2008-04-11

Uudet työväentalot

Jukka Peltokoski, Mikko Jakonen

Ehdotamme, että näkisimme talonvaltausliikkeen uudeksi työväenliikkeeksi, joka tavoittelee uusia työväentaloja. Otamme etäisyyttä käsitykseen, jonka mukaan valtauksissa olisi kyse vain nuoruuden palosta tai idealistisesta maailmanparantamisesta. Haluamme fokusoida keskustelun "kaupunkilaisista yleensä" kaupunkitilassa vaikuttaviin yhteiskunnallisesti tuottaviin voimiin. Talonvaltaukset ilmentävät uuden, urbaanin työvoiman pyrintöjä.

Talonvaltaukset Jyväskylässä, Helsingissä, Tampereella, Turussa ja kaikkialla Euroopassa ovat avanneet konkreettisen yhteisen ja avoimen kaupunkitilan rakennustyön. Usein keskustelu näistä aloitteista on latistunut banaalille tasolle ja koskenut ainoastaan omaisuuden vahingoittamista ja muuta "siveetöntä" käytöstä.

Porvarillisessa julkisuudessa keskustelu yhteiskunnallisten liikkeiden avaamista konflikteista kääntyy väistämättä keskusteluksi liikkeiden toimintatavoista. Yhtä väistämätöntä on liikkeiden toimintatapojen tuomitseminen "vastuuttomiksi". Dynamiikkaa ei ole mahdollista välttää. Liikkeet nousevat esiin suoran toiminnan voimina, kun taas porvarillista julkisuutta ylläpitävä koneisto valtamedioineen ja "asiantuntijoineen" on ryhmittynyt edustuksellisen ja viranomaisvaltaisen poliittisen järjestelmän tueksi. Liikkeissä tämä koetaan turhautumisena. Koskaan ei päästä keskustelemaan "asiakysymyksistä", eikä edes toimintatapoja kyetä arvioimaan kuin harhautumina "oikeiden", siis edustuksellisten väylien käyttämisestä.

Porvarillisen julkisuuden strategiana onkin tukahduttaa keskustelu liikkeiden esiin nostamista, aina yhden aktion suorittamista kokonaisvaltaisemmista yhteiskunnallisista haasteista sekä nousevista poliittisista subjektiivisuuksista. Samalla kyse on liikkeiden ilmentämän kulttuurin ja porvarillisen kulttuurin perimmäisestä yhteensovittamattomuudesta. Suoran toiminnan liikkeet tulevat aina ja ikuisesti näyttäytymään porvariston (luemme tässä porvaristoksi epäröimättä myös pikkuporvarillisen keskiluokan, joka on usein jopa porvareita itseään innokkaampaa ylläpitämään porvarillista makua ja yhteiskunta-analyysia) silmissä pelkiltä anarkistisilta häiriköiltä, likaisilta hipeiltä, ajattelemattomilta lapsukaisilta, huonosti käyttäytyviltä retkuilta ja vastuuttomilta loiseläjiltä.

Kuten tiedämme, porvarillinen ajattelu jäsentää maailmaa puhtauden ja lian kategorioilla. Porvaristolle kaikki, mikä ei ole säädyllistä ja siveellistä, on likaista ja vaarallista. Siispä poliisit siivoushommiin! Ja elleivät tule poliisit, niin sosiaalityöntekijät, jotka ymmärtävät erilaista nuorisoa ja haluavat auttaa. Mitään poliittistahan tapahtumassa ei heille ole, mitään mikä ei koskettaisi vain jotain kategorisoitavissa ja marginalisoitavissa olevaa ryhmää.

Valitettavasti lähes säännönmukaisesti koukun nielevät myös sellaiset kansalaispiirit, joiden etujen mukaista olisi päinvastoin taistella porvarillista kuvastoa vastaan, tiedostaa keskiluokkaisten unelmien umpikuja ja liittoutua sellaisten liikkeiden kanssa, jotka kykenevät tuottamaan murtumia porvarilliseen järjestykseen. Niinpä porvarillinen julkisuus täyttyy nopeasti "huolestuneiden kansalaisten" moraalisaarnoista, joissa peräänkuulutetaan liikettä tukahduttamaan itse itsensä. Ja ellei liike tukahduta itseään, on aivan oikein, että sen tukahduttaa poliisi.

Kunnon kansalaiset ovat myös hanakoita samastumaan yksityisomistuksen haltijoihin, kuten verratessaan talonvaltaajien toimintaa kotirauhan rikkomiseen ja toisten koteihin tunkeutumiseen. Sen sijaan, että esimerkiksi valtaustoiminta herättäisi kysymyksiä julkisten tilojen yhä laajamittaisemmasta siirtymisestä yksityisomistuksen piiriin, kunnon kansalainen pitää kaupunkitilaa kapitalistien kotina, jossa muut ovat vain vierailulla. Käyttäytyminen epäilemättä vastaa monen kansalaisen elämänprojektia, joka on sidoksissa yritysmuotoistuvaan työelämään sekä yksityisomistuksen ehkä keskeisimpään kahleeseen, giganttiseen asuntolainaan, joka pitää kansalaiset aloillaan ja kuuliaisina velanotosta hautaan - ellei suloinen ydinperhe hajoa piinaansa jo matkan varrella.

Pikkuporvarillisen, suorastaan lilliputtimaisen elämäntavan ei soisi kahlehtivan liikkeitä. Liikkeet eivät voi kantaa vastuuta, mikäli joillekin riittää elämänmuoto, joka saa täyttymyksensä työn, kodin ja ostoskeskuksen välisessä kolmiossa. Tämän pyhän perheen kolminaisuuden kyseenalaistaminen saa kansan varpailleen. "Teemmekö me muka jotain väärää, kun me teemme kaiken niin kuin käsketään!" "Älkää tulko kyseenalaistamaan meidän toimintaamme, sillä emme mekään kyseenalaista sitä itse!"

Juuri tässä on kuitenkin uusien työväenliikkeiden kulttuurinen konflikti, jota ne eivät voi paeta muuten kuin pettämällä itsensä liikkeinä. Uudet työväenliikkeet eivät ole, eivätkä ne voi esiintyä sisäsiisteinä ja säädyllisinä toimijoina, jotka käyttäytyvät hyvin kapitalistien olohuoneessa, yksityistetyssä kaupunkitilassa. Taktisen julkisuuspelin ja siihen liittyvien kompromissien välttämättömyydestä huolimatta liikkeet ovat liikkeitä juuri siksi, että ne käyttäytyvät toisin. Ne nimenomaan erottautuvat tästä aivokuoleman paratiisista.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.