2007-06-28

Meteorologiasta politiikkaan

Kalle Seppä

Vaalituloksen jälkeen vasemmistolaiset institutionaaliset toimijat, kuten myös ulkoparlamentaariset ryhmät, ovat hyvin korostuneesti puhuneet meteorologian termein oikeistolaisista tuulista ja aalloista. Poliittisten tapahtumien muuttaminen luonnonilmiöiksi sisältää tietenkin vapautumista syiden arvioinnista. Tuulet ja aallot muuttavat välillä suuntaa: nyt mennään oikealle, ehkä ensi kerralla mennään vasemmalle.

Joidenkin vasemmistolaisten mielestä vika on taas ollut vääränlaisessa vaalikommunikaatiossa. "Radikaalien" mielestä vasemmistopuolueet ovat siirtäneet sanomaansa liikaa keskustan suuntaan, ja "reformistien" mielestä on tuotu esille liian voimakkaasti vastakkainasettelua ja "vanhoja" arvoja. Merkillepantavaa on tietysti se, että vika on "kommunikaatiossa", eikä harjoitetussa politiikassa.

Työväen presidentistä työväen puolueeksi

Vaalien tulosta - ja politiikkaa yleensä - olisi ehkä syytä tarkastella uudesta näkökulmasta. Olisi ehkä luovuttava akselista, jonka päissä lukee vasemmisto ja oikeisto ja otettava käyttöön uusi tapa hahmottaa poliittista kenttää: uusi työ ja vanha työ. Tässä mielessä voidaan siis todeta, että Niinistön taannoinen iskulause "työväen presidentistä" on täysin oikea. Kymmenettuhannet ihmiset ovat äänestäneet eduskuntavaaleissa "työväen presidenttiä", koska Niinistö (ja urbaani Kokoomus) edustaa juuri uutta työväkeä. Vanhan työväestön poliittisten edustajien ongelma on se, että he eivät ole tunnistaneet vielä tämän uuden työväestön olemassaoloa, tai katsoneet sen olevan redusoitavissa tai pakotettavissa vanhan työväestön muotteihin: liitot, punaiset puolueet, perinteinen hyvinvointiyhteiskunta, kansalliset rajat, kolmikantasopimukset jne.

Kokoomus on tunnistanut uuden työväen olemassaolon. Porvarit yleensä ovat huomattavasti herkempiä näitten ilmiöiden tunnistamisessa kuin proletaarit. Yhdessä asiassa tietysti Kokoomus on väärässä: vastakkainasettelun aika ei ole ohi. Sen muodot ovat kylläkin muuttuneet. Nyt ovat vastakkain uusi ja vanha työ. Uuden työn sisällä ovat vastakkain useat yhteiskunnalliset ryhmät, joita todennäköisesti uuden työväen puolueet (Kokoomus ja vihreät) eivät kykene täysin edustamaan, ilman laajaa yhteiskunnallista kenttää ja sen toimijoita (prekariaatista yrittäjäjärjestöihin). Uuden työväen politiikka on siis myös ulkoparlamentaarista politiikkaa ja konflikteja. Tässä suhteessa oireellinen tapaus on esimerkiksi syksyn 2006 kiista Suomen Yrittäjien osallistumisesta tupo-neuvotteluihin.

Uudistusmieliset ja konservatiivit

Viimeisten vuosien aikana yhteiskunnallisten liikkeiden keskeisimmät konfliktit ovat liittyneet prekariaatin perustuloon, siirtolaisten vapaaseen liikkumiseen, toisenlaiseen globalisaatioon (eikä globalisaation vastustamiseen, kuten usein on haluttu harhaanjohtavasti esittää) ja uudenlaiseen "postvaltiolliseen" yhteisöllisyyteen (urbaanit tilat, aktivoituminen, osallistuminen, holhoamismentaliteetin vastustaminen jne.). Paradoksaalisella tavalla näitä asioita ovat keskeisesti vastustaneet vasemmistolaiset ja tukeneet uudet työväenpuolueet. Yhteiskunnalliset liikkeet ovat taktisella tasolla tällä hetkellä lähempänä uusia työväenpuolueita (Kokoomusta ja vihreitä) kuin perinteisiä vasemmistopuolueita.

