Väkivalta, irrationaalinen ja rationaalinen

Ranskan viimeaikaisia väkivallan purkauksia on rinnastettu kahteen tapahtumaan: Katrina-myrskyä seuranneeseen ryöstelyyn New Orleansissa sekä toukokuuhun ’68. Merkittävistä eroistaan huolimatta molemmista rinnastuksista voidaan löytää opetuksia. Suhteessa New Orleansiin, Pariisin tulipaloilla oli havahduttava vaikutus niihin eurooppalaisiin intellektuelleihin, jotka käyttivät New Orleansia korostaakseen eurooppalaisen hyvinvointivaltiomallin paremmuutta suhteessa Yhdysvaltain villiin kapitalismiin - nyt tiedämme, että sama voi tapahtua myös täällä. Ne, jotka yhdistivät New Orleansin väkivallan eurooppalaistyylisen solidaarisuuden puutteeseen, eivät ole sen vähempää väärässä kuin Yhdysvaltain markkinaliberaalit, jotka pääsivät nyt iskemään takaisin ja tähdensivät, että markkinakilpailua ja sen dynamiikkaa rajoittavien valtiollisten interventioiden jäykkyys on ollut juuri se, mikä on estänyt marginalisoitujen siirtolaisten taloudellista nousua Ranskassa (vastakohtana Yhdysvalloille, missä monet siirtolaisryhmistä ovat menestyneimpien joukossa). Toisaalta se, mikä pistää silmään suhteessa toukokuuhun '68 on se, ettei protestoijien keskuudessa ole minkäänlaista positiivista utooppista näköalaa: jos toukokuu '68 oli kapina, jolla oli utooppinen visio, äskettäinen kapina oli vain vihanpurkaus ilman mitään viittausta minkäänlaiseen positiiviseen visioon - jos sanonnalla "elämme ideologioiden jälkeistä aikakautta" on joku merkitys, se on tässä. Eikö tämä surullinen fakta - se, ettei järjestelmän vastaisuus pysty artikuloimaan itseään realistisen vaihtoehdon tai edes merkityksellisen utooppisen projektin asussa, vaan ainoastaan merkitystä vailla olevana purkauksena - ole voimakkain osoitus surkeasta tilanteestamme? Missä on valinnan vapaus, kun ainoa valinta on sääntöjen mukaan pelaaminen tai (itse)tuhoisa väkivalta, väkivalta, joka suuntautuu lähes yksinomaan omia kohtaan - poltetut autot ja koulut eivät kuuluneet rikkaiden asuinalueille, vaan olivat osa juuri sen yhteiskuntakerroksen vaikeasti voitetuista saavutuksista, josta protestoijat tulevat.

Ensimmäisenä johtopäätöksenä voidaan siten todeta, että niin konservatiiviset kuin liberaalit reaktiot levottomuuksiin epäonnistuvat selvästi. Konservatiivit korostavat sivilisaatioiden yhteentörmäystä ja, kuten on ennalta arvattavissa, lakia ja järjestystä: siirtolaisten ei pitäisi käyttää vieraanvaraisuuttamme väärin, he ovat vieraitamme, joten heidän tulisi kunnioittaa tapojamme, meidän yhteiskunnallamme on oikeus suojella ainutlaatuista kulttuuriaan ja elämäntapaansa; lisäksi, rikoksille ja väkivaltaiselle käytökselle ei ole mitään tekosyytä; se mitä nuoret siirtolaiset tarvitsevat ei ole lisää sosiaaliapua vaan kuria ja kovaa työtä... Vasemmistolaiset liberaalit, ei yhtään sen vähempää ennalta arvattavasti, toistavat vanhaa mantraansa, jonka mukaan sosiaalisiin ohjelmiin ja integraatiopyrkimyksiin ei ole kiinnitetty tarpeeksi huomiota, minkä vuoksi siirtolaisten nuoremmalta sukupolvelta on viety mahdollisuus minkäänlaiseen selkeään taloudelliseen ja sosiaaliseen tulevaisuudennäkymään, ja näin ollen väkivallan purkaukset ovat jääneet heille ainoaksi keinoksi ilmaista tyytymättömyytensä... Kuten Stalin olisi sanonut, on turha väitellä siitä kumpi reaktio on huonompi: ne ovat MOLEMMAT huonompia, mukaan lukien molempien osapuolten esittämä varoitus näiden väkivallan purkausten todellisesta vaarasta, joka on helposti ennalta arvattavassa ranskalaisen populistisen väen rasistisessa REAKTIOSSA niihin.

Mitä voi filosofi tässä tehdä? Täytyisi pitää mielessä, ettei filosofin tehtävänä ole ehdottaa ratkaisuja, vaan uudelleen muotoilla itse ongelma, siirtää sitä ideologista viitekehystä, jonka puitteissa olemme tähän saakka käsittäneet ongelman. Kenties olisi hyvä aloittaa asettamalla äskettäiset purkaukset sarjaan, jonka ne muodostavat kahden toisenlaisen väkivallan tyypin kanssa, joiden liberaali enemmistö tänään kokee uhkaavan elämäntapaamme: (1) suorat "terroristiset" hyökkäykset (itsemurhapommittajien toimesta); (2) oikeistopopulistinen väkivalta; (3) lähiöiden nuorison "irrationaaliset" purkaukset. Tänä päivänä liberaali on huolissaan näistä kolmesta jokapäiväisen elämänsä häiriötekijästä: terrori-iskuista, nuorisoväkivallasta, oikeistopopulistisista paineista.