2003-10-21
1.1.2004 tulee kuluneeksi kymmenen vuotta zapatistien kansallisen vapautusarmeijan (Ejército Zapatista de Liberación Nacional) aseellisen vastarinnan alkamisesta. Kapina käynnistyi Chiapasissa, kaakkois-Meksikossa, samana päivänä kun Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimus (NAFTA) astui voimaan. Taistelun käynnistämistä edelsi vuosien valmistelu ja työ paikallisyhteisöjen keskuudessa. Tänään, jo melkein kymmenen vaiherikkaan vuoden jälkeen, zapatistialueilla on käynnissä organisaatiouudistus, jonka tarkoituksena on vastata niihin vaikeuksiin, joita alueilla on esiintynyt mm. yhteisöjen epätasaisen kehityksen ja kansalaisyhteiskunnan tuen ohjautumisen suhteen.
Zapatistiliikkeen projekti ei ole koskaan ollut separatistinen: sen tavoitteena ei ole uusi, itsenäinen intiaanivaltio, vaan marginalisoidun ja köyhän alkuperäisväestön oikeuksien parantaminen ja sen täydellinen tunnustaminen osaksi meksikolaista yhteiskuntaa. EZLN on siitä poikkeuksellinen sissiarmeija, että sen ylin johto ei ole sotilaallisella johdolla, vaan "Alkuperäiskansojen Salaisella Vallankumouksellisella Komitealla" (CCRI), zapatistiyhteisöjen johtajista muodostetulla elimellä. Zapatistit ovat ilmaisseet, etteivät he taistele oman valtansa puolesta tai tullakseen poliittiseksi puolueeksi, vaan kadotakseen.
Kapinan alkaminen samanaikaisesti NAFTA:n voimaanastumisen kanssa ei ollut sattumaa, sillä uusi sopimus heikensi pienviljelijöiden asemaa entisestään, maanomistuksen keskittyessä yhä enemmän suuromistajien käsiin. Näin ollen taistelua ei voi sanoa ainoastaan zapatistien ja Meksikon hallituksen väliseksi. Monikansalliset yhtiöt ja Yhdysvallat ovat osallistuneet konfliktiin painostamalla sekä tukemalla hallitusta eliminoimaan zapatistit.
Kapina käynnistyi San Cristóbal de Las Casasin ja kuuden muun Chiapasin alueen kaupungin samanaikaisella valtaamisella. Liittovaltion armeijan vastatessa taisteluissa kuoli satoja ihmisiä ja zapatistit joutuivat vähitellen perääntymään. Kuitenkin jo pian, 12. tammikuuta 1994, valtakunnalliset ja kansainväliset protestit pakottivat hallituksen sopimaan aselevon. Seuranneissa neuvotteluissa hallitus kieltäytyi sopimasta mistään yksityiskohtaisista poliittisista sitoumuksista. EZLN taas ilmoitti alistavansa tulokset pitkälliseen neuvotteluun alueidensa kyläyhteisöissä.
Neuvotteluprosessin tulokset julkistettiin viiden kuukauden kuluttua: hallituksen esityksiä konfliktin ratkaisuksi vastusti n. 98% mutta vain muutama prosentti ilmoitti halukkuutensa aseellisen taistelun jatkumiseen. Elokuussa 1994 EZLN käynnisti dialogin kansalaisyhteiskunnan kanssa, ja ensimmäiseen Demokraattiseen kansalliskokoukseen saapui 6000 ihmistä. Samanaikaisesti hallituksen joukkojen provokaatiot ja niiden saartorenkaan tiivistyminen kiristivät tilannetta. EZLN katsoi tulitauon tulleen rikotuksi, kun PRI (silloinen valtapuolue) asetti epädemokraattisesti uuden kuvernöörin Chiapasiin.
19. joulukuuta 1994 EZLN aloitti vastahyökkäyksen - jos "hyökkäykseksi" voi nimittää ilman yhtäkään laukausta ja siviiliväestön tuella tehtyä operaatiota. Yhden yön aikana puolet osavaltiosta, kaikkiaan 38 paikkakuntaa, tuli EZLN:n hallintaan. Pian tämän jälkeen hallitus määräsi sotilaallisten operaatioidensa pysäyttämisestä Chiapasissa. Kesti kuitenkin ainoastaan kaksi kuukautta ennen kuin hallitus taas rikkoi tulitaukoa. Sen joukot valloittivat osan kylistä, ja yli 20 000 intiaania pakeni vuorille. Vaihe päättyi kansallisen ja kansainvälisen kansalaisyhteiskunnan painostuksen myötä.
