Kansan kuokkavierasjuhlista yhteiskunnalliseen lakkoon

(Pikku)porvarillisten tahojen vastaus Kuokkavierasjuhliin on ollut tapakonservatiivisuus ja moralismi. Että yhteiskuntarauhaa järkytetään! Että kansan pyhänä päivänä! Noin ei pitäisi tehdä, koska noin ei ole tapana tehdä! "Ymmärrämme" asiaa, mutta keinot ovat vääriä. Monet eivät toki "ymmärrä" edes asiaa, sillä heille Suomi on kiva demokratia, jossa asioista pitäisi sopia "asiallisesti", tarkoittaen luottamusta heidän etujaan ajaviin järjestöihin ja valtiorakenteisiin.

Tapauskovaisille voi tuskin vastata mitään. He eivät ymmärrä, miksi luovan on aina myös hajotettava. Hyväosaisten kanssa voi toki keskustella, mutta tuskin poliittisten projektien taustalla oleva eturistiriita siitä muuksi muuttuu. Osuvin vastaus moralisteille lienee, että kuokkavieraat tarvitsevat vähemmän jeesustelua tai "ymmärtämistä", mutta enemmän rahaa ja poliittista valtaa omaan elämäänsä.

Tänä vuonna kuokkavieraita oli vastassa koko globaalipoliisin kalusto, sama, jonka monet ovat kohdanneet aiemmin suurmielenosoituksissa eri puolilla Eurooppaa: helikopteri, kontit, hevoset, jouhat, siviilipuvukuiset soluttautujat, jopa terrorismin vastainen yksikkö oli mobilisoitu... Ehkä edellisvuosina järjestyksenpidossa tapahtuneiden epäonnistumisten ja Kuokkavierasjuhlia edeltäneen huomattavan julkisuuskeskustelun vuoksi virkavallalla oli suoranaisia paineita pitää yhteiskuntajärjestys yllä. Jälkeenpäin valtajulkisuus onnittelikin poliisia hommien hoitamisesta kotiin. Kovin pitkälle hommia tuskin kuitenkaan hoidetaan onnella. Kovempi kontrolli ei koskaan toimi pitkän päälle poliittisten konfliktien ratkaisuna.

Kuokkavierasjuhlien ilmaisema konflikti on todellinen. Kuokkavierasjuhlille ei ole koskaan tarvinnut houkutella osallistujia. Mikään järjestö ei ole masinoinut tapahtumaa. Kyllä osallistujat ovat tulleet paikalle ihan itse, vihan taluttamina, konfliktin avaamisen nautinnosta. Median antama kuva tapahtumasta on tosin ollut lähinnä lohduton. Ei täysin väärä, mutta kovin valikoiva ja vain harvoin poliittista sisältöä käsittelevä. Mikään marginalisaatio kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että kyseessä on ollut poliittiselle julistukselle ja maineelle rakentunut protesti.

Kuokkavieraiden toistamat vaatimukset, mm. perustulokeskustelun vakava avaaminen, eivät ole saaneet vastakaikua institutionaalisilta tahoilta, joten kuokkavierailusta on muodostunut vuosien varrella vain konfliktin ilmaisemisen tila. Juhlilla on kuitenkin ollut muita suoria vaikutuksia. Ne ovat muodostaneet keskeisimmän viimeaikaisen antagonistisen protestoinnin näyttämön Suomessa. Sellaisina ne ovat haastaneet konsensus- ja valtiouskoisen vasemmiston rivit, kirkastaen näin erot ratkaisevasti poikkeavien vasemmistoryhmittymien välillä.

Niin ikään ei voida väheksyä Kuokkavierasjuhlien kansallisidentiteettiin aiheuttamaa säröä. Vuosikausiin linnanjuhlista ei ole voitu uutisoida ottamatta huomioon tilannetta kadulla. Kuokkavieraiden saamasta leimasta huolimatta itsenäisyyspäivän pyhyyden kyseenalaistumista ei voi pitää minään merkityksettömänä seikkana.

Samalla kun Kuokkavierasjuhlista on tullut vain konfliktin ilmaisemisen tila, on niistä tullut kuitenkin myös mediaspektaakkeli. Onkin todettava kriittisesti, että protestin jatkaminen ei ole perusteltua, koska tapahtuma ei rakenna enää muuta kuin omaa mainettaan. On tullut aika sanoa "Been there, done that - got the T-shirt". Kuokkavierasjuhlat on kuljettu ja koettu. Se mitä niillä on ollut saavutettavissa, on saavutettu. Perustulokeskustelua ym. on jatkettava uusin asein. Jos itsenäisyyspäivä jää edelleen "kansalliseksi" protestipäiväksi, tulee toiminnan olla vähintäänkin jotain muuta kuin salamavalojen räiskeessä suoritettu massamittelö poliisin kanssa. Ja uudet kujeet on aina parasta tehdä uusilla nimikkeillä.