2003-07-18

Leikkaamista valepuvussa

Naomi Klein

Kääntänyt: Markus Termonen

Irakin väliaikaishallinnon johtaja Paul Bremer on varsin nopeasti näyttänyt linjansa. Irakilaiset on pidetty poissa hallinnosta ja irtisanomisia on lisätty samalla, kun painotuksena on aseellisten operaatioiden lisäksi ollut toimintaedellytysten luominen monikansallisille yrityksille. "Bremer on Irakin yhden miehen Kansainvälinen valuuttarahasto", kirjoittaa Naomi Klein The Nation -lehden kolumnissaan.

Bagdadin kadut ovat rikoksen ja keräämättömän roskan rämettä. Kolhitut paikalliset yritykset ovat menossa konkurssiin, kykenemättöminä kilpailemaan halpojen tuontituotteiden kanssa. Työttömyys kohoaa ja tuhannet erotetut valtion työläiset protestoivat kaduilla.

Toisin sanoen, Irak näyttää samalta kuin joka toinen maa, joka on käynyt läpi pikatykitetyt Washingtonin määräämät "rakenteelliset järjestelyt", 1990-luvun alun Venäjän pahamaineisesta "shokkiterapiasta" Argentiinan katastrofaaliseen "leikkaukseen ilman puudutusainetta". Paitsi että Irakin "uudelleenrakentaminen" saa nuo väännetyt uudistukset näyttämään vesikylpylähoidoilta.

Paul Bremer, USA:n nimittämä Irakin hallitsija, on siellä viettämänsä muutaman viikon aikana jo osoittautunut jossain määrin flopiksi demokratian alueella, tehden tyhjäksi suunnitelmat irakilaisten itse valitsemasta väliaikaishallituksesta, itse valikoimiensa neuvonantajien tiimin eduksi. Mutta Bremerillä on osoittautunut olevan jossain määrin lahjoja mitä tulee punaisen maton levittämiseen USA:n monikansallisille yrityksille.

Muutaman viikon ajan Bremer on hakannut Irakin julkista sektoria palasiksi kuin entinen Sunbeamin johtaja, "Moottorisaha" Al Dunlap luodinkestävässä liivissä. Toukokuun 16. päivänä Bremer asetti 30 000 vanhemmalle Baath-puolueen virkamiehelle kiellon hallituksen työpaikoille. Viikkoa myöhemmin hän hajoitti armeijan ja tiedotusministeriön, tehden yli 400 000 irakilaisesta työttömiä ilman eläkkeitä tai ohjelmia uudelleentyöllistämiseksi.

Tietenkin jos Saddam Husseinin aseenkantajat ja propagandistit pitäisivät kiinni vallasta Irakissa, kyseessä olisi ihmisoikeuskatastrofi. "Epäbaathilaistaminen", kuten puolueen virkamiesten poistamista on alettu kutsua, saattaa olla ainoa tapa estää Saddamin joukkion paluu - ja George Bushin laittoman sodan ainoa hopeareunus.

Mutta Bremer on mennyt voimakkaiden Baathille uskollisten henkilöiden poistamista paljon pidemmälle ja siirtynyt täyden mittakaavan hyökkäykseen valtiota itseään kohti. Tohtorit, jotka liittyivät puolueeseen lapsina ja joilla ei ole rakkautta Saddamia kohtaan, kohtaavat viraltapanoja, kun taas alemman tason valtion virkamiehiä, joilla ei ole sidoksia puolueeseen, erotetaan massoittain. Nuha Najeeb, joka piti käynnissä baghdadilaista painoyritystä, kertoi Reuterin tietotoimistolle: "Minulla ei ollut mitään tekemistä Saddamin median kanssa, joten miksi sain potkut?"

Kun Bushin hallinto tulee lisääntyvässä määrin avoimemmaksi suunnitelmistaan yksityistää Irakin valtion teollisuuden aloja ja hallinnon osia, Bremerin epäbaathilaistaminen saa uuden merkityksen. Toimiiko hän vain hankkiutuakseen eroon Baath-puolueen jäsenistä vai toimiiko hän kutistaakseen julkista sektoria kokonaisuutena, niin että sairaalat, koulut ja jopa armeija pohjustetaan yhdysvaltalaisten yritysten toteuttamalle yksityistämiselle? Aivan kuten uudelleenrakentaminen on yksityistämisen valepuku, epäbaathilaistaminen näyttää paljon valepuvussa olevalta leikkaamiselta.

Samanlaisia kysymyksiä nousee Bremerin moottorisahauksesta koskien irakilaisia yrityksiä, joita on moukaroitu kolmentoista vuoden sanktioilla ja kahden kuukauden varkauksilla. Bremer ei edes odottanut valojen palaamista Bagdadiin, dinaarin vakiintumista tai varaosien saapumista Irakin rampautuneisiin tehtaisiin ennenkuin hän julisti toukuun 26. päivänä, että Irak on "avoin yritystoiminnalle". Tullittomia tuontitelevisioita ja pakattua ruokaa tuli rajan yli, pakottaen monet paineenalaiset, kilpailemaan kykenemättömät irakilaisyritykset konkurssiin. Näin Irak liittyi globaaleihin "vapaisiin markkinoihin": pimeässä.

