2003-10-03

"Kaikki alkaa oman elämän haltuunotolla"

Jukka Peltokoski

Jyväskyläläinen totaalikieltäytyjä Jussi Hermaja pakeni saamaansa vankeustuomiota Belgiaan lokakuussa 2001. Belgian viranomaiset antoivat Hermajalle kielteisen turvapaikkapäätöksen, mutta tämäpä ei palannutkaan kiltisti kotiin, vaan valitti päätöksestä, ryhtyi paikallisen rauhanjärjestön aktiiviksi - sekä vegaanikokiksi luomuravintolaan. Megafoni kysäisi Hermajan kuulumisia kaksivuotisen taistelun tiimoilta.


JP: Olet ollut Belgiassa nyt pari vuotta. Jotkut ovat ehkä jo unohtaneet koko pakolaisuutesi, toiset eivät välttämättä oikein tiedä, mitä siellä puuhaat, niin kuin käytännössä. Eli päivittäisitkö poliittista tilannettasi, missä jamassa turvapaikkaprosessisi on ja onko sen suhteen odotettavissa jotain lähiaikoina? Kertoisitko lisäksi, mitä muuta teet siellä kuin hoidat omaa kampanjaasi?

JH: Belgiaan saapumiseni ja turvapaikkahakemuksen jättämisen kaksivuotispaivä (4.10.2003) on tätä kirjoittaessa juuri käsillä. Toistaiseksi asioiden kehitys, eli turvapaikkahakemukseni tutkimatta jättämisesta tehdyn oikeudellisen valituksen käsittely, polkee paikallaan. Belgian korkeimman oikeuden päätöstä on odoteltu nyt jo puolentoista vuoden ajan. Parhaassa tapauksessa hakemuksen käsittelyssä todetaan tapahtuneen virheitä ja hakemus lähetetään tarkempaan käsittelyyn. Jos päätös sen sijaan on kielteinen, harkitsen uuden turvapaikkahakemuksen jättämistä välittömästi, aineistoa siihen kyllä löytyy.

Valitukseni Suomessa saamastani tuomiosta niin ikään makaa tällä hetkellä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa. Käräjillähän lätkäistiin ensin alempi tuomio kuin normaalisti täystotaaleille, eli 150 päivää. Hovissa vankeusrangaistus kohosi tavanomaiseen 197 vrk:een. Korkein oikeus ei suostunut edes ottamaan juttua käsiteltäväkseen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa haussa on lainsäädäntöön vaikuttavia seuraamuksia Suomelle sekä taloudellinen korvausvaatimus.

Paikallinen "Case Hermaja" -ryhmä on levittänyt menestyksekkäästi informaatiota tapauksestani ruohonjuuritasolla Belgiassa ja eritoten kansainvälisillä areenoilla. On myös ollut erilaisia mielenilmauksia ja jatkuva postikorttikampanja presidentti Haloselle. Belgian Amnestykin on vihdoin herännyt Suomen ongelmaan: kesän lehdessä oli erikoisraportaasit Suomen aseistakieltäytyjien tilanteesta ja Case Hermajasta. Lisää lienee luvassa lähitulevaisuudessa.

Case Hermaja -kampanjan virallisena tavoitteena on paitsi siviilipalveluksen muuttaminen kaikin puolin (kestoltaan, taloudellisilta eduiltaan ja yhteiskunnalliselta asemaltaan) tasa-arvoiseksi asepalveluksen kanssa, myös aseistakieltäytymisoikeuden nykyistä laajempi tunnustaminen Suomessa. Tavoitteena on aseistakieltäytymisoikeuden laajentaminen koskemaan myös sota- aikaa sekä kaikkien aseistakieltäytymistä seuraavien vankilarangaistusten poistaminen, ensi vaiheessa tietenkin vankiloissa olevien aseistakieltäytyjien välitön vapauttaminen. Tavoitteiden ajamiseksi Case Hermaja pyrkii kasvattamaan kansainvälistä poliittista painetta Suomen hallitusta ja eduskuntaa kohtaan.

