroopanlaajuinen puhujakiertue, joka vieraili Suomessa joulukuun 2004 alussa. Kiertueen tarkoituksena on kertoa alueen kansalaisliikkeistä, jotka vastustavat vanhoja sekä uusia sorron muotoja Israelin miehitysvallasta patriarkaattiin sekä seksuaalisen monimuotoisuuden tukahduttamisesta öljysotiin ja jotka luovat yhteiskunnallisia vaihtoehtoja verkostoituen keskenään. Megafoni haastatteli erästä kiertueen aktiiveista, israelilaista Moshe Robesia ennen Jyväskylässä järjestettyä "Vaihtoehtoja sotatilalle"-yleisötilaisuutta.

Tie vuoden 2003 Euroopan sosiaalifoorumista alla kuvattuihin Lontoon tapahtumiin oli paljon kiemuraisempi kuin pelkkä Kanaalin ylitys. Matkaan liittyi useita täyskäännöksiä ja onnettomuuksia, jotka nostavat esiin tärkeitä kysymyksiä Euroopan liikkeiden nykyisestä tilasta keskellä deterritorialisoitumis- ja reterritorialisoitumisprosesseja.¹

"There is no more effective way to break the spell of tradition than to cut out the 'rich and strange', coral and pearls, from what had been handed down in one solid piece." (Hannah Arendt: Walter Benjamin: 1892-1940) Linja-autonkuljettajien lakon tulkinnassa on mentävä pintaa syvemmälle. Kuten Arendtin/Benjaminin helmien kalastaja, meidän on sukellettava meren syvyyksiin löytääksemme aarteet: korallit ja helmet.

Elämästä epätyypillisten työsuhteiden ketjussa on tullut normaali olotila monelle nuorelle. Vakituinen työpaikka on jotain, mikä kuuluu vanhaan, katoamassa olevaan maailmaan. Opiskeleminen ja opiskelun ohessa tehdyt projektit ja pätkätyöt eivät ole valmistautumista todelliseen työelämään siirtymistä varten, ne ovat itse ura.

Heti kunnallisvaalien tuloksen selvittyä vihreiden piirissä on äänekkäästi toivottu poliittista keskustelua tappion syistä ja vastausta vanhaan tuttuun kysymykseen: mitä on tehtävä?

"Migration as a social movement" -seminaari oli yksi Euroopan sosiaalifoorumin (Lontoo 14.-17.10.2004) monista siirtolaisuusaiheisista keskustelutilaisuuksista. Valitettavasti tilaisuuden puitteet olivat kuitenkin vakavasti puutteelliset: suuri sali Alexandra Palacessa oli jaettu osiin kiinnittämättä riittävästi huomiota äänieristykseen, ja niinpä seminaariin keskittymistä vaikeuttivat huomattavasti aivan vieressä järjestetystä toisesta keskustelutilaisuudesta kantautuvat voimakkaat äänet. Hankalista olosuhteista huolimatta seminaarin puhujat hoitivat kuitenkin tehtävänsä onnistuneesti.

Euroopan sosiaalifoorumi järjestettiin kolmannen kerran 14.-17.10. tapahtumapaikkanaan Lontoo. Seminaareihin, kulttuuritapahtumiin ja mielenosoituksiin osallistui kaikkiaan kymmeniä tuhansia ihmisiä. Eräs sosiaalifoorumin kiinnostavimmista vieraista oli Michael Hardt, jonka yhdessä Antonio Negrin kanssa kirjoittama Multitude, Empiren jatko-osa, julkaistiin elokuussa. Hardt osallistui 16.10. alustajana tilaisuuteen "Anti-dystopia and Euroradical identities" (University of London Union), jonka järjestäjänä toimi mm. North-European Anticapitalist Network.

Jos on uskominen tuoretta tv-mainosta, jossa etsitään kilpailijoita kamppailemaan työpaikasta Jari Sarasvuon yrityksessä, tällä hetkellä keskeinen käsite on "huomiotalous": huomiokyky, empatia ja palvelusuuntautuneisuus ovat menestyksen edellytyksiä. Yrityselämäkeskustelun piirteisiin kuuluu tietty trendivaihtelu, mutta olisi yksinkertaistettua olettaa, että tämän vaihtelun ja käytettyjen muotikäsitteiden tai niiden tehtävien välinen suhde olisi puhtaasti satunnainen. Tärkeä esimerkki tästä on "luottamuksen" ja "sosiaalisen pääoman" asema nykyisessä talous- ja yrityskeskustelussa, sillä käsitteiden käyttötavat liittyvät olennaisella tavalla sekä nykyaikaiselle taloudelle luonteenomaisiin toimintamalleihin että niiden hallintaan.

Rackspace, joka on Indymedian (http://www.indymedia.org/) Internet-palveluntarjoaja, sai FBI:n määräyksen poistaa verkosta Isossa Britanniassa sijaitsevia Indymedian palvelimia. Lisäksi Rackspace joutui luovuttamaan kovalevyjä Indymedian palvelimista. Tästä johtuen useat paikalliset Indymediat eivät ole toiminnassa.

