2003-05-04

Siirtolaisuus ja rajat
Sandro Mezzadran alustus Helsingissä 12.4.2003

Sandro Mezzadra

Kääntänyt: Markus Termonen

Sandro Mezzadra, Bolognan yliopiston politiikan tutkimuksen professori, eurooppalaisen siirtolaisuuspolitiikan asiantuntija sekä Derive & Approdi-lehden (http://www.deriveapprodi.org) päätoimittaja vieraili Suomen sosiaalifoorumissa (http://www.prodemokratia.net) huhtikuussa 2003. Seuraavassa käännös alustuksesta, jonka Mezzadra piti foorumin "Migration and borders"- työryhmässä.

Globaali liike ja siirtolaisuus

Olen hyvin iloinen siitä, että minut on kutsuttu pitämään tämä alustus Suomen sosiaalifoorumissa. Se merkitsee, että jotain on todellakin liikkeellä globaalissa liikkeessä yhtiövaltaista globalisaatiota vastaan. Jos katsomme taaksepäin kahteen ensimmäiseen Porto Alegressa järjestettyyn Maailman sosiaalifoorumiin, huomaamme, ettei siellä ollut erityisesti siirtolaisuudelle omistettuja työryhmiä ja että lähes kaikki siirtolaisuuskeskustelu oli suodatettu sen hallitsevan globaalin taloudellisen tuhon diskurssin läpi, joka esittää siirtolaiset pelkkinä uhreina.

Mutta sitten tapahtui jotain tärkeää tämän muuttamiseksi. G8-kokouksen vastaisissa protesteissa, Genovassa heinäkuussa 2001, siirtolaiset järjestivät suuren mielenosoituksen. Vaikka Italiassa oli ollut siirtolaisten protesteja 1990-luvun alusta saakka, tämä oli ensimmäinen kohtaaminen globaalin liikkeen ja ruohonjuuritason siirtolaisjärjestöjen kanssa. Mielenosoituksen vanavedessä siirtolaisuusaihe näytteli keskeistä roolia Euroopan sosiaalifoorumin (Firenze, marraskuu 2002) keskusteluissa ja sitä ennen. Voimme sanoa, että siellä siirtolaisuusaihe tunnustettiin yhdeksi perustavanlaatuiseksi teemaksi ESF:n itsensä kannalta. Ja olen varma, että sama tulee tapahtumaan St. Denis'n kaupungissa tänä vuonna.

Kyse on siitä, että välttämätöntä ei ole ainoastaan rakentaa kritiikkiä Maastrichtin Euroopasta vaan myös Schengenin Euroopasta. Toisin sanoen eurooppalaisen kansalaisuuden (kun sellainen asia muotoutuu) vallitsevien ehtojen vastaisen kamppailun käymiseksi on välttämätöntä kyseenalaistaa rajat, jotka määrittävät tuota kansalaisuutta.

Siirtolainen uhrina

Levähtäkäämme hetki ja keskittykäämme paremmin tähän kuvaan siirtolaisesta "uhrina", kuvaan joka on vallinnut globaalissa liikkeessä sen kehityksen ensivaiheissa. Tällä kuvalla on pitkä ja merkittävä historia siirtolaisuuden kannalta. Jos katsomme hyvin nopeasti hallitsevaan paradigmaan yhteiskunnallisissa "siirtolaisuustieteissä", näemme että sillä oli aina taipumuksena käsittää siirtolaisuus objektiivisin ehdoin (globaalin talouden työntö- ja vetovoimat, demografiset epätasapainot jne.) "Tämän mallin mukaisesti siirtolaisuuden aiheuttavat aina toisiaan tasapainoittavat kaksoisvoimat: ihmiset "työnnettiin" seisahtuneista talonpoikaisista maalaistalouksista ja "vedettiin" kohti teollisia kaupunkikeskuksia" (Papastergiadis). Muotoutui ikäänkuin hydraulinen malli, jonka mukaisesti siirtolaiset ovat objekteja, kehoja ilman tahtoa, joita objektiivisten, erityisesti taloudellisten, mahtien voima raahaa. Myös marxilainen käsite "työvoiman reserviarmeija" jakaa jotain tästä mallista, kuten Yann Moulier Boutang on äskettäin osoittanut.

Jos käännymme siirtolaisuutta koskevaan "julkiseen diskurssiin", löydämme sen takaa jotain hyvin samankaltaista. Voimme esimerkiksi painottaa "luonnollisten" metaforien merkitystä siirtolaisuuspuheessa: siirtolaisuusvirrat, -aallot, -putoukset...

