2003-02-07

Jokaiselta kykyjensä mukaan, jokaiselle tarpeittensa mukaan

Markus Termonen

Kansalaispalkka, kansalaistulo, sosiaalinen tulo, yhteiskunnallinen palkka, perustulo. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Kaikki nämä nimet viittaavat kansalaisuuden perusteella jaettavaan tulonsiirtoon, jonka ehtona ei ole palkkatyösuorite tai aktiivinen työmarkkinoiden käytettävänä oleminen. Tällainen ehdotus taatun toimeentulon takaamiseksi on viime vuosikymmenien aikana kuultu monenlaisilta tahoilta, monenlaisin perusteluin. Joillekin se on ensisijaisesti byrokratian vähentämisen ja yritteliäisyyden lisäämisen keino, joillekin perustavanlaatuinen kansalaisoikeuskysymys ja joillekin yhteiskunnallisten kamppailujen vaatimus työn ja pääoman välisten ristiriitaisuuksien uudessa vaiheessa.

Mikä taatun toimeentulon nimistä on sopivin? Nimikkeet, joihin sisältyy "palkka", ovat sikäli epäkelpoja, että yleiseltä merkitykseltään "palkka" viittaa työstä saatavaan vastikkeeseen. Toinen kiistanalaisuus liittyy sanaan "kansalainen", sillä se viittaa kansallisvaltiolliseen jäsenyyteen, mikä on ristiriidassa taatun toimeentulon valtioiden rajat ylittävän oikeudenmukaisuuden tavoitteen kanssa. "Perustulo" lienee neutraaliudessaan sopivin.

On olemassa useita perustulon käyttöönottoa puoltavia yhteiskuntien muutoksiin liittyviä perusteita. Ensinnäkin, pysyvä joukkotyöttömyys pakottaa meidät ilmeisesti myöntämään, että julkinen valta ei voi taata työtä jokaiselle. Elämme tilanteessa, jossa yhtäältä pidetään epätoivoisesti kiinni työstä ihmisarvon ja toimeentulo-oikeuden mittana, toisaalta muun muassa automaation ja informaatioteknologisen kehityksen myötä tunnustetaan, että palkkatyötä ei välttämättä riitä kaikille.

Vailla palkkatyötä olevat eivät elä näin ollen ainoastaan toimeentuloepävarmuuden ja monista yhteiskunnallisen osallisuuden muodoista syrjäytymisen alaisina, vaan myös "työideologiaan" nojaavan syyllistämisen keskellä. Avainsana on "joustavuus", työmarkkina- ja sosiaaliturva-aseman ailahtelevaisuuden, mielivaltaisten työaikojen, pätkätöiden ja heikkojen työehtojen merkityksessä. Samanaikaisesti epävarmuuden lisääntymisen kanssa korkeimpien tuloluokkien tulot ovat kasvaneet huomattavasti.

Hyvinvointivaltio oli niin sanotun fordistisen kehityksen vastinpari, pääasiassa vähemmän koulutettua työvoimaa käyttävän standardoidun massatuotannon ja normalisoidun massakulutuksen kumppani. Hyvinvointivaltio oli yksi osa "yhteiskuntasopimusta", joka mahdollisti sen, että työntekijät hyväksyivät fordismin liukuhihnatylsyyden. Fordismi on ollut historiaa jo kauan: nyt älyn, luovuuden, kommunikaation ja jatkuvan koulutuksen suuret osuudet työsuoritteessa ovat itsestäänselvyys. Samalla on tullut entistä mahdottomammaksi rajata työsuorite ja sen tulokset yksilöllisen panoksen tai muodollisen työajan mukaisesti. Koska rikkaus on yhteisesti tuotettua ja koska jokainen tekee työtä työmarkkinastatuksestaan riippumatta, ketään ei tulisi sulkea pois toimeentulosta.

Postfordistisen kehityksen (jota tässä yhteydessä on mahdollista käsitellä vain hyvin lyhyesti) kanssa samanaikaisesti merkitykseltään lisääntynyt globalisaatiokehitys on johtanut kansallisvaltioiden merkityksen vähentymiseen ja muuttumiseen. Hyvinvointivaltioiden päätöksenteon ja jakopolitiikan itsenäisyys on pienentynyt. Joillekin tämä on syy hyvinvointivaltion ja fordismin liiton haikailuun, joillekin peruste toimeentulo-oikeuden rajaamiseen. Joka tapauksessa globaalien markkinoiden aikakaudella eri valtioiden tuotantorakenteiden välillä on pikemminkin aste- kun luonne-eroja: informaatioteknologian merkitys on kasvanut kaikkialla, työelämän epävarmuus ja pysyvä työttömien joukko ovat todellisuutta kaikkialla ja niin edelleen.

Huomattavan keskinäisriippuvaisuuden tilanteessa yhteisiä ovat paitsi ongelmat niin myös ratkaisut. Siksi yksittäisiin kansallisvaltioihin rajatut perustuloratkaisut eivät ole ainoastaan mahdottomia, vaan myös menneisyyteen tuijottavia malleja. Ainoa riittävä yleisyyden taso valtaisan köyhyyden, nälän, valta-asetelmien epätasa-arvoisuuden ja muiden ongelmien voittamiselle on globaali ulottuvuus (tai ehkä voidaan aloittaa Euroopasta!). Inhimilliseen elämiseen tarvittava rahamäärä toki vaihtelee maailmankolkasta toiseen ja nämä erot on otettava huomioon globaalien perustulosuunnitelmien laadinnassa.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.