2005-02-08

Kaikkien maiden prekaarit...

Jukka Peltokoski

Prekariaatti on yhteiskunnallisen tuotannon muutosta koskevan keskustelun viimeisimpiä uudissanoja. Se on leviämässä nopeasti, mutta se on myös vaarassa tylsistyä. Näin ennen kaikkea siksi, että käsite suomennetaan helposti vain pätkätyöläisyydeksi. Tämä teksti selventänee osaltaan prekariaattikeskustelua ja prekarisaation yhteyksiä yhteiskunnalliseen muutokseen.

On ehkä hyvä selventää, että työstin kirjoituksen valmistautuessani TV1:n Voimala-ohjelman kuvauksiin (lähetettiin 8.2.2005). Tarkoituksena oli vain jäsentää asioita itselleni. Lopulta ajattelin, että ehkäpä tekstistä on hyötyä muillekin, joten muotoilin jutun hieman ehyemmäksi ja jäsentyneemmäksi. Alkuperäinen tarkoitus näkynee edelleen tekstin paikoittaisena luettelomaisuutena.

Toinen ponsi tekstin valmistamiselle oli kuvausten jälkeinen tuntemus siitä, ettei sitä taas kerran, kaikesta valmistatutumisestaan huolimatta, kyennyt ilmaisemaan asioita niin tarkasti ja perusteellisesti kuin olisi halunnut ja mihin "oikeasti" kykenisi. Haastattelut ovat tempoilevia tilanteita, joissa ehtii osin vain reagoida tilanteen ärsykkeisiin. Vaikutuksensa on silläkin, että toimittajien kysymykset yhteiskunnallisista aiheista suuntautuvat enemmän haastateltavien toiminnallisten asenteiden ja mielipiteiden esiin nostamiseen kuin ilmiöiden käsitteelliseen ja aikaa vievään erittelyyn. Valtamedioilla on saavutettavissa huomiokeskittymiä. Asioiden perusteellinen puiminen tapahtuu muilla areenoilla.

Precario

Aloitetaanpa siis käsitteen erittelyllä. Mitä prekariaatti, tämä "vieraskielinen" termi tarkoittaa? Prekariaatti tulee latinan sanasta precarius, joka viittaa rukoilemiseen, toisen armoilla olemiseen, epävarmuuteen, turvattomuuteen, liikkuvuuteen, muuttuvuuteen, väliaikaisuuteen ja hetkellisyyteen. Englannissa se esiintyy yleisesti vain adjektiivina precarious, joka viittaa epävarmuuteen ja vaarallisuuteen. Ajatus armon anomisesta on englannissa eriytynyt sanaan pray, joka siis myös juontaa precarioon.

Prekariaatille ei ole ainakaan toistaiseksi löytynyt sanan lukuisia merkityksiä avaavaa suomenkielistä vastinetta. Vihreiden puheenjohtaja Osmo Soininvaara ehdotti hiljattain Suomen Kuvalehdessä vastineeksi tilapäistöä, joka vertautuisi pysyväistöön. Tilapäistö resonoi Suomessa jo tutummaksi tulleen tilapäistä työvoimaa ja pätkätöitä koskevan keskustelun kanssa. Sana avautuu prekariaattia paremmin ja sinänsä oikeaan suuntaan, mutta tulos on epätyydyttävä. Tilapäistö tavoittaa prekariaatin hetkellisyyteen ja katoavaisuuteen viittaavat merkitykset, muttei tuo esiin epävarmuuden, turvattomuuden ja armon anomisen ulottuvuuksia. Negaationa tilapäistö ei tuo esiin myöskään muuttuvuuteen liittyvää uuden aloittamisen merkitysulottuvuutta.

