2005-08-16
Kirjoitus perustuu 7.8.2005 Open Minds Open Borders -festivaaleilla järjestetyn ihmiskauppaa kïäsitelleen paneelin herättämiin ajatuksiin. Allekirjoittanut toimi paneelin puheenjohtajana.
Ihmisoikeuksista ja ihmisten kokemasta kärsimyksestä puhuminen toimii yhä useammin paholaisen asianajajana. Kärsimyksen kauhisteleminen ja abstraktit toiveet valmiista maailmasta käännetään tukemaan konkreettista politiikkaa, joka ainoastaan lisää kärsimystä. Kyse ei ole ainoastaan hyvien asioiden käyttämisestä politiikan verukkeena (on hyökättävä Afganistaniin, koska siellä alistetaan naisia) vaan myös täysin vilpittömästä ja humanitaarisesta toiminnasta.
Yritän näyttää kuinka ihmiskaupaksi nimettyyn ilmiöön liitetty ihmisoikeuspuhe kääntyy juuri niiden ihmisten tarpeita vastaan, joiden ihmisoikeuksista niin kovasti puhutaan.
YK:n kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden vastaisen yleissopimuksen (Palermon sopimus) ihmiskauppaa koskevan lisäpöytäkirjan mukaan ihmiskauppa on toimintaa, joka liittyy uhrien rekrytointiin, kuljetukseen, kätkemiseen ja vastaanottoon. Ihmiskaupassa käytetään keinoina väkivaltaa tai sillä uhkaamista, huijaamista, pettämistä, pakottamista, sieppaamista, vallan ja haavoittuvuuden väärinkäyttöä tai rahan ja etujen antamista henkilölle, jonka vallassa uhri on. Ihmiskaupan päämääränä voi olla uhrin hyväksikäyttö prostituoituna, seksuaalinen hyväksikäyttö, pakkotyö, orjuuteen tai sitä muistuttaviin olosuhteisiin pakottaminen tai uhrin elinten irrottaminen.
Julkisessa keskustelussa ihmiskauppaa käsitellään yleensä kolmesta näkökulmasta:
Kaikki tämä on totta. Ihmiskauppa on kuvottava rasistinen ja sukupuolittunut ilmiö, jota järjestäytynyt rikollisuus pyörittää. Ei siis ihme, että Suomessa nousi kohu epäilyistä, että maa on ihmiskauppareitillä.
Sivu 1 .. Sivu 2 .. Sivu 3 .. Sivu 4