2004-11-30

Territorio ja deterritorio
ESF 2004: sisäpuolella ja ulkopuolella, uudet liikesubjektiivisuudet

Rodrigo Nunes

Kääntänyt: Tapio Laakso

Tie vuoden 2003 Euroopan sosiaalifoorumista alla kuvattuihin Lontoon tapahtumiin oli paljon kiemuraisempi kuin pelkkä Kanaalin ylitys. Matkaan liittyi useita täyskäännöksiä ja onnettomuuksia, jotka nostavat esiin tärkeitä kysymyksiä Euroopan liikkeiden nykyisestä tilasta keskellä deterritorialisoitumis- ja reterritorialisoitumisprosesseja.1

1. Pariisista Lontooseen

Socialist Workers Partyn (SWP) ja Greater London Authorityn (GLA) yhteisymmärryksen tuloksena Lontoota esitettiin ESF:n järjestämispaikaksi edellisessä foorumissa Pariisissa. Asiasta keskusteltiin ja esitys hyväksyttiin suljetussa kokouksessa, joita edelleen sosiaalifoorumeissa riittää. Esimerkkinä mainittakoon Social Movements' Assemblyjen 2 esityslistojen laatiminen. Lontoon ehdokkuudesta ei käyty lainkaan keskustelua Iso-Britannian liikkeiden keskuudessa. Itse asissa GLA (ja taustaryhmä, pieni Labour-faktio nimeltään Socialist Action, joka koostuu lähinnä pormestari Ken Livingstonen avustajista) ei ollut aikaisemmin osoittanut pienintäkään kiinnostusta prosessia kohtaan. Maailman sosiaalifoorumissa WSF:ssä ja ESF:ssä aktiivinen SWP oli puolestaan pyrkinyt lukuisten peitejärjestöjensä (Globalise Resistance, Stop the War -koalitio, Project K jne.) avulla pysäyttämään systemaattisesti kaikki spontaanisti syntyneet paikalliset sosiaalifoorumiprosessit mm. Lontoossa, Manchesterissä, Leedsissä ja Cardiffissa. GLA:n mukaantuloa vaativat muutamat keskeiset eurooppalaiset toimijat, kuten Ranskan Attac, että projektin rahoitus olisi vakaalla pohjalla. Järjestelyprosessin alkaminen joulukuussa Lontoossa tuli yllätyksenä monille.

Tästä eteenpäin asiat eivät olisi voineet mennä huonommin. Ensimmäisessä vaiheessa SWP ja GLA asettivat vastakkain "oikeiden järjestöjen" (satunnaisesta kritiikistään huolimatta edelleen Blairia tukevat brittiläiset ammattiliitot) ja ilman hallinnollista hierarkiaa, keskitettyä päätöksentekoa toimivien, epämuodollisesti sekä horisontaalisesti organisoitujen ryhmien ja verkostojen osallistumisen. Tästä se alkoi: 1990-luvun puolivälin jälkeen potentiaalinsa osoittaneiden liikkeiden merkityksen kieltäminen keskeisten ryhmien välittömän agendan ja provinsiaalisen poliittisen pragmatismin hyväksi. Ongelma tuotiin "mannermaisten" toimijoiden (COBAS, Transnational Institute, Attac-ryhmät eri maista, Kreikan sosiaalifoorumi jne.) tietoisuuteen. Lontoossa helmikuussa järjestetyssä valmistelutapaamisessa edellytettiinkin, että britit etsivät jonkinlaisen yhteisen koostumuksen "vertikaalien" (SWP, Socialist Action ja ammattiliitot) ja "horisontaalien" (kaikki muut) välillä.

