2004-02-12

Epämuodollistettu kurjuus
Modernin tavarantuotannon ja epämuodollisen sektorin yhteydestä

Norbert Trenkle

Kääntänyt: Timo Ahonen

Maailmantalouden epämuodollistumisen trendi tulee nykyisestä vielä valtavasti intensiivisemmäksi ja käsittämään myös kapitalistiset metropolit huomattavasti laajemmassa mitassa kuin tänään. Pintapuolisesti tarkastellen tämä saattaa näyttää kuin paluulta varhaiskapitalismiin. Tosiasiassa esille on kuitenkin murtautumassa paljon perustavanlaatuisempi kriisi.

Työ- ja elinolot globaalin etelän, idän ja lisääntyvissä määrin myös lännen maatilkuilla, ruuvimeisselitehtaissa ja slummihökkeleissä, rappeutuneissa vuokrakasarmeissa muistuttavat fenomenologisesti tarkastellen monissa suhteissa varhaisen 1800-luvun ja sen keskivaiheen oloja Euroopassa: työajat ovat lähes kellon ympäri, kaikkialla törmää äärimmäiseen riistoon, työtä tehdään terveydelle haitallisilla ja vaarallisilla ehdoilla, nälkäpalkalla tai jopa suoranaisena orjatyönä, suuri osuus työstä tehdään kotona yhdistyneenä mitä erilaisimpiin omavaraistalouden toimiin, asumisolot ovat sanoin kuvaamattoman surkeat jne. Yleisemmällä tasolla voisi kuitenkin sanoa, ettei kaikessa tässä ole mitään uutta kapitalistisen auringon alla. Periferiassa suurimittainen kurjuus on vallinnut aina, ja metropoleissakin se onnistuttiin tilapäisesti pitämään loitolla vain pari fordismin ja "kylmän sodan" vuosikymmentä. Kapitalismi palaa metropoleissakin takaisin rakenteellisen riistonsa "normaaliuteen".

Niin oikein kuin tosin onkin sanoa, ettei kapitalismi koskaan ole taannut hyvinvointia kuin ainoastaan pienelle osalle maailman väestöstä, samalla sysäten tai jättäen suurimman osan sietämättömään kurjuuteen, ja että myöskin epämuodollinen sektori on aina ollut kapitalistisen järjestelmäkokonaisuuden määrätty ja pysyvä osa, niin tällä yleisellä lausumalla voidaan kuitenkin vain vähän selittää kattavasti kapitalismin aktuaalista kehitystä. Ratkaiseva ero häviää: sikäli kun esikapitalistinen kurjuus Euroopassa ja eurooppalaisissa siirtokunnissa muodosti kapitalistisen yhteiskunnan nousu- ja läpäisyprosessin momentin, nykyinen globalisoitu laajamittainen kurjuus sitä vastoin on tämän yhteiskuntamuodostuman maallisen rappeutumis- ja purkautumisprosessin tulosta, yhteiskuntamuodostuman joka purkautuessaan vielä kerran vapauttaa kaiken sisältämänsä tuhopotentiaalin.

Romahtanut integraatio

Tämän kriisiprosessin ytimen muodostaa modernin tavarantuotannon perustavanlaatuisen sisäisen ristiriidan kärjistyminen. Toisaalta moderni talousjärjestelmä on riippuvainen siitä, että se panee liikkeeseen mahdollisimman paljon ihmistyövoimaa tuottamaan lisää arvoa sijoitetulle pääomalle. Toisaalta sillä on jatkuva paine kasvattaa tuotantovoimia, mikä tarkoittaa viime kädessä elävän työn syrjäyttämistä. Tätä dilemmaa on yritetty jo miltei kahdensadan vuoden ajan ratkoa alati nopeutuvalla laajentumisella. Mikroelektronisen vallankumouksen myötä kuitenkin liiketaloudellisen rationalisoinnin tempo on helpottunut niin suuresti, että maailmanmarkkinatuotannon ydinsektoreilla tarvitaan koko ajan vähemmän työvoimaa huolimatta tuotetuista lisääntyvistä tavaramääristä. Tuotantovoimien kehitys on siten saavuttanut pisteen, jossa se jokaisena ajanjaksona tekee absoluuttisesti enemmän työvoimaa ylimääräiseksi kuin mitä tuotannon laajentaminen sitä lisää.

Kapitalististen ehtojen vallitessa tuotantovoimien kasvua ei voida käyttää siihen, että kaikille maailman ihmisille mahdollistettaisiin hyvä elämä. Ennemminkin tämä kehitys johtaa juuri arvomassan poissulamiseen ja heikentää siten arvonlisäysprosessin toimintakykyisyyttä. Seurauksena ei ole pelkkä taloudellinen kriisi suppeassa merkityksessä, vaan perustavanlaatuisempi, tavarantuotantojärjestelmän toimintakriisi, jonka johdosta kokonaiset maailmanalueet ja kasvavat yhteiskunnalliset sektorit metropoleissa suljetaan pois yhteiskunnallisten resurssien ja ylipäätään sosiaalisen tunnustamisen piiristä. Heistä tulee pelkkä repression kohde ja heidät jätetään muuten omaan kurjuuteensa.

Poissulkemistendenssissä sinällään ei ole mitään uutta. Globaali perustendenssi ei kuitenkaan enää ole osittainen - tarkoittaen käytännössä tiettyjen väestöryhmien etenevää kapitalistista mukaanottoa samalla sulkien toisia pois - vaan nykyään kyseessä on joukkomittainen poissulkemisen prosessi, joka maailmanlaajuisesti käsittää ne yhteiskunnalliset segmentit, jotka fordistisessa yhteiskunnassa sisällytettiin mukaan; ja tätä prosessia ei enää kapitalismin tarjoamien keinojen puitteissa saada kääntymään, vaan se vauhdittuu koko ajan. Toisin sanoen: integroitumista massatyöhön ja massakulutukseen, mikä tilapäisesti onnistui maailmanmarkkinakeskuksissa ja mihin myös "kolmannen maailman" "myöhäisen modernisoimisen" konseptit orientoituivat, ei enää ole olemassa, eikä tämä mahdollisuus myöskään tule uusiutumaan.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.