2003-02-07

Paluu tulevaisuuteen

Toni Negri

Kääntänyt: Ulla Vehaluoto, Hannu Toivanen

Vankeuden valitseminen

On paon viiva, käyttääkseni Deleuzen termiä. On hetkiä, jolloin kohtaa lattean todellisuuden, maailman, josta on tullut aivan lattea, ja silloin huomaa - mutta tämä tapahtuu kaikista näkökulmista, poliittisista, emotionaalisista ja mieleen liittyvistä näkökulmista - huomaa, että on mahdollisuus ja tarve tehdä hypoteesi, poliittinen hypoteesi, joka voi nousta mistä tahansa, vankilasta tai yhteiskunnasta tai vaikkapa tietyistä hallinnon rakenteista. Tärkeää on silloin yhdistää tällainen jokapäiväisistä käytännöistä lähtevä analyysi sellaiseen perusprojektiin, jossa eri elementtejä kootaan yhteen, jotta kokonaisuudesta saataisiin perustava ja tuottava.

Meistä jokainen on todellisuutta tuottava kone, meistä jokainen on rakentava kone. Nykyään, kun ei enää ole profeettoja, ei ole enää erämaassa saarnaavia yksilöitä, jotka huutaisivat ihmisille "tulkaa" ja "rakentakaa". Nykyään on vain militantteja - toisin sanoen niitä, jotka pystyvät täydellisesti kokemaan maailman köyhyyden ja tunnistamaan uudet riiston muodot, uudet kärsimyksen muodot, sekä organisoimaan tämän ympärille liittyviä vapautuksen prosesseja ja samanaikaisesti myös osallistumaan niihin. Profeetta - suurikin profeetta Marxin tai Leninin tyyliin - on mennyttä. Nykyään on vain "suoraa" ontologista ja perustavaa rakentamista, joka meidän jokaikisen on koettava kertakaikkisesti.

Ihminen voi ajoittain olla enemmän tai vähemmän yksin erinäisilläkin tavoilla, mutta silti on totta, että ainoa todella merkittävä yksinäisyys on Spinozan3 yksinäisyyttä; tuo yksinäisyys, joka on itsellään olemisen perustava teko; yhteisön rakentaminen, joka kulkee todellisuuden jokaisen atomin konkreettisen analyysin kautta; joka tunnistaa tuossa todellisuuden atomissa disjunktion, murtumisen ja antagonismin; ja joka toimii niissä työntääkseen prosessia eteenpäin. Minä uskon siis, että tästä näkökulmasta postmodernissa - sikäli kuin se on täydellisesti todellistunut ja siinä määrin kuin ruumiillisen ja henkisen työvoiman esittäminen toisilleen vastakkaisina on päättynyt - ei profeetan hahmolla, siis intellektuellilla, ole mitään roolia ja sen vuoksi militanttius tulee perustavaksi.

Toisin sanoen me tarvitsemme ihmisiä, jotka ovat kuin IWW:n jäseniä vuosisadan alun USA:ssa; ihmisiä, jotka ajavat rautateitse halki suuren lännen ja pysähtyvät jokaisella asemalla perustamaan poliittisen solun, taistelusolun. Tämä taisteluiden, halujen ja utopioiden välitys tapahtui juuri heidän matkojensa avulla. Toisaalta meidän tulee olla kuin Pyhä Fransiscus Assisilainen, siis todella köyhiä. Köyhiä, koska ainoastaan tällä yksinäisyyden tasolla me voimme löytää todellisen paradigman, tämän päivän riiston avaimen. Tämä "biopoliittinen" paradigma koskee ihmisten välisten suhteiden ohella niin työtä kuin elämääkin. Siksi se on "täynnä" kognitiivisia tosiasioita, organisationaalisia, sosiaalisia ja poliittisia tosiasioita, sekä emotionaalisia ja affektiivisia tosiasioita.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.