2004-12-29

Mayday, mayday!
Eurooppalaiset joustotyöläiset, aika lähteä liikkeelle!

Alex Foti

Kääntänyt: Markus Termonen

Vuodesta 2001 saakka verkosto italialaisia, ranskalaisia ja katalonialaisia mediahaktivisteja, perustason ammattiliittoja, itsehallinnollisia ja vallattuja nuorisokeskuksia, critical mass -polkupyöräilijöitä, opiskelijaryhmiä, työläisaktivistien kollektiiveja, siirtolaisten yhdistyksiä ja valikoima kommunisteja, vihreitä, anarkisteja, homoja sekä feministejä on synnyttänyt MayDay-paraatin, joka tapahtuu toukokuun 1. päivä iltapäivällä Milanossa, Italiassa. Milanon MayDay on kasvanut osallistujamäärässä ja merkityksessä vuoden 2001 5000 ihmisestä vuoden 2003 50 000 ihmiseen.

MayDay on osoittautunut Genovan liikkeen ja ay-toiminnan radikaalien osien välisen verkostoitumisen horisontaaliseksi menetelmäksi - mahdollistaen siten kahden konfliktisukupolven välisen liiton, joka perustuu uusmedian kumoukselliseen käyttöön*, lakkovartioihin, organisointiin sekä monien identiteettien ja toimintamenetelmien tasa-arvoon. MayDay on myös sytyttänyt lukuisia urbaaneja aktiviteetteja ja työtaisteluja Milanon metropolitaanisella alueella ja pian myös koko muussa Italiassa - mobilisoiden nuoria pätkätyöläisiä, osa-aikaisia työntekijöitä, freelance- ja satunnaistyöntekijöitä, tutkijoita ja opettajia sekä palvelu- ja tietotyöntekijöitä.

Toukokuun 1. päivänä 2004 prekaritaarien mobilisaatiot Milanossa ja Barcelonassa todistivat 100 000 mielenosoittajaa marssimassa organisoitumisen ja sosiaalisten oikeuksien puolesta tienä ulos yleistetystä epävarmuudesta (prekaarisuudesta). MayDay-päivää seurasi intérimaires-kausityöntekijöiden - näyttämöapulaisten ja osa-aikaisten näyttelijöiden demokraattinen kollektiivi, joka pysäytti kaikki ranskalaiset kesäfestivaalit kesällä 2003 - Cannes'n kapina, joka toimi tällä kertaa liitossa kunnollisen palkan ja arvokkaiden työolojen puolesta lakkoilevien ja lakkovartioita järjestävien hotellityöntekijöiden kanssa. Radikaalien sankarien kuten Mooren ja Bovén yllyttäminä maailman silmät pakotettiin katsomaan kimalluksen tuolle puolen konfliktin näkemiseksi. MayDay nousi jälleen pinnalle Barcelona Forumiin - UNESCOn suuryritysten sponsoroimaan näyttelyyn - mereltä käsin tehdyn invaasion myötä heinäkuussa 2004. Onnistunut maihinnousu toteutettiin kiitos aktivistien rakentamien lauttojen. Mailien vaarallisten vesien jälkeen lautat siirsivät laittoman/radikaalin ihmislastinsa ja hillittömän energiansa aavistamattomien kulttuurihallinnon edustajien ja paniikissa olevan turvallisuushenkilökunnan eteen. Jälleen kapinalliset prekaritaarit pääsivät uutisten etusivulle.

Näiden kollektiivisen toiminnan syndikalististen muotojen, joita voimistavat vastamainostukselliset mediatemput, leviäminen oli yksi vuoden 2004 muutamista hyvistä uutistapahtumista. Monet syvenevät poikkieurooppalaiset verkostot - Firenzen ja Pariisin sosiaalifoorumeissa poikkiristeytyneinä - ovat tehokkaasti asettaneet yhteiskunnallisia tarpeita, arvioineet poliittisia skenaarioita ja katsoneet nuorten prekaritaarien radikaalin organisoinnin mahdollisuuksiin eurooppalaisessa mittakaavassa. Näitä verkostoja leikkaa nyt laajalle levinnyt vaikutelma siitä, että kaksi vuosikymmentä epävarmuutta ovat synnyttäneet uuden ja mahdollisesti murtumia aiheuttavan sosiopoliittisen identiteetin - joka perustuu palvelu-, vähittäismyynti-, media- ja tietoaloilla työskenteleviin nuoriin sekä naispuolisiin ja ulkomailla syntyneisiin työntekijöihin. Nämä ovat ne ihmiset, jotka agitoivat ja lakkoilevat oikeuksiensa puolesta eurooppalaisissa metropoleissa. Katsotaanpa, mistä siinä oikein on kyse...

Prekaarisuus: radikaalia poikkieurooppalaista subjektia etsivä yleistetty tila

Kahden vuosikymmenen ajan uusliberalismi on ollut ennen kaikkea työn epävarmistamisen ja ammatillisen järjestäytymisen vähentämisen järjestelmä kaikilla kaupunki- ja esikaupunkielämisen tasoilla. Työtä tekevien naisten, nuorten ja siirtolaisten enemmistön kannalta tämä on johtanut sosiaalisista perusoikeuksista riistettyyn epävarmaan olemassaoloon. Tämän uusliberalistisen kasautumisen prosessin ytimessä on epäsäännölliseen asemaan pantujen työläisten joustava ja satunnainen työ, työläisten, jotka ovat töissä ratkaisevissa uusintamis- ja jakelupalveluissa sekä tieto-, kulttuuri- ja media-aloilla, jotka tarjoavat raakamateriaalin, jolla järjestelmä toimii: informaation. Me, Italian pätkätyöläiset, kutsumme itseämme nimellä PRECOG, koska meissä ruumiillistuu vähittäismyynti- ja palvelualoilla työskentelevä prekariaatti sekä media- ja koulutusalojen kognitariaatti. Me olemme uusliberalistisen rikkauden tuottajat, me luomme tiedon, tyylin ja kulttuurin, jonka monopolivalta aitaa ja ottaa haltuun.