Aikani ei toki kulu pelkästään "oman" kampanjan parissa, enkä ilman paikallisen ryhmän tukea varmastikaan ehtisi niin paljon sillä saralla kuin nyt. Elämässäni on paljon enemmän kuin yksi - olkoonkin tärkeä - kampanja. Jo puolentoista vuoden ajan olen ollut mukana pyörittämässä luomukasvisravintolaa Gentin ekologisessa keskuksessa. Hoidan sekä ravintolan yleisiä asioita että työskentelen keittiössä kokkina. Yhdistysmuotoinen, voittoa tavoittelematon ravintolamme on nyt myös vegaaninen, ruokalistan jälkiruoka-annosten muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Luomuvegaaniravintola on kuitenkin totta ja soijajäätelö alkaa maistua pikkuhiljaa belgialaistenkin suussa kermajäätelön sijaan.

Pakolainen tai ei, elämän perusasiat pitää olla kunnossa. Nälkäinen harvoin tarttuu kirjaan, ennemmin voileipään. Toimeentuloni tulee osa-aikaisesta kokin työstä ja satunnaisesti lyhytaikaisemmista projekteista. Aikaa jää silti ylikin. Palkkatöitä tulee tehtyä juuri sen verran kun se välttämättömyyksien kannalta on tarpeellista. Onneksi olen onnistutunut järjestämään asumisen jo vuoden ajan siten, että siitä koituvat kulut rajoittuvat sähköön ja veteen. Tosin talonvaltaaminen on epävarma asumismuoto. Kirjoittamishetkelläkin on häätöuhka päällä.

Luppoaika kuluu For Mother Earth -järjestön (muissa) kampanjoissa, keskittyen ydinaseriisuntaan Belgiassa ja muualla Euroopassa. Vapaa-ajan pidempiaikaisena harrastuksena on ollut kuorossa laulaminen, kuntoilu ja tietysti hollannin (flaamin) kielen opiskelu - belgialaiseen olutkulttuuriin tutustumista unohtamatta.

Kaiken kaikkiaan turvapaikan hakeminen on ollut uuvuttava prosessi. Tuskinpa moisesta ruljanssista olisin näin hyvin selvinnyt ilman sitä henkistä ja materiaalista tukea, jota Suomesta kampanjan kriittisissä vaiheissa virtasi. Liikaa huomiota ei voi suoda myöskään belgialaisten rauhanjärjestöjen apuun ja ylipäätään onnistuneeseen kansainväliseen yhteistyöhön, joka on poikinut yhä vain lisää verkostoja, ei vain Suomen ja Belgian rauhanliikkeiden välille, vaan sitä kautta laajemminkin Eurooppaan, erityisesti ydinaseriisuntakysymyksissä.


JP: Edellistä jatkaen, eroaako sikäläinen kansalaisaliikkeiden toimintakulttuuri mielestäsi suomalaisten liikkeiden kulttuurista? Kansalaisliikehdinnän kenttä on tietenkin tavattoman moninainen, mutta kerro jotain omasta näkökulmastasi. Sinulla kun on nyt kokemusta kahdelta maaperältä.

JH: Tähän kysymykseen vastaamiseen tarvitsisin jonkin pituisen Suomen vierailun päivittääkseni tietojani. Yleinen tuntuma alusta asti on kuitenkin ollut se, että Belgiassa ei olla yhtä nurkkakuntaisia kuin Suomessa. Tällä tarkoitan sitä, että täällä kansalaisjärjestöt järjestävät tilaisuuksia Suomea tavallisemmin yhdessä, kuten nyt esimerkiksi mielenosoituksia, mutta myös pitkäaikaisempaa kampanjointia. Suomessa havaitsin enemmän eripuraa ruohonjuuritason järjestöjen välillä. Belgiassa yhteistyöhön suhtaudutaan lähtökohtaisesti toiveikkaammin.

Toisaalta sodanvastainen liike jakautui Belgiassa kahteen kilpailevaan blokkiin Irakin miehityksen edellä ja sen jälkeen. Tämä ei ollut kovinkaan mukavaa rauhanliikkeen kannalta, vaikka sittemmin ryhmäkunnat pystyivätkin yhteistyöhön kriittisissä vaiheissa ja Brysselissä marssi helmikuussa lähes satatuhatta ihmistä. Voisi lausua, että tässäkin tapauksessa käytännön yhteistyön hyödyt peittivät alleen aatteelliset ristiriidat.