Yritykset irtisanovat työntekijöitään ja lopettavat tuotantoaan tai siirtävät sitä halpojen tuotantokustannusten maihin. Suomen hallitus laatii globalisaatiostrategiaa ja poliitikot puhuvat Kiina-ilmiöstä: Kiina ja Aasia vetävät puoleensa sekä perinteistä teollisuustyötä että matalan tuottavuuden palveluita. Mistä tässä on kyse? Ei ainakaan siitä, että työntekijöitä irtisanotaan ja tuotannon kustannuksia yritetään laskea vain osinkojen lisäämiseksi tai osakekurssin nostamiseksi. Tai siitä, että hyvinvointivaltio ja sen perustana olevat työpaikat voitaisiin pelastaa laskemalla työn hintaa ja poistamalla työllistymisen ei-kannustavia piirteitä.

Public Enemyn It Takes a Nation of Millions to Hold Us Back -levy julkaistiin vuonna 1988. Se oli levy, joka oli kuin toiselta planeetalta. Mikään äänite ei kuulostanut samalta. Sireenit, huudot ja muut kovat äänet muodostivat levyn kaoottiset taustat, joiden päälle ryhmän päävokalisti Chuck D takoi radikaalia julistustaan. Sanoitukset kertoivat valkoisesta ylivallasta, kapitalismista, musiikkiteollisuudesta, mustasta nationalismista ja - raidalla Caught, Can I Get a Witness? - samplauksesta: "Jäin kiinni, ja nyt olen vankilassa, koska varastin tämän biitin / rap on samplausurheilua / kirjeitä oikeussaleista ja vankiloista / minun sanotaan varastaneen biitit, joita käytän [...] löysin materiaalin, josta koostan taustani / enkä maksanut siitä mitään!"

Elo-syyskuun vaihteessa republikaanit järjestivät ensimmäistä kertaa historiansa aikansa puoluekokouksen New York Cityssä. Puoluekokousseremoniat, joissa George W. Bush painotti aavistettavasti vahvaa johtajuutta ja terrorismin vastaisen sodan jatkamista tärkeimpinä vaaliteemoinaan, keräsivät kaupunkiin valtavan määrän mielenosoittajia, enimmillään puoli miljoonaa. Koskaan aiemmin USA:n historiassa ei puoluekokouksen yhteydessä ole niin suuri määrä protestoinut kokoustavan puolueen politiikkaa.

George W. Bushia ivaavien pilailuesineiden myyntiluvut kertovat paljon hänen hallintonsa herättämästä vastenmielisyydestä. Naomi Kleinin mukaan yksinkertaisen pilkanteon suosio kertoo myös eräänlaisesta "Bush-sokeudesta", vasemmiston tyytymisestä alkeelliseen analyysiin sekä typerään luuloon, että Kerryn valinnan myötä USA palaa järkiinsä. "Kun meillä on Kerryn tapainen tylsimys peräsimessä, voimme lopulta päättää presidenttipatologisoinnin ja keskittyä taas asioihin", perustelee Klein The Nation -lehden kolumnissaan liittymistään Kerryn kannattajiin.

Keväällä järjestetty European Business Summit avasi ikkunan rationaliteettiin, jota suuryritykset lobbaavat eurooppalaisten markkinoiden kehittämiseksi.

9.-16. heinäkuuta 2004 noin 50 ihmistä eri taustoista kokoontui Imatralle No Border -verkoston järjestämälle "rajaleirille", jonka tarkoituksena oli ymmärtää paremmin rajoihin ja siirtolaisuuteen liittyviä asioita, kehittää vuorovaikutusta paikallisyhteisön kanssa sekä rakentaa toimintaa ihmisten vapaan liikkumisen puolesta. No Border -verkosto on järjestänyt jo kymmeniä rajaleirejä ympäri Eurooppaa, mutta Imatran leiri oli ensimmäinen Suomessa järjestetty rajaleiri.

Tämä teksti on jaettu neljään osaan, joissa seikkailee kuokkavieraita, kettutyttöjä, terroristeja, maanpakolaisia ja maanpettureita - kaiken kaikkiaan mitä tahansa, aina paikallaan olevaa alastonkohtaustakaan unohtamatta.¹

Eskalera Karakola on feministinen kommuuni ja naisille tarkoitettu tila Madridin keskustassa, Lavapiesin kaupunginosassa. Tilan tarkoituksena on tuoda yhteen erilaisia naisia ja muodostaa yhteistä poliittista ja sosiaalista toimintaa. Uusliberalistisen talouspolitiikan myötä jo ennestään huonossa asemassa olevien naisten ja prekariaatin mahdollisuudet omaehtoiselle toiminnalle ja tapaamiselle ovat käyneet yhä vaikeammaksi. Uusliberalistisen kapitalismin elämänpiiriä kurjistavassa ja tylsistyttävässä kierteessä on yhä tärkeämpää, että naiset ja prekariaatti huolehtivat itse omista oikeuksistaan, kulttuuristaan ja politiikastaan. Eskalera Karakola yrittää luoda naisille suunnatun tilan kautta tilaa jokapäiväiselle elämälle, paikan josta käsin kritisoida ja kehittää ympäröivää naapurustoa ja sitä rappeuttavaa markkinatalouden pakkovaltaa.

