2007-10-16
Työn kokeileminen voi tuntua houkuttelevalta ajatukselta. Kokeilija uskoo hallitsevansa tilanteen, eikä lopettaminen tunnu ongelmalliselta. Osa ihastuu ja jää kiinni työn aiheuttamiin tunnetiloihin. Työporukassa voi herkästi ajautua myös sosiaaliseen riippuvuuteen. Joillain fyysinen riippuvuus kehittyy jo muutaman työpäivän jälkeen.
Työksi lasketaan kaikki suoritusluontoinen toiminta, joka aiheuttaa taloudellista tai henkistä riippuvuutta, kuten palkkatyö, pätkätyöt, kotityöt ja rakkauden työt. Työ vaikuttaa ihmisen aivoihin muuttaen työntekijän ajattelua ja käyttäytymistä ennalta arvattavaksi. Työhön liittyy myös monenlaisia terveyshaittoja. Näistä yleisiä ovat mm.
Työriippuvuus kehittyy helposti koko perheen ja ystäväpiirin ongelmaksi. Kun työ tai sen hakeminen muodostuu elämän tärkeimmäksi asiaksi, ei perhe- ja ystävyyssuhteilla ole enää entistä merkitystä. Valehtelu, joka liittyy työntekoon, varastelu ja näpistykset ovat arkipäivää monelle työntekijälle.
Monesti ensimmäinen työ on ilmainen ja sitä tarjotaan "harjoitteluna" tai "koeaikana". Yksittäisestä viikonloppu- tai iltatyöstä tulee pian kaikkea muuta kuin viaton kokeilu. Kaveripiirissä työntekijää saatetaan jopa ihailla. Tämä aiheuttaa sosiaalista painetta jatkaa työn tekemistä. Perimmiltään työnteko tyydyttääkin hyväksytyksi tulemisen tarvetta.
Kysyttäessä pitkäaikaistyöntekijöiltä on havaittu, että lähes jokainen on aloittanut kevyillä töillä. Nämä toimivat porttina raskaaseen työmaailmaan, jossa tarve työhön on tyydytettävä päivittäin. Työstä ja sen jatkuvasta hakemisesta tulee nopeasti elämän koko sisältö. Työn tekemisestä seuraa aina elämäntapamuutos!
Eräät yhteiskuntamme anonyymeinä pysyttelevät tahot, kuten sivusto www.mol.fi, levittävät kuvaa työstä harmittomana ajanvietteenä. He myös kampanjoivat voimakkaasti työn ja sen laillisuuden puolesta. Valitettavasti totuus työstä on toisenlainen, kuten työkierteestä irti päässeet tietävät kertoa.
Työtä välitetään yhteiskunnassamme usein täysin avoimesti. Välittäjillä on jopa toimistoja kuolemankauppansa hoitamiseksi. Suuri osa työstä välitetään kuitenkin julkisuudelta piilossa, erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa, kuten kotibileissä. Monesti työn välittäjät ovat itsekin työnarkomaaneja, jotka turvaavat oman työnsä palvelemalla varsinaisia työkartelleja, työnantajia.
Työstä vierottuminen on aikaa vievä prosessi, jota on usein tuettava pitkäaikaisella lääkityksellä. Valitettavasti yhteiskuntamme on kriminalisoinut eräitä tehokkaimpia hoitomuotoja. Monet vieroittujat joutuvat tekemään ulkomaanmatkoja lääkkeiden ja hoitojen saamiseksi, esimerkiksi Amsterdamiin.
Työn tekeminen, sen ostaminen ja myynti, maahantuonti, välittäminen ja siitä puhuminen tulisi määritellä rangaistaviksi rikoksiksi. Työnarkomania leviää eritoten nuorten aikuisten keskuudessa. Kyseessä on koko yhteiskuntaa koskettava tauti, ei vain työntekijän oma asia. Jokaista työntekijää kohtaan on useita, jotka kärsivät tämän työnteosta. Työnantajat ja -välittäjät ovat poikkeuksetta sekaantuneet myös muunlaiseen järjestäytyneeseen rikollisuuteen.
Tiesitkö, että
Kannattaa huomata, että
Muista aina, että
USKALLA SANOA EI TYÖLLE! ROHKEUTTA TARVITAAN, DUUNIA EI OLLENKAAN!
TUE YSTÄVÄÄSI KAMPPAILUSSA TYÖTÄ VASTAAN. JOKAISELLA ON MAHDOLLISUUS TURVATTUUN, TYÖTTÖMÄÄN ELÄMÄÄN!
ELÄMÄ ON PARASTA TYÖTÄ!