Nollatolen kuolinkamppailu
Huomiotalous ja kaupunkitilan pakkoluovuttaminen

Nollatoleranssiajatukseen perustuva Stop Töhryille -kampanja täyttää tänä vuonna jo kymmenen vuotta. Aluksi kampanjan tavoitteena oli, että kaikki graffitit on poistettava katukuvasta, jotta minkäänlaisten graffitien tuottamista ei rohkaistaisi. Vähitellen kävi kuitenkin selväksi, että seinien puhdistaminen ei riittänyt "töhrimisen" lopettamiseksi. 2000-luvun alun jälkeen yhä suurempi osa kampanjan varoista on keskitetty kaupunkikontrolliin erikoistuneeseen vartiointiliike FPS:n palveluihin.

Helsingin kaupungin Rakennusviraston (HKR) vuoden 2008 talousarvion mukaan Stop Töhryille -projektiin on varattu miljoona euroa. Tämän lisäksi Stop Töhryille -projektilla on yhteistyösopimukset mm. Helsingin kaupungin eri virastojen ja liikelaitosten, Espoon kaupungin, VR:n ja Tiehallinnon sekä eräiden yksityisten tahojen kanssa, joilta projekti saa yhteensä useita miljoonia lisärahoitusta. Nyt kymmenen vuotta täyttäessään Stop töhryille on syönyt kaupungin budjetista arviolta jopa 15-20 miljoonaa euroa. Tarkkaa tietoa ei ole löydettävissä.

HKR-Tekniikka koordinoi ja toteuttaa sekä Stop Töhryille että Siisti Stadi -projekteja. Internetistä löytyvä tieto painottuu kummasti vain laittomien kaatopaikkojen puhdistamiseen keskittyvään Siisti Stadiin. Kyseenalaisesta ja laajalti julkisuudessa kritisoidusta Stop Töhryille -projektista tietoa ei ole saatavilla, vaikka siihen käytetään huomattavasti enemmän rahaa. Kummastakin maksetaan 20 prosenttia Petri Miettisen johtamalle FPS Security Oy:lle, joka on kampanjoiden myötä noussut Suomen suurimmaksi yksityiseksi vartiointiliikkeeksi.

10 vuotta on liian korkea ikä näin sairaalle olennolle. On aika saattaa se haudan lepoon. Tehdäksemme sen kuolemasta nopeamman ja vähemmän tuskallisen, meidän on syytä analysoida, mistä nollatoleranssissa oikeastaan on kyse ja mihin laajempiin yhteiskunnallisiin konflikteihin se liittyy.

Rangaistusten hämärä talous

Graffitien torjunnassa keskeiseksi keinoksi on noussut järjettömien rangaistusten jakaminen. Useita maalareita on tuomittu ehdottomiin vankeusrangaistuksiin ja/tai kymmenien tuhansien eurojen korvauksiin. Maalaaminen on tulkittu niin vakavaksi rikokseksi, että siitä epäiltyjä on voitu ottaa tutkintavankeuteen, eli pitää enimmillään 14 vuorokauden ajan poliisivankilassa ilman mitään täsmällisiä todisteita konkreettisista teoista. Lisäksi epäiltyjen graffitimaalareiden lähiomaiset ovat joutuneet seuratuksi, valokuvatuksi tai jopa pidätetyksi useiden päivien ajan.

Rangaistusten kasvattaminen perustuu ajatukseen, jonka mukaan graffitimaalarit, kuten muutkin "rikolliset", ovat taloudellisesti rationaalisia toimijoita. Jos maalaamisesta tehdään liian "kallista", se loppuu.

Rangaistusten uhka ei kuitenkaan ole pysäyttänyt graffitien tai tagien tuottamista. Graffitimaalarit ovat vankeuden ja sairaalloisten korvausten uhallakin jatkaneet toimintaansa. Keskeisillä paikoilla, kuten Ilmalan varikolla, on puhjennut laajoja "graffitisotia", joiden tarkoituksena on osoittaa, että poliisin ja vartioiden mielivallalle tai fanaattiselle puhdistuspolitiikalle ei anneta periksi.

Moni maalari onkin myöntänyt, että kaupungin väkivaltaiset keinot ovat provosoineet heitä maalaamaan entistä enemmän.

Kaupunkitilan "siistimiseksi" on siis tarvittu uudenlaisia, hienovaraisempia ja monimutkaisempia kontrollin ja vallankäytön menetelmiä. Ne tarjoavat myös esimerkillisen näköalan viime vuosikymmeninä ylipäätään kehittyneisiin yhteiskunnan ja tuotannon organisoinnin tapoihin.