Giorgio Agamben on italialainen filosofi, jonka tuotannon keskeisiä käsitteitä ovat mm. poikkeustila ja "alaston elämä". Seuraava haastattelu julkaistiin 12.5.2004 italialaisessa l'Unità-lehdessä.

Monikulttuurisuus on päivän sana: erilaisuus on rikkautta! Kaikilla - yrityksillä, julkisilla organisaatioilla, urheiluseuroilla jne. - on oma diversity management -ohjelmansa, jonka avulla sovitella yhteen monimuotoisuutta ja hyödyntää sen parhaita puolia. Monikulttuurisen suvaitsevaisuuden riemuvoiton esityksessä rasismi on sysätty yhteiskunnan marginaaleihin, joista sen kaivavat esiin korkeintaan populistisen nyrkkeilijän pahoinvoivat äänestäjät tai pohjoiskarjalaisen pikkukaupungin skininuoret. Historiankirjoitus tulee puhumaan 1990-luvusta ja 2000-luvun alusta suomalaisen "yhtenäiskulttuurin" murrostilana ja vähittäisenä katoamisena etnisen monimuotoisuuden arkipäiväistymisen myötä... Mutta onko tilanne todella näin onnellinen? Mistä biologisen rasismin kukistaminen tai marginalisointi (politiikasta, mediasta jne.) oikeastaan kertoo?

Immaterialisoituvan tuotannon yhteiskunnassa tiedosta on tullut välitön tuotantovoima. Samalla yliopistoon on alkanut kohdistua muutospaineita kohti rajatumpia opiskeluoikeuksia ja tutkimuksen vahvempaa yhteiskunnallista palvelutehtävää. Miten muutos on ymmärrettävä? Voidaanko tiedettä ja opiskelua vielä puolustaa autonomian, vapauden tai vastaavien käsitteiden alla?*

Keskustelua työ- ja tuotantoelämästä on viime kuukausina hallinnut ns. Kiina-ilmiö eli tuotannon siirtäminen matalampien tuotantokustannusten maihin. Tarkemmin sanoen kyse on ollut tilanteesta ja keskusteluilmapiiristä, jossa työnantajapuoli on käyttänyt ilmiötä perusteena vaatimuksille työvoiman oikeuksien rajaamisesta ja kaventamisesta. Ammattiyhdistysliike on ollut puolustuskannalla. Samalla eurooppalaisella tasolla on havaittavissa joustavan ja epävarman työvoiman pyrkimyksiä kehittää yhteisiä ja itsenäisiä kamppailumuotoja.

Työpaikkojen ulkoistaminen halpatyömaihin on kuuma aihe myös amerikkalaisessa poliittisessa keskustelussa. "Vapaakaupan käytännöt ovat tehokas riiston kone", esittää Naomi Klein vastaväitteenä Thomas Friedmanille, jonka mukaan matalapalkkaisten työpaikkojen ulkoistaminen tekee maailmasta vauraamman ja turvallisemman.

Torstaina 25. marraskuuta Helsingin No Border -aktivistit järjestivät mielenosoituksen romanien karkotuksia vastaan. Sateisesta säästä huolimatta noin sata ihmistä otti osaa mielenosoitukseen. (Lähde: No Border -verkosto)

Ryhmittymä erilaisia etupiirejä pyrkii lisäämään omistustaan ja kontrolliaan luovuudesta. Ne väittävät tarvitsevansa uusia lakeja ja oikeuksia, jotka sallivat niiden kontrolloida ajatuksia ja ideoita, ja suojata niitä hyväksikäytöltä. Ne sanovat, että se rikastuttaa elämäämme, luo uusia tuotteita ja suojaa tulevaisuuden hyvinvoinnin mahdollisuudet. Mutta tämä on täydellinen katastrofi luovuudelle, jonka terveys riippuu jatkuvasta vapaasta ja avoimesta keskustelusta menneiden ja nykyisten ideoiden välillä.

- Vastauksena tähän, haluamme puolustaa omistuksesta vapaiden ajatusten ja ideoiden luovan alueen käsitettä.

Kun Irakin sodan viralliset perusteet ovat yksi toisensa jälkeen haihtuneet ilmaan, jäljellä on enää tekosyy demokratian saattamisesta Irakiin. "Voimme käyttää hyväksemme Bushin poliittista heikkoutta Irakin kysymyksessä vaatiaksemme, että demokratian valheesta on tultava todellisuutta", esittää Naomi Klein kolumnissaan.

Robert Kurz pohtii tertialisaatiota ja "nälkäpalkkayhteiskunnan" umpikujaa määrittäen palveluyhteiskuntavisioiden sokeita pisteitä ja toisenlaatuisen tertialisaation ehtoja.