Joissain tapauksissa tämä taktinen taso ilmenee reaalipolitiikassa vain potentiaalisesti. Vaikka Kokoomus ei toistaiseksi kannatakaan perustuloa, juuri sillä on kyky ymmärtää perustulon logiikkaa yrittäjien sosiaaliturvan näkökulmasta. On vain ajan kysymys, milloin kokoomuksessa jätetään taakse "työhön kannustamisen" ja vastikkeellisuuden korostaminen ja ymmärretään, että vuokratyövoiman aikakaudella kaikki ovat yrittäjiä ja että siksi yrittäjien perusturva kuuluu kaikille.

On tietenkin sanomattakin selvää, että Kokoomus ja vihreät katsovat liikkeiden teemoja erilaisista positioista: perustulo - riippuen sen suuruudesta - voi olla avain prekariaatin onneen tai sen onnettomuuteen; vapaa liikkuminen voi olla - poliittisen kentän voimatasapainosta riippuen - joko yksilön tai yhteisön vapautta tai halvan työvoiman "pakotettua" liikkumista; globalisaation sisältö määräytyy ainoastaan ihmisten ja rahanjaon välisen suhteen pohjalta; postvaltiollinen yhteisöllisyys voi tarkoittaa joko rikkautta tuottavaa aktiivista kolmatta sektoria tai sitten kurjuutta hoitavaa köyhäinapua; urbaanit tilat voivat olla joko yhteisöllisiä vapautettuja tiloja tai sitten muurien ja piikkilangan ympäröimiä rikkaiden gettoja... Silti uudet työväen puolueet tunnistavat nämä kaikki asiat olemassa oleviksi ja kenties poliittisen konfliktin kentäksi. Perinteinen vasemmisto miettii ainoastaan meteorologiaa, tuulia ja aaltoja, juuri kun ihmiset haluavat keskustella uusista hyvinvoinnin muodoista, uudesta työstä, Euroopasta ja vapaasta liikkumisesta. Uudesta, eikä vanhasta.

Rohkea vihreä valinta

Vihreiden päätös lähteä mukaan hallitusneuvotteluihin oli rohkea. Se oli kieltämättä suuri mahdollisuus tuoda esille niitä teemoja, jotka ovat keskeisiä nykymaailmassa: perustulo, siirtolaisuus, globalisaatio ja yhteisöllisyys, kaikissa sen muodoissa. Vihreiden pitäisi siis korostaa näitä teemoja erittäin voimakkaasti ja samalla kerätä itselleen poliittisia irtopisteitä esimerkiksi opintotuen korottamisesta, jota ovat tukeneet tuhannet opiskelijat kaduilla ja jota vihreät nuoret toimijat ovat keskeisesti mobilisoineet. Kaikissa vihreän politiikan siirroissa olisi muistettava nämä keskeiset teemat.

Nyt kun vihreät ovat mukana hallituksessa, olisi muistettava myös siihen sisältyvät poliittiset riskit. Tämän vuoksi - jos nyt käytetään vanhan politiikan termejä - olisi aina tasapainotettava "oikealle" siirtymistä mahdollisimman suurella toiminnalla "vasemmalla". Nuoret vihreät toimijat ovat tässä kohdassa hyvin tärkeässä asemassa. On muistettava, että uusi politiikka ei perustu "konsensukseen" - kaikki seisovat yhdessä rivissä ojennuksessa hallituksen takana - vaan "moninaisuuteen". Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että samalla kun tehdään vaikeita päätöksiä instituutioiden piirissä, on niitä dynamiikan nimissä pyrittävä kaduilla ja toreilla kritisoimaan. Tämä on yksi uuden politiikan erityispiirteistä. Se mikä aiemmin oli valhe, on nyt totuutta, koska puolueet eivät ole enää ehjiä kokonaisuuksia, vaan ne ovat dynaamisia ja ristiriitaisia voimia.

Rohkea vasemmistolainen valinta

Perinteinen vasemmisto on kuihtumassa yhdessä perinteisen työväestön kanssa. Kun uusi työväestö vahvistuu ja saa poliittisia muotoja, vanha työväestö heikkenee ja takertuu vanhoihin politiikan muotoihin ja kieliin. Kyse ei siis ole "radikalismista" tai "reformismista". Kyse on jostain aivan muusta. Todellisuuden hahmottamistapa on rohkeasti muutettava tai sitten edessä on ensin vihreiden äänimääräinen ohitus ja sitten - aika nopeasti sen jälkeen - väistämätön kuolema.

