2003-02-07

Tanssii kuin perhonen, pistää kuin ampiainen

Markus Termonen

Spektaakkelin kyky ottaa haltuun erilaisia ilmiöitä, myös vastarintaa, on rajaton. Joskus haltuunotto vaatii kuitenkin suurta ponnistelua. Tästä erityisen hyvä esimerkki on Mohammad Alin tapaus, joka on taas ajankohtainen Alin elämästä ja urasta kertovan uuden suositun elokuvan myötä. Alin piirteet ja vaiheet, kuten äärimmäisen itsevarmat verbaaliset kerskumiset, ovat perehtymisen arvoisia jo hersyvän hupaisuutensa takia, mutta tämän pintatason alla on paljon muutakin. On ymmärrettävä ammattilaisnyrkkeilyn kaltaiseen valtavirtainstituutioon sijoittuneen ilmiön hyvin "epävaltavirtamaista", valkoista valtaa tehokkaasti romuttavaa luonnetta.

Suurin ja kaunein

Mohammad Ali - alkuperäiseltä nimeltään Cassius Clay - syntyi 1942 Louisvillessa, Kentuckyn osavaltiossa. Clay todisti lahjakkuutensa pärjäämällä jo amatöörivuosinaan erinomaisesti, ja voittikin olympiakultaa Roomassa 1960. Pian olympialaisten jälkeen Clay sai liikemiesryhmän rahoittajakseen ja siirtyi ammattilaiseksi. Myös tärkeä ja pitkäaikainen valmennussuhde Angelo Dundeen kanssa solmittiin näihin aikoihin.

Clay teki pian tunnetuksi nopeutensa sekä nyrkkiensä lujan voiman. Vähittäinen, mutta varma ja tappioton kehitys kohti raskaan sarjan eliittiä huipentui Sonny Listonin kohtaamiseen vuonna 1964. Vedonlyöntisuhteet ja "asiantuntijat" olivat nuorta tulokasta vastaan, mutta tämä onnistui tyrmäämään kokeneen ennakkosuosikin legendaarisen kamppailun seitsemännessä erässä, yhtä erää aikaisemmin kuin oli ennustanut. Ennustaminen oli vain yksi Clayn julkisuustempuista. Hän myös nimitti Listonia "isoksi rumaksi karhuksi", mellasti tämän harjoituksissa karhunpyyntivälineet mukanaan, lavasti hyökkäyksen tämän kotiin ja uhosi punnitustilaisuudessa julkeasti. Clayn hahmoon kielteisesti suhtautuville syntyi kuva "Louisvillen suurisuusta", jonka turpa oli saatava tukkoon.

Ennen seuraavaa voitokasta Liston-kohtaamista maailma oli jo saanut tietää, että nimi Cassius Clay oli historiaa: tästä lähtien raskaan sarjan maailmanmestaria oli kutsuttava nimellä Mohammad Ali. Nimen vaihto liittyi islamilaiseen uskoon sekä käsitykseen siitä, että Clay oli "orjanimi", orjanomistajan antama nimi hänen suvulleen. Orjuuden aikaanhan orjat saivat omistajansa nimen, samalla kun valkoisten geenit mustien perimässä olivat usein raiskausten tulosta.

Jo Alin luonne valkoisia kumartelemattona, röyhkeänä mustana sekä hänen islaminuskonsa olivat riittäviä syitä synnyttämään valkoisten ylivaltaan tottuneessa maassa runsaasti vihanpurkauksia. Sopimus sponsoriryhmän kanssa päättyi 1966, jolloin manageriksi tuli Herbert Mohammad. Mustan muslimin valinta manageriksi oli selkeä osa vaihetta, jossa Ali tuli tietoisemmaksi omasta merkityksestään ja varmemmaksi tahdostaan.

Ali säilytti raskaan sarjan maailmanmestaruuden aina vuoteen 1967, eikä silloinkaan menettänyt sitä urheilullisin perustein, vaan saatuaan ehdollisen vankeustuomion asepalveluksesta kieltäytymisestä ja menetettyään tämän seurauksena nyrkkeilyoikeutensa. Vietnamin sodan aikoihin temppu iski valkoista valtaa arkaan paikkaan, olihan "isänmaallisuus" valkoisen vallan määrittämää ja sota tämän isänmaallisuuden projekti. Alin lakimiehet tekivät vuodesta toiseen lujasti töitä nyrkkeilyoikeuden takaisinsaamiseksi. Toisissa maissa otteleminenkaan ei ollut mahdollista, sillä tuomion myötä oli tullut myös maastapoistumiskielto.

Tauko aina vuoteen 1970 saakka oli Alille raskas paikka, mutta kestämisessä auttoivat kannattajien loputtomat vakuuttelut siitä, että juuri Ali oli "todellinen mestari". Osansa oli myös näyttöhaluilla, joita valkoisten patrioottien hyökkäykset ja tappouhkaukset toivat. Tauon aikana harjoittelu ei tosin aina luonnistunut, olihan tulevaisuus epävarma, eikä Ali ollut palattuaan ehkä enää yhtä nopea ja tarkka.

Ensimmäinen ottelu paluun jälkeen oli "valkoista toivoa", Jerry Quarrya, vastaan symbolisen vastakkainasettelun ollessa jälleen kerran ilmeinen. Ankaralla työllä Ali onnistui muutaman karvaan tappion (Frazierille ja Nortonille) jälkeenkin palaamaan mestariksi vuonna 1974, ottelussa George Foremania vastaan Zairessa. Tuolle ajalle olivat tyypillisiä niin sanotut superkohtaamiset, joista ropisi tilille miljoonia. Erityisesti Alin kamppailut Joe Frazierin kanssa ovat legendaarisia. Kolmesta verisestä koitoksesta Ali onnistui voittamaan kaksi.

1970-luvun loppua kohti Alin käyrä alkoi olla jo selvästi laskussa, ja hän otteli yhä säästeliäämmin. Tappio Leon Spinksille 1978 oli lopun alkua, vaikka Ali onnistuikin vielä palaamaan mestariksi seitsemän kuukautta myöhemmin. Painoa alkoi kertyä ja isojen miesten löynnit eivät voineet olla jättämättä tuhoisia jälkiään. Lopullisesti mestarin pallilta Alin pudotti Larry Holmes, lokakuussa 1980. Viimeinen ottelu vuonna 1981 Trevor Berbickiä vastaan päättyi tappioon.

Jäljelle jäi sairas mies. Tätä nykyä Alin ruumiillinen ja henkinen toimintakyky on vakavasti puutteellinen. Tarina kertoo muun muassa illallisista, joissa Ali piirsi lautasliinaan maapallon kuvan kertoen vierustoverilleen "Kerran hallitsin tätä kaikkea", ja oli taas pian unessa. Heikosta kunnostaan huolimatta Ali on tehnyt paljon hyväntekeväisyystyötä aktiiviuransa jälkeen. Monet muistanevat myös, että Ali sytytti olympiatulen Atlantan kesäolympialaisissa 1996.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.