2007-03-17
Perustulo on kaunis ja hyvä ajatus, joka tarjoaa kaikille ihmisille paremman huomisen. Näin varmasti onkin viattomassa mielikuvituksessamme, mutta miksi jotain todellista tuntuu unohtuvan käynnissä olevassa "positiivisessa" perustulokeskustelussa?
Perustulosta keskusteltaessa tulisi muistaa se reaalimaailmasta kumpuava havainto, että valtion ruoska viuhuu niin "suomalaisen" kuin Suomen maa-alueelle pyrkivänkin ihmisen takalistolle yhä kiihkeämmin vingahdellen. Työhön pakottaminen on armotonta kaikilla rintamilla. Eikä työhön pakottamiselle näytä tulevan loppua.
Demareiden politiikan teorian "tyhjä ydin", puuttuva pala, joka liikuttaa kaikkea, on työttömyys. Sen sanotaan olevan luonteeltaan rakenteellista. Työttömyys on se dynamiikka, siis kreikkalaisittain ymmärrettynä mahdollisuus, joka saa kaiken todella tapahtumaan. Kuten matematiikan joukko-opissa kerrotaan, ei ole joukkoa ilman tyhjää joukkoa: aina on joku, josta ei tiedetä ja joka ei edes itse tiedä kenen joukoissa hänen tulisi seisoa. Toisaalta formaalissa logiikassa kerrotaan, että "tyhjä joukko = tyhjä joukko". Siksi tämä demaripolitiikan pimeä ydin voi olla "mitä tahansa" tai "kuka tahansa". Tämä ydin voisi olla demarien politiikasta tehokkaasti ulossuljettu proletariaatti, jonka määrittely onnistuu parhaiten nimeämällä se "työkyvyksi, jolla voidaan tehdä mitä tahansa". Työkyky onkin demariteorian perusta ja syvin olemus.
Mutta mitä tämä "tyhjä ydin" tekee käytännössä? Sen sijaan, että se loisi ja rakentaisi köyhille ja nöyryytetyille yhteistä solidaarista taistelurintamaa, se asetetaan tuottavaan työhön. Työttömyys luo maanpäällisen gehennan, tai pikemminkin limbon, josta ollaan vaarassa vajota helvettiin. Limbo on uuden työn odotustila, kun varsinainen helvetti on pitkäaikaistyöttömyys. Demarit käyttävät hyväkseen helvettiä, synnyttääkseen ja perustellakseen limbon. Limbosta pääsee taivaan iloihin silloin tällöin prekaarina pätkätyöläisenä, jos pystyy osoittamaan olevansa "hyvä tyyppi".
Mutta ongelmaksi näyttää muodostuvan se, että limbo on jo täynnä "hyviä tyyppejä". Tilanne on kuin Danten Jumalaisessa näytelmässä, jossa limboon ovat joutuneet kaikki "pakanafilosofit", jotka ovat kehdanneet elää ennen Jeesusta. Niccoló Machiavelli totesi viimeisinä päivinään, että hän ei missään nimessä haluaisi taivaaseen, sillä siellä olisi varmasta helvetin tylsää. Mieluummin siis limboon kuin taivaaseen, edes pätkissä.
Ja mikä on nykypäivän taivas? Sen muodostavat huipulla isä-aurinkoisen viitan liepeillä isälle jatkuvasti lisää tuottavat "luovat luokat" ja näiden kilttinä ja itsetiedottomana apulaislaumana ravaavat ns. ketjutyöläiset, jotka uskovat vielä "huippuaivojen" turvattuun "työ/elämään" ja sen mukanaan tuomiin sosiaalisiin etuuksiin, joista tärkein on turvallisuuden tunne. Nykyajan "työelämässä" paino onkin sanalla "elämä". Vain luovat luokat ovat elossa. Muut ovat enemmän tai vähemmän, eivät kuolleita, vaan kuolleita eläviä, zombeja. Ikuisen elämän omaavat huippuaivotyöläiset tunnistaa siitä, että heille yritys on jo turvannut eläkkeen ja hautauspalvelut, sekä varannut hautapaikan Hietaniemen sankarivainaiden vierestä. No, uskoo ken haluaa.
