Bolognan vapaiden radioiden liikkeen (Radio Alice) keulakuva Franco Berardi on yhdellä kertaa filosofi ja globalisaatioliikkeen aktivisti. Berardi tunnetaan nimellä "Bifo", koska hän alkoi koulussa signeerata näin abstrakteja maalauksiaan. Bifo osallistui vuoden '68 liikkeeseen Bolognan kirjallisuuden ja filosofian laitoksella, josta hän valmistui estetiikasta professori Luciano Anceschin johdolla.
"Anarko-operaisti" Bifosta tuli Potere Operaio -ryhmässä, ja hän julkaisi Feltrinellillä ensimmäisen kirjansa Contro Il lavoro ("Työtä vastaan"), ennen kuin vuonna 1975 perusti lehden A/Traverso, josta tuli "Bolognan liikkeeksi" kutsutun radikaalin ja luovan liikkeen keskus. Vuonna 1976 Bolognassa Radio Alicesta saatujen kokemusten lisäksi informaatio- ja kommunikaatioteknologioiden suhteet sosiaalisiin liikkeisiin muodostivat keskeisen näkökulman Bifon ajattelulle ja toiminnalle. Vuonna 1977 hän joutui pakenemaan Bolognasta, jossa poliisi piiritti Radio Alicea. Bifo saapui Pariisiin, jossa tutustui Félix Guattariin ja Michel Foucault'hon ja julkaisi Seuilin kautta teoksen Enfin le ciel est tombé sur la terre ("Viimeinkin taivas on tippunut maan päälle").
Palattuaan Italiaan Bifo julkaisi teoksen La barca dell'amore si è spezzata ("Rakkauden vene on rikkoutunut") ja lähti New Yorkiin, jossa toimi Semiotexte-julkaisun avustajana. Myöhemmin hän matkusti Intiaan, Meksikoon, Nepaliin ja Kiinaan. Palattuaan jälleen Italiaan vuonna 1985 Bifo perusti muutamien ystäviensä kanssa Topian, "mentaalisen ekologian" keskuksen. Hän aloitti tutkimuksen telemaattisten verkkojen parissa ja julkaisi Alfabetessa artikkelin Tecnologie comunicative, jossa ennakoi sitä räjähdystä, joka koskee verkkoja merkittävinä sosiaalisina ja kulttuurisina ilmiöinä. Kaliforniassa suoritettujen opintojen jälkeen, vuonna 1989, Bifo julkaisi Synergonin kautta kirjasen Cyberpunk, jota seurasivat Più cyber che punk ("Enemmän kyber kuin punk"), Cancel, Politiche della mutazione ("Mutaation politiikka") ja Mutazione e cyberpunk ("Mutaatio ja kyberpunk").
Vuonna 1991 Bifo kirjoitti käsikirjoituksen ja näytteli Renato de Marian elokuvassa Il Trasloco sekä organisoi vuonna 1994 yhdessä Bolognan yliopiston konsortion kanssa kansainvälisen tapaamisen Cibernauti, jonka töitä on julkaissut Castelvecchi (1995). Hän julkaisi tekstit Come si cura il nazi ("Kuinka natsi parannetaan"), Neuromagma, Exit, il nostro contributo all'estinzione della civiltà ("Meidän kontribuutiomme sivilisaation tuhoon"), La fabbrica dell'infelicità : new economy e movimento del cognitariato ("Surullisuuden tehdas: new economy ja kognitariaatin liike"), La nefasta utopia di Potere operaio ("Potere operaion onneton utopia") (1997) ja viimeisimpinä kirjan Félix Guattarin poliittisesta ajattelusta Felix (2001) ja myös kirjan Telestreet - Macchina immaginativa non omologata ("Telestreet - Yhteensopimaton mielikuvituskone") (2003), joka käsittelee hänen kokemuksiaan Telestreetistä, kommunikaatioverkosta, joka on levinnyt lähes kaikkialle Italiaan, suurten medioiden diktatuuria vastaan. Viimeisin teos Bifolta on Il sapiente, il mercante, il guerriero.