Exhibitionism

Vetoamme vallankumouksen välittömäksi toteuttamiseksi. Vetoamme henkilöinä, jotka joskus johtivat maanalaista vastarintaliikettä maamme poliittista johtoa, talouselämän sikapossuja sekä kulttuuriväen kermanperseilijöitä vastaan. Me olemme tänään jo haudassa, mutta vielä me osaamme kääntyä ja huudella. Me täytämme lasimme ja tahdomme kertoa. Vaikkei kukaan tahtoisi kuunnella.

Megafonin tämänkertainen joulutervehdys lähtee Rytöhongan tekstin kera kaikille, joita joulu hieman ahistaa. Hyvää joulua, oikein hyvää! - Toimitus

Tiedämme toki että meitä uhkaavat terroristit, pedofiilit, laittomat siirtolaiset ja muut maahamme muuttavat erilaiset ihmiset, otsonikato, Al Qaida, mustiin pukeutuneet tai liian värikkäät nuoret, Venäjä, Venäjä, Venäjä, erilaiset syöpäsairaudet ja epäterveellinen ruoka, ylipaino ja vanhuusiän diabetes, Alzheimerin tauti ja väestön ikääntyminen, Kiina-ilmiö, halpatyövoima ja työvoimapula, tulvat, kuivuus, ruokapula ja viljan ylituotanto...

Giorgio Agambenin muistokirjoitus ystävälleen kirjailija Elsa Morantelle. Morantelta on suomennettu teokset Aracoeli, Arturon saari, sekä La Storia.

Kommunistijooga on maailmanlaajuinen militantti joogaliike. Sen juuria ei voi paikantaa yhteen lähteeseen. Kommunistijoogit ammentavat intialaisista ruumiin ja mielen harjoittamisen tekniikoista, marxilaisesta teoriasta, terveellisestä ruokavaliosta sekä katutaisteluista ja muista arkipäiväisistä vastarinnan muodoista.

"Jyväskylän yliopiston innovaatiostrategiassa siirryttiin viime viikonloppuna jälleen askeleen lähemmäksi lopullista ratkaisua. Mattilanniemen alueelle johtava alikulkutunneli koristeltiin korostamaan yliopiston uutta ja iloista ilmapiiriä." Megafoni julkaisee toimitukseen lähetetyn tiedotteen.

Jooga on ollut aina piilevästi kommunistista, mutta vasta viime aikoina kommunistit ovat löytäneet joogan. Joogassa kommunismin aave materialisoituu tavalla, joka vapauttaa ruumiin porvarillisen ruumiillisuuden rautahäkistä. Om on nyt kom!

Megafoni toivottaa joutilasta joulua ja vielä joutilaampaa uutta vuotta!

Työn kokeileminen voi tuntua houkuttelevalta ajatukselta. Kokeilija uskoo hallitsevansa tilanteen, eikä lopettaminen tunnu ongelmalliselta. Osa ihastuu ja jää kiinni työn aiheuttamiin tunnetiloihin. Työporukassa voi herkästi ajautua myös sosiaaliseen riippuvuuteen. Joillain fyysinen riippuvuus kehittyy jo muutaman työpäivän jälkeen.

Vallankumous on hieno asia, mutta missä sijaitsee tämän maailman mullistavan tapahtuman ydinsuoni? Esittelen lyhyesti vallankumouksen alkuperää koskevat teesit.

Perustulo on kaunis ja hyvä ajatus, joka tarjoaa kaikille ihmisille paremman huomisen. Näin varmasti onkin viattomassa mielikuvituksessamme, mutta miksi jotain todellista tuntuu unohtuvan käynnissä olevassa "positiivisessa" perustulokeskustelussa?