Täällä yleinen ilmapiiri on kansalaisaktivismille positiivisempi kuin Suomessa. Ihmisillä on halua ja ennen kaikkea uskoa muutoksen mahdollisuuteen ja kampanjat todella tuottavat näkyvää tulosta, esimerkkinä kuluneesta vuodesta vaikkapa Belgian hallituksen päätös luopua ydinvoimasta, vaikka tällä hetkellä jopa 60 prosenttia maan energiasta tuotetaan tuolla kyseenalaisella tavalla.

Puhuessani Belgian kansalaisjärjestöistä, tarkoitan kuitenkin oikeastaan sen flaamikielistä osaa Flandersia. Ranskankielinen Vallonia tuntuu lähes toiselta valtiolta, ja onhan Belgia liittovaltio virallisestikin. Yhteistyö eri kieliryhmien välillä on luvattoman heikkoa ja vaikeuttaa asioita huomattavasti. Tämä pätee myös kansalaisjärjestötasolla. Ongelma on tietysti osin tuttu Suomestakin, mutta mittakaava on eri.


JP: Paetessasi toiseen EU-maahan olet turvautunut samoihin oikeuksiin kuin unioniin tulevat pakolaiset. Tämä on herättänyt närää arvostelijoissasi, joiden mielestä sinulla ei ole ollut perusteita turvautua tähän "hienoon humanitaariseen järjestelmään" ja syöt teollasi vain järjestelmän uskottavuutta ja resursseja. Olet varmaan pohtinut suhdettasi tällaiseen kritiikkiin. Miten arvioit asemaasi suhteessa EU:n ulkopuolelta tuleviin pakolaisiin ja mitä mieltä olet eurooppalaisesta pakolaispolitiikasta ylipäätään?

JH: YK:n ihmisoikeussopimuksissa oikeus pakolaisuuteen, toisin sanoen oikeus hakea turvaa toisesta maasta on perustavaa laatua oleva ihmisoikeus. Erityisesti on määritelty missä tapauksissa turvapaikka pitäisi suoda ja missä tapauksissa ehkä ei. Oikeus hakea turvapaikkaa on jokaisella yksilöllä, kansallisuuteen tai asuinpaikkaan katsomatta.

Hain turvapaikkaa erittäin asiallisin perustein: Suomi kohtelee räikeän eriarvoisesti, ei pelkästään siviilipalvelusmiehiä verrattuna asepalvelusta suorittaviin, vaan myös eri aseistakieltäytyjäryhmiä keskenään. Jehovan todistajat saavat vapautuksen vakaumuksensa perusteella, toisin kuin muut aseistakieltäytyjät. EU:ssa on YK:n sopimusten vastaisesti voimassa niin sanottu Amsterdamin sopimus, jossa EU-maat määrittelevät toisensa turvallisiksi lähtömaiksi. Tämä tarkoittaa, että Eu-maan kansalainen ei missään olosuhteissa voi hakea turvapaikkaa toisesta EU-maasta. Belgia - kaikeksi onneksi - on ainakin toistaiseksi pysytellyt sopimuksen ulkopuolella, joten Brysselissä viranomaisten oli otettava vastaan ensimmäinen pohjoismainen turvapaikanhakija.

Pakolaisjärjestelmän uskottavuus on koetuksella siitä syystä, että joidenkin EU:n ulkopuolisten maiden julistaminen turvallisiksi lähtömaiksi ei ole padonnut turvapaikanhakijoiden määrää. Sen sijaan turvapaikkoja myönnetään tietty ennaltamäärätty lukumäärä, joka on erittäin pieni verrattuna hakemusten kokonaismäärään. Turvapaikanhakijat ovat kuitenkin kaikki yksilöitä ja jokaisella on oma henkilökohtainen historiansa kerrottavanaan. YK:n pakolaissopimusten mukaan turvapaikkahakemukset tulee käsitellä yksilöllisesti, mitään kiintiöitä tai automaattisia päätöksiä turvallisista lähtömaista tai -alueista ei pitäisi voida olla.

