2003-09-03

Kapinointia Manilassa

Naomi Klein

Kääntänyt: Mikko Jakonen

Heinäkuun 27. päivänä 2003 Manilassa 300 sotilasta varusti jättimäisen ostoskeskuksen C-4 -räjähteillä ja syytti yhtä Washingtonin lähimmistä liittolaisista, Filippiinejä, terroristihyökkäyksien lavastamisesta motiivina USA:n sotilasrahojen houkuttelu. Seuraavassa kolumnissaan Naomi Klein käsittelee tähän pitkälti vaiettuun tapahtumaan liittyviä yksityiskohtia.

Mitä uutiselta vaaditaan, jotta siitä tulisi kesän tärkein uutistarina Arnold ja Kobelle tai Ben ja Jenille?

Aika paljon, minkä sai vastikään huomata ryhmä nuoria filippiiniläisiä sotilaita. Heinäkuun 27. päivänä 300 sotilasta varusti jättimäisen manilalaisen ostoskeskuksen C-4 -räjähteillä ja syytti yhtä Washingtonin lähimmistä liittolaisista terroristihyökkäyksien lavastamisesta motiivina USA:n sotilasrahojen houkuttelu. Silti tapaus rikkoi vain vaivoin kansainvälisen uutiskynnyksen rajan.

Meille tämä on tappio, sillä Jakartan Marriot -pommi-iskujen ruumiinvalvojaisten ja vastikään vuotaneiden tiedusteluraporttien valossa, joissa väitetään että syyskuun 11. päivän iskut oli haudottu Manilassa, näyttää siltä että Kaakkois-Aasiasta on tulossa Washingtonin Sota ja Terrori™:n seuraava päärintama.

Filippiinit ja Indonesia ovat kyllä saattaneet menettää oman siivunsa Pahuuden Akselille, mutta molemmat maat tarjoavat Washingtonille jotain mitä Iranilla tai Pohjois-Korealla ei ole tarjota: USA:lle ystävällismieliset hallitukset, jotka ovat halukkaita edesauttamaan Pentagonin turvallisuuspalvelun helppoon voittoon. Niin Filippiinien presidentti Gloria Macapal-Arroyo kuin Indonesian presidentti Megawati Sukarnoputri ovat olleet tyytyväisiä Bushin ristiretkeen, joka on tarjonnut loistavan suojan heidän omille brutaaleille separatistiliikkeiden puhdistuksilleen tärkeiltä luonnonvara-alueilta - Mindanaosta Filippiineiltä ja Acehista Indonesiasta.

Filippiinien hallitus on jo iskenyt kultasuoneen hankittuaan statuksen Washingtonin suosimana aasialaisena liittolaisena terrorismin vastaisessa sodassa. USA:n sotilasapu nousi vuoden 2001 kahdesta miljoonasta dollarista kahdeksaankymmeneen miljoonaan dollariin vuodessa, samaan aikaan kun USA:n sotilaat ja erikoisjoukot tulvivat Mindanaoon aloittaakseen toimenpiteet Abu Sayyaf -ryhmää vastaan, jota Valkoinen talo syyttää yhteyksistä Al Quadaan.

Tätä jatkui aina helmikuun puoliväliin saakka, jolloin USA-Filippiinit -liittouma kärsi huomattavan takaiskun. Uuden liittouman sotilasoperaation aattona, operaation johon kuului yli 3000 USA:laista sotilasta, Pentagonin tiedottaja kertoi toimittajille, että USA:n joukot Filippiineillä tulisivat "ottamaan aktiivisesti osaa" taisteluun. Tämä oli poikkeama Arroyn hallinnon linjasta, jonka mukaan USA:n sotilaat olivat ainoastaan johtamassa "koulutusta".

Ero on merkittävä: Filippiinien perustuslain momentti kieltää ulkomaalaisten sotilaiden taistelut sen maaperällä. Tämä momentti on ollut turvana USA:n vuonna 1992 maasta karkotettujen rönsyilevien sotilastukikohtien paluuta vastaan. Julkinen vastustus nousi niin vahvaksi, että koko operaatio täytyi keskeyttää ja tulevaisuuden yhteisoperaatioita piti lykätä.

Viimeisen kuuden kuukauden aikana, kun kaikkien katseet ovat olleet Irakissa, terroristien pommi-iskut ovat saavuttaneet huippunsa Mindanaossa. Nyt, kapinoinnin jälkeen, kysymys on seuraava: kuka sen teki? Hallitus syyttää Moron islamistista vapautusrintamaa. Kapinoivat sotilaat kääntävät syyttävän sormen takaisin armeijaan ja hallitukseen väittäen, että paisuttelemalla terroristiuhkaa hallitus samalla rakentaa uudelleen oikeutusta USA:n avulle ja väliintulolle.

