Linnakemantereen nousu

"No, se olisi voinut olla totta." Näin senaattori Hillary Clinton sanoi saatuaan selville, että viiden pakistanilaismiehen ryhmä ei itse asiassa tullut salaa Kanadan kautta Yhdysvaltoihin räjäyttääkseen New Yorkia uudenvuodenyönä, koska he eivät lainkaan koskaan edes olleet Yhdysvalloissa, koska he eivät olleet terroristeja ja koska koko jutun kuvitteli mies, joka väärentää passeja elannokseen.

Ammattimaisen valehtelijan kuvitteellisten epäterroristien etsinnän huippupisteessä Clinton syytti Kanadaa ja sen "partioimatonta ja valvomatonta" rajaa. Mutta jopa kun huijaus tuli esiin, hän ei kumonnut syytettä: koska Kanadan raja on niin huokoinen, "tämä huijaus vaikutti aivan liian uskottavalta", hän järkeili.

Toisin sanoen se oli käyttökelpoinen huijaus, joka auttoi Yhdysvaltain kansalaisia näkemään, kuinka turvattomia he ovat. Ja se on käyttökelpoista, varsinkin jos on siinä vapaiden markkinoiden taloustieteilijöiden, poliitikkojen ja sotilaallisten strategien joukossa, joka pyrkii "Linnake-Naftan" luomiseen, eli suljettuun manneralueeseen, joka ulottuisi Meksikon etelärajalta Kanadan pohjoisrajaan.

Linnakemanner koostuu valtioista, jotka liittävät voimansa kiristääkseen suotavia kauppaehtoja muilta mailta - samalla kun partioivat osuuttaan ulkorajoista pitääkseen noiden muiden maiden ihmiset poissa. Mutta jos manner ottaa linnakemaisuutensa vakavasti, sen on myös kutsuttava yksi tai kaksi köyhää maata muuriensa sisään, koska jonkun on tehtävä likainen työ ja raskaat tehtävät.

Kyseinen malli on kehitetty Euroopassa, jossa Euroopan Unioni parhaillaan laajenee sisällyttääkseen kymmenen köyhää itäblokin maata samalla, kun se käyttää kasvavan aggressiivisia turvamenetelmiä estääkseen maahanmuuttajien pääsyn vielä köyhemmistä maista, kuten Irakista tai Nigeriasta.

Pohjois-Amerikan osalta tarvittiin vuoden 2001 syyskuun 11. päivän tapahtumat ennen kuin se otti vakavasti oman linnakemantereensa rakentamisen. Hyökkäysten jälkeen Yhdysvalloilla ei ollut mahdollisuutta yksinkertaisesti rakentaa korkeampia muureja Kanadan ja Meksikon rajoille - Naftan aikakaudella bisnesyhteisö ei kannattaisi sellaista. General Motors väittää menettävänsä 65000$ jokaiselta minuutilta, jonka sen rekat viipyvät Yhdysvaltain ja Kanadan rajalla.

Toisella Yhdysvaltain rajalla kymmenet yritykset, maanviljelyksestä rakennusalaan, ovat riippuvaisia "laittomista" meksikolaisista työläisistä - fakta, joka ei ole jäänyt huomaamatta George W. Bushilta, joka tietää, että öljyn jälkeen maahanmuuttajien työ on toinen Yhdysvaltain lounaisosan taloutta ajava polttoaine. Jos hän äkkiä pysäyttäisi virran, bisnessektori kapinoisi. Joten mitä villisti bisnesmyönteinen, turvallisuuspakkomielteinen hallitus voi tehdä?

Helppoa: siirtää rajaa. Muuttaa Meksikon ja Kanadan rajat ylistetyiksi tarkastuspisteiksi ja ympäröidä koko manner estein, Guatemalasta napapiirille. Bushin virkamiehet eivät puhu paljon mannerlinnakkeesta, pitäen parempana termejä kuten "pohjois-amerikkalainen keskinäisen luottamuksen alue". Mutta Yhdysvaltain johtama suljettu turvallisuusalue on juuri se, mitä ollaan rakentamassa. Viime vuosina Washington on painostanut Kanadaa ja Meksikoa harmonisoimaan pakolais-, maahanmuutto- ja turvapaikkalakejaan Yhdysvaltain poliittisten käytäntöjen kanssa. Ja heinäkuussa 2001 Meksikon presidentti Vicente Fox esitteli Sur-suunnitelman, Meksikon eteläisen rajan massiivisen turvallisuusoperaation, johon maahanmuuttoasiantuntijat viittaavat Yhdysvaltojen rajan "eteläisenä siirtymänä".

