2008-06-25

Näkymätön aurinko

Kalle Seppä

You are now entering Free Derry

Vastaukseni on yksiselitteinen, ja se ei ole se kirottu itsestäänselvyys "vasemmiston on pelastettava itse itsensä". Kukaan, eikä mikään, ei tule pelastamaan vasemmistoa. Terveiden ja järkevien ihmisten olisi ajateltava, että vain "compound" voi suojella meitä. Tarkennetaan: compound ei ole Hitlerin viimeisten päivien bunkkeri, compound ei ole mc-kerhojen tila: compound on vapaa vihreä Derry.

Historialliset analogiat ovat usein vaarallisia ja harhaanjohtavia, johtuen siitä että historialla on tapana toistaa itseään aina farssina, eikä tragediana. Kuitenkin ainoa poliittinen projekti, joka juuri nyt on ehdotettavissa, on omien yhteisöjen rakentamista ja suojaamista. Ainoastaan suojaamisen ja suvereniteetin välinen suhde voi rakentaa uutta poliittista subjektia. Ainoastaan yhteisö, joka kykenee rakentamaan itselleen suojaamiskoneiston, on poliittinen yhteisö, jos poliittiseksi yhteisöksi käsitetään yhteisö, joka kykenee nimeämään vihollisia ja päättämään heidän kohtalostaan.

Tämä on vaativa projekti, koska suojaamiskoneisto ei voi olla etujoukko. Suojaamiskoneisto ei voi olla uhka suojeltaville, ja se ei voi tietenkään olla vaara itselleen. Suojaamiskoneiston on siis oltava orgaaninen osa yhteisöä, joka toimii sen piirissä, ja samanaikaisesti on siitä erillään. Sen tehtävänä ei - tietenkään - ole väkivallan harjoittaminen, vaan yhteisön suojaaminen.

Mielikuva järjestöstä, joka luopuu ajatuksesta hyökätä suoraan vihollista vastaan ja siirtyy toimimaan omien alistettujen yhteisöjen sisällä suojana, on lähellä sitä mitä tässä ajetaan takaa. Se on päätös, joka on Euroopassa taannut joskus voiton. On aivan selvä, että sellainen organisaatio, joka asettuu metropolitaanisten korttelien ja compoundien piiriin ei voi elää ilman yhteisön hyväksyntää ja suojaa. Suojatut suojaavat ja legitimoivat suojelukoneistoa. Läpäisemätön compound on koneisto, jossa nomos toimii esipoliittisena päätöksenä.

Vasemmiston edistyksellisimmät voimat unelmoivat mahdollisuudesta viedä liikkeiden autonomiset taistelut ja vaatimukset instituutioiden piiriin. Kukaan, eikä mikään, ei pysty edustamaan autonomisia liikkeitä. Jos liikkeillä on joskus ollut tarve rakentaa institutionaalisen vaikuttamisen kanavia, sen ne ovat tehneet ihan itse. On täysin turhaa odottaa sosiaalikeskuksien verkostoilta legitimaatiota projekteille, jotka haluavat uudelleenperustaa puolueiden legitimointia. Vasemmisto- ja vihreät puolueet ovat kuolleet. Saurin hyväksymät FPS-laskut ovat eräänlainen elävä todiste syistä.

Liikkeiden poliittinen projekti ei puhu instituutioiden uudistamisen puolesta, vaan niiden tuhoamisen puolesta. Vihollisen tuhoaminen on edelleen liikkeiden agendalla. Vasemmisto on kuollut juuri sen takia, että se ei ole kyennyt enää puhumaan vihollisista (kapitalisteista) ja niiden tuhoamisesta (vallankumous). Kuvitteleeko joku, että me olisimme niin tyhmiä, että lakkaisimme lausumasta rakkauden sanoja? Puolue, vallankumous ja porvariston tuho ovat rakkauden sanoja tässä oodissa vallankumoukselle. Vihollisena on pidettävä myös niitä tekijöitä, jotka puhuvat institutionaalisen sovittelun puolesta.