Vuotta 2003 hallitsi valheellisuus, joka voitti usein jopa silloin, kun totuus oli helposti saatavilla. "Kun Bush tuli virkaan, monet uskoivat, että hänen tietämättömyytensä koituisi hänen romahduksekseen", muistelee Naomi Klein ja kertoo olevansa entistä vähemmän vakuuttunut totuuden vapauttavasta voimasta.

Halu - tuo vaarallinen pikku pirulainen. Sen arvaamattomuutta on kontrolloitava. Sitä on estettävä saamasta kohtuuttomia ilmaisuja. Tänä päivänä halujen kontrollointi ei tapahdu keskeisimmin kirkollisen auktoriteetin alaisuudessa tai missään erityisessä laitoksessa, mutta silti se ajoittain pukeutuu yhä moraalisaarnan asuun - kuten 4.2.2004 julkaistussa Elinkeinoelämän Valtuuskunnan raportissa akateemisesti koulutettujen nuorten jaksamisongelmista.

Maailmantalouden epämuodollistumisen trendi tulee nykyisestä vielä valtavasti intensiivisemmäksi ja käsittämään myös kapitalistiset metropolit huomattavasti laajemmassa mitassa kuin tänään. Pintapuolisesti tarkastellen tämä saattaa näyttää kuin paluulta varhaiskapitalismiin. Tosiasiassa esille on kuitenkin murtautumassa paljon perustavanlaatuisempi kriisi.

Irakin miehitystä vastustavien voimien tulisi seuraavaksi vaatia Irakin tulevan hallituksen täydellistä vapautta Bremerin johtaman väliaikaishallinnon yksityistämispäätöksistä, jotka rikkovat kansainvälistä lakia, esittää Naomi Klein.

Vuodesta 1996 Presidentinlinnan itsenäisyyspäivän juhlien boolimaljat on voitu nostaa vain poliisimuurien takana. Rauhanomaisena marssina ja vaihtoehtotorina alkanut kuokkavierasprotesti on muuttunut vuosien varrella eriasteisten antagonismien näyttämöksi. Tänä vuonna kansallismielisten kakkukestien koskemattomuuden takasi poikkeuksellisen mittava poliisivoima. Kuokkavierastoiminta ei puolestaan keskittynyt vain linnanjuhlien lähettyville, vaan levittäytyi kaupungille talonvaltauksen muodossa.

Robert Kurz arvioi totuutta globalisaatiosta, tarkastelee "uuden talouden" romahduksen jälkeistä länsimaiden syvenevää ahdinkoa, pohtii "globaalin luokan" muodostavan sukupolven kohtaloa sekä ennakoi finanssikuplakapitalismin aikakauden loppua.

Michel Maffesoli on Sorbonnen yliopiston sosiologian professori. Kirjoissaan hän on käsitellyt erityisesti modernin rationaliteetin murtumista. Maffesolin mukaan aikaamme leimaa tavoitteellisuuden, rationaalisuuden ja edistysuskon sijaan uusi, rituaalisempi ja nautinnollisempi sosiaalisuuden periaate. Tätä edustavat erityisesti yhteisöt, joita Maffesoli kutsuu uusheimoiksi. Viimeksi Maffesoli oli Suomessa Stakesin järjestämässä mielenterveysseminaarissa Helsingin yliopistolla 11.11.2003. Tällä kertaa hän puhui kirjansa "Shadow of Dionysos - a contribution to the sociology of the orgy" teemoista.

Alkusyksystä ilmestynyt Muutoksen kevään numero 30 jäi lehden viimeiseksi. Kuten lehden lukijat huomasivat, oli merkkejä lopettamisesta jo ilmassa: sivumäärä oli huvennut ja toimituskunta peräänkuulutti tukea. Taloudellinen tilanne oli lopulta niin huono, ettei lehdellä ollut varaa julkaista jäähyväisnumeroa. Tässä jälkikirjoituksessa kerromme niitä syitä, jotka johtivat lehden lakkauttamiseen.

USA:n hallituksen AIDS-politiikka on suurista lupauksista huolimatta ollut johdonmukainen suhteessa suuryritysten etuja ajavaan yleislinjaan. "Hallinto laittaa kapuloita kahdenkeskisiin ja alueellisiin kauppasopimuksiin heikentääkseen köyhien maiden mitä tahansa pyrkimyksiä harjoittaa oikeuksiaan monenkeskisessä kentässä", kirjoittaa Naomi Klein The Nation -lehden kolumnissaan.

1.1.2004 tulee kuluneeksi kymmenen vuotta zapatistien kansallisen vapautusarmeijan (Ejército Zapatista de Liberación Nacional) aseellisen vastarinnan alkamisesta. Kapina käynnistyi Chiapasissa, kaakkois-Meksikossa, samana päivänä kun Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimus (NAFTA) astui voimaan. Taistelun käynnistämistä edelsi vuosien valmistelu ja työ paikallisyhteisöjen keskuudessa. Tänään, jo melkein kymmenen vaiherikkaan vuoden jälkeen, zapatistialueilla on käynnissä organisaatiouudistus, jonka tarkoituksena on vastata niihin vaikeuksiin, joita alueilla on esiintynyt mm. yhteisöjen epätasaisen kehityksen ja kansalaisyhteiskunnan tuen ohjautumisen suhteen.

