2007-09-25

Huumeiden merkityksistä

Félix Guattari

Kääntänyt: Jussi Vähämäki

1970-luvulta peräisin olevassa kirjoituksessaan Felix Guattari hahmottelee eräänlaista huumeiden "mikropolitiikkaa". Hänen mukaansa kaikista huumeisiin liittyvistä yksinkertaistavista - niin kriminalisoivista kuin medikalisoivista - näkemyksistä olisi päästävä eroon. Huumausainekysymystä käsiteltäessä olisi otettava huomioon kaikki huumeiden sosiaaliset, subjektiiviset, taloudelliset ja muut yhteydet. Guattari ehdottaa uudenlaista erottelua mietojen ja kovien huumeiden välille sen perusteella, mahdollistavatko ne uudenlaisten elämänmuotojen rakentamisen ja kokeilemisen, vai johtavatko ne eristymiseen ja ahdistukseen.

Huumausainekysymyksen kaikkein yleisimpään kehykseen kuuluu mielestäni se tosiasia, että vanhat subjektiivisen territorialisaation tavat ovat romahtaneet. Kysymykseen liittyy sen tyyppisiä ilmiöitä, joita kutsun "mustiksi aukoiksi". Ne johtavat ihmiset tarrautumaan mihin hintaan hyvänsä tiettyihin territorioihin, objekteihin, rituaaleihin, siis tiettyihin korvaaviin käyttäytymistapoihin, olkoot ne sitten naurettavia tai katastrofaalisia. Tästä näkökulmasta voidaan samaan luokkaan koota kuuluvat niin nuoren intohimo prätkäänsä tai rock beatiin kuin lapsen intohimo leluihinsa, korttelijengin intohimo merkkeihinsä, kotirouvan libidinaalinen investointi kulutustavaroihin, kaaderin intohimo hierarkioihin, ylennyksiin jne. Huumausainekysymys siirtyy silloin koskemaan reittejä erilaisiin huumeisiin: kysymyksiksi sosiaalisista, materiaalisista, psyykkisistä jne. teistä. Miksi ihmiset päätyvät reterritorialisoitumaan johonkin asiaan pikemmin kuin johonkin toiseen, miksi he valitsevat "yhteisöllisen" tien sen sijaan, että omistautuisivat käytännöille, joilla saattaa olla tuhoisia seurauksia heille itselleen tai heidän ympärillään oleville?

Samankaltainen etäisyyden ottaminen suhteessa huumausaineilmiöön voisi auttaa irrottautumaan yksinkertaistavista näkemyksistä, olkoot ne sitten medikalisoivia, psykiatrisoivia, psykologisoivia, sosiologisoivia, kriminalisoivia jne. Ilmiön juuret ulottuvat kaikkia näitä erityisaloja syvemmälle. En juutu tähän, vaikka siitä olisikin paljon sanottavaa, mutta monet kirjoittajat ovat alleviivanneet moniulotteisen lähestymistavan ja monitasoisen keskustelun välttämättömyyttä.

Tärkein ja kaikkein ongelmallisin taso on luonnollisesti kysymys kovista huumeista ja kollektiivisesta käyttäytymisestä niiden "vangiksi" joutuneita kohtaan. On olemassa "ennaltaehkäisyn" ongelma, vaikka kammoan tätä sanaa, huumekeskustelu sosiaalis-kasvatuksellisella tasolla, ja tilanteessa olisi ymmärrettävä tehdä jotakin muuta kuin pelkkiä suoria tai epäsuoria repressiivisiä toimenpiteitä, kuten nykyään. Yhtä lailla on olemassa riippuvaisten ongelma, heidän, jotka ovat todella jääneet "vangeiksi", ja joille puheella ennaltaehkäisystä, terapiasta ja sosiaalisesta kuntouttamisesta ei ole mitään annettavaa.

Olen täysin vakuuttunut, että nykyisessä tilanteessa ei voida erottaa yhtäältä kriminalisoinnin ja poikkeavuuden mekanismia ja toisaalta huumeiden käytön mekanismia toisistaan. Kovat huumeet ovat niin kalliita, että ne vaativat elämäntyyliä ja tuloja, jotka sulkevat käyttäjän eräänlaiseen laittomuuden ghettoon. Kyse on pirullisesta taloudellisesta mekanismista, josta voidaan päästä eroon vain siten, että ryhdytään jakamaan aineita ilmaiseksi, kenties lääketieteellisessä valvonnassa. Mutta kysymystä ei voida lähestyä muutoin kuin sillä ehdolla, että omaksutaan uusi ei-repressiivinen lähestymistapa ja luodaan uudenlainen voimasuhde mukana olevien ihmisten ja viranomaisvallan välille. Tulos olisi kaiken kaikkiaan vähemmän katastrofaalinen kuin nykyinen tilanne. Se nimittäin pakottaa käyttäjän elämään jatkuvan ahdistuksen ja paniikin vallassa ja eristää hänet erityiseen tilaan, jossa on helppo kehittää myyttejä kovien aineiden käytöstä sekä pakottaa hänet jatkuvasti käännyttämään muita - mikä toisaalta on käyttäjä-myyjien ainoa tapa selviytyä. Ongelma on juuri tässä. Kyse ei todellakaan ole turhanpäiväisestä teoretisoimisesta mietojen huumeiden käytön oletetusta eskaloitumisesta koviin huumeisiin, vaan käännyttämiseen johtavien järjestelmien toimimattomiksi tekemisestä. Onko kenties kuviteltavissa, että kuppatautinen pakotetaan hengissä selviytyäkseen levittämään kuppaa? On siis väistämätöntä, että päädytään kovien huumeiden vapaaseen jakamiseen ja tarjotaan käyttäjälle mahdollisuus valita joukosta korvaavia tuotteita. Tämäntyyppisen jakamisen organisatoriset tavat pitäisi määritellä käyttäjäryhmien itsensä sekä sosiaalityöntekijöiden ja lääkärien jne. kanssa. Mutta lähtökohtaisesti pitäisi estää poliisien ja syyttäjien kaikenlainen repressiivinen puuttuminen tälle alueelle.

