2003-06-03

"Tällä kertaa en suostu palaamaan..."
Itäeurooppalaisten naisten poikkisiirtolaisuus muutosstrategiana

Sabine Hess

Kääntänyt: Markus Termonen

Nuorten naisten siirtolaisuus itä-Euroopasta länsi-Euroopan maihin kuten Saksaan au pair -työn myötä on hyvin yleinen käytäntö. Kyseessä on hyvin tärkeä selviytymisen keino naisille itselleen: keino hankkia rahaa, kokemuksia ja osaamista kuten kielitaitoa. Samalla siihen sisältyy ongelmia. Mitä erityisiä ominaisuuksia on tällä poikkisiirtolaisuudella muuttostrategiana?

"Minulla on unelma: haluan mennä Saksaan ja pysyä siellä vähän aikaa. Siellä on mahdollista hankkia hieman rahaa ja oppia saksaa siinä samalla. Mutta ei, muut tytöt pysyvät täällä Slavocovcesssa ja saavat työttömyysavustuksiaan. Ja sitten ilmaantuu poika ja sanoo: 'Mennään naimisiin', ja sitten tulee lapsia. Ja siitäkö elämässä vain on kyse?"

Ei, 20-vuotias Nadja, jonka tapasin kenttätutkimukseni aikana Slovakiassa vuonna 1999, haluaa elämältä enemmän kuin näyttää olevan mahdollista hänen pienessä teollisessa kotikaupungissaan. Paperitehdas, lähistön ainoa työpaikka, ei ole lopettanut mutta se toimii "rationalisoidulla" tasolla. Siinä missä vanhemmat ihmiset yhä saavat sieltä töitä, mikä ei muuten merkitse elannon hankkimista, nuoremman sukupolven, erityisesti loppututkinnon suorittaneiden, työmahdollisuudet ovat synkät. Nadja katsoo ulos ikkunastaan ylitse mutaisten teiden, jotka yhdistävät kerran niin muodikkaita kerrostaloja, ja sanoo: "En halunnut päätyä tuohon kaatopaikkaan". Hän on melkeinpä raivoissaan ystävilleen siitä, että nämä eivät ole lainkaan aloitteellisia: "He jäävät tänne?! Mutta tämä ei ole tarpeeksi minulle."

Nadja itse valmistui ylemmästä oppilaitoksesta vuosi sitten. Siitä saakka hän on valmistellut maastamuuttoaan Saksaan au pairina - mikä tarkoittaa lastenhoitoa ja kotitöitä korvauksena asuinpaikasta ja pienestä 400 saksan markan (200 euroa) taskurahasta.

Hän on yksi tuhansista itäeurooppalaisista naisista, jotka yrittävät kamppailla muutosprosessien mullistusten kanssa ulottamalla toimintansa poikkikansalliseen tilaan. Kyseessä ei todellakaan ole uusi käytäntö ottaen huomioon tutkimukset matkaavista ihmisistä ajalta kauan ennen rautaesiripun kaatumista. Tänään näitä jälkiä näytetään jatkettavan yllättävän laajassa mittakaavassa (Morokvasic 1994; Wessely 1999). On naisia, jotka työskentelevät hoitajina vanhuksille, yksityisinä hoitajina tai kotityöntekijöinä länsimaisille perheille, tarjoilijoina baareissa, hotelleissa ja prostituoituina. He yrittävät hankkia rahaa shoppailevina turisteina. He käyttävät taktisesti niitä liikkuvuuden ja siirtolaisuuden keinoja, joita vastaanottavien maiden rajoittavat maahanmuuttokäytännöt tarjoavat ja joita lähtömaissa epämuodollisesti neuvotellaan ja virallisesti mainostetaan. Heidän epämuodolliset siirtolaisuusverkostonsa ulottuvat länsieurooppalaisista naapurimaista Turkkiin ja etelä-Aasiaan (Öncü 1999, Irek 1998, Morokvasic 1994). Mutta eivät ainoastaan heidän liikkumiskäytäntönsä ole usein dokumentoimattomia, vaan myös heidän sukupuolitetut työpaikkansa alemman tason palvelusektorilla ovat yleensä piilotettuja perheiden yksityiseen piiriin tai baarien takahuoneisiin. Tämä piilottaminen tekee henkilökohtaisesta palvelusektorista erityisen tärkeän työllisyyden lähteen siirtolaisnaisille. Toisaalta se pitää toimijansa näkymättömissä. Mutta kuten Bridget Anderson (1999) tai Saskia Sassen (1998) ovat osoittaneet, myös pääasialliset yhteiskuntatieteelliset diskurssit globalisaatiosta sekä läntisten ja itäisten eurooppalaisten yhteiskuntien muutoksesta kirjoittavat tämän naissiirtolaisuuden ulos suurista kertomuksista. Itse asiassa nämä naissiirtolaiset ovat alatason globaaleja toimijoita, jotka täyttävät globalisaation ja muutosprosessien repimiä tärkeitä sosiaalisia kuiluja, mutta heitä harvoin tunnistetaan sellaisiksi, muutoksen toimijoiksi.

