2003-07-09

Veganismi: lihan kielto lihallisena politiikkana

Jukka Peltokoski

Veganismi oli vahvasti osa 1990-luvun nuoren polven vastakulttuurista kenttää. Erilaiset elämäntapainnovaatiot kulutusboikoteista dyykkaukseen olivat ylipäätään merkittävä osa "skenen" politiikkaa. Veganismin saama suosio liittyi nähdäkseni siihen, että veganismiin tihentyi olennaisesti monia liikehdinnän kulttuurisia jäsennyksiä.

Ajatus kaikkien eläinten hyväksikäytölle perustuvien tuotteiden ja palvelujen boikotoinnista eläinten oikeuksien nimissä rantautui Suomeen eläinoikeusliikkeen myötä 1990-luvun alussa. Aktivistien näkökulmasta kyse oli ennen kaikkea vastalauseesta eläinten olojen nopeaan kurjistumiseen teollistuneessa ja maailmanmarkkinoihin kytkeytyneessä eläintuotannossa.

En usko, että veganismin koko merkitys kuitenkaan tyhjenee tähän. Ilmiössä oli selvästi jotain kulttuurisesti merkittävää koko vastakulttuurisen kentän kannalta ja sitä tarkastelemalla voidaankin mielestäni sanoa jotain oleellista 1990-luvun liikehdinnästä ylipäätään. Mutta mitkä käsitteet avaisivat sopivan kosketuspinnan aiheeseen?

Eräs mielenkiintoisimmista politiikan ja liiketutkimuksen viimeaikaisista avauksista liittyy tyylin käsitteeseen. Politiikan tutkija Pertti Lappalaisen mukaan aktivisteilla on erilaisia makuja, joiden mukaisesti he tuntevat jotkin liikkeet ja toimintatavat omikseen ja vierastavat toisia. Näkemyksen mukaan tyyli on erottamaton osa poliittista toimintaa sisältäen toiminnan ymmärtämisen kannalta yhtä tärkeitä merkityksiä kuin toiminnalle annetut suorat perustelut.

Myös kaksi muuta käsitettä on hyödyllistä ottaa esiin. Ranskalaisfilosofi Gillez Deleuze on kirjoittanut rihmastoista. Olennaista rihmastoissa on niiden "ei-puumaisuus". Yhden rungon sijaan rihmasto on horisontaalisten viivojen ja niiden yhteenliittymien moneus. Rihmasto ei palaa "Yhteen" (perustaan, pääperiaatteeseen...), mutta se ei ole myöskään rakenteeton. Se on sommitelma sisältäen eri tavoin toistensa kanssa risteäviä virtoja ja risteyskohtien "sykeröitä". Tällaisena muodostelmana rihmastoon on aina enemmän kuin yksi sisäänpääsy. Rihmasto ei ole kuitenkaan puun vastakohta, vaan siitä voi kasvaa puita ja puut voivat versoa uusia rihmastoja.

Hannu Toivanen on puolestaan esitellyt radikaalista vastakulttuurista tekemässään tutkielmassa tihentymän käsitettä. Toivasen mukaan vastakulttuurissa syntyy ajoittain tiloja, joissa kollektiivinen vuorovaikutus kiihtyy synnyttäen merkitysten uudelleen järjestymisiä, toisinaan jopa merkitysten kumoutumisia ja korvautumisia. Tihentymät ovat erityisesti konfliktitilanteissa syntyviä luovia ja vallankumouksellisia tiloja. Aktivistit kokevat ne tunteena siitä, että "jotain tapahtuu" vaikka eivät pystyisikään sanomaan tarkasti mitä.

Itse haluan lisätä tihentymisen ajatukseen merkitysten "täyttymiseen" liittyvän ulottuvuuden. Ajatukseni on, että tihentymiä seuraavissa merkitysjatkumoissa syntyy käytäntöjä, jotka materialisoivat ja konkretisoivat uusia tai uudelleen järjestettyjä merkityksiä. Väitän, että juuri näin kävi 1990-luvulla veganismin ja useiden muiden elämäntapainnovaatioiden kohdalla.

Veganismin rantautumista ja yleistymistä edelsi kiihtynyt kollektiivinen merkitystyö: vakiintuneita ympäristö- ja eläinsuojelujärjestöjä kritisoitiin, eläinsuojelu- ja ympäristökysymyksiin etsittiin uutta lähestymistapaa, suoran toiminnan ajatus nousi useasti esiin... Syntyi tila, jossa merkitykset liikkuivat, kumoutuivat ja kehkeytyivät. Koettiin eräänlainen "hulluuden hetki", jossa kaikki näytti mahdolliselta, kuten Aristide Zolberg on liikkeiden kiihkeitä tilanteita kuvannut.

Kasvissyönnin (uudelleen) politisoiminen ja veganismi olivat eräitä tihentymän synnyttämistä merkitysjatkumoista ja konkretisoitumista. Niiden välityksellä työstetyt merkitykset käännettiin käytännöiksi. Tässä tapauksessa kyse oli siis olennaisesti kehollisesta "täyttymisestä". Lihan kielto tuli lihaksi ja ruumis alkoi kantaa sanaa.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.