2007-03-19

Kööpenhaminan pinkki kapina
Tanskan nuorisokapina ja eurooppalaisen luovan luokan radikalisoituminen

Alex Foti

Kntnyt: Toimitus

Kööpenhaminassa oli 1.-3. maaliskuuta erittäin kuuma viikonloppu, etenkin sen vaihtoehtokaupunginosassa Nørrebrossa, jossa nyt tyhjennetty ja purettu Ungdomshuset sijaitsi, sekä Rasmussenin hallituksen nykyisin ahdisteleman kuuluisan hippivapaakaupunki Christianian ympäristössä. Häädön ja sitä seuranneet kolme päivää ja kolme yötä kestäneet rajut mellakat saivat aikaan paikalliset sosiaalidemokraatit, jotka ovat hallinneet kaupunkia vuodesta 1900. Protestoijien tyly kohtelu, pinkiksi muuttunut Andersenin merenneito ja 600 aktivistin pidätykset ovat nostattaneet eurooppalaisen nuorison keskuudessa poikkikansallisen solidaarisuusaallon - vetoomuksia, aktioita, boikotteja ja Tanskan konsulaattien valtauksia - ei ainoastaan Malmössä, Göteborgissa, Hampurissa, Oslossa ja Helsingissä, vaan myös Berliinissä, Münchenissä, Leipzigissä, ja jokaisessa Saksan kaupungissa, kuten myös Varsovassa, Poznanissa, Budapestissa, Amsterdamissa, Venetsiassa, Milanossa, Ateenassa, Thessalonikissa, Istanbulissa.

Miksi Tanskassa? Miksi siellä syttyi niin voimakas kapina? Kaupungin toisinajattelevan nuorison kapina, johon maahanmuuttajanuoriso liittyi välittömästi. Kuinka tällainen täysmittainen mellakka voi puhjeta rauhallisessa ja vauraassa eurooppalaisessa pääkaupungissa? Mellakka palavine barrikadeineen ja yhteenottoineen poliisin kanssa, poliisin, jonka täytyi tuoda Ruotsista asti apua saadakseen tilanteen takaisin hallintaansa. Eikö konsumeristisen eurooppalaisen nuorison pitänyt olla kiinnostunut vain maailmalla matkustelusta, halvoista lennoista ja chättäilystä? Eikö nuorison pitänyt olla lopullisesti post-ideologista, nuorisoa, jota radikaali politiikka kiinnostaa yhä vähemmän?

Tanska on poliittisesti erityislaatuinen maa useammalla kuin yhdellä tavalla. Se on ollut osa EU:ta vuodesta 1973 lähtien, mutta sen asukkaat ovat vastustaneet Maastrichtia kaikin voimin, vuoden 1993 kansanäänestyksen jälkeen puhjenneilla kovilla mellakoilla (lähihistorian ainoat mellakat jotka ovat verrattavissa viime viikonlopun tapahtumiin), joilla jälkeenpäin tarkastellen oli Euroopassa globalisaatioliikkeen kehityksen kannalta vähintään yhtä suuri merkitys kuin vuoden 1995 Ranskan lakoilla. Lisäksi monet tanskalaiset olivat Göteborgissa, joka oli ratkaiseva episodi globaaliprotestin kypysymisessä Euroopassa, juuri ennen Genovaa.

Kuten nyt salonkikelpoinen italialainen oikeistojohtaja ja entinen fasisti Gianfranco Fini sanoi Time Magazinelle: "Genova tulee olemaan kuten Göteborg, tai pahempi". (Toimiessaan Genovan mellakkapoliisien komentajana hän varmisti, että hänen ennustuksensa kävisi toteen.) Maastricht-vastaisuuden seurauksena Tanska ei ole osa euroa, mutta silti se on voimakkaasti osa eurokraattista valtavirtaa. Syy: flexicurity, ratkaisu, jota Euroopan komissio nykyisin suosii yksipuolisen joustavuuden aiheuttamiin katastrofeihin nykyisin (ja ratkaisu poliittisten kustannusten rajoittamiseksi), samalla kun se työntää workfarea alas Euroopan vastahakoisen nuorison kurkuista. Vaikkakin Tanska on pohjoismaa, jossa on laaja hyvinvointijärjestelmä ja vahvat ammattiliitot, sosiaalidemokratian elämä ei ole ollut helppoa 2000-luvun Tanskassa. Länsiuskollinen uuskonservatiivinen oikeisto on ollut vallassa vuodesta 2001 lähtien. Tanska on muuttunut Bushin uskolliseksi liittolaiseksi, kestävämmäksi kuin Berlusconin Italia. Tämä poikkeuksellinen puolueellisuus Natoa ja Amerikkaa kohtaan tekevät tanskalaisesta flexicurityn versiosta - viimeisin pohjoismaisen sosiaalisen mallin versio ylhäältä alaspäin järjestetyn ja paternalistisen, mutta anteliaan ja univeralistisen sosiaalidemokraattisen hyvinvointivaltion kuoleman jälkeen - Barroson komissiolle erityisen mieluisan.

