2004-08-26

Hylätkää häiriötekijä johdossa

Naomi Klein

Kääntänyt: Markus Termonen

George W. Bushia ivaavien pilailuesineiden myyntiluvut kertovat paljon hänen hallintonsa herättämästä vastenmielisyydestä. Naomi Kleinin mukaan yksinkertaisen pilkanteon suosio kertoo myös eräänlaisesta "Bush-sokeudesta", vasemmiston tyytymisestä alkeelliseen analyysiin sekä typerään luuloon, että Kerryn valinnan myötä USA palaa järkiinsä. "Kun meillä on Kerryn tapainen tylsimys peräsimessä, voimme lopulta päättää presidenttipatologisoinnin ja keskittyä taas asioihin", perustelee Klein The Nation -lehden kolumnissaan liittymistään Kerryn kannattajiin.

Viime kuussa liityin vastentahtoisesti "kuka tahansa paitsi Bush" -leiriin. Minut sai lopulta liittymään "Bush in a Box", pilailulahja, jonka veljeni antoi isälleni hänen 66. syntymäpäivänään. Bush in a Box on pahvista leikattu 43. presidentin hahmo teipattavien puhekuplien kera, jotka sisältävät tavanomaisia "bushismeja": "Is our children learning?", "They misunderestimated me" - standardimaista Bushia mollaavaa roskaa, myynnissä Wal-Martissa, tehty Malesiassa.

Kuitenkin Bush in a Box teki minut epätoivoiseksi. Kyse ei ole siitä, että presidentti on tyhmä, minkä jo tiesin; kyse on siitä, että hän tekee meidät tyhmiksi. Älkää käsittäkö minua väärin: veljeni on poikkeuksellisen terävä kaveri, hän johtaa asiantuntijainstituutiota, joka julkaisee painavia raportteja vientisuuntautuneen voimavarojen luonnin epäonnistumisista ja hyvinvointileikkausten virheellisistä säästöistä. Milloin tahansa minulla on kysymys, joka liittyy korkotasoon tai valuuttahallinnointiin, hän on ensimmäinen soittoni. Mutta Bush in a Box on paljolti yhteenveto vasemmistolta tänä päivänä tulevan analyysin tasosta. Tiedättehän lauseet: Valkoisen talon on kaapannut jengi epäilyttäviä intoilijoita, jotka ovat joko mielenvikaisia, tyhmiä tai molempia. Äänestäkää Kerryä ja palauttakaa maa tervejärkisyyteen.

Mutta Bushin Valkoisen talon intoilijat eivät ole mielenvikaisia, tyhmiä eivätkä erityisen epäilyttäviä. Pikemminkin he palvelevat avoimesti ja hirveällä tehokkuudella niiden suuryritysten intressejä, jotka nostivat heidät virkoihinsa. Heidän rohkeutensa ei johdu siitä tosiseikasta, että he olisivat uusi intoilijoiden laji, vaan siitä, että vanha laji löytää itsensä uudella tavalla rajoittamattomasta poliittisesta ilmastosta.

Me tiedämme tämän, mutta kuitenkin George W. Bushin yhdistelmässä tietämättömyyttä, hurskautta ja pöyhkeyttä on jotain, mikä sytyttää edistyksellisissä tilan, jota olen alkanut ajatella Bush-sokeutena. Kun se iskee, se saa meidät kadottamaan kaiken, minkä tiedämme politiikasta, taloudesta ja historiasta, ja keskittymään pelkästään Valkoisen talon ihmisten kieltämättä omituisiin persoonallisuuksiin. Muihin sivuvaikutuksiin kuuluvat ilahtuminen psykologien diagnooseista, jotka koskevat Bushin kieroutunutta suhdetta isäänsä, ja Bush-tyhmyyspurkan ($1.25) vilkas myynti.

Tämän hulluuden on loputtava, ja nopein tapa tehdä se on valita John Kerry, ei sen vuoksi, että hän on erilainen, vaan koska useimmilla avainalueilla - Irak, "sota huumeita vastaan", Israel/Palestiina, vapaakauppa, yritysverotus - hän on aivan yhtä huono. Suurin ero on siinä, että kun Kerry noudattaa näitä brutaaleja poliittisia toimia, hän näyttäytyy älykkäänä, tervejärkisenä ja autuaallisen tylsänä. Siksi olen liittynyt "kuka tahansa paitsi Bush" -leiriin: vasta silloin, kun meillä on Kerryn tapainen tylsimys peräsimessä, voimme lopulta päättää presidenttipatologisoinnin ja keskittyä taas asioihin.

Useimmat The Nationin lukijat ovat jo kiinteästi "kuka tahansa paitsi Bush" -leirissä, vakuuttuneina, että nyt ei ole aika osoittaa kahden suuryritysten kontrolloiman puolueen välisiä samankaltaisuuksia. Olen eri mieltä: meidän on kohdattava nuo masentavat samankaltaisuudet ja sitten kysyttävä itseltämme, onko meillä paremmat mahdollisuudet taistella Kerryn vai Bushin ajamaa suuryrityksiä suosivaa linjaa.