"WTO:n edistämä brutaali taloudellinen malli itsessään on sodan muoto", kirjoittaa Naomi Klein tuoreessa kolumnissaan, jonka hän on kirjoittanut World Trade Centerin terrori-iskun toisena vuosipäivänä eli hieman ennen pattitilanteeseen päättyneitä Cancúnin WTO-neuvotteluita.

Oikeistopopulismista puhutaan paljon. Onko sen voittamiseksi tuettava perinteisiä puolueita? Vai onko oikeistopopulismi pikemminkin niiden kannalta kätevä syntipukki? Oman vastauksensa tähän antaa seuraava kirjoitus, joka käsittelee ranskalaista yhteiskuntaa, presidentinvaaleja sekä niiden menestyksekästä oikeistopopulistista hahmoa, Le Peniä.

Jyväskyläläinen totaalikieltäytyjä Jussi Hermaja pakeni saamaansa vankeustuomiota Belgiaan lokakuussa 2001. Belgian viranomaiset antoivat Hermajalle kielteisen turvapaikkapäätöksen, mutta tämäpä ei palannutkaan kiltisti kotiin, vaan valitti päätöksestä, ryhtyi paikallisen rauhanjärjestön aktiiviksi - sekä vegaanikokiksi luomuravintolaan. Megafoni kysäisi Hermajan kuulumisia kaksivuotisen taistelun tiimoilta.

EU-maiden ulkoministerit kokoontuivat Riva del Gardassa, Italiassa, 4.-6. syyskuuta 2003. Kokouksen yhteydessä monet kansalaisjärjestöt ja yhteiskunnalliset liikkeet järjestivät mielenosoituksia mm. kehoittaakseen EU-maita kehitysmaille suosiollisempaan kauppapolitiikkaan Cancunin WTO-kokouksessa, painostaakseen näitä toimimaan tiukemmin rauhan puolesta tai vastustaakseen julkisten palveluiden muuttamista kauppatavaroiksi. Myös italialaiset tottelemattomat olivat paikalla.

Heinäkuun 27. päivänä 2003 Manilassa 300 sotilasta varusti jättimäisen ostoskeskuksen C-4 -räjähteillä ja syytti yhtä Washingtonin lähimmistä liittolaisista, Filippiinejä, terroristihyökkäyksien lavastamisesta motiivina USA:n sotilasrahojen houkuttelu. Seuraavassa kolumnissaan Naomi Klein käsittelee tähän pitkälti vaiettuun tapahtumaan liittyviä yksityiskohtia.

Töölön entisen automuseon näyttävä valtaus kesäkuun alussa nosti talonvaltaukset otsikoihin. Kesäajan aihepula, talon keskeinen sijainti ja mellakka-asuisten poliisien lähes teatraalisesti suorittama häätöoperaatio olivat osasyitä poikkeuksellisen suurelle kiinnostukselle. Epäilemättä myös valtaajien määrän moninkertaistuminen verrattuna aiempiin valtauksiin pakotti päättäjät ja median ottamaan kantaa. Noin 400 nuoren valtaus lienee Helsingin suurimpia, jos ei suurin. Neljän päivän aikana talossa kävi yli 1500 ihmistä. Sitä oli siis vaikea kutsua enää vain pienen ja marginaalisen ryhmän projektiksi. Valtaus kesti lauantai-illasta keskiviikkoaamuun, jolloin poliisi rynnäköi talon sisään.

Bushin hallinnon kohdatessa valtaisasti kritiikkiä, muille valtioiden johtajille tarjoutuu mahdollisuus näyttäytyä sitä vapaamielisempinä ja inhimillisempinä. "USA-kriittisyys" on kätevä keino hankkia lisäsuosiota. Tästä kertovat myös Kanadan pääministerin Jean Chrétienin hallituksen viimeaikaiset toimet, väittää Naomi Klein The Nation -lehden kolumnissaan.

Sacred Media -konferenssi kokosi 10.-13.7.2003 Jyväskylään noin pari sataa tutkijaa esitelmöimään ja keskustelemaan median ja uskonnon nykyaikaisesta suhteesta. Tapahtuma koostui journalistien jatkokoulutusseminaarista, kolmesta "plenaarista", yhdestä paneelista ("Religion and Terrorism") sekä lukuisista pienemmistä sessioista, joissa tutkijat esittelivät tuotoksiaan. Konferenssin järjestäjien mukaan uskonnon ja median suhdetta tarkastelevan tieteenalan merkitys on erityisesti viimeaikainen ilmiö, jonka ovat tuoneet mukanaan globalisaatio (kulttuurinen vaihto, liikkuvuus jne.) sekä varsinkin länsimaisten yhteiskuntien maallistuminen ja siihen liittyvä median osittainen siirtyminen täyttämään muodostuvia rituaalityhjiöitä.

