Maksuton ja vapaa liikenne

Ilmaista tai maksutonta joukkoliikennettä koskeva keskustelu on yleensä jumittunut kahden akselin ympärille. Toinen on raha. Joukkoliikenteen kustantaminen kokonaan verovaroista maksaisi sitä ja tätä eikä siihen ole varaa. Toinen ovat liikenteen vaikutukseen luontoon tai ympäristöön. Yksityisautoilu saastuttaa ja ilmastonmuutos on jotenkin pysäytettävä. Erilaiset paikallispoliitikot ovat vaatineet maksutonta joukkoliikennettä joko ilmastopoliittisin perustein tai epämääräisillä eettisillä argumenteilla ("se on sosiaalisesti oikeudenmukaista"). Liikkumisen muodon välitöntä yhteiskunnallista ja taloudellista merkitystä ei kuitenkaan ole näissä keskusteluissa nostettu esiin.

Totta kai yksityisautoilu saastuttaa, mutta ei vain hengitysilmaa ja ikimetsiä, vaan myös yhteiskunnallista ympäristöämme. Yksityisautoja varten rakennettu kaupunki on monella muullakin tapaa yksityinen kaupunki. Siinä liikkumisen mahdollisuuksia määrittää suoraan kyky ostaa oma auto ja maksaa kalliita vakuutuksia, siis raha. Samoin ylihinnoiteltu joukkoliikenne tai typistetyt linjavaihtoehdot rajoittavat ihmisten liikkumisen mahdollisuuksia. Kaupungissa elämisen edellytysten sulkeminen tavaramuodon sisään ja tekeminen rahasta riippuvaisiksi on puolestaan keino pakottaa kaupunkilaisia palkkatyöhön.

Raha ei ole neutraali tekninen suure, vaan valtasuhde. Se on muoto, jonka pääoman ja työvoiman suhde saa nykyisessä tilanteessa välittömästi, yhteiskunnan tilaan ja elämän aikaan hajonneen tuotannon ympäristössä. Ei tule puhua rahasta numeroina, vaan niistä vallan muodostelmista, joissa kaupunkimme rakentuu.

Kun tuotanto tapahtuu kaikkialla kaupungissa, sen kaduilla, puistoissa, kodeissa, kapakoissa ja nettiliittymissä yhtä hyvin kuin "työpaikalla", ei sitä voida enää hallita samalla tavoin kuin teollisen yhteiskunnan aikana. Metropolissa elävää työläistä ei voida sitoa paikalleen koneen ääreen, koska mekaaniseen koneeseen sidottuna hän ei luo mitään uutta. Luodakseen arvoa hänen on päästävä liikkumaan, ja kontrolloidakseen häntä on kontrolloitava hänen liikkumistaan.

Häntä hallitaan tekemällä kaikista kaupungissa elämisen edellytyksistä - liikkumisesta, asumisesta, olemisesta ja oppimisesta - vain rahalla hankittavia. Rahaa taas saa vain tekemällä palkkatyötä.

Liikkuminen on siis yhteiskunnallisen tuotannon välttämätön edellytys. Joukkoliikenne on käsitettävä työvälineenä, jota ilman tuottava kaupunkilainen ei tule toimeen. Ilmaisessa joukkoliikenteessä ei ole mitään mahdotonta, koska ilman joukkoliikennettä kaupunki pysähtyisi.

Liikkuminen on inhimillinen perusominaisuus

Yhteiskunnallisen tuotannon oloissa yleisistä inhimillisistä kyvyistä ja yhteiskunnallisen elämän välittömistä edellytyksistä tulee suoraan tuottavia. Kun tuotanto on ennen kaikkea sosiaalisten suhteiden tuottamista, tulee liikkumisesta yksi keskeisimmistä tuotannollisista kyvyistä. Paikallaan ollessaan - yksin kotona - ei kykene olemaan tekemissä toisten kanssa.

Liikkuminen on siis inhimillinen perusominaisuus. Ihminen ei liiku kulkeakseen yhdestä pisteestä toiseen. Perinteinen liikennesuunnittelu on lähtenyt liikkeelle juuri siitä oletuksesta: ihmiset liikkuvat, koska ovat pisteessä A, ja haluavat/heidän tarvitsee jostain syystä päästä pisteeseen B. Liikennettä suunnitellaan siis kuvittelemalla näitä pisteitä ja kehittämällä optimaalisia reittejä niiden välille. Jos halutaan esimerkiksi ekologisista syistä estää ihmisiä liikkumasta, ajatellaan, että kun poistetaan tarve mennä pisteeseen B, kun työpaikat tai palvelut ovat lähellä asuinpaikkaa, asia on hoidettu.