Huhtikuussa 1995 alkoivat San Andrésin neuvottelut. Hallituksen asettamana välittäjänä toimi lakiasäätävä komissio, Cocopa ("konkordanssi- ja pasifikaatiokomissio"). Elokuussa 1995 EZLN kutsui koolle massiivisen Consultan, antaakseen meksikolaisten (ja jopa ulkomaalaisten) äänestää EZLN:n vaatimuksista. Kansanäänestykseen osallistui 1,2 miljoonaa meksikolaista, joista 97,5 % ilmaisi allekirjoittavansa EZLN:n perusvaatimukset. Lokakuussa San Andrésin neuvotteluissa alettiin lopulta käsitellä alkuperäisväestön oikeuksia ja helmikuussa 1996 päädyttiin kirjoittamaan pitkä sopimus valtakunnallisista uudistuksista.Samanaikaisesti neuvottelujen seuraavan vaiheen (demokratia ja oikeudenmukaisuus) kanssa repressio intiaani- ja talonpoikaisyhteisöjä vastaan kuitenkin jatkui.
Elokuussa 1996 EZLN katkaisi jo muutenkin minimaalisiksi käyneet neuvottelut. EZLN:n julkistamiin vähimmäisehtoihin neuvottelujen uudelleenaloittamiseksi kuuluivat mm. kaikkien zapatistivankien vapauttaminen, allekirjoitettujen sopimusten välitön toteuttaminen ja hallituksen joukkojen provokaatioiden lopettaminen. Marraskuussa EZLN tapasi San Cristóbalissa yhdessä Cocopan ja Conain (kansallinen välityskomissio) kanssa työstääkseen perustuslakiuudistusaloitetta San Andrésin alkuperäiskansojen oikeuksia koskevien sopimusten toteuttamiseksi. Cocopan esitys ei täysin vastannut San Andrésin sopimuksia, mutta sekä EZLN että Meksikon hallitus ilmoittivat hyväksyvänsä sen.
Joulukuussa Meksikon sisäministeriö kuitenkin perui kantansa. Cocopan vedottua presidentti Zedilloon, tämä kumosi sisäministeriön lausunnot ja pyysi lisäaikaa Cocopan perustuslakiuudistusehdotuksen "tutkimiseksi". Presidentin antama vastaus oli lopulta täysin erisisältöinen ehdotus, joka hylkäsi myös San Andrésin sopimukset kokonaisuudessaan. EZLN hylkäsi ehdotuksen jyrkästi.
Heinäkuussa 1997 järjestettiin Meksikossa parlamenttivaalit, joissa PRI:n enemmistö rikkoutui ensimmäistä kertaa 70 vuoteen. Uusi valtapuolue PRD julisti myönteisempää linjaa zapatistien "arvokkaan rauhan" vaatimuksille, mutta neuvottelujen umpikuja jatkui hallituksen vältellessä zapatistien asettamien neuvotteluehtojen täyttämistä.
Joulukuun 22. päivä 1997 tapahtui Actealin kylän verilöyly, jossa PRI:n tukemat puolisotilaalliset joukot murhasivat 45 henkeä (mukaanlukien pakenevia naisia ja lapsia) turvallisuuspoliisin joukkojen puuttumatta tilanteeseen. Käyttäen verilöylyä tekosyynä, hallitus antoi määräyksen kaikkien alueen sotilaallisten joukkojen "aseistariisunnasta" ja aloitti uudestaan eräiden kylien miehittämisen tai piirittämisen.
Maaliskuussa 1998 sisäministeri Francisco Labastida ilmoitti, että hallitus tulee esittelemään yksipuolisesti valmistellun (ja San Andrésin neuvotteluja vastaamattoman) uuden aloitteen sopimukseksi alkuperäiskansojen oikeuksista. Saman vuoden aikana miehitykset jatkuivat yhä ajoittaisin tulitaisteluin. Myös Chiapasin sisäiset pakolaisongelmat kasvoivat.
Vuonna 2000 Vicente Foxin noustua presidentiksi, PRI:n valtakausi päättyi lopulta, mikä nostatti varovaisia toiveita zapatistien piirissä. Joulukuussa Fox kuitenkin jätti perustuslain muutokseksi ehdotuksen, jossa alkuperäiskansojen oikeuksien määritelmät olivat erittäin puutteellisia ja yhteisöjen autonomian käsite hyvin vajaa.
Helmikuussa 2001 zapatistit järjestivät karavaanin San Cristóbalista Mexico Cityyn. Matkan varrella karavaani pysähtyi kylissä ja kaupungeissa, kulki ja kysyi, kävi keskusteluita kansalaisyhteiskunnan kanssa. Puolivälissä karavaania, Nurion vuoristokylässä, kokoontunut Alkuperäiskansojen kansalliskongressi, tuhansine edustajineen melkein jokaisesta Meksikon intiaanikansasta, päätyi lähes yksimieliseen EZLN:n tukemiseen. Karavaani keräsi myös valtavasti kansainvälistä huomiota.
Sivu 1 .. Sivu 2 .. Sivu 3 .. Sivu 4 .. Sivu 5