Jokunen kuukausi sitten vastaanotimme pyynnön osallistua otsikolla Make Everything New: A Project on Communism* varustetun taiteellis-teoreettisen kirjan kirjoittamiseen. Tarkalleen ottaen meitä pyydettiin kirjoittamaan luku vanhentuneesta sanasta "Kommunismi". Me otimme ehdotuksen kirjaimellisesti ja alistimme termin sen tavuineen ja kirjaimineen perusteelliseen tarkasteluun. Me kuuntelimme sen ääntä. Sen pohjalta, mitä etymologiasta tiedämme, loimme synteesin sanan uskoaksemme perimmäisistä alkutekijöistä tuottaaksemme äärimmäisen tarkan ja piinkovan esseen. Kuljimme aina vuoteen 2500 eKr. saakka ja löysimme K-sanan ytimestä tavun, joka on itse asiassa akkadin kielen vettä tarkoittava sana.

Megafonin väki toivottaa seuraavien aatosten kera hyviä joululoman ja vuodenvaihteen vietteitä. Syökää, juokaa ja voikaa hyvin.

Perustulovaatimusta on arvosteltu pelkäksi reformistiseksi heitoksi, joka ei millään tavoin horjuta kapitalistista järjestelmää. Pelkästään sosiaaliturvajärjestelmän hienovaraiseksi uudistukseksi käsitettynä tulonsiirtona se ei toki muuta olenkaan. Perustulo tulee käsittää ilmaisena menolippuna Ibizalle ja maksusitoumuksena Pachan baaritiskille.

Vapun 2006 EuroMayDayn jälkeen saa usein törmätä kysymykseen: mikä se prekariaatti oikein on? Toimittajien ja poliitikkojen käsitys tuntuisi olevan suunnilleen: ne nuoret, jotka vieroksuvat työtä ja haluavat vain rähinöidä ja "biletellä", kuten pääministeri Vanhanen letkautti. Nykyajan nuoret ovat niin hemmoteltuja, etteivät "paskaduunit" enää tahdo maistua, vaan heti pitäisi päästä suoraan mainostoimistoon kolmen tonnin kuukausipalkalla ja ilmaisella cokisautomaatilla.

Aasi sanoo, että hyvät bileet pyhittävät arjen, mutta me tiedämme, että hyvä krapula se on joka kaiken pyhittää.

Suomi on viimeisten viikkojen aikana osoittanut jo kahdella tavalla olevansa eurooppalainen edelläkävijä. Ensin helsinkiläisen prekariaatin nouseva hirviömäinen voima räjäytti aukon täysin halvaantuneeseen ja hampaattomaan edustukselliseen poliittiseen järjestelmään. Perustulosta ja prekariaatista keskustellaan nyt kaikkialla. Paria viikkoa myöhemmin Lordi, pohjoisen hirviö, teki suoranaisen kulttuurivallankumouksen täysin särmättömäksi kiillotetulla euroviisuareenalla. Kulahtaneet äijät ja kauneusleikatut pimut saivat tehdä tilaa uudelle subjektille, joka kantoi yllättävien yhteenosumisten ja luovien metamorfoosien hirviömäistä voimaa.

Mä kirjoitan pienen tarinan itsestäni. En edes tiedä miksi, kun en yleensä omaa hirveätä vimmaa puuttua päivänpolitiikkaan. Mutta toi vappurähinä ja prekaarius on herättänyt mussa mielenkiinnon.

Mitä me oikein odotamme? Parempaa palkkaa, pysyvää työtä, omaa asuntoa ja turvattua elämää? Onko tämä odotus hedelmällistä ja onko se sen arvoista? Mikä on se yhteiskunnallinen rakenne, joka pitää muutosvoimaa aloillaan, sitoutuneena ja kiinnitettynä oman pienen elämän vaalimiseen. Mitä me oikein odotetaan? Eikö odotustilasta pitäisi syntyä jotain uutta ja erilaista, jotain mikä muuttaa yhteiskunnallista todellisuutta?