Tieteellinen mytologia, joka määrittelee kovien huumeiden mekanismin muista huumeista radikaalisti poikkeavista kemiallis-biologisista prosesseista johtuvaksi, on symmetrinen aineiden itsensä kuljettamalle mytologialle. Alkoholi on äärimmäisen vaarallinen huume, eikä sitä varmaankaan ole vapailla markkinoilla siksi, että saataisiin enemmän kroonisia alkoholisteja tai enemmän maksakirrooseja. Kovien huumeiden alueella sääntely tapahtuu automaattisesti. Todennäköisesti se päätyy vapaan tarjonnan myötä käytön vähenemiseen, koska myytti menettää intensiivisyytensä ja käännynnäiset välittäjät katoavat.

Ennen kuin tuomitaan tämänkaltainen näkemys, on hyvä tutkia yksityiskohtaisesti kokemuksia, joita Englannissa on tältä pohjalta saatu. On totta, että monet käyttäjät kieltäytyivät ilmoittautumasta tai päätyivät käyttämään laillisesti jaettuja huumeita samaan tapaan kuin laittomia. Mutta analyysin pitäisi kohdistua ensisijaisesti kokemuksen institutionaaliseen kehykseen, kokemuksen, joka epäilemättä ei kuitenkaan antanut mahdollisuutta erottaa taloudellista riippuvaisuutta ja kriminalisointia. Toistan, että ratkaisevana edellytyksenä on täydellinen dekriminalisaatio. Mikäli julkinen valta ei kykene siihen käytön ja pienimuotoisen välityksen suhteen, on välttämätöntä, että joukko aktivisteja ottaa omalle vastuulleen vaihtoehtoisen huumeiden välityksen. Juuri tätä yritettiin Vincennes'ssä vaikeissa olosuhteissa. Mutta se antoi mahdollisuuden ainakin jossain määrin välttää huonolaatuisen ja vaikutuksiltaan katastrofaalisen aineen kauppaa.

Jos pidetään mielessä edellä esitetty käsitys huumeiden "jatkuvuudesta", joka päätyy asettamaan samalle tasolle kovat huumeet, itsemurhat moottoripyörällä (kuten Rungissa), audio-visuaalisen myrkytyksen - yksinkertaisesti kaikki ne ilmaisutavat, joilla on taipumus kaikua, kiihdyttää mustan aukon ilmiöitä - määrittelen kovat huumeet mikrofasistisiksi. Mustia aukkoja on kaikkialla. On selvitettävä, kaiuttaako subjektiivisuus niitä sillä tavoin, että yksilön koko elämä ja hänen semiotisaation tapojensa kokonaisuus ovat riippuvaisia ahdistuksen keskeisestä mustasta aukosta. Tämän mustaa aukkoa koskevan mielikuvan tarkoituksena on ilmaista ulkoiseen aukenevien semioottisten komponenttien tukkeumia. "Kaiulla" tarkoitan erilaisten semioottisten komponenttien tukkeutumisien järjestelmien resonoimista. (Eräs esimerkki: erogeeniselle alueelle iskevä vatsakramppi tai mikä tahansa toinen "somatisaation" muoto, joka saa meidät vainoamaan puolisoamme, lapsiamme, ihmisiä ympärillämme...)

Harvat ihmiset onnistuvat irtautumaan vahingoittumattomina kovien huumeiden maailmasta, jos emme ota lukuun tiettyjä kulttuuripiirejä, kuten rockbändejä, joilla on hallussaan yhteiskunnallinen ilmaisumuoto ja jotka "teatralisoivat" suhteensa päihteisiin. Muut elävät yleensä hirveää draamaa. On syytä tunnustaa, että on tiettyä vahvojen huumeiden mytologista puolustelua. Siinä ei tunnisteta sitä sanoinkuvaamatonta sekaannusta, jossa suurin osa käyttäjistä elää, mikä on todella epärehellistä.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.