Irakin väliaikaishallinnon johtaja Paul Bremer on varsin nopeasti näyttänyt linjansa. Irakilaiset on pidetty poissa hallinnosta ja irtisanomisia on lisätty samalla, kun painotuksena on aseellisten operaatioiden lisäksi ollut toimintaedellytysten luominen monikansallisille yrityksille. "Bremer on Irakin yhden miehen Kansainvälinen valuuttarahasto", kirjoittaa Naomi Klein The Nation -lehden kolumnissaan.

Veganismi oli vahvasti osa 1990-luvun nuoren polven vastakulttuurista kenttää. Erilaiset elämäntapainnovaatiot kulutusboikoteista dyykkaukseen olivat ylipäätään merkittävä osa "skenen" politiikkaa. Veganismin saama suosio liittyi nähdäkseni siihen, että veganismiin tihentyi olennaisesti monia liikehdinnän kulttuurisia jäsennyksiä.

18.6.2003 näytti tapahtuvan jotain sellaista, mitä viime vuosikymmenien kokemusten valossa emme voineet uskoa tapahtuvaksi. "Hallitukset eivät kaadu" oli luonnonlakimainen asia, kuin painovoima, jonka voimassa ollessa oli ehtinyt kasvaa kokonainen sukupolvi. Näytti siltä, että edessämme oli "tapahtuma isolla teellä", sillä mitäpä muuta "Tapahtuma" puhtaimmillaan - parhaimmillaan tai pahimmillaan - oikeastaan tarkoittaa kuin jonkin perustavanlaatuisen tilan murtumista tai syvää muuttumista.

Argentiinan presidentinvaaleissa tilanne oli absurdi: toiselle kierrokselle päässeet ehdokkaat edustivat maan konkurssiin ajanutta valtaa. Voittajat olivat osa juuri sitä valtaa, jota maan voimakkaat ja laajaa tukea nauttineet protestiliikkeet olivat vastustaneet, toivon lähteenä ja esimerkkinä yhteiskunnallisille liikkeille ympäri maailmaa. Kuinka näin pääsi tapahtumaan? Eräitä vastauksia tähän kysymykseen antaa Naomi Klein seuraavassa kolumnissaan, joka on kirjoitettu ennen presidentinvaalien ratkaisua, eli Kirchnerin voittoa Menemin luovutuksella.

Vapunpäivän Reclaim the City -tapahtuma Tukholmassa on kasvanut mittaan, joka tuottaa poliisille suuria vaikeuksia kontrolloida sitä mitä tapahtuu. Tämä todistettiin jälleen tänä vuonna. Katujuhliin saapui tuhansia ihmisiä, pääasiassa nuoria, jotka olivat valmiita vastaamaan poliisin hallinta- ja tukahduttamispyrkimyksiin. Samalla kaikkein aktiivisimpaan vastarintaan valmiit nuoret eivät välttämättä olleet radikaalivasemmistolaisten ryhmien aktivisteja, vaan järjestäytymättömiä, tyytymättömiä lähiönuoria, uusliberalismin tuotteita. Näin väittää anonyymi ruotsalainen toveri kertomuksessaan vapunpäivän tapahtumista Tukholmassa.

Nuorten naisten siirtolaisuus itä-Euroopasta länsi-Euroopan maihin kuten Saksaan au pair -työn myötä on hyvin yleinen käytäntö. Kyseessä on hyvin tärkeä selviytymisen keino naisille itselleen: keino hankkia rahaa, kokemuksia ja osaamista kuten kielitaitoa. Samalla siihen sisältyy ongelmia. Mitä erityisiä ominaisuuksia on tällä poikkisiirtolaisuudella muuttostrategiana?

Roomassa järjestettiin helmikuun lopulla globaaliliikkeeseen osallistuvien opiskelijoiden ja nuorten tutkijoiden tapaaminen nimellä Free and Autonomous European University. Tapaamisessa vaihdettiin kokemuksia eri maiden yliopistojen tilanteesta uusliberalismin paineen alla sekä pohdittiin, millaista kritiikkiä radikaalien opiskelijoiden ja tutkijoiden tulisi kehittää yliopistojen "macdonaldisoitumista" vastaan.

Onko vappuperinne enää muuta kuin vanhakantaisen vasemmiston itsetyytyväisiä kulkueita? Puheenvuoroja, joissa saatetaan kritisoida työelämän yksittäisiä piirteitä, kuten joustavuuden lisääntymisen ongelmia, mutta jotka eivät laajemmin kyseenalaista nykyisen vallan toimintaa? Liturgiaa, joka ei innosta epävarmaa työtä tekeviä työläisiä eikä löydä yhteyttä viime vuosina nousseeseen merkittävään globalisaation sisällöstä taistelevaan liikkeeseen?

Sandro Mezzadra, Bolognan yliopiston politiikan tutkimuksen professori, eurooppalaisen siirtolaisuuspolitiikan asiantuntija sekä Derive & Approdi-lehden (http://www.deriveapprodi.org) päätoimittaja vieraili Suomen sosiaalifoorumissa (http://www.prodemokratia.net) huhtikuussa 2003. Seuraavassa käännös alustuksesta, jonka Mezzadra piti foorumin "Migration and borders"- työryhmässä.