Sotilaat väittävät seuraavaa:

  • että vanhemmat armeijan toimihenkilöt, joilla on salainen sopimus Arroyon hallinnon kanssa, suorittivat viime maaliskuun pommi-iskun eteläisen Davaon kaupungin lentokentällä, kuten myös useita muita iskuja. Lentokenttäiskussa kuoli 38 ihmistä. Kapinoivien joukkojen johtaja, kenraali Antonio Trillanes, väittää että hänellä on "satoja" silminnäkijöitä, jotka voivat todistaa salajuonen.
  • että armeija on ruokkinut terrorismia Mindanaossa myymällä aseita ja ammuksia juuri niille kapinallisille joukoille, joita vastaan nuoret sotilaat oli lähetetty taistelemaan.
  • että armeijan ja poliisin jäsenet auttoivat terroristisista rikoksista tuomittuja vankeja pakenemaan vankilasta. "Viimeinen vahvistus" Trillanesin mukaan oli Fathur Rohman al-Ghoziin pako tarkoin vartioidusta manilalaisesta vankilasta 14. heinäkuuta. Al-Ghozi on pahamaineinen pommien rakentaja Jemaah Islamiyah liikkeestä, joka on yhdistetty niin Balin kuin Marriotin iskuihin.
  • että hallitus oli lähellä lavastaa uuden pommi-iskujen ketjun oikeuttaakseen uuden sotalain julistamisen.

Arroyo kiistaa syytökset ja väittää sotilaiden olevan pelinappuloita häntä vailla omaatuntoa vastustavien ryhmien käsissä. Kapinalliset taas väittävät itsepintaisesti, että he eivät yritä kaapata valtaa, vaan että he haluavat ainoastaan paljastaa huipputason salaliiton. Kun Arroyo lupasi käynnistää täydellisen tutkimuksen näistä syytöksistä, kapinointi loppui ilman väkivaltaa.

Vaikka sotilaiden taktiikka tuomittiin yleisesti Filippiineillä, lehdistössä ja jopa armeijan sisällä tunnustettiin kuitenkin, että kapinallisten väitteet olivat "perusteltuja ja oikeutettuja", kuten eläkkeelle jäänyt armeijan kapteeni Danilo Vizmanos sen minulle muotoili.

Paikallisen sanomalehden toimittajat kuvailivat armeijan asemyyntiä terroristeille (kapinallisille) "julkisena salaisuutena" ja "yleisesti tunnettuna". Armeijan henkilöstöpäällikkö, Kenraali Narciso Abaya, myönsi että "lahjontaa ja korruptiota on jokaisella tasolla". Myös poliisi on myöntänyt, että al-Ghozi ei olisi voinut paeta vankisellistään ilman jonkun vankilassa sisällä olleen apua. Kaikkein merkittävintä on, että Victor Corpus, armeijan tiedustelupalvelun päällikkö, erosi, vaikka hän kiistää täysin osallisuutensa Davaon pommi-iskuihin.

Tämän lisäksi, sotilaat eivät olleet ensimmäisiä, jotka alkoivat syyttää Filippiinien hallitusta omien kansalaistensa pommittamisesta. Päiviä ennen kapinointia kirkollisten ryhmien, lakimiehien ja kansalaisjärjestöjen koalitio käynnisti "valtuuskunnan tosiasioiden etsimiseksi" tutkiakseen itsepintaisia huhuja, joiden mukaan valtio oli sotkeutunut Davaon räjähdyksiin. Se tutkii myös USA:n tiedustelupalvelun mahdollista osuutta asiaan.

Nämä epäilyt juontavat juurensa omituisesta välikohtauksesta Davaossa toukokuun 16. päivänä 2002. USA:n kansalainen Michael Meiring räjäytti todistetusti räjähteitä hotellihuoneessaan, vahingoittaen itseään vakavasti. Meiringin ollessa toipumassa sairaalassa hänet kiikutti pois kaksi miestä, jotka todistajien mukaan olivat esittäytyneet FBI:n agenteiksi, ja hänet oli lennätetty USA:han. Paikallisten viranomaisten vaatimukset siitä, että Meiring tulisi palauttaa vastaamaan syytöksiin, ei ole saanut aikaan mitään. BusinessWorld, johtava filippiiniläinen sanomalehti, on julkaissut avoimesti artikkeleita syyttäen Meiringin olevan CIA:n agentti, joka on sotkeutunut salaisiin operaatioihin, joiden tarkoituksena on ollut "oikeuttaa amerikkalaisten joukkojen ja tukikohtien sijoittaminen Mindanaoon".

Kuitenkaan Meiringista ei ole vielä kertaakaan raportoitu USA:n lehdistössä, eivätkä kapinoivien sotilaiden syytökset olleet kuin yhden päivän uutisaihe. Ehkä uutinen vaikutti vain liian ulkomaalaiselta: levoton hallitus lietsomassa tulta terrorismiin pumpatakseen rahaa armeijan budjettiin, pitääkseen kiinni vallasta ja vahingoittaakseen kansalaisoikeuksia.

Miksi ihmeessä amerikkalaiset olisivatkaan kiinnostuneita moisesta?

The Nation, September 1st 2003.

Tulostusversio.