Koska turvapaikan saaminen on enenemässä määrin kiinni silkasta onnesta, ei turvapaikanhaku nöyryyttävine ja aikaavievine käytäntöineen ole EU:n ulkopuolelta tulevalle pakolaiselle välttämättä se ykkösvaihtoehto. Kielteisen päätöksen tullessa henkilötiedot ja tunnistetiedot on siirretty EU-tietojärjestelmään eikä toivoa pääsystä EU-alueelle karkoituksen jälkeen enää ole.

Tämä linnake-Euroopan rakentaminen ja sen ylläpitäminen ovat nähdäkseni suunnitelmallisia taloudellis-poliittisia valintoja. Tosiasiahan on, että nyt ja tulevaisuudessa Eurooppa tarvitsee ulkopuolista työvoimaa nykyisentahtisen talouskasvun ylläpitämiseksi (ja siitähän ei tingitä), sillä väestö ei Euroopassa lisäänny, vaan on pikemminkin vähenemään päin. Työvoimapula on jo todellisuutta. Etenkin HALVAN työvoiman pula. Nimenomaan EU-aluella oleskevat laittomat siirtolaiset ovat halpaa työvoimaa. Eurooppalaisen kapitalistin ei enää tarvitse painia yhteiskunnallisen vastuun kanssa, kun se saa vailla poliittisia oikeuksia olevaa työvoimaa millä tahansa palkalla.

Tämä oikeudeton ja paperiton työläisten uusi paarialuokka pyörittää halpatyöllään kokonaisia kansantalouden aloja. Norsunluutorneissaan istuvat ay-johtajat luulevat tekevansa jäsenilleen suurenkin palveluksen lyödessään kättä markkinavoimien kanssa linoittaessaan Eruoopan ei-toivotuilta muuttajilta. Mutta kyseessä on kaksiteräinen miekka, sillä nimenomaan näiden muuttajien oikeuksien tunnustamatta jättäminen on hyväksi voittomarginaaleille ja työläisten liikkeen hajaannuttamiselle.


JP: Suomen sivarilain päivittäminen ei edennyt taaskaan hallitusohjelmaan. Viime eduskunnassa siihen ehdotetut uudistukset (joista olennaisimpia olisivat lyhennys sekä asuinkustannusten siirto valtiolle) kaatuivat juuri siihen, että oikeisto jyräsi ne hallitusohjelman ulkopuolelta tehtyinä aloitteina. Eli ei mitään uutta täällä itärintamalla, tilanne on patti, kuten se on ollut jo vuosia... Harmillisinta lieni se, ettei edes työministeriö yrittänyt vaikuttaa hallitusohjelmaan tältä osin, vaikka sivarien surkea tilanne on hyvin sen tiedossa ja vaikka itse työministeri on ollut myönteinen uudistusehdotuksille. Pessimistisimmät veikkaukset kuuluvat, että tilanteeseen ei tule muutosta ennen kuin koko Suomen yleinen asevelvollisuusjärjestelmä lakkautetaan tarpeettomana EU:n puolustusyhteistyön kehittymisen myötä. EU:n puolustusliiton tuleminen herättääkin aseistakieltäytyjissä ristiriitaisia tuntemuksia: yhtäältä EU:n militarisoitumisen pelätään olevan vain uusin askel globaalin sodankäynnin näyttämöllä, toisaalta aseistakieltäytyjäliike ei ole koskaan vannonut kummoisesti nationalismin nimiin, joten kansalliset armeijat ollaan valmiita saattelemaan historiankirjoihin. Belgia on "euroopan ytimessä", joten siellä ollaan varmasti tehty analyysia Euroopan puolustusliiton kehittymisestä. Miten sinä siis näet tilanteen aseistakieltäytyjänä sieltä käsin?

JH: On selvää, etta EU:n liittovaltiollistumiskehityksen jatkuessa puolustusyhteistyötä tiivistetään ja puolustus tullaan Suomessakin järjestämään ammattiarmeijapohjalle, tämänsuuntaista kehitystä on selvästi nähtävissä. Yleinen asevelvollisuus on väistyvä trendi. Uudenlaisessa sodankäynnissä ei enää tarvita massa-armeijoita, vaan sotilaallis-teknologista voimaa. Ammatillistuminen tarkoittaa väistamättä sitä, etta taloudelliset panostukset sotateknologiaan ja sen kehittämiseen tulevat kasvamaan. Suuri huolenaihe piileekin sotilaallis-teollisen kompleksin poliittisen vallan kasvussa, joka edesauttaa kontrolloimattomana koko yhteiskunnan militarisoitumista.