Mutta tietysti Suomessa on myös toinen ryhmä, joka ei lähde mukaan tähän uuspakanallisen uskonnon syövereihin, vaan puolustaa vanhan kunnon "Wittenbergin teurastajan" oppeja. Mitä nämä itseään "luterilaisiksi" kutsuvat oliot yrittävät tehdä? Myös he yrittävät par'aikaa sisäistää helvetin yhteiskuntamme perusrakenteeksi, joka takaa ja turvaa "kaiken". He pyrkivät viemään läpi näkemyksen, jonka mukaan jokainen on tosiasiassa perisyntinen, ja siksi vain ja ainoastaan äärimmäisen henkilökohtaisen "sovitustyön" kautta on mahdollista lunastaa taivaspaikka maan päällä.
Yhteiskunnasta pyritään poistamaan se viimeinenkin solidaarisuuden mahdollistava heterogeenisyys, joka puolestaan mahdollistaa työvoiman rakenteistumisen ja näin myös yhteiskuntaluokkien ja työväenluokan hahmottamisen ja itsetiedostuksen. Luterilaisuudessa ei ole olemassa mitään "uskovien yhteisöä". Jokainen on yksin (imaginaarisen) Jumalansa kanssa, ja uskovan on käytävä jatkuvasti armotonta sisäistä dialogia siitä perusdilemmasta, teenkö tarpeeksi, jotta minut lunastetaan. On turhaa mainita, että koko kyseinen ajattelusuuntaus on jokseenkin mielisairas ja siihen vetoaminen osoittaa täydellistä arvostelukyvyn puuttumista ja politiikan ulkoistamista "suuremmille voimille" - olivat nuo voimat sitten mitä tahansa. Näin voi ajatella vain luterilainen "pieni ihminen", joka tuntee olevansa maailmassa niin pohjattoman yksin. Ehkä pari eksistentialistia saattaa tuntea samoin, mutta se ei kuulu tähän.
Mihin nämä keskustelut sitten johtavat? Kysymykseen perustulosta. Demarit eivät voi koskaan edes ajatella perustuloa, sillä se on se, mitä ei niin sanotusti voi ajatella. Siksi siitä ei myöskään voi puhua, ja siksi siitä on vaiettava. Kuvittele demari puhumassa perustulosta - siitä mongerruksesta ei ottaisi kukaan mitään selvää, sillä se olisi täysin yksinäisen demarin yksinäistä kieltä. Perustulo tuhoaisi demareiden politiikan tyhjän ytimen, työttömyyden kerralla ja iänkaikkisesti. Siksi vihreän perustulon "pyhän idean" lausuminen on demarileirille yhtä kuin hyökkäyssodan julistus, jota vastaan asetetaan kaikki "piirut" ja muut natsien kanssa soditusta jatkosodasta opitut slangisanat.
Perustulo tarkoittaisi myös "edustuksellisen politiikan" kuolinkouristusta, sillä mitä sitten edustettaisiin, jos ei enää puolustettaisikaan palkkatyöläisten työn tukemista "keinolla millä hyvänsä" ja millä tahansa yhteisistä verorahoista haalittavalla summalla. Siis mitä jos rahaa annettaisiinkin työvoimalle ja työkyvylle, ei työlle? Tämä kuulostaa demareista järjettömältä. Maalaiset eli keskustalaiset voivat ymmärtää asian ehkä paremmin, sillä heidät on ns. "tuettu pystyyn" (mitä se ikinä tarkoittaakaan tänä tv:ssä päivittäin esiintyvien sinkkufarmareiden aikakaudella?) jo vuosikymmenten ajan. Maalaisista löytyykin se malli, johon demarit pelkäävät perustulon vievän: lonkan vetoon ja kaljanjuontiin, haulikolla ammuskeluun ja jonnin joutavaan koilismaalaiseen villisikajahtiin, josta ei ole kenellekään mitään hyötyä, mutta onpahan ainakin "työtä vieroksuville" maalaisille jotain huvia. Illalla voi sitten juoda kossua ja kuunnella Rednexia. Jiihaa!!! Mutta tosiasia on, että maalaiset eivät kannata perustuloa kaikille, sillä he kannattavat ja puolustavat jo saavutettua etuisuutta eli perustuloa maalaisille.