Marxistisin termein olisi todettava, että kun työn luonne muuttuu, muuttuu myös työväestön luonne, ja kun työväestön luonne muuttuu, muuttuvat myös sen poliittiset organisoitumismuodot ja vaatimukset. Onko vasemmisto ymmärtänyt mitä muutoksia työssä on tapahtunut? Onko vasemmisto ymmärtänyt mitä muutoksia on tapahtunut "työläisten" identiteetissä? Heidän suhtautumisessaan holhousvaltioon? Heidän suhtautumisessaan yrittäjyyteen? Luokkaan perustuvat identiteetit ovat murentuneet, samalla kun yrittäjäksi ryhtyminen palkkatyöstä pakenemisen mahdollisuutena näyttäytyy monille "työläisille" positiivisena tilaisuutena tuottaa ja elää itsenäisesti. Vastaavasti usko valtion kykyyn ja mahdollisuuksiin jakaa vaurautta ja suunnitella oikeudenmukaista talouspolitiikkaa on romahtanut.

Uusi rohkea vasemmistolainen valinta olisi asettaa oman poliittisen toiminnan keskipisteeksi uuden työn muodot, uusi työväestö ja sen vaatimukset. Tietysti tehtävä on äärimmäisen haasteellinen, koska vääjäämättä tulee esille hyvin yksinkertainen poliittinen kysymys: mikä olisi ero uuden vasemmiston ja nykyisten vihreiden välillä? Miksi monet radikaalit ja vasemmistolaiset toimivat jo nyt vihreissä (ja varsinkin vihreiden nuorisojärjestössä)? Ja ennen kaikkea, kuinka artikuloida, sekä parlamentaarisesti että kaduilla ja toreilla, uusia vastakkainasetteluita uuden työn kontekstissa?

Kenties SAK:n olisi pitänyt mässäilevän porvarin sijaan pyrkiä esittämään organisoitumaan ryhtyneiden tietotyöläisten positiivisia kokemuksia. Kärjistäen sanottuna SAK:n mainoksen olisi pitänyt sisältää mässäileviä työläisiä, jotka ajavat Lamborghinilla rikkaudestaan nauttien ja vailla työn aiheuttamaa hikeä. Tällainen kuvasto olisi iskenyt silmille myös paperityöläisten rikastumisesta valittavaa puhetapaa, jolle pääomatulojen kasvu on ainoa oikea tie ja jonka mukaan työllä ei saisi rikastua vaan korkeintaan tulla toimeen.

Liikkeet ja politiikka

Monet nykyisen valtapolitiikan suurista teemoista ovat peräisin liikkeiden arsenaalista. Kymmenen vuotta sitten vain harvat puhuivat perustulosta, uusista epävarmoista työn muodoista, siirtolaisuudesta, globalisaatiosta, yhteisöllisyydestä. Eräät liikkeet tekivät sen jo silloin. Tiedämme siis, että yhteiskunnallisten liikkeiden teemat tulevat aina - viiveellä kylläkin - institutionaalisen politiikan kentälle. Jos vihreät ja vasemmistolaiset haluavat ymmärtää mitä todellisuudessa on tapahtumassa, tulevien vuosien aikana, heidän on erittäin tarkkaan kuunneltava, mitä liikkeissä sanotaan ja mitä siellä tapahtuu nyt. Tässä tehtävässä viimeisten vuosien aikana vihreät ovat onnistuneet huomattavasti paremmin kuin vasemmisto. Paradoksaalisesti voisi sanoa, että siinä ovat onnistuneet paremmin perussuomalaiset kuin vasemmisto. Muuttuvassa poliittisessa skenaariossa on todennäköistä, että tulevaisuudessa "perinteisiä" vasemmistolaisia arvoja (kansallisvaltion ja perinteisen työn asema sekä julkiset palvelut) tulevat edustamaan paremmin kansallismieliset vasemmistopopulistit kuin perinteinen vasemmisto.

Onko siis puolueiden oltava mukana yhteiskunnallisissa liikkeissä? Vastaus on tietysti kielteinen. Ammattiyhdistystoiminta on muuttunut monille vastenmieliseksi juuri sen poliittisen värittyneisyyden vuoksi. Jo perinteiset syndikalistit ymmärsivät, että politiikka on unohdettava kun puhutaan työpaikkakonflikteista. Puolueitten on kuitenkin kyettävä kuuntelemaan ja ymmärtämään mitä liikkeissä tapahtuu, ja tässä kohdassa liikkeiden "poliittinen sääty" on keskeisessä asemassa. Miten välittää "kumouksellinen" viesti instituutioiden piiriin siten, että se ei vesity? Tämä on aksiooma, johon vain "poliittinen sääty"- ja sen organisaatio - pystyy vastaamaan.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.