2003-02-07

Homo politicus Pim Fortuyn: tapaustutkimus

Herman Asselberghs, Dieter Lesage

Kääntänyt: Markus Termonen

"Lyhyesti sanoen, Fortuynin diskurssi ei ollut heterodoxinen, vaan (sallikaa meille tämä pieni vitsimme) homodoxinen: ts. doxassa ("uskomuksessa") pitäytyvä. Fortuyn rakasti samoja periaatteita kuin johtavat hollantilaiset valtiomiehetkin, hän vain rakasti niitä katkeraan loppuun saakka."

Elton John oli ainoa asia, joka puuttui. Muilta osin Pim Fortuynin lähdöllä oli kaikki prinsessa Dianan hautajaisten säädyllisen uusinnan ainekset. Siitä tuli Hollannin kansakunnan silmien avautumisen ja surun massiivinen julkinen esitys. Kansallisen perheen valtava kokoontuminen muutti Rotterdamin – salamurhatun poliitikon kotimaaperän – ylösalaisin.

Tuhannet isät, äidit, lapset, nuoret ja eläkeläiset pystyttivät väliaikaisia tienvarsimuistomerkkejä jäähyväisviesteistä, kukkavihkoista ja pehmoleluista, tarjoten sen tapaista tv-materiaalia, joka oli todistanut vaikutuksensa jo useita vuosia sitten – pääasiallisen eron ollessa nyt tietenkin kyseinen vainaja. Fortuyn ei ollut viaton lapsimorsian, joka oli julkisesti puhjennut kukkaan itsenäisenä, mutta haavoittuvaisena naisena. Hän ei ollut kansan prinsessa, joka oli ilman apua ja kovin henkilökohtaisin kustannuksin ohjannut kauan eristyneen brittiläisen kuninkaallisen perheen nykyaikaan. Hollannin poliittiselle näyttämölle ilmaantumisestaan saakka Fortuyn oli ollut luja ja hulinoiva kuvainraastaja, uudenlainen poliitikko, joka teki paradoksista tavaramerkkinsä: elitistinen populisti, elosteleva puritaani, moderni traditionalisti.

Toisin kuin prinsessa Diana, Fortuyn oli jo kokenut muodonmuutoksensa, kun massamedia kiinnitti häneen huomionsa. Oli ikään kuin hänen menneiden vuosikymmenten aikaista siirtymistään äärivasemmistosta uuteen oikeistoon ei olisi koskaan tapahtunut, ikään kuin hän ei olisi koskaan kannattanut mitään muuta kuin sitä itsejulistautunutta tervettä järkeä, jota hän tuli ruumiillistamaan poliittisen uransa vähäisten ensimmäisten – ja viimeisten – kuukausien aikana. Tämä julkinen hahmo, joka oli hallinnut paikallisvaaleja maaliskuun 15. päivänä 2002, näytti nyt olevan matkalla kohti kansallista voittoa toukokuun 15. päivänä 2002, ja kuin tehdyltä valokeilaan. Tänään poliittisen persoonallisuuden valmistaminen täytyy ottaa kirjaimellisesti: ei voi olla poliittisia tähtiä ilman laajaa mediakoulutusta ja erikoistuneita hiusmuotoilijoita. Mutta Fortuyn sen sijaan oli luonnollinen (ja lisäksi kalju, monien kampaajien harmiksi, mutta paljolti hänen omaksi hyödykseen, poistaen tehokkaasti hankalia kysymyksiä, jotka olisivat voineet mahdollisesti vaarantaa alusta saakka hänen kunnianhimoaan kohti pääministerin virkaa). Hänen kaunopuheiset lausahduksensa näyttivät hänen oman älynsä todellisilta tuotteilta, eivät poliittisten neuvonantajien yllyttämiltä. Epäilemättä tämä johtui osittain hänen vuosien kokemuksestaan esiintyjänä monien yliopistojen täpötäysissä luentosaleissa sekä aiemmasta työstään sanomalehtikolumnistina. Kuitenkin hänen terävä kielensä ja koreat kameraesiintymisensä olivat hänen luonteensa – tai "taipumustensa" – ilmeisiä osia, sellaisena kuin ne kerran tunnettiin. Fortuyn oli ulospäin kääntyneen homoseksuaalin tyyppiä. Hän ei ehkä ollut tavallinen, mutta hän oli täysin normaali.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.