2004-12-05
Syksyn aikana MTV3:n ohjelmistossa pyöri Me stallarit, komedia 1970-luvun vasemmistolaisperheestä, jonka taistolaisuus tarjoaa nykyperspektiivistä käsin oivia retrohuumorin mahdollisuuksia. Naurun tehtävänä on käsitellä porvarillisen Suomen traumaattisia muistoja 1970-luvulta. Näin voidaan huokaista helpotuksesta: kukaan ei tänä päivänä puhu luokkataistelusta!
Samoista pelonsekaisista tarpeista käsin kuuluu kuvaan nykyaikana yleinen tapa esittää 1970-luku läpeensä taistolaisen vasemmiston vuosikymmenenä, ikään kuin taistolaisuus ei olisi ollut SKP:n vähemmistösuuntaus. Kuvaan kuuluu myös 1970-luvun vasemmistosukupolven - taistolaisten tai ei - "itsekritiikin" ja "uudelleenarvioinnin" vaatimus sekä paljastuskirjallisuus suomettumisen ja radikalismin vuosista osana "kollektiivisen totuuskomission" prosessia.
Mihin porvarillisen Suomen itsekritiikki kohdistuisi, jos se sellaiseen kykenisi? Toisin sanoen, mistä porvarillisen Suomen häpeällisestä aikakaudesta saataisiin kehitettyä uusi retrohuumorin ehtymätön luonnonvara sekä televisiotuotanto ikään kuin Me stallarit -sarjan vastineeksi ja jatkeeksi?
Tietysti "ensimmäisestä tasavallasta", toisen maailmansodan loppuun saakka kestäneestä "valkoisesta Suomesta", Hitleriä ja Mussolinia ihailevine porvareineen, jotka kannattivat "vahvan johtajuuden" ja "kansallisen yhtenäisyyden" suomalaista versiota. Tutustutaanpa Castrénin perheeseen, jonka isä, Martti, on vapaussodan veteraani, entinen kokoomuksen jäsen ja nykyinen IKL:n piirijohtaja; jonka äiti, Karin, noudattaa porvarillista perheihannetta kotiäitinä ja "kansanliikkeen" talkoovoimana; jonka poika, Anders, on nuorisojärjestön kiivas aktivisti; ja jonka tytär, Hilkka, unelmoi puhdasrotuisista miehistä ja ahkeroi kristillisen koulun oppilaana. Olkaa hyvä, Me fasistit. Eletään 1930-lukua...
Anders osallistuu puolueen nuorisojärjestön paikallisryhmän radikaaliin aktioon: pojat päättävät isänmaallisessa huumassaan puhdistaa paikallisen työväentalon "bolševikeista". Valitettavasti taloa sattuvat partioimaan paikalliset TUL:n painijat, jotka rökittävät pojankoltiaiset pahanpäiväisesti. Anders tulee kotiin verissä päin ja vastaanottaa isän saarnan: IKL on valinnut laillisuuslinjan, jota on noudatettava! Lapuanliikkeen virheistä on opittu: kansan edessä on näyttäydyttävä lainkuuliaisena. Hilkka-tytär asettuu kuitenkin veljensä puolelle muistuttaen, että isä on itse usein ylpeästi kertonut vapaussodan vuosista ja keinoja kaihtamattomasta toiminnasta lain tuolla puolen.
Martti opettaa poikaansa: IKL kannattaa työläisten elinolojen parantamista, kunhan nämä suostuvat kansalliseen yhtenäisyyteen ja lopettavat itsekkään omaneduntavoittelun. Paikallistasolla päätetään osallistua IKL:n projektiin organisoida vapaiden ja isänmaallisten työläisten ammattiliitto. Tiedotetaan ja agitoidaan ahkerasti kommunistityöläisten ivasta huolimatta... mutta: liiton paikallisosaston perustavaan kokoukseen saapuu vain kaksi "työläistä", joista toinen osoittautuu kenkätehtaan omistajaksi ja toinen tämän vajaamieliseksi langoksi.
Lakot leviävät, ja kansallisen yhtenäisyyden rakoileminen herättää huolestuneisuutta. Ohjaillaanko työläismassoja vieraasta maasta käsin? IKL ja kokoomus herättelevät uudelleen yhteistyötä, joka on ollut koetuksella kokoomuksen menetettyä ääniä oikeistoradikalismin ylväimmälle lippulaivalle. Järjestetään yhteinen toritapahtuma, jonne äiti-Karin leipoo ja keittää kahvit. Puheissa ollaan vakaasti yhtä mieltä "vahvasta johtajuudesta", lakko-oikeuden poistamisesta, kommunistiagitaattoreiden vangitsemisesta sekä valtion ja talouselämän yhteisistä järjestystoimista, kunnes vanhat riidat nousevat pintaan: paikallinen kokoomuksen nokkamies tajuaa, että tapahtuman pääorganisaattori on IKL:n eduskuntaryhmään loikanneen ex-kokoomuslaisen eduskunta-avustaja!
