2003-02-07

Paluu tulevaisuuteen

Toni Negri

Kääntänyt: Ulla Vehaluoto, Hannu Toivanen

Rakkaus

Rakkauden materialistinen määritelmä on yhteisö, se on määritelmä affektiivisten suhteiden rakentamisesta, joka laajenee yhteisöllisiä järjestelyjä rakentavassa anteliaisuudessa. Rakkaus ei voi olla jotakin pariskuntaan tai perheeseen suljettua, vaan sen täytyy olla jotakin joka avautuu laajempaan yhteisöön. Sen täytyy olla jotakin, joka jollakin tapaa rakentaa tiedon ja halun yhteisöjä, joka tulee rakentavaksi jollekin muulle. Nykyisin rakkaus esitetään absoluuttisen perustavalla tavalla jokaisen yrityksen tuhona sulkea olemassaolo johonkin mikä on sopivaa tai yksityistä. Luulen että rakkaus on perustava avain muuttaa sopiva tai yksityinen siksi mikä on yleistä.

Ikuisuus

Materialistiseen käsitykseen ikuisuudesta sisältyy ennen kaikkea se tosiasia, ettei mikään toiminta, jonka henkilö tekee, viittaa taaksepäin mihinkään muuhun kuin henkilön omaan vastuullisuuteen. Siinä kaikki toiminta on singulaarista ja sen vuoksi vaikuttaa itsessään, eikä sillä ole muita referenttejä paitsi kausaalisia suhteita ja jatkuvia suhteita toisten kanssa. Aina kun ottaa vastuun teostaan, tuo teko elää ainiaan, ikuisesti. Sielun kuolemattomuutta ei ole olemassa, mutta on olemassa tekojen ikuisuutta. Nykyhetken ikuisuutta, jota ihminen elää jokaisessa toistaan seuraavassa hetkessä. On tämä kertakaikkinen täyteys, kaukana kaikesta transsendenssista, jopa loogisista tai moraalisista transsendensseista. On tämä toiminnan kiihkeys, toiminnasta vastuun ottamisen kiihkeys.

Tämän ymmärtää, koska esimerkiksi voin sanoa minut pettäneelle naiselle "senkin huora". Jos tämä sanotaan ottaen huomioon kuolemattomuuden, siinä ei ole mitään järkeä. Mutta jos otetaan huomioon vastuu olettamastamme teosta, niin minä voin olla paskiainen ja hän huora, koska jokainen meistä on paskiainen tai huora suhteessa vastuuseen konkreettisista teoistamme. Vastuuta ei voi siirtää. Jokainen meistä on vastuussa omasta singulaarisuudestaan, omasta nykyhetkestään, elämän intensiteetistä ja siihen kantamastamme nuoruudesta tai vanhuudesta. Ainoa tapa välttää kuolemaa on tämä: siis ota hetkestä kiinni, pidä siitä kiinni ja täytä se vastuulla. Aina kun sen kadottaa rutiinissa, tottumuksen voimasta, väsymyksen, masennuksen tai vihan vuoksi, kadottaa elämän "eettisen mielen". Tätä on ikuisuus. Ikuisuus on vastuutamme, joka ottaa huomioon nykyhetken jokaisessa hetkessä. Täydellinen eettinen vastuu, johon meidän on investoitava kaikki kauniit asiat, mitä meillä on, ja joskus myös meidän ilkeytemme, mutta aina rehellisesti. Minä en ehdota vähempää kuin maallista ja ateistista fransiskaanisuutta.

Rajallisuus

Enpä tiedä... kun puhut tahdon pessimismistä tai älyn optimismista, en käsitä asiaa aivan sillä tavalla. Minulle älyn optimismi merkitsee spinozalaista käsitystä olemisesta ikuisuutena. Tästä asiasta Felix ja minä olimme luullakseni täysin samaa mieltä. Kun taas ajattelen tahdon pessimismiä, ajattelen sitä tosiasiaa, että taisteluiden, organisaatioiden, jopa kirjojen ja argumenttien rakentaminen ylittää aina esteet, mutta vain esteet, jotka voidaan voittaa - sen vuoksi rajat, rajallisuuden objektit ja rajoittuneisuus voivat myös olla esteitä oikeassa merkityksessä, jotakin joka voidaan ylittää. Olemisen ontologinen runsaus ja sen vuoksi mahdollisuuden rajoittaminen muodostuvat tässä olennaisiksi.

Felixin kuolemassa oli - ja tämä vastaa käymiämme keskusteluja, joissa olin vahvasti eri mieltä hänen kanssaan, samoin kuin tämä vastaa 1980-luvun lopun tunnelmia - katkeruutta sen vuoksi ettei rajallisuutta tai rajaa voinut ylittää. Felixillä oli meneillään kriisi, jonka juuret samoin kuin kaikkien hänen teostensakin juuret olivat psykopatologisessa analyysissä. Tämä yhdistyi hänen lyömäänsä hulluun vetoon sen puolesta, että hän parantaa kaikki naiset, joiden kanssa hän on mennyt naimisiin. Toisaalta hän oli tekemisissä täydellisen älyn optimismin kanssa.

Sitten kaikki romahti. Hän itki, ja minäkin itkin joskus, hän itki olkapäätäni vasten ja sanoi: "En kestä enää, tämä rajallisuus, tämä negatiivinen lopullisuus on ylitsepääsemätöntä." Siitä tuli todellakin haaste hänelle, mutta se epäonnistui. Felix on kuitenkin ikuinen. Mielestäni hän on yksi niistä ihmisistä, jotka ovat saaneet osakseen suurta elämää, onnellisuutta, iloa ja kyvyn saattaa yhteen metropolien halki rientäviä vitaalisia sieluja, kyvyn arvostaa niitä asioita, joita hänen ystävänsä kertoivat hänelle. Ehdottomasti yksi hienoimmista ihmisistä, joita olen koskaan tuntenut. Sitten hänellä oli tuo masennuksen hetki ja hän kosketti kuolemaa. Tämä on ristiriidassa molempien asioiden kanssa, joista puhuimme, älyn optimismin ja tahdon pessimismin kanssa.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.