Sur-suunnitelman mukaisesti Meksikon hallitus on karkottanut maasta satoja tuhansia ihmisiä, pääasiassa keski-amerikkalaisia, jotka ovat olleet matkalla Yhdysvaltoihin. Ja Yhdysvallat on tarjonnut suuren osan rahoituksesta. Eräässä omituisessa tapauksessa viime vuonna meksikolaiset vartijat nappasivat ryhmän Yhdysvaltoihin matkalla olleita intiaanipakolaisia, siirsivät heidät bussilla kurjaan säilöönottokeskukseen Guatemalaan, ja Washington maksoi kulut (8,50$ päivässä säilöönotettua henkeä kohti).

Fox oli toivonut tulevansa palkituksi Yhdysvaltain julistamattoman etelärajan valvonnasta, ja aiemmin hänellä olikin syytä optimismiin. Vielä niinkin myöhään kuin syyskuun 6. päivä 2001, Bush vakuutti "normalisoivansa" noin neljän ja puolen miljoonan laittomasti Yhdysvalloissa asuvan meksikolaisen aseman. Syyskuun 11. päivän jälkeen näiden työläisten asemasta tuli kuitenkin jopa epävarmempi.

Tämä osoittaa jälleen yhden totuuden linnakemantereista: sisäpuolella oleminen voi olla parempi asia kuin olla lukittuna ulkopuolelle, mutta se ei ole mikään tasavertaisen aseman takuu. Washington on rakentamassa ikään kuin kolmirivistä linnaketta, jossa Yhdysvallat määrää asetuksin, Kanada ja Meksiko toimivat vartijoina ja meksikolaiset työläiset karkotetaan palvelijoiden asuntojen mantereelliseen vastineeseen.

Atlantin toisella puolella on vauhdissa samankaltainen kolmirivinen prosessi. Linnake-Euroopan sisällä Ranska ja Saksa ovat aatelistoa ja pienemmät vallat, kuten Espanja ja Portugali, ovat vartiomiehiä. Puola, Bulgaria, Unkari ja Tsekin tasavalta ovat postmodernit palvelijat, tarjoten matalapalkkaisia tehtaita, joissa vaatteita, elektroniikkaa ja autoja tuotetaan 20-25 prosentilla siitä, mitä maksaisi valmistaa niitä läntisessä Euroopassa - kyseessä on EUn oma "maquiladoras".

Samanaikaisesti etelä-Espanjan valtavat kasvihuoneet ovat lopettaneet marokkolaisten mansikanpoimijoiden palkkaamisen. Sen sijaan ne antavat työpaikkoja valkoihoisille puolalaisille ja romanialaisille, samalla kun infrapunatunnistimin varustetut huippunopeat veneet partioivat rannikkolinjaa siepaten pohjoisafrikkalaisten laivoja. EU tekee "kotimaahanpalauttamissopimuksista" lisääntyvässä määrin täsmällisen ehdon uusille kauppasopimuksille: otamme tuotteenne, kunhan voimme lähettää ihmisenne takaisin, eurot sanovat etelä-Amerikalle ja Afrikalle.

Se mitä näemme on aidosti uuden "uuden maailmanjärjestyksen" esiinnousu - sellaisen, joka on paljon darwinistisempi kuin ensimmäinen, toinen tai kolmas maailma. Uudet jaot ovat linnakemantereiden ja uloslukittujen mantereiden välisiä. Uloslukittujen mantereiden kannalta edes niiden halpaa työvoimaa ei tarvita, ja niiden valtiot jätetään porttien ulkopuolelle kerjäämään hädin tuskin kohtuullista hintaa vehnästä ja banaaneista.

Linnakemantereiden sisäisesti uusi yhteiskunnallinen hierarkia on rakennettu syyskuun 11. päivän jälkeisen aikakauden näennäisen ristiriitaisten poliittisten prioriteettien sovittelemiseksi. Kuinka voidaan pitää ilmatiiviit rajat ja silti ylläpitää halvan työvoiman saanti? Kuinka laajentaa kauppaa ja silti toimia maahanmuuttajavastaisen äänestyksen kätyrinä? Kuinka pysyä avoimena bisnekselle ja suljettuna ihmisille?

Helppoa: ensin laajennat suljettua aluetta. Sitten lukitset.

Julkaistu alunperin: The Nation, February 3rd, 2003.