2004-03-16

Pitäkää Bush kiinni valheessaan

Naomi Klein

Kääntänyt: Markus Termonen

Kun Irakin sodan viralliset perusteet ovat yksi toisensa jälkeen haihtuneet ilmaan, jäljellä on enää tekosyy demokratian saattamisesta Irakiin. "Voimme käyttää hyväksemme Bushin poliittista heikkoutta Irakin kysymyksessä vaatiaksemme, että demokratian valheesta on tultava todellisuutta", esittää Naomi Klein kolumnissaan.

Jos uskotte Valkoista taloa, Irakin tuleva hallitus suunnitellaan Irakissa. Jos uskotte Irakin kansaan, se suunnitellaan Valkoisessa talossa. Teknisesti kumpikaan ei ole totta: Irakin tulevaisuus rakennetaan nimettömässä tutkimuspuistossa pohjoiscarolinalaisessa esikaupungissa.

Maaliskuun 4. päivä 2003, hyökkäyksen ollessa ainoastaan 15 päivän päässä, USA:n kansainvälisen kehityksen virasto (Agency for International Development) pyysi kolmea yhdysvaltalaista firmaa antamaan tarjouksen ainutlaatuisesta tehtävästä: kun Irak olisi valloitettu ja miehitetty, yhdelle yhtiölle annettaisiin tehtäväksi 180 paikallisen ja maakunnallisen kaupunkineuvoston perustaminen tiilimurskan keskelle. Tämä oli aivan uutta imperiaalista territoriota ystävälliseen kansalaisjärjestöpuheeseen "julkisen ja yksityisen kumppanuudesta" tottuneille firmoille, ja kaksi kolmesta päätti jättää hakemuksen tekemättä. "Paikallishallinnon" sopimus, jonka arvo oli 167,9 miljoonaa dollaria ensimmäisenä vuonna ja kokonaisuudessaan jopa 466 miljoonaa dollaria, meni Research Triangle Institutelle (RTI), yksityiselle voittoatavoittelemattomalle organisaatiolle, joka tunnetaan parhaiten lääketutkimuksestaan. Yksikään sen työntekijöistä ei ollut käynyt Irakissa vuosiin.

Aluksi RTI:n Irakin tehtävä houkutteli vähän julkista huomiota. Vierellään Bechtelin kykenemättömyys laittaa valoja päälle ja Halliburtonin villi ylihinnoittelu, RTI:n "kansalaisyhteiskunnan" työryhmät näyttivät melko hyväntahtoisilta. Mutta eipä enää. Nyt on käynyt ilmi, että RTI:n hiljaa pystyttämät kaupunkineuvostot ovat keskeinen osa Washingtonin suunnitelmassa ojentaa valta nimitetyille alueellisille komiteoille - suunnitelmassa, joka on torjuttu Irakissa niin laajasti, että se saattaisi saada miehityksen polvilleen.

Tammikuun lopussa vierailin RTI:n korkeamman varajohtajan Ronald Johnsonin luona hänen toimistossaan Durhamin lähellä (korttelin päässä IBM:stä, kulman takana GlaxoSmithKline). Johnson pitää kiinni siitä, että hänen tiiminsä keskittyy "muttereihin ja ruuveihin" ja ettei sillä ole mitään tekemistä eeppisissä taisteluissa siitä, kuka tulee hallitsemaan Irakia. "Roskien keräämisessä ei ole sunni-tapaa ja shia-tapaa", hän kertoo minulle. (Ehkäpä, mutta on olemassa julkinen tapa ja yksityinen tapa, ja heinäkuisen liittouman väliaikaishallinnon raportin mukaan RTI ajaa jälkimmäistä, pannen pystyyn "uusia naapuruston jätteenkeruujärjestelmiä", jotka "tullaan järjestämään yksityistetyllä kadunreunustakeräyksellä".)

RTI:n pystyttämät neuvostotkaan eivät ole olleet vailla kiistanalaisuuksia. Tammikuun 28. päivänä, samana päivänä kun Johnson ja minä keskustelimme rauhallisesti paikallisdemokratian hienouksista, Nasiriyahissa, 200 mailia kaakkoon Bagdadista, aseistetut miehet ja vihaiset mielenosoittajat piirittivät USA:n nimittämän alueellisen neuvoston. Niinkin paljon kuin 10 000 asukasta marssi neuvoston toimistojen eteen vaatien suoria vaaleja ja kaikkien neuvoston jäsenten välitöntä eroamista. Maakunnan kuvernööri kutsui paikalle rakettikranaattien laukaisijoilla varustautuneet henkivartijat ja pakeni rakennuksesta.

RTI parka: demokratian ruokahalu irakilaisten keskuudessa näyttää ajavan ohitse "kapasiteetin rakentamisen" laahustavien suunnitelmien, joita se piirsi ennen hyökkäystä. Marraskuussa Washington Post raportoi, että RTI:n saapuessa Tajin maakuntaan, varustautuneena monimutkaisin toimintasuunnitelmin ja valmiina pystyttämään paikallisia neuvostoja, se sai selville, että "irakilaiset olivat muodostaneet omia edustuksellisia neuvostojaan täällä kuukausia aiemmin, ja monet niistä äänestettiin, eikä valittu, kuten miehittäjät väittävät". Lehti lainasi erästä miestä kertomassa RTI:n urakoitsijalle: "Mielestämme olemme menossa taaksepäin".