Minulla ei ole illuusioita, että vasemmistolla tulee olemaan "pääsy" Kerryn/Edwardsin Valkoiseen taloon. Mutta kannattaa muistaa, että Bill Clintonin aikaan lännen edistykselliset liikkeet alkoivat jälleen kääntää huomiotamme järjestelmiin: suuryrityksiä suosivaan globalisaatioon, jopa - nielaus - kapitalismiin ja kolonialismiin. Aloimme ymmärtää nykyaikaista imperiumia ei niinkään yksittäisen valtion piirinä, oli se kuinka voimakas tahansa, vaan toisiinsa kytkeytyvien valtioiden, kansainvälisten instituutioiden ja suuryritysten globaalina järjestelmänä, ja tämän ymmärtämisen ansiosta pystyimme rakentamaan vastauksena globaaleja verkostoja, Maailman sosiaalifoorumista (World Social Forum) Indymediaan. Vaarattomilta vaikuttavat johtajat, jotka puhuvat mahtipontisesti liberaaleja latteuksia pilkkoessaan hyvinvointivaltiota ja yksityistäen planeettaa, saavat meidät tunnistamaan nuo järjestelmät paremmin ja rakentamaan riittävän ketteriä ja älykkäitä liikkeitä niiden kohtaamiseksi. Kun Herra Tyhmä Purukumi on saatu pois Valkoisesta talosta, edistyksellisten on jälleen ryhdyttävä teräviksi, ja se voi olla pelkästään hyvä asia.

Jotkut väittävät, että Bushin äärimmäisyysajattelulla on itse asiassa ollut edistyksellinen vaikutus, koska se yhdistää maailman USA:n valtaa vastaan. Mutta maailma yhdistyneenä Yhdysvaltoja vastaan ei ole välttämättä yhdistynyt imperialismia vastaan. Huolimatta retoriikastaan Ranska ja Venäjä vastustivat Irakin miehitystä, koska se uhkasi niiden suunnitelmia hallita Irakin öljyä. Kun Kerry on vallassa, eurooppalaiset johtajat eivät enää voi piilottaa imperiaalisia aikeitaan helpon Bushin mollaamisen taakse, kehityskulku, jota ennakoi jo Kerryn inhottava Irak-politiikka. Kerry väittää, että meidän on annettava "ystävillemme ja liittolaisillemme merkittävä ääni ja rooli Irakin asioissa", mukaan lukien "reilu pääsy monen miljardin dollarin jälleenrakennussopimuksiin. Se tarkoittaa myös, että niiden annetaan osallistua Irakin kannattavan öljyteollisuuden jälleenpystyttämiseen." Kyllä, tosiaankin: Irakin ongelmat ratkeavat, kun ulkomaalaisia valloittajia on enemmän ja kun Ranskalle ja Saksalle annetaan enemmän "ääntä" ja suurempi osa sotasaaliista. Irakilaisia ja heidän oikeuttaan "merkittävään ääneen" oman maansa johtamisessa ei mainita, puhumattakaan heidän oikeudestaan hallita öljyään tai saada osansa uudelleenrakennuksesta.

Kerryn hallinnon alaisuudessa mukava illuusio imperiaalista aggressiota vastaan yhdistyneestä maailmasta putoaa pois, paljastaen valtakilpailun, joka on nykyaikaisen imperiumin todellinen kasvo. Meidän on myös päästettävä irti siitä vanhanaikaisesta ideasta, että yksittäisen miehen tai roomalaismallisen imperiumin kaataminen parantaa kaikki ongelmamme tai edes yhtäkään niistä. Kyllä, se johtaa monimutkaisempaan politiikkaan, mutta sillä on se lisäetu, että se on totta. Kun Bush on saatu pois kuvasta, menetämme galvanoidun vihollisen, mutta saamme omistautua todellisille poliittisille toimille, jotka muuttavat kaikkia meidän maitamme.

Eräänä päivänä olin pauhaamassa The Nation -lehden ystävälleni Kerryn julmasta tuesta Israelin apartheid-muurille, hänen perusteettomista hyökkäyksistään Venezuelan Hugo Chávezia vastaan sekä surkeasta maineestaan vapaakauppa-asioissa. "Joo", ystäväni myönteli surullisesti. "Mutta ainakin hän uskoo evoluutioon."

Niin uskon minäkin - paljon kaivattuun edistyksellisten liikkeiden evoluutioon. Ja se ei tapahdu, ellemme laita pois jääkaappimagneetteja ja Bush-piloja ja ellemme vakavoidu. Ja se tapahtuu ainoastaan sitten, kun hankkiudumme eroon häiriötekijästä johdossa.

Joten kuka tahansa paitsi Bush. Ja sitten palataan takaisin töihin.

The Nation, August 16th, 2004.

Tulostusversio.