On tunnustettava, että presidentinvaalit 2006 olivat tappio työväelle. Presidenttiehdokkaamme häviö siirtää vallankumoustamme jälleen kerran. Ehkä me olimme liian taktisia, mutta strategian lopullinen voitto on vääjäämätön. Me palaamme ikuisesti. Sosiaalidemokraatteja vastaan, eikä kenenkään puolesta.

Neljä nuorukaista pieksi minut vuonna 1979 siksi, että astuin ulos väärästä bussista. En lähtenyt ystävineni etsimään heitä. Ajattelin, ettei käynyt niin pahasti. Se oli Suicidea. Päästä tulee aika paljon verta. Pesin sitä pois, mutta en mennyt poliklinikalle tikattavaksi, ja aamulla tyyny olikin kauniin pilkkuinen. Se oli Birthday Partya. On ihmisiä, jotka ovat väärässä, ja niitä, jotka eivät voi olla, vaikka yrittävät. Ja se, minä, on Stoogesia. Minä olen rakastanut rock and rollia niin kauan kuin muistan ja se on pitänyt minua pilkkanaan aina. Niin on hyvä.

"Homoseksuaalit tekevät usein itsemurhan", kertoo psykiatrinen tutkimus. Tämä sana "usein" kiehtoo minua. Voimme kuvitella pitkiä, solakoita ja kalpeita olioita, jotka ovat kyvyttömiä ylittämään kynnyksen vastakkaisen sukupuolen luo, jotka ovat kasvokkain kuoleman kanssa koko elämänsä ajan, ainoastaan päättääkseen sen lopulta paukauttaen oven voimalla kiinni (mikä onnistuu aina ärsyttämään naapureita). Vastakkaisen sukupuolen naimisen sijasta he avioituvat kuoleman kanssa. Toinen sukupuoli korvataan toisella puolella. Mutta kuten tarina kertoo, he ovat aivan yhtä kykenemättömiä kuolemaan kuin elämään. Tässä naurettavassa kertomuksessa itsemurha ja homoseksuaalit on kuvailtu yhdessä siten, että ne saavat toisensa näyttämään pahoilta.

Koska joulu on hengen ja ruumiin yhteenliittymisen juhla, siis joidenkin kristityksi itseään kutsuvien mukaan hengellinen juhla, niin empiirisesti kuin historiallisestikin, ja koska joulu on myös ruumiin juhla, siis pakanallinen niin historiallisesti kuin empiirisestikin, on Megafonin joulunovelli samalla tavalla aiheeseensa liittyvä, vaikkei se jouluun liitykään. Joten hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta toivottavat Megafonin taustalla olevat ihmiset.

Tämänvuotiset itsenäisyyspäivän juhlat sujuivat normaaliin isänmaalliseen tapaan: maaseudulla miehet joivat koskenkorvaa ja kehuivat isiään, ja siinä sivussa hieman itseäänkin. Kaupungeissa kautta maan kaupunginjohtajat ottivat vastaan kauppaloidensa silmäätekeviä. Ylioppilaat lauloivat suloiselle suomenmaalle. Laskettiin seppeleitä ja patsasteltiin haudoilla. Pääkaupungissamme presidentti otti vastaan maamme "hyvät tyypit". Säihkyvässä pukujuhlassa kilisteltiin laseja ja kaikilla oli niin mukavaa. Kuuluisa booli meni päähän jopa edellisvuosia sirpakammin. Ainoastaan Kauppatorilla ja Senaatintorilla näytti jotenkin tyhjältä - muutamaa humalaista lukuun ottamatta. Linnanjuhlien perinteiset kuokkavieraat olivat jättäneet saapumatta. Miksi näin, mistä on kysymys?

