2003-08-22

Mikko Jakonen: Neljä uutta runoa

Mikko Jakonen

Seuraavat neljä runoa ovat otteita tulevasta runokirjastani, joka on tähän mennessä kulkenut työnimellä Tyhjyys. Esikoisteokseni Uusia pelkoja (ArtFak. ISBN 952-91-2455-4) ilmestyi syksyllä 2000. Nyt julkaistavat runot ovat katkelmia Tyhjyyden osioista, jotka ainakin vielä, kulkevat nimillä Sidonta (Runot I ja III), Tyttö (runo II) ja Asukkaat (runo IV).

Osa I

He olivat nuoria
eikä heillä ollut muuta kuin toisensa

ajat jotka jaetaan
olotilat jotka jaetaan

He tulivat
tyhjästä
ja kaikesta menneestä

He alkoivat kävellä
He istuivat siihen
puretulle soralle
katkenneiden runkojen päälle

tarinaa ei ollut, mutta he puhuivat sen maailmaan

yksi kertoi
muut kuuntelivat
toinen keskeytti
kaikki nauroivat

Ja niin pohjaton tarina tarttui kiinni aikaan
heidän vaatteensa
rakkauden huokaukset
heidän toistettavat taustalaulunsa
kaikki ne soivat kiinni ajassa

Joka oli jaettu
jossa ei ollut tilaa
joka pyrittiin pysäyttämään
ja säilyttämään
motiivina tunne
kaiken ajan
olemattoman tilan
häviämisestä

tunne oli heidän suurin voimansa
ja se oli heidän suurin esteensä
He kietoutuivat siihen
käärivät päänsä toistensa päihin

heistä tuli kasvi
joka takertuu kaikkeen mikä ympärillä elää
ja rakentuu, nousee tukien avulla
romahtaa
sotkeutuu itseensä
mutta näkee silti itsensä aina toisena

tarinana joka loihdittiin maailmaan

sen sairauden syy on sen itsensä tuottama lämpö ja kosteus
siitä on tullut elävä sidos
jota ei saada auki
ja kaikki paha mitä sidoksesta on koitunut
on vasta häpeää
jota sen olemassa olosta tunnetaan

maa on kuollut sen ympäriltä
maa on hapeton ja kuollut sen alta
se on pelkkää elävää mätää
hauras rihmasto nousee
ja muodostuu aina uudelleen
se korjautuu hieman kunnes rappeutuu taas
sen vielä elossa olevan kuolevan tuoksun voima
on erottanut sen muusta elämästä

sitä ei voi irrottaa
sitä ei voi ottaa eikä lopettaa
sillä ei ole mitään kohtaloa
eikä sillä ole mitään tarkoitusta
se on

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.