Mitä jää jäljelle? Pääoman juoksupojat eli Kokoomus, jolla on Orwellilta varastetut hörökorvat ojossa jokaisessa kulmassa ja kuppilassa. Lisäksi jää ilman poliittista subjektiviteettia ja ruumista joka paikkaan juoksenteleva vihreä homehtunut pää, joka muistuttaa Tim Burtonin Corpse Bride -leffan alamaailman ruumiitonta tarjoilijaa. Pääoman juoksupojat näkevät perustulossa vain ja ainoastaan sijoitusmahdollisuuden, mutta ummistavat silmänsä poliittiselta vallankumoukselta. Tämän Vihreät näkevät, mutta pelkureina haluavat hankkiutua siitä mahdollisimman nopeasti eroon. Tämänhetkisellä politiikallaan Vihreät eivät ole hankkimassa itselleen ruumista, vaan menettämässä sen viimeisenkin eli pään. Siksi vihreiden politiikka on jo lähes päätöntä.
Mitä vihreiden tulisi huomata, jos he haluaisivat päästä siitä suosta, johon muut poliittiset puolueet ovat heidät laulaneet? Perustulon vastikettoman muodon ajaminen tarkoittaa sitä, että näin kansantaloudellisesti vihdoin tunnustettaisiin se (jos tunnustusta nyt ylipäätään halutaan), että "kansalainen" tai muu sellainen olento ei kerta kaikkiaan lähde tässä yhteiskunnassa liikkeelle nollatasolta, vaan me istumme jatkuvasti tuottuvan kasautuman päällä, jonka kapitalistit yrittävät meiltä kieltää. Tämän tosiseikan Vihreät toki ymmärtäväisinä olentoina toteavatkin. He kaiketi huomaavat myös, että perustulon hinnasta - ei siis perustulosta poliittisena vaan operationalistisena prosessina - puhuminen tarkoittaa siksi puhetta tämän kasauman arvosta. Muille puolueille kasaumaa ei ole, vaan ihmiset ovat ikuisessa velassa ja proletaarin asemassa - työssä, josta maksu tulee sovitusti vasta jälkikäteen ja lykättynä. Kasvatus ja koulutus maksaa, työhön valmennus maksaa, ja vielä sairaanhoito ja eläkkeellä olo maksaa. "Ei helvetti, kaikki maksaa!" huutaa kolmen suuren kopla yhdessä. Pitäisikö vielä muka jostain muusta maksaa?! Kyllä pitäisi ja ei pitäisi. Pitäisi viimein huomata, että yhteiskuntaan sijoitettu raha ei häviä, vaan kiertää ja kiertää, sillä raha on yhteiskunnan veri.
Vihreät näyttävät päässeen ajattelussaan lähelle ymmärrystä siitä, että ihminen ei ole yhteiskunnalle tai maailmalle yleensäkään mitään velkaa, ei edes satasta. Mutta jokin niin sanotussa "työhön kannustavassa perustulossa" ei toimi. Jos nollataso olisi parempi kuin jokaiselle ihmiselle elämän ajaksi langetettu velkavankeus, niin miten sitten Vihreiden perustulomalli tähän suhteutuu? Vihreät esittävät perustuloa, joka "kannustaa työhön" eli on käytännössä matalapalkka-alojen ansiotason alapuolella. Siis 440 euroa kuussa käteen. Tämänhän voisi kuvitella olevan plussaa, mutta onko se? Tätä jo Osmo Soininvaarakin on alkanut epäillä aikoja sitten, sillä Helsingin Sanomissa 9.11.2006 hän voivottelee ja etsiskelee jostain halpaa laskukonetta, joka laskisi sen, onko perustulo plussaa, miinusta vai mitä pirua se oikein on? Mutta itse asiassa koko perustulon idea ja etenkin sen poliittinen vaatimus ei ole laskettavissa. Perustulo ei ole perustaltaan kalkulaatio. Mutta jotain näistä laskelmista on sanottava, koska nyt ne näyttävät alittavan kaikki poliittiset rimat.