Mutta maa, joka aikoinaan isännöi ensimmäisen Ranskan ulkopuolisen jakobiinivallankumouksen ja keksi kvanttifysiikan, pysyy edelleen vapaa-ajattelijoiden ja tottelemattomien kansalaisten maana: tanskalaisilla on hillitön huumorintaju, joka erottuu edukseen heidän skandinaavisten naapuriensa rinnalla (muistatteko Lars von Trierin Valtakunnan?). Ja Kööpenhamina, globaalitalouden informaatioverkostoissa ja tavaravirroissa (ajatelkaa Maersk-firmaa) täysin mukana oleva kaupunki on täynnä heitä. Brittiläiseen tai italialaiseen luovaan luokkaan verrattuna tanskalaiset aivotyöläiset ovat radikaalimpia ja libertaarisempia. Anarkismi on kukoistanut 1980-luvun alkupuolelta lähtien, anarkopunkista black blociin ja edespäin. Radikalismi punaisilla ja vihreillä vivahteilla on myös täydessä kukoistuksessa. Piratgruppen kaltaiset kollektiivit ovat edistäneet yleistä luottamusta peer to peer -jakamiseen ja lataamisen vapauteen. Ja kuka voisi ikinä unohtaa sellaisia mahtavia subvertising-stuntteja kuin Pepsin vastainen Guarana Power (joka nauttii maassa myös kaupallista menestystä)?

Ja tämä on vain murto-osa siitä, mitä Kööpenhaminan luova luokka kykenee saavuttamaan silloin, kun se ajattelee poliittisen toiminnan ja kulttuurisen osallistumisen termein. Mutta Tanska on myös vahvasti agraarinen talous, joka on menestynyt joka on vaurastunut Yhteisen Maatalouspolitiikan ansiosta, kiitos meijeri- ja sianlihatuotteiden, jotka ovat valloittaneet eurooppalaisia ja maailmanmarkkinoita. Maanviljelijät ovat yhtä vahvasti uskonnollisia ja ahdasmielisiä, vitivalkoisia protestantteja ja patriootteja, kuin kaupunkilaisilla on taipumus olla maallisia ja avarakatseisia. Ensinmainitut ovat olleet avaintekijä oikeiston valtaannousussa, jälkimmäiset ovat enenevässä määrin tyytymättömiä perinteiseen vasemmistoon.

Tanskalainen globalisaatioliike on Euroopassa ollut ainoa, joka on kehittänyt oman poliittisen voimansa. Osa liikettä liittyi Punavihreään allianssiin, nosti parlamenttiin alle 30-vuotiaan naisen ja loi Kööpenhaminan kunnallisvaaleissa pinkin listan, joka sai kaupunkitasolla lähes 10 prosenttia äänistä ja jolla on vahva kannatus Nørrebron kaltaisilla asuinalueilla. Ei ihme, että Andersenin merenneito värjättiin pinkiksi solidaarisuudenosoituksena protestoijia kohtaan (allekirjoitus "69" puolestaan viittaa Ungdomshusetin kadunnumeroon, jota Ungdomshuset käyttää julisteissaan eräänlaisena punk yin & yangina). Aktivistien sekaantuminen kunnallispolitiikkaan ja osuuskuntatoimintaan on luonut monitasoisen kontekstin, jossa radikaalit voimat kaduilta kaupungin hallintoon ja parlamenttiin voivat toimia synergiassa jos tilanne niin vaatii, ja niillä on yhteinen työnjako, joka kunnioittaa sen kaikkien osien autonomiaa. Verkostoituneiden autonomisten taistelujen ja vaihtoehtoisten mediaverkostojen leviäminen yhdistettynä kunnalliseen edustukseen on mahdollistanut yhteisen poliittisen ymmärryksen erilaisten toisinajattelun ja protestoinnin muotojen yhteyksistä, ja on tukenut yhteiskunnallisen radikalismin mahdollisuuksien kokeilua eurooppalaisessa metropolissa. Tämä ei ollut yksinkertaisesti vain kapinallinen episodi: sillä tulee olemaan kauaskantoisia poliittisia seurauksia.

Kaikki yhdell sivulla.

Tulostusversio.