Monilla syndikalistisen CreW-ryhmän aktiiveilla, jotka organisoivat lakkovartioita, edistävät MayDay-projektia ja tekevät ChainWorkers.org-sivustoa, on erikoinen ammattiliittotaustan ja nykyisen Milanon media-alalla työskentelyn profiili. Koska elämme maassa, jossa kaupallinen televisio nosti typerän pohatan lähes totaaliseen valtaan, ymmärrämme pop-kulttuurin ja mainostustekniikoiden suostuttelevan voiman. Tarkoituksenamme on ollut mainostaa uutta työaktivismin brändiä ja kiihottaa (ts. käyttää uusmediaa kumouksellisesti) käyttämällä kieltä ja grafiikkaa, joka on sovitettu ihmisille, joilla ei ole aiempaa poliittista kokemusta kuin heidän kehojensa ja mieltensä raataminen ja käyttö jättiläismäisissä kauppapaikoissa ja toimistorykelmissä. Me yritämme tehdä niin raportoimalla jatkuvasti työtaisteluista ja suuryritysten väärinkäytöksistä kauppakeskuksissa, franchise-ketjuissa, megamyymälöissä ja puhelukeskuksissa ympäri maailman. Me myös kommentoimme työlainsäädännön kehityksiä ja katsomme kauppa- ja palvelutiloihin liittyvän media-aktivismin sekä populaarikulttuurin aspekteihin.

Me CreW-ryhmässä yllätyimme valtavan ja vastaanottavan yleisön löytämisestä. Eikä se ole ihme. Euro Observatoryn mukaan (ks. http://europa.eu.int/comm/employment_social/soc-prot/soc-incl/eurobarometer_en.pdf) EU:n uudella alueella on 30 miljoonaa osa-aikaista työntekijää. Nämä ihmiset ja äärimmäisen monet pätkä-, vuokra-, satunnais-, kausi- ja siirtolaistyöläiset sekä harmaan talouden työläiset ovat oikeudenmukaisen mantereemme laajassa jälkiteollisessa taloudessa raatava moninaisuus. Heidät poissuljetaan suurimmasta osasta julkista hyvinvointia ja sosiaalista turvallisuutta, minkä vuoksi he eivät pysty suunnittelemaan tulevaisuuttaan, sillä he ovat sen raa'an olemassaolon epävakauden alaisia, joka kertoo onnettomuudesta, sairaudesta, hulluudesta, vanhanaikaiseksi tulemisesta tai vanhentumisesta johtuvasta verkon läpi putoamisesta. Sosiaalisen poissulkemisen vaara riippuu tasapainossa päidemme yläpuolella kuin Damokleen miekka, mutta kyse on arkisemmin suuryritysten miekasta, joka uhkaa jatkuvasti katkaista naurettavat uramme lyhyiksi, sillä se on vastuussa ainoastaan maapalloa johtavien maailman finanssimarkkinoiden armottomalle diktatuurille ja määrää siten valtioiden ja kansakuntien, ihmisyhteisöjen ja -yksilöiden kohtaloista merkiten runsautta ja nälkää, golfviheriöitä ja aavikoitumista.

Me olemme nuo epävarmassa asemassa olevat ihmiset. Me olemme Euroopan naiset naisistuneessa työvoimassa ja taloudessa, joka kuitenkin varaa kahden x-kromosomin ihmisille syrjivämmän palkan ja roolin kuin xy-ihmisille. Me olemme konsumerisoitu nuorempi sukupolvi, joka on jätetty ulos gerontokraattisen ja teknokraattisen Euroopan poliittisesta ja sosiaalisesta muotoilusta. Me olemme ensimmäisen sukupolven eurooppalaiset, jotka tulevat viideltä mantereelta ja, ratkaisevimmin, seitsemältä mereltä. Me olemme ne keski-ikäiset, jotka ovat saaneet potkut aikoinaan varmoista työpaikoista teollisuudessa ja palveluissa. Me olemme ihmiset, joilla ei ole (ja jotka eivät halua) pitkäkestoisia työpaikkoja ja joilta siten on riistetty sosiaaliset perusoikeudet kuten äitiysetuudet, sairausloma tai palkattujen lomien ylellisyys. Me olemme vuokrattavissa vaadittaessa, tavoitettavissa kutsuttaessa, riistettävissä jos niin halutaan ja pois potkittavissa mielen oikusta. Me olemme prekariaatti. Prekariaatti on summa kaikista ihmisistä ei-standardimaisine työmuotoineen, joilla on sosiaalinen standardi, jonka ympärillä yhteisöllinen elämä yhä enemmän pyörii. Kyseessä on yleistetyn yhteiskunnallisen epävarmuuden ja yksilöllistetyn työpaikkaepävarmuuden tila. Kyseessä on kokonaisen sukupolven ja pian muun yhteiskunnan poissulkeminen sosiaalisista oikeuksista ja kollektiivisen itsepuolustuksen takuista. Näillä täytyy olla joko mantereenlaajuinen tai federaalinen euroopanlaajuinen kattavuus, tai ne eivät tule toteutumaan. Mutta kuinka paljon Euroopassa on joustotyöläisiä, joilta puuttuu ay- ja hyvinvointioikeudet?

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.