Johnson kiistää, että aiemmasta neuvostosta äänestettiin, ja sanoo, että lisäksi RTI ainoastaan "auttaa irakilaisia", eikä tee päätöksiä heidän puolestaan. Ehkäpä, mutta asiaa ei auta se, että Johnson vertaa neuvostoja "Uuden Englannin kaupunkitapaamiseen" ja lainaa toista RTI:n konsulttia, joka havainnoi, että haasteet Irakissa ovat "samoja, joita käsittelin ... Houstonissa". Onko tämä Irakin suvereniteettia - Washingtonissa laadittua, Pohjois-Carolinaan ulkoistettua, Massachusettsin sekä Houstonin pohjalta muotoiltua ja Basraan sekä Bagdadiin määrättyä?

Nyt kun YK on suostunut menemään takaisin Irakiin, sen täytyy jotenkin veistää itselleen rooli tässä sotkussa. Jos se päättää, että suorat vaalit ovat mahdollista ennen Valkoisen talon kesäkuun 30. päivän määräaikaa, hyvä startti olisi vaatimus, että määräaika heitettäisiin roskiin. Mutta YK:n on tehtävä enemmänkin kuin valvoa vaaleja; sen täytyy pysäyttää meneillään oleva ryöstö - USA:n yritys ryöstää Irakin tulevalta demokratialta valta tehdä avainpäätöksiä.

Washington haluaa Irakiin siirtymäajan elimen, jolla olisi täysi suvereenin hallituksen valta ja joka pystyisi sitomaan päätöksiä, jotka äänestetty hallitus tulisi perimään. Tuohon lopputulokseen pääsemiseksi Paul Bremerin liittouman väliaikaishallinto pyrkii edistämään laittomia vapaiden markkinoiden uudistuksiaan, laskien sen varaan, että sellainen Irakin hallitus, jota se pystyy kontrolloimaan, tulee ratifioimaan nämä muutokset. Esimerkiksi tammikuun 31. päivä Bremer ilmoitti Irakin kolmesta ensimmäisestä ulkomaisen pankin toimintaoikeudesta. Viikkoa myöhemmin hän lähetti Irakia hallitsevan neuvoston jäseniä Maailman kauppajärjestöön pyytämään tarkkailijan statusta, ensimmäistä askelta kohti jäsenyyttä. Ja Irakin miehittäjät neuvottelivat juuri 850 miljoonan dollarin lainan Kansainväliseltä valuuttarahastolta, luovuttaen lainaajalle sen tavallisen apukeinon kiristää taloudellisia "säätöjä".

Muissa maissa, jotka ovat viime aikoina tehneet siirtymän demokratiaan - Etelä-Afrikasta Filippiineihin ja Argentiinaan - tämä järjestelmien välinen vaihe on juuri se, jonka aikana tuhoisimmat petokset ovat tapahtuneet: takahuoneen sopimukset laittomien velkojen siirtämiseksi ja "makro-taloudellisen jatkuvuuden" ylläpitämiseksi. Uudestaan ja uudestaan, vasta vapautetut kansat saapuvat äänestyspaikoilleen vain huomatakseen, että jäljellä on pikkuriikkisen vähän äänestettävää. Mutta Irakissa ei ole vielä liian myöhäistä pysäyttää tuota prosessia. Avaimena on rajoittaa siirtymäajan neuvoston mandaatti koskemaan ainoastaan suoraan vaaleihin liittyviä asioita: väenlaskua, turvallisuutta, naisten ja vähemmistöjen suojelua.

Ja tässä todella yllättävä osuus: se voisi itse asiassa tapahtua. Miksi? Siksi, että kaikki Washingtonin syyt lähteä sotaan ovat haihtuneet ilmaan: ainoa jäljellä oleva tekosyy on Bushin syvä halu tuoda demokratia Irakin kansalle. Tämä on tietenkin valhetta yhtä paljon kuin muutkin - mutta se on valhe, jota voimme käyttää. Voimme käyttää hyväksemme Bushin poliittista heikkoutta Irakin kysymyksessä vaatiaksemme, että demokratian valheesta on tultava todellisuutta, että Irak voi todella olla suvereeni: ilman velan kahleita, ilman perittyjen sopimusten rasitteita, arvettomana USA:n sotilastukikohdista ja resurssejaan, öljystä korjauksiin, täysin kontrolloiden.

Washingtonin ote Bagdadista tulee heikommaksi päivä päivältä samalla kun demokratiaa puolustavat voimat maan sisällä kasvavat vahvemmiksi. Aito demokratia voisi tulla Irakiin, ei siksi että Bushin sota oli oikein, vaan koska se on osoittautunut niin toivottoman vääräksi.

The Nation, February 23rd, 2004.

Tulostusversio.