2005-04-12

Kuvadispositiivi

Franco "Bifo" Berardi

Kääntänyt: Jussi Vähämäki

Sähköinen ristiinnaulittu

Olin Barcelonassa aamulla 30. huhtikuuta 2004 ja poikkesin newyorkilaisen Paper Tiger tv:n perustajan Dee Dee Halleckin kanssa lehtimyymälään. Ostimme erilaisia espanjalaisia, italialaisia ja amerikkalaisia lehtiä. Kaikkien lehtien ensimmäisellä sivulla oli ensimmäinen niistä karmeista kuvista, jotka seuraavina päivinä täyttivät globaalin mediascapen. Tuossa ensimmäisessä kuvassa, joka oli epätodellinen ja täysin epätodennäköinen, mutta kuitenkin täysin tarkka, näkyi sähkölankoihin ristiinnaulittu, mustaan huppuun ja mustaan haalariin puettu irakilaisvanki. Selittäessään kokemaansa kauhua Dee Dee sanoi: "Tämän valokuvan takia Bush on hävinnyt sotansa".

En tiedä, oliko hän oikeassa, mutta aivan varmasti tuolla hetkellä jokin maailman mitassa tapahtuvassa havaitsemisessa tai aistimisessa oli muuttunut, jotakin hyvin syvällä länsimaisissa mielissä olevaa oli muuttunut. Siihen asti hallitsevana ollut kertomus pakeni lopullisesti amerikkalaisen sotilasvallan ja mediajärjestelmän käsistä.

Vuoden 2004 toukokuun kuluessa kävi selväksi, että maailman kulttuurisen ja poliittisen muuttumisen prosessi on yhä enemmän keskittynyt Infosfäärin ympärille ja erityisesti kertomuksia tuottavien kuvien kierron ja lähettämisen tuotannon prosessin ympärille, kertomuksien, jotka vaikuttavat miljoonien ihmisten tietoisuuteen ja vaikuttavat talouteen, kysyntään, investointeihin yhtä paljon kuin politiikkaan, äänestyskäyttäytymiseen, väkivaltaisuuksiin, liittolaissuhteisiin. "Julkisen mielipiteen" käsite ei minusta näytä pätevältä selittämään sitä, mitä tapahtuu. Kyse ei ole varsinaisesti mielipiteestä (doxa: kriittinen erottelu rationaalisiin väitteisiin, loogisesti motivoitu riita tai konsensus), pikemminkin mielikuvamaailmasta. Se on dynaaminen tila, jossa lukematon joukko kollektiiviseen tietoisuuteen yltävistä kuvista asettuu kertomusmuotoihin. Kollektiivisen muistin muuttuvalle filmille asettuvien kuvien stratifikaation kautta rakentuvat todellisuuden projektion dispositiivit, psyykkiset dispositiivit, jotka muovaavat tapahtumiin kohdistuvaa havaitsemista, suodattavat sisään tulevaa informaatioita, moduloivat psyykkisiä reaktioita ja lopulta vaikuttavat yksilöiden asemoitumiseen ja valintoihin.

Mainosspektaakkelin kriisin mediascape

1900-luvun jälkimmäisellä puoliskolla mainonta (advertising) muodosti mielikuvamaailman modulaation yleisen prosessin ja se on motivoinut ja ohjannut suurinta osaa mediatuotantoja. Televisio oli mainonnan väline, joka on itse asiassa tukenut mainonnan valtavia tuotantokustannuksia. Mainonnan tehtävä on laajentaa ja tehdä joustavammiksi teollisen tuotannon markkinoita, mutta onnistuakseen tässä mainosdiskurssi joutui rakentamaan kulutukselle ja turvallisuudelle keskittyvän kertomuksen maailmasta. Amerikkalainen middle class, kuten Oliver Zunz sanoo, on muodostunut suurin piirtein seuraavanlaisen narratiivisen kehyksen kautta: "elämänne on suljettu työn loppumattoman ikävyyden häkkiin, mutta sen korvaamiseksi kapitalismi takaa, että vapaahetkinä voitte kuluttaa kaikkia viimeisimpiä ihmisälyn tuottamia vempaimia ja voitte elää suhteellisen turvattua elämää". Tämä diskurssi joutui uuden vuosituhannen alussa kriisiin. Uuden talouden jyrkän kriisin jälkeen, kriisin, joka kaatoi kuvitelman ikuiseen nousukauteen määrätystä ja rajattomasti pohjaltaan laajenevasta massojen kapitalismista, tuli 911. Siitä lähtien globaali spektaakkeli ei ole enää turvallisuuden ja kulutuksen vaan rajattoman kauhun. Televisio on aina näyttänyt katastrofeja, tuhoja ja väkivaltaa. Mutta aina etäisistä tapahtumista puhuvan tv-elokuvan, televisiosarjan, infotainmentin narratiivisessa kehyksessä, jossa kauhun spektaakkelilla oli rauhoittava vaikutus: "Se, mitä elokuvissa tapahtuu, ei voi tapahtua minulle", ajatteli koko maailman keskiluokka. Yhdellä väläyksellä, 11. syyskuuta 2001 ruutu teki yllättävän pilan, josta globaali psyyke ei enää kyennyt toipumaan. Ruutu näytti kaksijakoisen fiktion. Ensin onnettomuuden takia savuava torni, onnettomuuden, jonka merkitystä emme kykene ymmärtämään. Sitten, kaksikymmentä minuuttia myöhemmin (se on välttämätön aika koko maailman televisioasemien virittämiseksi samaan näkyyn), "tunnistus", selitys, skandaali (paljastuminen, ilmestys): lentokone törmää toiseen torniin tuhoten sen. Tuolla hetkellä ajautui kriisiin se televisio-ontologia, joka viidenkymmenen vuoden ajan oli mallintanut ihmiskunnan itsehavainnointia ja itseaistimista. "Onko tämä mitä olemme katsomassa fiktiota vai informaatiota", pohtivat miljoonat maailman ihmiset noina minuutteina. Ja kun he tajusivat, että kyseessä ei ollut fiktio sanan tavanomaisessa merkityksessä, vaan pikemminkin informaatio, miljoonat ihmiset ymmärsivät, että sopimus, jolle mainonta oli puoli vuosisataa perustunut, oli haihtunut ilmaan.

