2004-04-29

Yliopistokapina yritysyliopistossa

Jukka Peltokoski

Immaterialisoituvan tuotannon yhteiskunnassa tiedosta on tullut välitön tuotantovoima. Samalla yliopistoon on alkanut kohdistua muutospaineita kohti rajatumpia opiskeluoikeuksia ja tutkimuksen vahvempaa yhteiskunnallista palvelutehtävää. Miten muutos on ymmärrettävä? Voidaanko tiedettä ja opiskelua vielä puolustaa autonomian, vapauden tai vastaavien käsitteiden alla?*

"Näkemyksemme mukaan opintojen suunnittelun ja urasuunnittelun tulee kuulua saumattomasti yhteen. Työttömiksi jääneiden tai vaikeasti työllistyneiden joukossa on niitä, joille ei ole koko opintojen aikana valjennut, millaista työtä he voisivat valmistumisensa jälkeen hakea, tai niitä, jotka näkevät omat mahdolliset urapolkunsa hyvin kapeasti. Erityisesti heitä tulee tukea jo opintojen alusta asti. Henkilökohtaiset opintosuunnitelmat tarjoavat erinomaisen välineen sisällyttää urasuunnittelu opintojen kulkuun."**

Sekä yliopiston saneeraajat että sen koskemattomuuden suojelijat jakavat olennaisesti saman käsitteellisen viitekehyksen. Niin yliopistopoliitikot ja parlamentaarikot kuin viranomaisetkin määrittelevät opiskeluajan valmistautumiseksi työelämään; keskustellaan esimerkiksi opiskelijoiden valmistumisajoista Opiskelijat ovat jotain ei-vielä-valmista ja opiskelun päämäärät ovat sen ulkopuolella.

Opiskeluaikaa ei nähdä tuottavaksi sinänsä, vaan tuottavuuden määre varataan niille, jotka pääsevät mukaan bruttokansantuotetta kuvaaviin tilastoihin.

Palkkatöistä immateriaaliseen tuotantoon

Immateriaalisen tuotannon yhteiskunnassa työn ja opiskelun "teollinen erottelu" ei ole enää perusteltua, vaikka siitä usein vielä pidetäänkin kiinni ideologisesti. Opiskelun ja työn välinen vuorottelu on ensinnäkin tullut intensiivisemmäksi. Koulusta mennään töihin ja töistä palataan kouluun. Kumpaakaan ei varsinaisesti päätetä ennen siirtymistä toisen alueelle. Töiden teko on jatkuvaa kurssittautumista ja tiimeissä tapahtuvaa reflektointia. Opiskelijoille "oman alan" hanttihommien tekemisestä muodostuu olennainen osa kouluttautumista ja verkostoitumista palkkatöihin siirtymiseksi.

Toiseksi, koko erottelu on menettänyt käytettävyytensä. Immaterialisaatio korostaa yleisiä kommunikatiivisia kykyjä välittömänä tuotantovoimana. Tämä näkyy niin työtehtävien tiimityö- ja palvelumuotoistumisessa kuin siinä, että merkitysten tuottamisesta on tullut usein konkreettisia tavaroita olennaisempi tuotannon alue. Määrätyn tehtävän suorittamisen sijasta töihin joutuvat nyt työntekijän yleiset kyvyt, kuten kyky oppia ja käsitellä informaatiota sekä hyödyntää joustavasti muuttuvia markkinatilanteita. Erityistaitojen sijasta töissä on työntekijän persoonallisuus, joka on kehittynyt pitkälti "varsinaisen" työn ulkopuolella.

Niinpä työ ei enää opeta tekijäänsä, vaan kokenutkin konkari voi joutua hetkenä minä hyvänsä syrjään "paremman tyypin" tieltä. Siinä missä ura oli ennen jotain tavoiteltavaa, korostuu nyt irtolaisuus. Vaihtelu virkistää työntekijöitä. Työntekijöiden vaihtelu virkistää työpaikkoja. Työpaikkojen paikkojen vaihtelu virkistää kilpailuasetelmia...

Uuden työn jännitteet nousevat siitä, että työvoimaa luonnehtii määräämätön potentia mihin tahansa, kuten uutta taloutta tutkinut Jussi Vähämäki on korostanut, mutta markkinoiden on käännettävä tätä voimaa määrätyiksi tehtäviksi ja voimasta ulkoistetuiksi tavaroiksi. Työvoiman potentia kehittyy olennaisesti työtehtävien ulkopuolella, mutta palkkaa työvoima saa vain tehtävien suorittamisesta.

Kaikki tunnustavat, että elämme elinikäisen oppimisen yhteiskunnassa. Vielä pitäisi tunnustaa, että elämme myös elinikäisen työn yhteiskunnassa.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.