Syksyn aikana MTV3:n ohjelmistossa pyöri Me stallarit, komedia 1970-luvun vasemmistolaisperheestä, jonka taistolaisuus tarjoaa nykyperspektiivistä käsin oivia retrohuumorin mahdollisuuksia. Naurun tehtävänä on käsitellä porvarillisen Suomen traumaattisia muistoja 1970-luvulta. Näin voidaan huokaista helpotuksesta: kukaan ei tänä päivänä puhu luokkataistelusta!

Aito vallankumouksellinen ei kumoa valtion viinoja, ei hallituksen geenimanipuloimaa kannabista, ei CIA:n dumppaamaa heroiinia, ei kerta kaikkiaan. Aito vallankumouksellinen nappaa kotitekoista tai kaupan hyllyiltä dyykattua päänsekoittajaa. Ryhmä-X testasi, miltä kunnolla rekuperoitunut kotiviini maittaa.

Vanhavasemmistolainen kulttuuri-imperialismi nosti keväällä otsikoihin Teemu Mäen "kissantappo"-taideteoksen. Tämän tapauksen primus motorina on toiminut Aimo Anonyymin kirjoituksen mukaan pahan paradigmaattinen esimerkki, ideaalityyppi vailla harkintakykyä, Leena Krohn. Aimo Anonyymi tarkastelee tekstissään tämän vanhavasemmistolaisuuden lahkon "älyllisiä" ja "moraalisia" taustoja sekä kuolinkouristuksessaan rimpuilevan kulttuurijuntan tulevaisuuden näkymiä.

Megafoni irtisanoutuu palkkatyö-yhteiskunnasta, mutta julkaisee poikkeuksellisesti tämän toimitukseen lähetetyn työnhakuilmoituksen. Kansalaiset, ottakaa mallia! Laittakaa itsenne likoon ja teidät varmasti palkitaan.

Ole oma itsesi. Tee omaa juttuasi. Tee parhaasi ja katso mihin se riittää. Onnea valitsemallasi tiellä. Nämä ovat eetoksen ilmauksia, eetoksen jonka mukaan ihmisen itseys on autonominen: sitä voidaan hallita ja kehittää riippumattomasti ja siihen kuuluu luontainen itseys. Siinä, miten vähän tämä vastaa "todellisuutta" (miksi on samaan aikaan oltava niin kommunikatiivinen, siis tuotettava yhdessä, ja silti uskottava tähän "itse tuottamisen" ideaan?), ei ole juurikaan todistamisen haastetta. Ei ole tarpeen kysyä, onko eetos "tosi", vaan miten sillä tuotetaan "todellisuutta", miksi siihen uskotaan, miksi sitä uusinnetaan ja mitä sen ilmaisulla peitetään. Tai hieman toisin sanoen, miksi ja millaisena tämä peittäminen on eetos itse.

Olli Sinivaara on Helsingissä asuva filosofian opiskelija ja runouslehti Tuli&Savun toimituskunnan jäsen. Hänen runojaan on aiemmin julkaistu Mot Mot 1999:ssa, Kerberoksessa ja Tuli&Savussa. Tällä hetkellä hänen kiinnostuksensa liikkuvat yhteiskuntateorian sekä kokeellisen runouden harmailla kohtaamisalueilla sekä yhteismitattomuuksissa - näin myös Prime Time Politicsissa.

Seuraavat neljä runoa ovat otteita tulevasta runokirjastani, joka on tähän mennessä kulkenut työnimellä Tyhjyys. Esikoisteokseni Uusia pelkoja (ArtFak. ISBN 952-91-2455-4) ilmestyi syksyllä 2000. Nyt julkaistavat runot ovat katkelmia Tyhjyyden osioista, jotka ainakin vielä, kulkevat nimillä Sidonta (Runot I ja III), Tyttö (runo II) ja Asukkaat (runo IV).

Postmoderni on paitsi pop, myös pornoa. Postmodernissa yhteiskunnassa politiikan ja kulttuurin, kuten myös politiikan ja pornon väliset rajat ovat käyneet auttamattoman vanhanaikaisiksi.