Bushin mukaan Paul Bremer on "osaavan" tyyppinen henkilö. Niin hän todellakin on. Alle kuukaudessa hän tehnyt suuria valtion toiminnan kaistaleita valmiiksi suuryritysten valtauksille, pohjustanut Irakin markkinat ulkomaisille maahantuojille huipputulosten tekemistä varten eliminoiden suuren osa paikallisesta kilpailusta ja varmistanut, että ei tule esiintymään mitään epämiellyttävää Irakin hallituksen sekaantumista – itse asiassa hän on varmistanut, että mitään Irakin hallitusta ei ole olemassa, kun tärkeitä taloudellisia päätöksiä tehdään. Bremer on Irakin yhden miehen Kansainvälinen valuuttarahasto.

Kuten niin monet Bushin ulkopolitiikan toimijat, Bremer näkee sodan yritystoiminnan mahdollisuutena. Lokakuun 11. päivänä 2001, vain kuukausi New Yorkin ja Washingtonin terrori-iskujen jälkeen, Bremer, kerran Ronald Reaganin hallinnon terrorismin vastaisen toiminnan lähettiläs, pani alulle yhdysvaltalaisten suuryritysten johtohuoneissa vallitsevan uuden pelon ilmapiirin kapitalisointiin suunnatun yrityksen. Crisis Consulting Practice, vakuutusjätti Marsh & McLennanin jaosto, on erikoistunut monikansallisten yritysten auttamiseen "eheiden ja laajojen kriisiratkaisujen" luomisessa kaikkeen terrori-iskuista tilipetoksiin. Kiitos strategisen liittouman Versarin kanssa, yrityksen joka on erikoistunut biologisiin ja kemiallisiin uhkiin, näiden kahden yrityksen asiakkaille tarjotaan "totaalisia terrorismin vastaisia palveluita".

Myydäkseen tällaista korkeahintaista suojelua yhdysvaltalaisille yrityksille, Bremerin oli tehtävä sellaisia suoria yhteyksiä terrorismin ja epäonnistuvan globaalin talouden välille, joiden lausumisesta aktivisteja kutsutaan mielipuoliksi. Marraskuun 2001 linjauspaperissa nimeltä "Uudet riskit kansainvälisessä yritystoiminnassa" hän selittää, että vapaiden markkinoiden käytännöt "edellyttävät työläisten erottamista. Ja markkinoiden avaaminen ulkomaankaupalle asettaa suunnattoman paineen perinteisille vähittäismyyjille ja kauppamonopoleille". Tämä johtaa "kasvaviin tulokuiluihin ja yhteiskunnallisiin jänitteisiin", jotka vuorostaan voivat johtaa sarjaan hyökkäyksiä kohti yhdysvaltalaisia yrityksiä, terrorismista hallitusten yrityksiin peruuttaa yksityistämiset ja aiheuttaa kauppakannustimien vähenemistä.

Hän voisi hyvinkin kuvailla vastaiskua, jonka hänen oma käytännön politiikkansa on aiheuttanut Irakissa. Mutta toisaalta tyypit kuten Bremer tietävät aina, kuinka pelata kummallakin puolella. Kuin hakkeri, joka rampauttaa suuryritysten verkkosivuja ja sitten myy itseään verkostoturvallisuuden asiantuntijana, muutamassa kuukaudessa Bremer saattaa hyvinkin olla myymässä terrorismivakuutuksia juuri niille yrityksille, jotka hän toivotti tervetulleeksi Irakiin.

Ja miksipä ei? Kuten Bremer kertoi asiakkailleen Marsh-yhtiössä, globalisaatiolla saattaa olla "välittömiä kielteisiä seurauksia useille", mutta se johtaa myös "ennenkuulumattoman vaurauden syntyyn".

Niin se onkin Bremerille ja hänen kumppaneilleen. Toukokuun 15. päivänä, kolme päivää sen jälkeen kun hän saapui, hänen entinen pomonsa, MMC:n puheenjohtaja Jeffrey Greenberg, ilmoitti, että 2002 "oli mahtava vuosi Marsh-yhtiölle; toiminnan tulot kasvoivat 31 prosenttia... Marshin asiantuntemus riskianalyysissa ja asiakkaiden auttamisessa riskienhallinnointiohjelmien kehittämisessä on ollut suuressa kysynnässä. Tulevaisuuden näkymämme eivät ole koskaan olleet parempia."

Monet ovat huomauttaneet, että Bremer ei ole mikään asiantuntija koskien Irakin politiikkaa. Mutta se ei koskaan ollut pääasia. Hän on asiantuntija koskien sodasta saatavaa taloudellista hyötyä ja yhdysvaltalaisten monikansallisten yritysten auttamista rahan tekemisessä kaukaisissa paikoissa, joissa ne ovat epäsuosittuja ja epätervetulleita. Toisin sanoen, hän on täydellinen mies tehtävää varten.

The Nation (http://www.thenation.com/), June 23rd 2003.

Tulostusversio.