Martti tuo kotiin Il Ducen patsaan, jota Karin erehtyy luulemaan Vihtori Kosolaksi. Kasvatustehtävänsä epäonnistumisesta kiihtyneenä Martti harkitsee jo ruumiillista rangaistusta mutta heltyy, kun Anders tuo iloisia uutisia: Italian fasistien nuorisojärjestön lähetystö on tulossa vierailulle kaupunkiin tavatakseen isänmaallisten piirien edustajia. Järjestetään ylväs paraati, mutta kommunikointi saapasmaan poikien kanssa tuottaa hankaluuksia... Kuinka saada nämä ymmärtämään, ettei Suomessa vielä vallitse kansallis-sosialistinen onnela ja että näiden julkinen uhmakas käytös fasistitervehdyksineen saattaa oikeasti johtaa siihen, että koko sakki saa turpiinsa lihaksikkailta tehdastyöläisiltä?
IKL:n paikallisjärjestö päättää järjestää Mein Kampf -lukupiirin. Saksaa, tulevaisuuden maailmankieltä, on jo vuosia päntätty ahkerasti, ja nyt taidot pääsevät lopulta käyttöön. Väkeä saapuu kaikista kunnollisista isänmaallisista perheistä puoluerajoihin katsomatta. Rotuhygieenisten oppien tenttaaminen johtaa kiintoisiin väittelyihin alempien luokkien ja itäisten rotujen kallonmuodoista. Entä talonmies, pitäisikö hänen rodullista puhtauttaan epäillä? Ja vakavin kysymys: kuinka Suomen kansa voisi parhaiten valmistautua tehtäväänsä osana arjalaista rotua? Piiristä innostuneena Hilkka pitää kristillisessä koulussa suuren johtajan teosta käsittelevän esitelmän, ja pienistä kommelluksista huolimatta opettaja, entinen sotilaspastori, antaa huippuarvosanan. Kotona ollaan ylpeitä.
Hilkka kertoo äidilleen uudesta ihastuksestaan, ja Karin neuvoo pojan miellyttämisessä: naisen tehtävänä on tehdä mitä mies haluaa (tosin siivousasioissa voi laittaa palvelusväen asialle). Leibowitzin perheen nuorukainen saakin pian kutsun Catrénien illallispöytään. Marttia epäilyttävät nuoren miehen merkilliset tavat ja iso nenä. Seuraavana päivänä hän toteuttaa yhdessä poikansa kanssa rodullisen taustatutkimuksen. Tulos on tyrmistyttävä: juutalaisveri oli lähellä saastuttaa suvun puhtauden! Myös Hilkka järkyttyy, eikä isän järjestämä uusi sulhasehdokas vakuuta: aatelissuvun degeneroitunut vesa on kömpelö typerys... Nuoren elämä on vaikeaa.
Karin järkyttyy kuullessaan huhuja tehtaan naisten sukupuolisen käytöksen vaihtelunhaluisuudesta ja aviottomuudesta. Yhdessä tuttujen porvarirouvien kanssa Hilkka päättää auttaa hairahtuneita työläisnaisia levittämällä siveyden sanaa ja raamatullista viestiä työläiskortteleissa. Jokainen työläisnainenkin on potentiaalinen aito suomalainen! Jäätyään hetken muiden seurasta Karin huomaa kadunkulmassa tummasilmäisen venäläisen eikä saa tästä silmiään irti. Lyhyestä rakkaudesta seuraa kuitenkin kiusallinen tauti, ja tilanne muuttuu entistäkin kiusallisemmaksi, kun tauti leviää Marttiin ja Karinin on kerrottava viheliäisen vitsauksen alkuperä...
On vuosittaisen muistojuhlan aika. Kansallismieliset piirit yli puoluerajojen kokoontuvat yhteiseen illanviettoon sankarihaudoilla käytyään. Humalatilan kasvaessa sivistyneet puheet muuttuvat veritöiden nostalgiseksi muisteluksi ja uhoamiseksi. Muutamat yksityiskohdat saattavat Castrénin suvun häpeään: Martti ei ollutkaan väittämänsä kaltainen sankari - pikemminkin pelkuri ja toisten uroteoilla kerskuja. Kasvonsa pelastaakseen Martti johdattaa juopuneen joukkion "puhdistamaan" työväentaloa. Varoituksen sana Andersilta muistuttaa taloa vahtivista TUL:n painijoista, ja Martti livistää poikansa kanssa jättäen muut miehet alakynteen.
Ja tämä on vasta alkua... Tulossa lisää ratkiriemukkaita jaksoja!