Useimmat kaupunkilaiset eivät kuitenkaan itse miellä liikkumisen syitä tällä tavoin. Kaupunkien rakenteellista henkilöautoriippuvuutta käsitelleessä vertailevassa eurooppalaisessa tutkimuksessa vastaajat määrittivät liikenteen merkityksen esimerkiksi seuraavilla tavoin:

-"se on kaiken A ja O",
-"se liittyy kaikkeen elämässä: työhön ja sosiaaliseen elämään" "terveyteen ja mielenterveyteen", "kaikkien kansalaisten poliittiseen ja sosiaaliseen osallistumiseen", "mahdollisuuteen ottaa osaa kaikkeen",
- se on "arvo sinänsä". [1]

Kiinnostavin määritelmä oli mielestämme tämä: "Tietoisuus siitä että voi liikkua ja että on vaihtoehtoja joita voi käyttää, antaa tunteen siitä että elämä on hallinnassa." [2] Liikkuminen tarkoittaa vapautta ja itsenäisyyttä ja vapaata osallistumista yhteiseen. Liikkuminen tai liikenne on siis ensisijaisesti perustava inhimillinen sosiaalinen ja mielen rakenteisiin liittyvä suhde maailmaan. Se on ympäröivän maailman haltuunottoa. Liikkuminen tarkoittaa yhteydenpitoa toisiin ihmisiin, suhteiden luomista heihin, ja suhteiden ylläpitoa. Liikkuminen pisteestä A pisteeseen B jostain erityisestä syystä on vain liikkumisen erityistapaus.

Julkinen liikenne on siis kuten julkinen ja yhteinen tila jotain sellaista, joka antaa jokaiselle mahdollisuuden kuulua yhteisöön, luoda suhteen ympäristöönsä ja toisiin ihmisiin, ylläpitää näitä suhteita. Julkinen liikenne on ennen kaikkea urbaani ilmiö, kaupunkimainen ilmiö, se on osuutta kaupunkimaisesta yhteisöstä ja yhteisöllisyydestä. Edellä mainitussa tutkimuksessa haastateltujen ihmisten tarinoissa tuli selvästi ilmi, miten julkisen liikenteen käyttö merkitsee kaupunkilaislapselle askelta, jolla tullaan osaksi kaupungista, otetaan kaupunkia haltuun. Kaikki kaupunkilaiset muistelivat, miltä tuntui kun oppi käyttämään ratikkaa, miten maailma laajeni, miten tunsi itsensä "kaupungin omistajaksi". [3]

Tämän vuoksi julkinen liikenne on osa subjektiivisuutta, joka kaupungissa voi syntyä. Liikkumisen tapa on ratkaisevan tärkeää sen kannalta, miten kaupunkilainen hahmottaa ympäristöään, itseään ja suhdettaan toisiin kaupunkilaisiin. Tämän vuoksi nimenomaan julkinen liikenne tekee demokratian ja vapauden mahdolliseksi - ei siksi, että se tekee mahdolliseksi liikkumisen pisteestä A pisteeseen B varallisuuteen katsomatta, vaan siksi, että se antaa tunteen kaupunkiin kuulumisesta ja kaupungin kuulumisesta itselle.

Merkittävä oli myös erään vanhan melko invalidisoituneen naisen lausunto. Hän itse liikkui henkilöautollaan, joka oli viritetty jalkavammaa varten, eikä juuri kyennyt käyttämään julkisia, mutta sanoi että jos tuo bussilinja tuosta lopetettaisiin, niin sitten voisi yhtä hyvin vetää pussin päähänsä. Eli vaikka hän itse ei käyttänyt eikä kyennyt käyttämään julkista liikennettä, koki hän sen olemassaolon silti linkkinään maailmaan ja kaupunkiin. [4]

Julkisessa liikenteessä oleellisinta ei olekaan aktuaalinen ja toteutunut käyttö, vaan mahdollisuus, potentiaalinen käyttö. Kuten haastateltu sanoi, tietoisuus siitä että on vaihtoehtoja, joita voi käyttää, antaa sen tunteen että elämä on hallinnassa. On tärkeää olla mahdollisuus käyttää julkista liikennettä, koska tuo mahdollisuus synnyttää suhteen ympäristöön, so. kaupunkiin, jossa tuntee itsensä osalliseksi kaupungista, osalliseksi yhteisestä. On tärkeää olla monia mahdollisuuksia joista valita, se antaa sen osallisuuden ja hallitsemisen (ei kontrollin mielessä) tunteen, sen synnyttää subjektiivisuuden, tekee mahdolliseksi antaa itse muodon omalle elämälleen.