Ongelma on siinä, että löydämme jotain hyvin samanlaista myös vallitsevasta "uusliberalismin" (kuten se mitä edistävät suuret poikkikansallisen hallinnoinnin järjestöt kuten Maailmanpankki ja Maailman kauppajärjestö) kritiikistä globaalin liikkeen sisältä. En tahdo kiistää uusliberalismin käsitteen analyyttista tärkeyttä, sillä se palvelee tiettyjen kapitalismin kahden viime vuosikymmenen aikana läpikäymien keskeisten muutosten korostamista. Lisäksi ei voida kiistää käsitteen "mobilisoivaa voimaa", koska se on näytellyt keskeistä roolia siinä "vihollisen nimeämisen" prosessissa, joka on strateginen yhteiskunnallisen liikkeen muodostumisen kannalta. Uusliberalismin kritiikillä on kuitenkin esimerkiksi julkaisuissa kuten Le Monde Diplomatique (joka on hyvin vaikutusvaltainen liikkeen itsensä sisällä) ollut taipumuksena kuvata globaalissa etelässä globalisaation vaikutuksista kärsivät pelkkinä uhreina, eväten heiltä aseman päähenkilöinä ja aktiivisina yhteiskunnallisina subjekteina nykyaikaisissa globaalin muutoksen prosesseissa. Tästä näkökulmasta katsoen siirtolaisuudesta tulee vain yksi osa uusliberalismin aiheuttamien katastrofien sarjassa. Ja globalisaatiosta tulee prosessi, joka ylittää ihmisten päät, jotain joka on väistämätöntä ja siten immuunia kaikelle muulle kritiikille paitsi nostalgisesta näkökulmasta tulevalle.

Siirtolainen subjektina ja siirtolaisuus yhteiskunnallisena liikkeenä

Kuva siirtolaisista uhreina, ihmisinä jotka tarvitsevat apua, huolenpitoa ja suojaa sekä yksipuolinen stigmatisoinnin ja poissulkemisen prosessin korostaminen ovat inspiroineet paljon tärkeää solidaarisuustyötä siirtolaisten kanssa. Mutta sillä on paternalistinen puoli, josta meidän on siirryttävä pois! Ja tämä on syy siihen, miksi mielestäni tarvitsemme uuden siirtolaisuuskuvan, joka korostaa sen subjektiivisia ulottuvuuksia.

Meidän on asetettava näyttämön keskiöön siirtolaisten subjektiiviset tarpeet, halut ja käyttäytymistavat, mikä ei tietenkään tarkoita siirtolaisuuden "objektiivisten" syiden (etelä-pohjoinen -jako, sodat, ympäristökatastrofit jne.) unohtamista eikä jonkin kartesiolaisen subjektiivisuuden myyttisen ymmärtämisen asettamista uudelleen. Naissiirtolaisuuden feministisen tutkimuksen esimerkki on tässä suhteessa ollut minulle hyvin tärkeä. Joka tapauksessa asian ydin on siinä, että vain tämänlaisen siirtolaisuuden subjektiivisten puolten korostamisen kautta voimme ymmärtää sen sosiaalisena (ei "luonnollisena") liikkeenä.

Käsitteet kuten "siirtolaisuuden autonomia" ja "oikeus paeta" on taottu tämän tarpeen tyydyttämiseksi. Mitä tarkoitamme näillä käsitteillä? Me tarkoitamme, että siirtolaisuus on kahden viime vuosikymmenen aikana ollut yksi niistä keinoista, joilla "globaalin etelän" "alistetut" massat ovat pyrkineet selviytymään "uusliberalistisen" talouden "objektiivisista" vaikutuksista.

Jos katsomme siirtolaisuutta tällaisten linssien läpi, voimme tunnistaa sen eräänä kahden viime vuosikymmenen aikana toimineista globalisoivista voimista. Varmastikin globaalin siirtolaisuuden edistämä globalisaatio on jotain muuta kuin yhtiövaltainen, uusliberalistinen tai kapitalistinen globalisaatio: se on jotain samankaltaista kuin se "globalisaatio alhaalta käsin", josta puhumme hahmottaaksemme Seattlen taistelussa syntyneen liikkeen toimintaa.

Haluan olla hyvin selkeä tässä suhteessa. Puhuminen siirtolaisista globalisaation toimijoina on merkityksellistä vain jos me otamme sen hyvin vakavasti (mutta kuitenkin, ja juuri tästä syystä, sillä on strategista merkitystä). Siirtolaisuuden kautta miljoonat naiset ja miehet ovat materiaalisesti oppineet organisoimaan elämäänsä, sosiaalisen tuotannon ja uusintamisen järjestelmäänsä, kansallisten rajojen kautta ja yli. Jotain sellaista kuin uusi, objektiivisesti kosmopoliittinen yhteiskunnallinen tila on syntynyt siirtolaisuuden kautta. Mutta tämä ei ole "sileä" (smooth) tila, kuten klassisen universalistisen kosmopoliittisuuden perinteessä; sen sijaan se on "juovikas" (striated) tila, Deleuzen ja Guattarin ehdottamin termein - diasporinen, poikkikansallinen ja poikkikulttuurinen tila.

"Migration and borders"- työryhmä

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.