Yksi asia tuli kuitenkin rakenteellisesti estämään tämän tapahtumisen: sosiaalifoorumin organisaatiota vainoava "julkinen salaisuus", poliittisten puolueiden naamioitu osallistuminen. Hegemoniset ryhmät Briteissä kieltäytyivät tunnustamasta ongelmaa puolueiden ja liikkeiden väliseksi jännitykseksi, koska ne kieltäytyivät tunnustamasta itseään puolueiksi. Tämä tuli skandaalimaisen selväksi ns. mobilisaatioprosessin aikana: ilmoittamattomia kokouksia järjestettiin eri sektorien kanssa (mustat, muslimit, naisten liikkeet jne.), kaikki GLA:n sisällä ja lähes ainoastaan sellaisten ryhmien kanssa, joiden johtajat olivat jossain määrin tekemisissä SWP:n tai SA:n kanssa. "Horisontaalien" tuodessa esille läpinäkyvyyden puutteet, "vertikaalit" jatkoivat teeskennellen, ettei se ole heidän ongelmansa. Suurin osa "eurooppalaisista" kyllä tuki aktiivisesti "horisontaaleja", mutta heidänkin puuttumisellaan oli kaksi selkeää rajoitusta: kukaan ei halunnut mennä niin pitkälle, että vaarantaisi koko foorumin järjestämisen (GLA ja ammattiliitot uhkasivat toistuvasti vetää pois rahoituksensa, ellei heidän vaatimuksiinsa suostuta), ja toisaalta syvälliseen keskusteluun poliittisten puolueiden osallistumisesta ei haluttu lähteä, koska se olisi aiheuttanut yleistä epämukavuutta. Näin syntyi ajatus "englantilaisesta poikkeuksesta" - prosessi oli poikkeava, mutta se täytyi kulkea loppuun asti.

Sitä prosessi todellakin oli, epänormaali: poliittisen ja taloudellisen läpinäkyvyyden puute, organisatorinen kyvyttömyys (hoitaa tavallisia ongelmia kuten viisumeita, majoitusta tai virallista nettisivua, joka niukan interaktiivisuuden ja pitkän toimimattomuuden lisäksi hostattiin GLA:n palvelimella) ja silkka ilkeys (ryhmien uhkailu ja "erottaminen" sekä suhde "eurooppalaisiin") johtivat lopulta siihen pisteeseen, että juuri ennen kesäkuussa Berliinissä järjestettyä valmistelutapaamista italialaiset ja ranskalaiset ryhmät pohtivat julkisesti koko prosessista vetäytymistä. Seurauksena oli hyvin vihamielinen ilmapiiri "vertikaaleja" kohtaan, mikä auttoi "horisontaaleja" saamaan tärkeän voiton: kaikki itseorganisoituneet tilat saatiin sisällytettyä viralliseen ohjelmaan.

Viimeisten kuukausien aikana tilanne vain paheni. Virallisten plenaarien puhujalistaa yritettiin pariin kertaan "muotoilla uusiksi" (ensimmäisen kerran jälkeen joukko brittiläisiä kansalaisjärjestöjä uhkasi vetäytyä prosessista). Kävi myös selväksi, että GLA oli sivuuttanut Englannin järjestelyprosessin kaksi rakennetta (Organizing and Coordinating Committee). Kaikki keskeiset päätökset tehtiin suljetuissa kokouksissa GLA:n avustajien kesken. Plenaarien aiheiden määrittäminen "vertikaalien" ja "eurooppalaisten" kesken käydyissä monimutkaisissa neuvotteluissa teki kahden hegemonisen ryhmän aikeet foorumia kohtaan selviksi. SWP halusi käyttää kaikin puolin perusteellisesti sodan ja Lähi-idän teemoja antaakseen tekohengitystä Stop the War -koalitiolleen ja promotoidakseen uutta peitepuoluettaan Respect-koalitiota, joka itsessään on aiempi yritys antaa lisäpotkua sodanvastaiselle liikkeelle. Ken Livingstone puolestaan etsi ohjelmaa, jolla voisi lisätä hieman "punaista" kuorrutusta muuten täysin liberaalin hallituksen imagoon, väittäen olevansa mies monikulttuurisen Lontoon takana (niin hänet kuin hänen avustajansa rotukysymyksissä Lee Jasper nimitettiin puhujiksi rasisminvastaiseen plenaariin). Kokonaisuudessaan agenda vastasi prosessin ahdasmielisyyttä, ja monet teemat kuten Euroopan unionin perustuslain vastustaminen (jota Britannian ammattiliitot sattumalta tukevat) jäivät taustalle.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.