2003-02-07

Paluu tulevaisuuteen

Toni Negri

Kääntänyt: Ulla Vehaluoto, Hannu Toivanen

Rahvas

Tässä tarvitaan pientä historiallista selvennystä. Käsite rahvas on pejoratiivinen, negatiivinen käsite, jota klassinen politiikan tiede käytti viitekohtanaan. Rahvas on se ihmisten ryhmä, joka elää yhteiskunnassa ja jota on hallittava. Hobbes käytti käsitettä rahvas merkitsemään juuri tätä. Klassisessa, modernissa ja postmodernissa politiikan tieteessä rahvaan käsite tarkoittaa juuri roskajoukkoa, räyhäävää väkijoukkoa jne. Valtiomies kohtaa rahvaan, jota hänen on hallittava. Kaikki tämä oli totta modernilla aikakaudella ennen kapitalismin muodostumista. On selvää, että kapitalismi muutti asioita, koska se muutti rahvaan yhteiskuntaluokiksi. Toisin sanoen tämä rahvaan jakaminen yhteiskunnallisiin luokkiin vakiinnutti kriteerit, joissa vaurauden jakautuminen kullekin luokalle määräytyi erityisen ja adekvaatin työnjaon mukaan.

Nykyisin siirryttäessä modernista postmoderniin rahvaan ongelma tulee jälleen esiin. Siinä määrin kuin yhteiskuntaluokat sinänsä hajoavat, katoaa myös luokkien itseorganisoitumisen mahdollisuus. Sen vuoksi olemme jälleen tilanteessa, jossa kohtaamme yksilöiden joukon, mutta tämä rahvas on muuttunut täysin erilaiseksi. Rahvaasta on tullut, kuten olemme huomanneet, älyllinen ryhmittymä. Sitä ei voi enää kutsua roskasakiksi tai räyhääväksi väkijoukoksi. Kyse on rikkaasta rahvaasta.

Tämä saa minut ajattelemaan Spinozan käyttämää rahvaan käsitettä, koska hän teoretisoi sitä erityisen poikkeavuuden, suuren Hollannin tasavallan, perspektiivistä; Braudel5 kutsui sitä maailman keskukseksi; se oli yhteiskunta, jossa oli pakollinen koulutus jo 1600-luvulla; yhteiskunta, jossa yhteisön rakenne oli äärimmäisen voimakas ja jossa hyvinvoinnin muoto oli jo olemassa erittäin laajalle levinneenä hyvinvoinnin muotona; ja jossa yksilöt olivat jo rikkaita yksilöitä. Spinozan mukaan demokratia on tämän rikkaan rahvaan luovan aktiivisuuden suurin ilmaus. Sen vuoksi ajattelen Spinozan käänteistä rahvaan käsitteen käyttöä sen jo negatiiviseen merkitykseen nähden, niin kuin villi peto, joka täytyy pistää järjestykseen ja hallita, kuten Hegel kutsui rahvasta. Tämä Spinozan ilmaisema rikas rahvas puolestaan on todellista modernin vasta-ajattelua linjassa, joka kulkee Macchiavellista Marxiin ja jossa Spinoza muodostaa enemmän tai vähemmän kaksinaisen, poikkeavan mutta vahvan keskiön, keskeisen kohokohdan ja siirtymävaiheen.

No niin, tämä rahvaan käsite on juuri se käsite, jota olen odottanutkin. Nykyisin on olemassa kansalaisista koostuva rahvas, mutta kansalaisista puhuminen ei ole riittävää, koska se pelkästään määrittää muodollisilla ja juridisilla termeillä ne yksilöt, jotka ovat muodollisesti vapaita. On pikemminkin sanottava, että nykyisin on olemassa älyllisistä työläisistä koostuva rahvas, mutta tämäkään ei riitä. Täytyy sanoa: on olemassa rahvas, joka koostuu yhteiskunnan muodostamien subjektien sisäistämistä ja ruumiillistamista tuottavista instrumenteista. Mutta edes tämä ei ole aivan riittävää. Tähän täytyy todellakin vielä lisätä affektiivinen ja reproduktiivinen todellisuus, nautinnon tarve. No niin, siinä on tämän päivän rahvas. Rahvas joka riisuu vallalta sen kaikki mahdolliset transsendentit, rahvas jota ei voi alistaa muutoin kuin loismaisella ja siis brutaalilla tavalla.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.