Yllä luetelluista prekariaatin merkityksistä tulee ilmi, ettei prekaariaatista puhuttaessa pyritä viittaamaan vain pätkätöissä tai tilapäisissä työsuhteissa olevien palkkatyöläisten työmarkkinasuhteeseen, vaan epävarmistettuun elämään laajassa mielessä. Prekariaatti nimeää elämän epävarmistamisen ilmiön ylipäätään, ei vain työmarkkinoiden piirissä. Toisaalta prekaariaatin ongelmat tulevat selvimmin näkyville pätkätyöläisissä, jotka eivät saa tai halua vakinaisia tai edes suhteellisen pitkäkestoisia työpaikkoja ja joilta on siten riistetty monet sosiaaliset perusoikeudet, kuten äitiysetuudet, sairausloma, eläkkeen kertyminen tai palkattujen lomien ylellisyys, ja jotka kohtaavat jatkuvasti ongelmia työsuhteittensa sovittamisessa palkkatyöyhteiskunnan institutionaaliseen järjestykseen, kuten tapahtuu esimerkiksi silloin, kun jokin keikkahomma aiheuttaa kohtuuttomia vaikeuksia työvoimaviranomaisten kanssa. Tällaisia työläisiä löytyy tänään eritoten koulutuksen, (uus)medioiden ja erilaisten palvelualojen piiristä. Siirtolaiset, varsinkin paperittomat maahanmuuttajat, ovat myös taho, jota prekariaatista käytävä keskustelu koskettaa. Siirtolaiset paitsi kohtaavat elämässään prekarisaation kaikki ulottuvuudet, myös vastaavat tilanteeseen rajat ja identiteetit läpäisevällä liikkuvuudella.Siirtolaiset ovat liikkuvan työvoiman paradigmaattinen esimerkki, ja "paperittomat" ovat paradigmaattinen esimerkki oikeudettomasta, työnantajien armoilla elävästä työvoimasta.

Voisi sanoa, että prekariaatille varmaa on vain se, että kaikki on epävarmaa. Vain mielivallan säännönmukaisen epäsäännöllinen esiintyminen ei ole sille mielivaltaista. Prekaariaatti on epäitsenäisyyteen ja epäitsellisyyteen pakotettua elämää, sillä toimeentulon epävarmuus ja mielivallan kokemukset syövät sen elämänhallintaa. Tällaista se on paradoksaalisesti kuitenkin vain siksi, että siihen sisältyy luovuttamattomia muutospotentiaaleja ja uuden aloittamisen voimia, valmiuksia rakentaa "omaa juttua" sovinnaisten ratkaisujen sijasta. Selvennän tätä paradoksia jäljempänä.

On tärkeää huomauttaa, ettei prekariaatti viittaa mihinkään selkeän kategoriseen ihmisryhmään. Se viittaa sosiaaliseen suhteeseen, prosessiin tai tendenssiin, joka koskettaa joitain vahvemmin, joitain heikommin. Tässä mielessä olisi ehkä kuvaavampaa puhua prekaarisuudesta tai prekarisaatiosta kuin prekariaatista. Prekarisaatio on tendenssi, joka on voimistunut yhteiskunnassa ja erityisesti työmarkkinoilla 2000-luvulle tultaessa. Julkisessa keskustelussa jo tutuksi tullut pätkätyöläisen käsite ei ole siten riittävä tavoittamaan prekariaatin, prekaarisuuden tai prekarisaation kaikkia merkityksiä.

Prekariaatti on ehkä vaikea sana, mutta on parempi käyttää vaikeaa sanaa kuin ilmiön merkityksiä heikosti tavoittavaa suomennosta. Ei proletariaattikaan ollut "alun perin" suomea, mutta siitä on tullut arkisesti viljelty sana. Ketä nykymaailmassa nyt ylipäätään kiinnostaa mikään "alkuperäinen"? (En tarkoita, etteikö olisi silti kätevää, jos prekariaatin rinnalle löytyisi suomenkielellä ajatteleville välittömästi avautuva, yllä mainittuja merkityksiä tavoittava käsite.)

Keskusteltaessa prekariaatista keskustellaan yhteiskunnallisesta ongelmasta. Prekariaatin ongelmana ei ole kuitenkaan joustavuus tai liikkuvuus sinänsä. Ongelma on se, että tällainen työvoiman dynaamisuus saa sisältönsä yritysten ehdoilla. Ratkaisu työvoiman prekaarisuuteen on tuskin kaikkien työsuhteiden vakinaistaminen tai entisenlaisten vakaiden työmarkkinoiden palauttaminen. Keskustelua ei voida käydä joustavuudesta tai ei-joustavuudesta, liikkuvuudesta tai ei-liikkuvuudesta, pätkätöistä tai ei-pätkätöistä. Ongelma on tällöin asetettu väärin. Yhteiskunta, markkinat ja työkulttuuri ovat epäilemättä muuttuneet pysyvästi dynaamisemmiksi, eikä tämä ole täysin työvoiman halujen vastaista. On keskusteltava dynaamisuuden ehdoista ja seurauksista. Prekaariuden vastakohta ei ole pysyvyys tai muuttumattomuus, vaan dynaamisuuden työvoimalähtöinen hallinta. Prekariaatin kamppailu käydään elämänhallinnasta ja elämän laadukkuudesta.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.