Seuraavassa osiossa näytän, kuinka nämä naiset suoriutuvat päämääriensä saavuttamisessa jatkuvalla rajojen ylittämisen liikkeillä. Nämä liikkumisstrategiat kyseenalaistavat klassiset rasisminvastaiset Linnake-Euroopan käsitteet, jotka painottavat Euroopan Unionin puolustusmekanismeja sekä kansallisia siirtolaiskäytäntöjä. Näiden naisten käytännöt peräänkuuluttavat siirtolaisuusstrategioiden autonomian sekä toimijoiden subjektiviteettien aspektien huomioimista.

Uudet siirtolaisuusmallit: au pair poikkisiirtolaisuutena

Nadja on nyt toista kertaa ilman papereita Saksassa työskentelemässä yksityisessä kotitaloudessa. Ensimmäisen perheensä kanssa hän joutui varsin pian vaikeuksiin, kuten monille au pair -naisille käy: liikaa kotitöitä (Hess 2000). Niinpä hän lähti pois hyvin pettyneenä mutta luvaten palata. "Mitä tekisin kotona", hän kyseli minulta ja antoi vastauksen itse: "En mitään, siellä pysyisin työttömänä. Opiskelisin? Kyllä, haluaisin opiskella, mutta on hyvin vaikeaa saada opiskelupaikkaa." Muutamien kotona vietettyjen kuukausien jälkeen Nadjan vanha Saksassa asuva au pair -ystävä osoitti hänet epämuodollisesti uuteen perheeseen. Kun Nadja soitti minulle kertoakseen olevansa taas Saksassa, olin melko hämmästynyt hänen rohkeudestaan käyttää niin laittomia keinoja. "Kyllä ja ei", hän selitti. Hän saapui laillisesti kolmen kuukauden turistiviisumilla mutta ilman työlupaa - kelluen laillisen olemassaolon ja laittomaksi tulemisen välillä. Monet itäeurooppalaisista siirtolaisista onnistuvat pysymään Saksassa muutaman vuoden liikkumalla edestakaisin, käyttäen laillista kolmen kuukauden turistilupaa ja palaten kotiin tullakseen pian takaisin.

Eräänä harvoista laillisista läntiseen Eurooppaan suuntautuvan siirtolaisuuden keinoista, au pairista on tullut naisille olennaisin ponnahduslauta länteen, johtaen juuri pidennettyjen oleskelujen epävakaisiin ja epäsäännöllisiin muotoihin. Saksan suurlähetystö Bratislavassa laski 2500 virallista hakemusta vuonna 1999, mikä on lähes yksi kolmasosa kaikesta rekisteröidystä Saksaan suuntautuvasta työsiirtolaisuudesta (Migrationsbericht 1999). Mutta samalla kun EU-maat pyrkivät sääntelemään siirtolaisuusvirtoja väliaikaisiksi, ne tuottavat laajan joukon naamioituneita siirtolaisuuskäytäntöjä. Viimeaikaiset tutkimukset idästä länteen suuntautuvasta siirtolaisuudesta ovat vahvistaneet, että pysyvä maastamuutto itäisistä maista ei oikeastaan ole kasvanut sitten vuoden 1989, vaan kasvanut on epäsäännöllinen poikkikansallinen liikkuvuus. Sukkuloivasta tai kiertävästä siirtolaisuudesta on tullut uuden eurooppalaisen siirtolaisuustilan hallitseva piirre (Cyrus 1997, Morokvasic 1994, Rogers 2000).

Nadja on nyt tyytyväinen uudessa perheessään. Hän ei tiedä milloin tulee lopulta palaamaan, mutta hän ei myöskään halua jäädä Saksaan pysyvästi: "Voin tehdä tällaisia kotiapulaisen töitä hetken aikaa, mutta lopulta haluan opiskella hankkiakseni kunnon työn. Ja sitä en voi tehdä Saksassa." Jotkut erityisesti kauempaa idästä tulevista nuorista naisista, jotka eivät voi saada EU:n turistiviisumia, yrittävät päästä naimisiin, ainoana pysyvän oleskelun keinona. Varmasti on myös naisia, jotka palaavat kotiin ajoissa. He toivovat nyt saavansa paikan yliopistossa taikka hyvän työpaikan, mitä seuraa varsin usein pikainen raskas pettymys. Mutta yli puolet kahden vuoden tutkimukseni aikana tapaamistani naisista yrittivät pidentää siirtolaisuuttaan tarttumalla mihin tahansa avautuvaan mahdollisuuteen. He tarttuivat rajoitettuun liikkuvuuden keinoon voimavarana, josta he yrittivät saada mahdollisimman paljon irti.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.