Tuosta hetkestä lähtien Mediascape aloitti eronsa mainonnasta ja liittonsa kauhun tai terrorin kanssa. Narratiivinen kehys, johon mediakuvat nyt sisällytetään, ei ole enää se sama, joka lupasi viisikymmentä vuotta maailman keskiluokalle turvallisuutta ja kulutusta; nyt se lupaa joka päivä uuden annoksen kauhua. Televisio näytti kauhuja myös ennen syyskuun 11. päivää, mutta ne olivat kaukaisia kauhuja, itse se tosiasia, että televisio näytti niitä, kertoi, että olimme vain katsojia. Syyskuun 11. paljasti meille, että asia ei ole enää niin. Katsoja astuu spektaakkelin sisään, ei näyttelijänä vaan uhrina. Spektaakkeli, joka oli elämän korvike, on nykyään muuttunut kuoleman sanansaattajaksi.

Epäsymmetrinen psykosfääri

Toukokuussa 2004 aloimme ymmärtää hieman enemmän globaalissa Infosfäärissä käynnissä olevasta sodasta ja niistä vaikutuksista, joita tämä sota alkoi tuottaa Psykosfäärissä (Infosfäärin pehmeä osa, psyykkinen käyttöliittymä). Se, mitä psykosfäärissä tapahtuu, ei ole lineaarisesti määriteltävissä: viestin aistiminen ei riipu yksinomaan kommunikaation eksplisiittisestä sisällöstä, toistosta ja määrästä. Se määrällinen ylivoima, joka Yhdysvalloilla on käytössään sotilaallisella ja taloudellisella tasolla ei käänny lineaarisesti amerikkalaisen viestin hallitsevuudeksi, koska viestin vastaanottoon sekoittuvat suodattimet, jotka eivät ole symmetrisesti määriteltävissä. Sota liikuttaa territorioita, jotka eivät ole fyysisiä, se aiheuttaa maanjäristyksiä ja konflikteja myös mielen tuntemattomilla vyöhykkeillä. Länsimainen hermojärjestelmä elää stressiä, jonka seurauksia on vaikea ennustaa. Kunnolliset amerikkalaisnuoret, jotka on hyvän nimissä lähetetty taistelemaan sotaan, muuttuvat hulluiksi, heidän kaikki eleensä paljastavat psyykkisen kurjuuden kuilun. Länsi peilaa itseään noissa kuiluissa, ja huimaus voi olla kohtalokasta. Länsimainen mieli on sortumisen partaalla. Mutta mitkä tulevat olemaan sortumisen seuraukset? Minkä suunnan kollektiivinen käyttäytyminen ottaa, mitä uusia kulttuureita se synnyttää, mitkä uudet avaukset tulevat mahdollisiksi, mutta myös: mitä fanatismeja se luo? Mediascapessa sisäiset voimasuhteet (megakorporaatioiden, valtioapparaattien valta, informaatiovirran valtaama mielen aika) vaikuttavat suoraan Infosfääriin, mutta Infosfääri vaikuttaa epäsuorasti, epäsymmetrisesti ja ennakoimattomasti, koska ihmismielen ja Infosfäärin välinen suodatin on psykosfääri. Psykosfääri deformoi, fragmentoi ja uudelleen sommittelee epäsymmetrisesti Infosfääristä tulevaa mielikuvituspölyä.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.