Prekariaatti, palkitsematon elämä

Prekaarisuus viittaa sellaisiin moninaisiin elämäntilanteisiin, joissa ihmiset omasta halustaan ja/tai olosuhteiden pakottamina ajautuvat palkansaajan enemmistömallin sekä siihen sisältyvien normatiivisten odotusten ja sen tarjoaman oikeudellisen suojan rajamaille tai ulkopuolelle. Prekariaatista voidaan puhua taistelevana subjektina, joka vaatii palkansaajamallia pakenevalle elämän monimuotoisuudelle yhteiskunnallista oikeutta kyseenalaistamalla palkkatyön normin sekä vaatimalla materiaalista turvaa ainutkertaisten (singulaaristen) elämänmuotojen moneudelle ja niiden muodostamille yhteiskunnallisesti tuottaville sommitelmille. Prekaarius on moneuden elämää sen elinvoimaa typistävän palkansaajamallin ja sitä ylläpitävien intressitahojen armoilla.

Prekariaatti ei ole kollektiivinen identiteetti. Se on nimi, jolla on strateginen merkitys väen (moneus, multitudo) kamppailulinjana: pako palkkatyön orjuudesta sellaisen luovan vastarinnan muodossa, joka kykenee itsellistämään ja turvaamaan ainutkertaisuuksien yhteistoimintaa. Voisimme puhua virtuaalisesta luokasta, joka aktualisoituu vastarinnan tekoina ja on siis jatkuvassa muutoksessa. Kyse on yhteiskunnallisesta kamppailusta, sillä ainutkertaisuuksien tuottavat sommitelmat ovat nimenomaan uusia yhteiskunnallisia tiloja.

Prekariaatti on väen politiikkaa tavalla, joka tarkentaa tähtäimen taisteluun uudesta sosiaaliturvasta. Tätä sosiaaliturvaa voidaan kutsua perustuloksi. Perustulo on uusi oikeus, joka voidaan rinnastaa ihmisoikeuksiin ja aiempiin työvoimaa koskeneisiin oikeuksiin. Perustulo on prekariaatin materiaalinen telos, uusi työtaistelu, jonka puolesta toimiminen tarkoittaa prekaarien elämäntilanteiden itsesuojelua ja vapauttamista palkansaajamallin armoilta. On tärkeää erottaa prekariaattikeskustelu sellaisista äänenpainoista, jotka lukevat prekariaatin vain palkansaajamallin negatiiviseksi poikkeukseksi. Prekariaatti on poikkeus, mutta tuottava poikkeus. Se on paon viiva, joka sisältää kaikki enemmistömallit peruuttamattomasti kyseenalaistavan potentiaalin, moneuden, joka tekee välttämättömäksi kokonaan uuden oikeudellisen viitekehyksen määrittelemisen.

On vakava virhe ajatella, että prekariaatti kaipaisi ennen kaikkea lisää ja pidempiaikaisia töitä. Kyse on ennemminkin palkkatyön enemmistömallista vapautumisesta. Tällä linjalla verkkolehti Megafonin ja Prekariaatti.orgin kaltaiset uuden työvoiman "militiat" ovat tuoneet prekariaattikeskustelun Suomeen, ja tällä linjalla keskustelen asiasta myös tässä kirjoituksessa. Teen kolme leikkausta työn muutoksista käytävään keskusteluun ja esitän sitten, miksi perustulolle ei ole vaihtoehtoa.