Voimmeko ajatella kansallisvaltioiden ja valtavan finanssipääoman Eurooppaa voimana, joka kykenee edistämään ihmisoikeuksien kunnioitusta? Onko Eurooppa yhä olemassa siinä tapahtuneiden jakautumisten jälkeen? Voimmeko nähdä ranskalais-saksalaisessa hegemoniassa uuden, Yhdysvalloista itsenäisen eurooppalaisen projektin? Eurooppalainen nationalismi, joka esittää itsensä oppositiona Bushin hallinnon sotaretoriikkaa vastaan, näyttäytyy meille tänään antimilitaristisen ja pasifistisen rintaman lähellä olevana, mutta eikö tämä ole näköharha? Eikö antiamerikkalaiselle ennakkoluulolle rakentuvan uuden nationalismin vaara ole aivan kulman takana?

"Linnakemanner koostuu valtioista, jotka liittävät voimansa kiristääkseen suotavia kauppaehtoja muilta mailta - samalla kun partioivat osuuttaan ulkorajoista pitääkseen noiden muiden maiden ihmiset poissa." Näin esittää Naomi Klein The Nation -lehden kolumnissaan.

Helposti kiihottuva slovenialainen filosofi tutkii jokapäiväisen elämän säädyttömiä käytäntöjä - mukaanlukien omansa.

15. helmikuuta 2003 kaikkialla ympäri maailmaa osoitettiin mieltä Irakin sotaa vastaan. Sama toistui sodan alettua. Sodanvastainen liike on kerännyt yhteen valtavan määrän ihmisiä, joiden keskuudessa on hyvin erilaisia näkemyksiä nykyisestä maailmanjärjestyksestä ja Irakin tilanteesta. Sodanvastainen liike on ja sen pitääkin olla moninainen liike. Liikkeessä ei kuitenkaan ole tilaa ihmisille ja järjestöille, jotka puolustavat diktatuureja. Sotaa vastaan asettuminen ei voi koskaan tarkoittaa alamaisiaan vastaan sodan julistaneen diktatuurin puolustamista.

Pätkätyöläisillä on monia keinoja työtaistelua varten. Erään näkökulman aiheeseen esittää tässä ruotsalaisen Kämpa Tillsammans! -ryhmän aktiivi, joka kertoo kokemuksistaan leipomossa työskentelynsä ajalta.

Geenimanipulaatio ja kloonaus ovat aiheita, jotka herättävät paljon tunteita. Miksi? Emmekö elä aikakaudella, jona ihmisen käsissä olevat elämisen muokkaamisen taidot ovat tulleet niin arkipäiväisiksi asioiksi, että niitä kavahdetaan enää harvoin? Ihmisen valta muokata - ja hallita - elämää, niin omaansa kuin muiden lajien, koskettaa asioita, joissa tottuneisuudessamme tuskin edes huomaamme sen kosketusta. Se on läsnä niin monilla tasoilla, molekulaarisesta makrotason käytäntöihin, että koko ilmiön mainitseminen tuntuu suorastaan aiheettomalta ja itsestäänselvyydeltä.

Kokoomuksen kansanedustaja Petri Salo teki 10.12.2002 lakialoitteen naamioiden kieltämiseksi mielenosoituksissa (http://www.eduskunta.fi/, asiakirja LA 164/2002). Salon lisäksi aloitteella on 15 muuta allekirjoittajaa, pääasiassa muita kokoomuslaisia, mutta myös kolme kristillisdemokraattia, kaksi keskustalaista, yksi RKP:läinen, demari ja vihreä (Erkki Pulliainen). Aloitetta perustellaan sillä, että naamioituminen on "uhkaavaa" ja että siten jopa yksittäinen naamioituneena esiintyvä henkilö "herättää pelkoa" ja vaarantaa "turvallisuuden". Lisäksi väitetään, että naamioituneena voidaan helposti "käyttää väärin mielipiteen ilmaisun vapautta ja syyllistyä rikolliseen toimintaan". Ehdotuksen mukaan "uutta säännöstä sovellettaisiin silloin, kun naamioinnin tarkoituksena on aikomus salata henkilöllisyys ja naamion pitäminen herättää pelkoa, on uhkaavaa tai se johtaa väkivaltaisuuksiin".

Eräät ihmiskunnan historian kauheimmista tragedioista tapahtuvat silloin, kun eliitit ovat kykenemättömiä toimimaan omien intressiensä mukaisesti. Esimerkiksi Antiikin Rooman rappeutumisen vuodet olivat täynnä harhaiskunomaisia poliittisia ja sotilaallisia seikkailuja, jotka toivat kuolemaa ja tuhoa yhtälailla niin eliiteille, niiden liittolaisille kuin vihollisillekin. Valitettavasti olemme jälleen kohtaamassa tällaisen tilanteen.