Suomessa asevelvollisuusarmeijalla on yhä vankka poliittinen kannatus, osaksi koska asevelvollisuusajalla katsotaan olevan yhteiskunnallinen kasvatustehtävä. Tämän tehtävän sisältö ja tavoitteet eivät luonnollisestikaan ole antimilitaristien näkökulmasta mairittelevia, ainakaan, kun kyse on aseellisesta palveluksesta armeijassa.

Itse en missään nimessä sinänsä kannata hanskojen lyömistä tiskiin, kun kyse on EU:n sotavoimien yhdistämisestä tai Suomen NATO-jäsenyydestä. Liittoutumalla liittoutuisimme ydinasevaltioiden kanssa, mikä väistämättä liittäisi Suomen ydinsateenvarjon ja ydinsodan uhan alle - siinäkin tapauksessa, että itse ydinaseita ei Suomeen sijoitettaisi. Antimilitaristisella liikkellä on edessään vaikeat ajat, sillä tarjolla ei ole kuin huonoja vaihtoehtoja niin kauan kuin se ei pysty esittämään uskottavaa kokonaisvaltaista vaihtoehtoa armeijoille turvallisuuden ylläpitäjänä. Olisi syytä nostaa esille väkivallattomia puolustus- ja turvallisuusteorioita ja ratkaisuja. Toistaiseksi tavoitteena voisi olla täysin vapaaehtoisuuteen perustuva asepalvelus ja sitä kautta täysi aseistakieltäytymisoikeus.


JP: Ok, kiitoksia Jussi oman tilanteesi päivityksestä ja kannanotoista näihin ajankohtaisiin aiheisiin! Olisiko sinulla vielä lopuksi jotain lisättävää täkäläisille sivareille, totaaleille ja muille antimilitaristeille? Ikään kuin terveisiä, niitähän haastatteluissa tavataan lähettää. :)

JH: Aseistakieltäytymisoikeus on perustavanlaatuinen ihmisoikeus. Jokainen voi omalla toiminnallaan ja omilla valinnoillaan vaikuttaa siihen, millaisessa yhteiskunnassa elämme nyt ja tulevaisuudessa. Kaikki alkaa oman elämän haltuunotolla, henkilökohtainen todellakin on poliittista. Erittäin vakuuttavasti se näyttäytyy Suomen palvelusvelvollisuusjärjestelmassä. Vaihtoehtoja on, pitää vain uskaltaa ajatella - itse.

Edistyksellisyys tarkoittaa aina myös henkilökohtaista taakkaa. Mielipidevankien tukeminen on tässä taistelussa äärimmäisen tärkeää. Mahdollisuuden tarjouduttua haluankin tässä kiittää julkisesti kaikkia tukijoitani. Kukaan ei ole yksin mitään, solidaarisuudessa on voimaa. Taistelu oikeudenmukaisemman ja vapaamman yhteiskunnan puolesta jatkuu, omalta kohdaltani toistaiseksi täältä Belgiasta käsin.

Belgiassa maanpakolaisena,
lokakuussa 2003

Jussi Hermaja


Olennaisia linkkejä:

Case Hermaja -nettisivut
Uusi aamu -kampanja organisoi joukkototaalikieltäytymistä vuodelle 2004
Aseistakieltäytyjäliitto
For Mother Earth



Kuvia For Mother Earthin arkistosta:

Suomea esittelevä postikortti Jussin tyyliin

Terveiset Suomeen suuntautuvalle turismille


Mielenilmaus Brysselissä 3.10.2001

Mielenosoitus Jussin turvapaikkahakemuksen puolesta Brysselissä 3.10.2001


Mielenosoitus Suomen suurlähetystöllä Brysselissä 1.12.2001

Mielenosoitus Suomen suurlähetystöllä Brysselissä 1.12.2001


Mielenosoitus Suomen suurlähetystöllä Brysselissä 2.12.2002

Mielenosoitus Suomen suurlähetystöllä Brysselissä 2.12.2002

Tulostusversio.