2003-02-07

Paluu tulevaisuuteen

Toni Negri

Kääntänyt: Ulla Vehaluoto, Hannu Toivanen

Taattu toimeentulo

Taattu toimeentulo saa osakseen vähenevää ymmärrystä, sellaista kuin Ranskassa olemme nähneet - esimerkiksi Ranskan minimitulolait siinä muodossa kuin ne astuivat voimaan ovat jonkinlainen köyhyyden palkkajärjestelmä ja siten ulossulkemisen palkkajärjestelmä, ovat lakeja köyhiä varten. Toisin sanoen on suuri joukko köyhiä ihmisiä - mutta on pidettävä mielessä, että nämä ovat ihmisiä, jotka työskentelevät, jotka eivät voi saada asiaa järjestymään siten että joutuvat palkkatulojen piiriin pysyvästi, ja joille annetaan vähän rahaa jotta he voivat huolehtia omasta uusintamisestaan niin, etteivät he synnytä yhteiskunnallista skandaalia. Sen vuoksi on taatun toimeentulon minimitaso, hengissäsäilymisen tuloja, jotka vastaavat yhteiskunnan tarvetta välttää kuolemasta ja kulkutaudeista aiheutuva skandaali, koska ulossulkeminen voi helposti johtaa kulkutauteihin. Köyhäinlait syntyivät tästä vaarasta johtuen Englannissa 1600- ja 1700-luvuilla.

On siis taatun toimeentulon muotoja, jotka merkitsevät tätä. Mutta tosiasiallinen kysymys taatusta toimeentulosta on erilainen. Se on kysymys sen ymmärtämisestä, että tuottavuuden perusta ei ole kapitalistinen investointi vaan sosiaalistuneiden ihmisaivojen investointi. Sen vuoksi maksimivapaus, tehtaan kurinalaistetun suhteen murtuminen, työvoiman maksimivapaus on varallisuuden tuotannon absoluuttinen perusta. Taattu toimeentulo merkitsee tulojen suuren osan jakamista ja sitä että annetaan tuottaville subjekteille kyky kuluttaa se oman tuottavan uusintamisensa hyväksi. Tästä tulee perustavanlaatuinen osatekijä. Taattu toimeentulo on yhteiskunnan, jossa ihmiset vapautensa kautta tulevat tuottaviksi, uusintamisen ehto. Tässä kohdassa epäilemättä tuotannon ja poliittisen organisaation ongelmilla on taipumus mennä päällekkäin.

Heti kun olemme tavoitelleet tätä diskurssia kauttaaltaan, meidän on tunnustettava, että poliittisella taloustieteellä ja politiikan tieteellä tai hallintotieteellä on taipumus olla samaa mieltä. Koska me väitämme, että demokraattiset muodot, radikaalin, absoluuttisen demokratian muodot - en tiedä käytetäänkö demokratian käsitettä enää - ovat ainoat muodot, jotka voivat määritellä tuottavuuden. Mutta konkreettinen, todellinen demokratia, jossa taattujen tulojen tasa-arvo tulee yhä suuremmaksi ja yhä perustavammaksi. Me voimme siten puhua realistisesti kannustuksista, mutta nämä ovat keskusteluja, jotka eivät ole nykyisessä maailmassa kovinkaan relevantteja. Nykyisin on suuri ongelma kääntää ylösalaisin näkökulma, johon poliittisen taloustieteen kritiikki sinänsä perustuu. Toisin sanoen kapitalistisen investoinnin välttämättömyyden näkökulma.

Sanoin aiemmin ja olen sanonut jo vuosia, että perustava ongelma on tuottavan välineen uudelleenlöytäminen elämän kautta, subjektien lingvistisen ja affektiivisen elämän kautta. Nykyisin taatusta toimeentulosta tulee siten olennainen osatekijä näiden subjektien ja heidän varallisuutensa uusintamisen ehdoille. Enää ei ole mitään vallan vipuvartta, enää ei ole tarvetta millekään transsendentaalille eikä millekään investoinnille. Tämä on utopiaa; se on yksi noista utopioista, jotka tulevat todellisuuden muuttamisen koneiksi heti kun ne pannaan liikeelle. Ja yksi kauneimpia asioita nykyisin totisesti on tosiasia, että tämä vapauden ja tuotannon julkinen tila alkaa määrittyä, mutta se kantaa itsessään todellakin nykyisen tuottavan vallan ja siten poliittisen vallan järjestelmän tuhoamisen keinoja.

Valtakunta

Sanoisin, että absoluuttisen perustavasta aikakausisiirtymästä on osoituksena kolme asiaa: Tiananmenin aukion kapina, Berliinin muurin kaatuminen ja Persianlahden sota. Me olemme astumassa globalisaation vaiheeseen. Tästä näkökulmasta asiat ovat niin selviä, että jokainen meistä on kokenut ne dramaattisesti. Persianlahden sota oli tärkeä, koska se asetti etusijalle kommunikaation ja sen kontrollin ongelman. Kuten Baudrillard sanoo se oli sota, jota ei taisteltu. Se oli sota jota ei koskaan ollut olemassa, sota joka sepitti oman tarinansa. Sitä ennen meillä oli Timisoara - ja siinä meillä on toinen kokonainen sarja äärimmäisen tärkeitä osatekijöitä, jotka määrittävät tätä uutta imperiaalista tilannetta, josta huomaamme olevamme - mitä ilkeimpiä asioita, kauheimpia joukkomurhia saatettiin joskus piilottaa tai keksiä.

Mikä nyt on ongelma? Ongelma on ymmärtää, kuinka proletariaatin - joka tässä kohtaa on ottanut joukkointellektuaalisen luonteen - toiminta, diskurssi ja vastarinta voivat kohdata nämä tilanteet. Paradoksaalisesti tarkkaan ottaen nämä kuvien, kielten ja muotojen tuottajat ovat niitä, joita käytetään rakentamaan väärennettyjä kuvia maailmasta, muuttamaan todellisuuden merkityksiä, riisumaan todellisuus antagonistisista merkityksistä. Suureksi ongelmaksi muodostuu siten identifioida näiden voimien joukosta joita me koemme tällaisessa maailmassa, joka on tavoittanut tämän uuden tyyppisen todellisuuden, identifioida niissä materiaalisen ilmaisun muoto, joka ei ole enää vaihtoehto (koska vaihtoehto sisältää aina referentin), vaan tässä pakotetussa, globalisoidussa ja kommunikatiivisessa ykseydessä löytää tukemisen paikkoja, repeämisen paikkoja, uutta rakentavia paikkoja.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.