Järvenpääläinen hip hop -mc/dj/tuottaja Jus Aname on tuttu kasvo (ja ääni) paitsi hip hop -klubeilta, myös monista kadunvaltauksista ja miekkareista. Touko-kesäkuussa mieheltä ilmestyi uusia julkaisuja, muun muassa cd-single Harhailu/wondering, joka on Karelia recordsin kautta aiempaa laajemmassa levityksessä. Loppuvuoden 2002 Jus Aname vietti Helsingin työsiirtolassa lusimassa totaalikieltäytymisestä. Megafoni haastatteli Jus Anamea hieman ennen hänen vankilaan menoaan.

"Lyhyesti sanoen, Fortuynin diskurssi ei ollut heterodoxinen, vaan (sallikaa meille tämä pieni vitsimme) homodoxinen: ts. doxassa ("uskomuksessa") pitäytyvä. Fortuyn rakasti samoja periaatteita kuin johtavat hollantilaiset valtiomiehetkin, hän vain rakasti niitä katkeraan loppuun saakka."

Michael Hardtin mukaan vuoden 2002 "Porto Alegren foorumi oli [...] ehkäpä liian onnellinen, liian juhlallinen, eikä tarpeeksi konfliktuaalinen. Tärkein poliittinen ero, joka samalla kattoi koko foorumin, koski kansallisen suvereniteetin roolia. Mitä tulee vastauksiin nykymuotoisille, hallitseville globalisaation voimille, on todellakin kaksi pääasiallista asemaa: joko toimiminen kansallisvaltioiden suvereniteetin vahvistamiseksi ja käyttämiseksi puolustusesteenä ulkomaisen ja globaalin pääoman kontrollia vastaan tai pyrkiminen kohti vastaavalla tavalla globaalia, ei-kansallisvaltiollista vaihtoehtoa nykymuotoiselle globalisaatiolle."

Spektaakkelin kyky ottaa haltuun erilaisia ilmiöitä, myös vastarintaa, on rajaton. Joskus haltuunotto vaatii kuitenkin suurta ponnistelua. Tästä erityisen hyvä esimerkki on Mohammad Alin tapaus, joka on taas ajankohtainen Alin elämästä ja urasta kertovan uuden suositun elokuvan myötä. Alin piirteet ja vaiheet, kuten äärimmäisen itsevarmat verbaaliset kerskumiset, ovat perehtymisen arvoisia jo hersyvän hupaisuutensa takia, mutta tämän pintatason alla on paljon muutakin. On ymmärrettävä ammattilaisnyrkkeilyn kaltaiseen valtavirtainstituutioon sijoittuneen ilmiön hyvin "epävaltavirtamaista", valkoista valtaa tehokkaasti romuttavaa luonnetta.

Viime aikoina olemme yhdestä jos toisestakin foorumista saaneet kuulla ponnekkaita vaatimuksia siitä, että Nato-jäsenyydestä on voitava käydä Suomessa "avointa keskustelua". Jos jotain asiaa toistetaan tällä tavoin, herää väistämättä kysymys siitä, miksi sitä on tarpeen painottaa niin paljon.

Fasismin ideologiaan liittyy vahvoja mielikuvia. Toisaalta virallinen historia muistaa natsien, fasismin haarauman, keskitysleirit. Toisaalta fasismin kannattajille siihen liittyy romanttisia kuvia taistelusta, sotatoveruudesta ja suurista johtajista. Mikä on siis tämä ilmiö, joka vielä elää paitsi marginaalisissa uusnatsiryhmissä niin myös suhteellisen suurissa kansallismielisissä liikkeissä, kuten Italian ja Ranskan äärioikeistolaisissa ryhmittymissä?

Kansalaispalkka, kansalaistulo, sosiaalinen tulo, yhteiskunnallinen palkka, perustulo. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Kaikki nämä nimet viittaavat kansalaisuuden perusteella jaettavaan tulonsiirtoon, jonka ehtona ei ole palkkatyösuorite tai aktiivinen työmarkkinoiden käytettävänä oleminen. Tällainen ehdotus taatun toimeentulon takaamiseksi on viime vuosikymmenien aikana kuultu monenlaisilta tahoilta, monenlaisin perusteluin. Joillekin se on ensisijaisesti byrokratian vähentämisen ja yritteliäisyyden lisäämisen keino, joillekin perustavanlaatuinen kansalaisoikeuskysymys ja joillekin yhteiskunnallisten kamppailujen vaatimus työn ja pääoman välisten ristiriitaisuuksien uudessa vaiheessa.

Globaalin kapitalismin käsittely edellyttää olennaisella tavalla niiden infrastruktuurien tutkimista, joiden avulla on mahdollista panna täytäntöön globaalia kapitalistista kontrollia. Kuinka käsittää ja analysoida suurkaupunkien merkitystä globalisoituneissa ja jälkiteollistuneissa yhteiskunnissamme? Millaisia tuotannon ja yhteiskunnallisen vallan kannalta ristiriitaisia suuntauksia sisältyy aikamme metropolitaaniseen tilaan?