Vaikka ensisilmäyksellä näyttäkin siltä, että Vihreät ovat "lähellä" irtautumista yhteiskunnallisen valan ajatuksesta, osoittaa tarkempi tutkailu Vihreän perustulon raa'an luonteen. "Työhön kannustava perustulo" vie itse asiassa sen nollatason, josta vähintään pitäisi lähteä, vielä 440 euroa miinukselle, sillä näin siitä tehdään konkreettinen velka - olemassaolon velka - joka jokaisen täytyy sovittaa. Miljoonavelat, joita isot puolueet ihmisille heidän elämästään langettavat (tiedättehän, että on lottovoitto syntyä Suomeen!) ovat niin järjettömät, että velkaa ei tosiasiassa maksa takaisin kukaan. Eikä sitä suoranaisesti vaaditakaan, vaan pikemminkin vaaditaan hiljaista yhteiskuntasopimusta siitä, että kukaan ei puhu tästä velasta tosissaan. Mutta mitä tekee Vihreiden esittämä liian pieni perustulo? Sen asettamisen jälkeen ei ole enää mitään vaikeuksia sanoa, kuka varmasti on huono ihminen ja kuka ei. Se joka saa 440 euroa ja kaataa sen kurkusta alas tai kasvattaa läskitaakkaansa (josta nykyisin voi Helsingin Sanomien mukaan suoraan havaita onko ihminen hyvä vai paha), on takuuvarmasti tämän jälkeen huono ihminen, jota potkitaan armottomasti päähän. Tätäkö Vihreät haluavat?
Mitä Vihreiden tulisi muistaa? Perustulo ei ole mikään pullopantti, joka täytyy palauttaa kun päähän menevä neste on nautittu. Perustulo ei ole yhteiskunnan uusi "tyhjä ydin". Perustulo ei ole mikään "tällä sä pääset alkuun, mut me odotetaan sulta tulosta, joka tuottaa lisäarvoa" -tyyppinen valekannustin. Perustulo ei ole "laina" joka pitää maksaa takaisin. "Työhön kannustava" 440 euron perustulo on tällainen rakenne, se luo taatusti moralistisen yhteiskunnan. 440 euroa palauttaa yhtä aikaa takaisin kurin ja luo uuden kontrollin yhteiskuntaamme. Se tekee siitä taivaspaikan, jossa kaiken ei vain pitäisi olla, vaan kaiken tulee olla kunnossa. Dynamiikasta todelliseen energisyyteen!
Mitä siis pitäisi sanoa, vaatia ja tehdä? Täytyy vaatia, että joutilaisuutta, siis työkykyä ei laiteta töihin, vaan työkykyä ja joutilaisuutta pitää puolustaa viimeiseen saakka. Joutilaisuudesta ei saa tulla työkalu kapitalismille, eikä minkään perustuloehdotuksen tule kannattaa joutilaisuuden riistoa ja haltuunottoa. Joutilaisuutta tulee suojella ja estää sen haltuunotto tuotantovoimaksi. Vastikettoman perustulon ajatus on juuri tämä ja siksi perustulon rahallisen ilmentymän tulee olla tarpeeksi suuri tai vähintään riittävä
Tätä asiaa on Suomessa ajanut ainoa ruumiillinen poliittinen liike, jolla on varaa vaatia, koska sillä ei ole mitään menetettävää. Tämä hurja joukko on prekariaatti. Ja mistä sen tunnistaa? Siitä, että kukaan ei halua olla tekemisissä sen kanssa julkisesti, mutta kaikki ovat sotkeutuneet siihen yksityisesti, ja vieläpä pahemman kerran syntisesti. Prekariaattilla on ruumis, mutta nyt sitä lähinnä hakataan, ryöstetään ja raiskataan. Mutta se ei prekariaattia haittaa, sillä se jatkaa olemassaoloaan puolueista, vaaleista ja "politiikan" "muutoksista" huolimatta. Ongelma on pikemminkin "politiikan" ongelma, sillä puolueet eivät prekariaatille voi mitään.