Vihollisiamme ovat myös ne voimat, jotka eivät ymmärrä, että poliittinen analyysi immateriaalisen työn keskeisyydestä ei ole Eurooppa-keskeistä politiikkaa, joka ei huomioi nälänhätää kolmannessa maailmassa tai kiinalaisia työläisiä, vaan poliittinen kokeilu, joka toteutuu immateriaalisen työn piirissä tässä ja nyt. Se on projekti, joka ei saarnaa, eikä moralisoi, se on projekti, joka toteuttaa unelmia, valtaa tiloja ja katuja. Synnyttää konflikteja…ja mitä tärkeintä se tekee tämän kaiken ilman ulkomaan sosiologeja ja mantroja, ihan omista yhteisöllisistä lähtökohdista käsin. Emme tiedä onko prekariaatti- tai immateriaalisen työn analyysi absoluuttisesti oikea, sillä asialla ei ole mitään merkitystä oikeastaan. Merkitystä on sillä, että tämä teoreettinen viitekehys yhdistää niitä ihmisiä, jotka toimivat oman elämän puolesta, eivätkä halua edustaa muita, vaikkapa joitakin intialaisia työläisiä, jotka tarvitsevat kaikkea paitsi länsimaalaisia edustajia.

Invisible Sun

I don’t want to spend the rest of my life
Looking at the barrel of an Armalite
I don’t want to spend the rest of my days
Keeping out of trouble like the soldiers say
I don’t want to spend my time in hell
Looking at the walls of a prison cell
I don’t ever want to play the part
Of a statistic on a government chart
(The Police - Invisible Sun)

Sinn Feinin strategia oli yksinkertainen: "Who here really believes we can win the war through the ballot box? But will anyone here object if, with a ballot paper in this hand and an Armalite in the other, we take power in Ireland?"
(Danny Morrison Sinn Féin -puolueen vuotuisessa konferenssissa 1981). Tilanne nyt on huomattavasti monimutkaisempi: kuka voisi väittää vastaan, jos sanoisimme, että otamme vallan Suomessa ilman äänestyslipuketta ja ilman Armalitea? Mutta juuri näin on tapahduttava - ja käytetään tässä ilmaisua "vallanotto" mahdollisimman ironisesti. Yhteisöä on rakennettava ja suojeltava ilman äänestysuurnaa ja ilman Armalite-tyssäriä. Tämä on lähtökohta. Aseeton tasavaltalainen armeija on meidän näkymätön aurinkomme. Se ei tuijota asetta, se ei pakene sotilaita, se ei halua marttyyriksi vankilaan, eikä se tietenkään tyydy olemaan sosiologisen tutkimuksen kohde.

Hypoteesi voisi olla: aseeton tasavaltalainen armeija Suomen compoundien - vapautettujen autonomisten alueiden - näkymättömänä aurinkona. Taas kerran pitäisi myös kysyä, mikä on Suomen compoundien yhteisö? Voiko siitä puhua yhtenä kokonaisuutena, ja jos voi, mikä on sitten yhdistävä tekijä? Voidaanko edes puhua compoundeista homogeenisena yhteisönä? Yhdistävä tekijä ei tietenkään voi olla uskonto, rotu, luokka-asema tai etninen tekijä. Yhteisöjä yhdistävä vähimmäinen yhteinen tekijä on vapaus.

Tämä ei kuitenkaan vielä riitä. Aseettoman tasavaltalaisen armeijan on kyettävä suojelemaan ja päättämään, vasta tämän jälkeen me voimme puhua vapaudesta. Vapaus on vapautta pelosta, ja päätös tarkoittaa pelkoa aiheuttavan vihollisen poistamista näyttämöltä. Pohdinnat prekariaatista, työn muuttumisesta, edustuksellisuudesta ja työläistutkimuksesta ovat täysin turhia ilman kysymystä suojelusta, vihollisen tuhoamisesta ja vapaudesta. Juuri nyt - kuten ehkä aina - politiikka tulee ennen. Autonomian on oltava organisoitunut ja puolustuskykyinen autonomia voidakseen olla todellinen ja vapaa autonomia. Ajatus organisaatiosta on yhdistävä - myyttinen ja aivan varmasti täysin identitäärinen tekijä. Toisaalta eikö työväenluokan kulttuurikin ollut täysin myyttistä intellektuellien tuotantoa, jonka tehtävänä oli vahvistaa poliittisia päämääriä? Taistelun väri on tosiaan vihreä - vaihteeksi - mutta se vihreys on vihreän Derryn, eikä vihreän institutionaalisuuden, väri: vapauden vihreä.


Ks. myös trilogian muut artikkelit:

Seppä: Katoamistemppuja

Seppä: Compound

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.