Kasvotonta vastarintaa
Arkipäivän työtaistelua ruotsalaisessa leipomossa

Lähes kahden vuoden ajan olin töissä eteläruotsalaisessa leipomossa, yhdessä noin 160 muun työntekijän - leipureita, siivoojia, huoltohenkilöstöä - kanssa. Heti ensimmäisenä työpäivänä minulle kerrottiin, että leipomo oli jatkuvan lakkautusuhan alainen, ja lopulta meidät todellakin irtisanottiin ja leipomo suljettiin. Tämä tietenkin vaikutti mielialoihin ja taistelun keinoihin leipomossa, ja tämä on hyvä pitää mielessä tätä tekstiä luettaessa. Tämä merkitsi esimerkiksi sitä, että työntekijöiden vaihtuvuus oli suurta, ja moni vanhemmista ihmisistä lähti etsimään uutta työpaikkaa.

Monet työkavereistani olivat mukana autonomiliikkeessä, tai jäseninä muissa vasemmistolaisissa ryhmissä. Lisäksi olimme sitoutuneet pyrkimykseen saada hankituksi uusia tovereita leipomosta. Järjestimme myös luentoja, joissa puhui tukholmalaisessa leipomossa työskentelevä toveri sekä eräs henkilö, joka oli ollut aktiivinen laajassa solussa useita vuosia aikaisemmin. Yhdessä muodostimme ystäväjoukon, joka enemmän tai vähemmän aktiivisesti ja säännöllisesti vaihtoi kokemuksia ja informaatiota leipomon eri osastojen välillä. Mainittakoon, että muillakin työntekijöillä oli vastaavalla tavalla toimivia ryhmiä.

Käyttämämme taistelumetodit olivat useimmiten asioita, joita olimme oppineet muilla työpaikoillamme tai toisilta työntekijöiltä. Kyse on taistelumenetelmistä, joista harvemmin kirjoitetaan, koska ne eivät näy samalla "isolla" tavalla kuin lakot tai valtaukset. Olen kuitenkin sitä mieltä, että suora, ammattiyhdistysten ulkopuolelta lähtevä, arkipäivän vastarinta on perustavanlaatuista taistelua, ja että ammattiliittojen harjoittama tai edustuksellinen "taistelu" ei kykene menestymään ilman sitä. Pienten, epäkunnioittavien askelten kautta voit muuttaa työpaikkasi yleistä ilmapiiriä: toivottomasta paikasta taisteluhenkiseksi paikaksi. Tätä arkipäiväistä taistelua me, Kämpa Tillsammans!, olemme päättäneet kutsua "kasvottomaksi vastarinnaksi".