Porto Alegre: nykypäivän Bandung?

Sen sijaan että asettaisimme Maailman sosiaalifoorumin vastakkain samanaikaisesti New Yorkissa järjestetyn Maailman talousfoorumin (World Economic Forum) kanssa, on paljastavampaa kuvitella se historiallisen Bandungin konferenssin (Indonesia 1955) kaukaiseksi jälkeläiseksi. Molemmat käsitettiin yrityksiksi antaa vastaisku dominoivalle maailmanjärjestykselle - Bandungin tapauksessa kolonialismille ja kylmän sodan sortavalle kaksijakoisuudelle, Porto Alegren tapauksessa kapitalistisen globalisaation komennolle. Tapausten erot ovat kuitenkin välittömän ilmeisiä. Bandungin konferenssi, joka toi yhteen johtajia ensisijaisesti Aasiasta ja Afrikasta, paljasti dramaattisella tavalla kolonialismin ja kylmän sodan maailmanjärjestyksen rodullisen ulottuvuuden, jota Richard Wright kuuluisalla tavalla kuvasi "väriverhon" jakamaksi. Porto Alegre sen sijaan oli vallitsevan valkoinen tapahtuma. Aasiasta ja Afrikasta oli suhteellisen vähän osallistujia ja Amerikan rodulliset eroavaisuudet olivat dramaattisen aliedustettuja. Tämä johtaa Porto Alegreen kokoontuneiden kohtaamaan jatkuvaan tehtävään globalisoida liikkeitä yhä lisää, sekä kunkin yhteiskunnan sisäisesti että maailman kattavasti - projekti jossa sosiaalifoorumi oli vain yksi askel. Toiseksi, siinä missä Bandungia johti kansallisten poliittisten johtajien ja edustajien pieni joukko, Porto Alegrea asutti parveileva moninaisuus ja liikkeiden verkosto. Tämä päähenkilöiden moninaisuus on Maailman sosiaalifoorumin suuri uutuus ja keskeinen sen tulevaisuudelle asettamien toiveiden kannalta.

Ensimmäinen ja hallitseva vaikutelma foorumista oli sen ylitsepursuava valtaisuus; ei niinkään ihmisten lukumäärä sinänsä - järjestäjien mukaan osallistuneita oli 80 000 - vaan pikemminkin tapahtumien ja kohtaamisten lukumäärä. Ohjelma, johon oli listattuna kaikki viralliset konferenssit, seminaarit ja työryhmät - joista suurin osa pidettiin katolisessa yliopistossa - oli tabloid-sanomalehden kokoinen, ja osallistuja tajusi pian, että oli myös lukematon määrä muita epävirallisia tapaamisia ympäri kaupunkia. Osasta kerrottiin julkisesti julistein ja lennäkein, osasta laittamalla sana kiertämään. Oli myös erillisiä kokoontumisia foorumiin kokoontuneille eri ryhmille, kuten esimerkiksi italialaisten yhteiskunnallisten liikkeiden tapaaminen tai Attacin kansallisten osastojen tapaaminen. Lisäksi oli mielenosoituksia, niin avaavan paraatin kaltaisia virallisesti suunniteltuja, kuin pienempiä, konfliktuaalisia mielenosoituksia, esimerkiksi niitä foorumiin osallistuneita kansanedustajia vastaan, jotka olivat äänestäneet nykyisen "terrorismin vastaisen sodan" puolesta. Lopulta, yksi tapahtumasarja lisää pidettiin joen rannalla valtavalla nuorisoleirillä, jonka lukuisat telttakentät majoittivat 15 000 ihmistä tunnelmassa, joka muistutti kesäistä musiikkifestivaalia, varsinkin silloin, kun satoi ja kun jokainen kuljeskeli mudassa pukeutuneena muovipussiin tai sadetakkiin. Lyhyesti, jos kuka tahansa, jolla on taipumuksia kokonaisvaltaiseen pohdiskeluun, yrittäisi ymmärtää sitä, mitä Porto Alegressa tapahtui, tuloksena olisi todennäköisesti täydellinen hermoromahdus. Foorumi oli arvaamaton, kaoottinen, hajaantunut. Ja sen ylitse vuotava runsaus loi jokaisessa ilon siitä, että on eksyksissä meressä, joka koostuu niin monista maailmankolkista tulleista ihmisistä, jotka työskentelevät samankaltaisesti nykyistä kapitalistista globalisaatiota vastaan.

Tämä avoin kohtaaminen oli Porto Alegren tärkein elementti. Vaikka foorumi oli rajoittunut joissain tärkeissä suhteissa - muun muassa sosiaalisesti ja maantieteellisesti - se oli siitä huolimatta mahdollisuus globalisoida entisestään Seattlesta Genovaan ulottunutta kamppailujen sykliä, jota on johtanut toistaiseksi yleisesti ottaen "pohjoisten maihin" rajoittunut liikkeiden verkosto. Nämä liikkeet, jotka käsittelevät monia samoja kysymyksiä kuin ne, jotka toisaalla kamppailevat nykyistä kapitalistista globalisaation muotoa tai esimerkiksi Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) tiettyjä institutionaalisia käytäntöjä vastaan, ovat itse pysyneet rajoittuneina. Ensimmäinen askel kohti liikkeiden verkoston laajentamista tai liittämistä toiseen verkostoon on tunnistaa eri maailmanosien projektien yhteisyys. Tämä tunnistaminen on tosiaankin ensisijaisesti vastuussa foorumin iloisesta, juhlavasta ilmapiiristä. Tämä kohtaaminen ei kuitenkaan ainoastaan paljasta ja osoita yhteisiä projekteja ja haluja, vaan myös mukana olevien eroavaisuuksia - materiaalisten olosuhteiden sekä poliittisten suuntautumisten eroja.

Lukuisat liikkeet ympäri maailman eivät voi vain yksinkertaisesti liittyä toisiinsa sellaisena kuin ne ovat, vaan niiden täytyy myös muuttaa itseään kohdatakseen ikäänkuin molemminpuolisen riittävyyden välityksellä. Esimerkiksi ne, jotka ovat Pohjois-Amerikasta ja Euroopasta, eivät ole voineet välttää omien kokemustensa ja Brasilian maanviljelijätyöläisten sekä maalaisköyhälistön (joita edustaa kaikkein vahvimmin maattomien liike, MST) kokemusten vastakohtaisuuden voimakasta vaikutusta - ja päinvastoin. Minkälaiset muutokset ovat välttämättömiä eurooppalaisille ja pohjois-amerikkalaisille globalisaatioliikkeille ja Latinalaisen Amerikan liikkeille, ei jotta ne tulisivat samanlaisiksi tai edes tullakseen yhdeksi, vaan liittyäkseen yhteen laajentuvana yhteisenä verkostona? Foorumi tarjosi mahdollisuuden tunnistaa näitä eroavaisuuksia sekä kysymyksiä niille, jotka tahtovat ne nähdä, mutta se ei tarjonnut olosuhteita kysymysten asettamiselle. Itse asiassa juuri sama foorumin hajaantuva, ylitsepursuava laatu, joka loi yhteisyyden euforian, myös tehokkaasti siirti paikaltaan maaperän, jolla eroja ja konflikteja olisi voitu kohdata.