2004-05-06

Soturi, kauppias ja viisas

Franco "Bifo" Berardi

Kääntänyt: Markus Termonen

Kun miljoonat ihmiset ympäri maailmaa tulivat kaduille helmikuun 15. päivänä 2003 pysäyttääkseen sodan, monista tuntui kuin globaali valta olisi menettämässä kaiken konsensuksen ja että tämä voisi merkitä sen kriisin alkua. Mutta valta ei enää perustu konsensukseen vaan terroriin, tietämättömyyteen ja teknologis-taloudellisiin rahallisiin ja psyykkisiin automatismeihin, joita politiikka ei kykene enää kontrolloimaan eikä joukkotoiminta muokkaamaan tai pysäyttämään.

Seuraavina päivänä opimme, että valtavien mittasuhteiden rauhanliike ei riitä sodan pysäyttämiseksi ja että demokratialla ei ole välineitä niiden sotilaallisten automatismien supistamiseen, jotka terrorismi ja turvallisuusvainoharha ovat panneet liikkeelle. Vaikka yleisen mielipiteen enemmistö vastustaa sotaa, siihen johtavaa dynamiikkaa ei pysäytetä. Terrori on poliittinen sijoitus, johon Bushin hallinto laittoi kaikki panoksensa. Ei ole tarpeen luoda konsensusta diskursiivisilla, propagandistisilla ja ideologisilla välineillä, riittää, että käytetään terroriin perustuvia psyykkisiä automatismeja. Terrori on syntynyt ennen terrori-iskuja, se on syntynyt julmasta ja jatkuvasta kilpailevuudesta, jonka periaate mors tua vita mea* on juurruttanut pysyvästi jokaisen yksilön mieleen.

20. vuosisadan historia on kolmen hahmon konfliktien ja liittoumien historiaa. Viisas on ihmistyön perillinen ja kantaa viisautta, jonka työn tekojen ääretön peräkkäisyys ja työstä kieltäytymisen tekojen ääretön sarja ovat kasanneet. Työstä kieltäytyminen saa aikaan älyn kehityksen liikkeen. Äly on työstä kieltäytymistä, joka toteutuu sosiaalisesti käyttökelpoisessa muodossa. Älyn vuoksi tulee mahdolliseksi korvata ihmistyötä koneilla. Työstä kieltäytymisen vuoksi tiedettä pusketaan eteenpäin, kehitetään, pannaan käytäntöön. Nykyaikainen tiede on ollut alusta saakka tietoinen tehtävästään tässä suhteessa.

Tieto lisää inhimillistä kapasiteettia tuottaa käyttökelpoisia asioita ja vapauden tiloja kaikille ihmisille supistamalla työaikaa, joka on välttämätön yhteiskunnan tarvitsemien asioiden tuottamiseksi. Tämä tarkoittaa, että tietäminen on sitä, että on valtaa. Kauppias ja soturi haluavat kääntää tiedon vallan välineeksi. Tähän tarkoitukseen niiden on kukistettava viisas. Mutta tämä ei tapahdu helposti, koska tieto ei siedä hallitsemista. Siksi soturi ja kauppias turvautuvat ansoihin ja petokseen ajattelevan voiman alistamiseksi rahan ja väkivallan voimalle.

Ihmiskunnan yhteinen intressi

Robert Jungk kertoi vuonna 1958 kirjassaan The training witches ydinpommin keksimiseen johtaneen Manhattan-projektin historian välityksellä, kuinka toisessa maailmansodassa soturi vangitsi viisaan. Ryhmä tiedemiehiä oli vastakkain kiristyksen kanssa: Hitler saattaisi olla valmistelemassa ydinpommia. Meidän on kiirehdittävä, ehdittävä ennen häntä. Jungkin mukaan kesällä 1939 kaksitoista miestä, Manhattan-projektissa työskennelleet fyysikot, olisivat voineet pysäyttää atomipommien rakentamisen. Mutta he kadottivat mahdollisuutensa eivätkä kyenneet ratkaisevasti tekemään ajatuksistaan ja teoistaan riittäviä suhteessa tieteellisten keksintöjen tuleviin seurauksiin; eikä heillä ollut sellaisessa kriittisessä tilanteessa riittävästi uskoa alansa perinteisiin. Sodan lopussa von Weizsaecker kommentoi: "Se tosiasia, että olimme perhe, ei riittänyt, ehkä meidän olisi pitänyt olla kansainvälinen elin, jolla olisi ollut kurinpidollista valtaa jäseniinsä. Mutta onko sellainen mahdollista nykyaikaisessa tieteessä?"

Weizsaeckerin sanoista löydämme ongelman, jonka kohtaamme täydellisesti ilmaistuna taas puoli vuosisataa myöhemmin: minkä järjestömuodon ja mitkä säännöt tietoa tuottavat voivat tehdä itselleen, jos haluamme estää poliittista, taloudellista ja sotilaallista valtaa käyttämästä tietoa tarkoituksiin, jotka ovat asiaankuulumattomia tiedolle itselleen ja ennen kaikkea vastakkaisia ihmiskunnan yhteiselle intressille? Sillä kerralla USA:n hallitus onnistui saamaan tiedemiesten ryhmän vakuuttuneeksi sen kiristykseen antautumisesta. Hiroshima oli seuraus siitä, että viisas antautui soturille.

Sillä hetkellä alkoi kamppailu viisaan vapautumiseksi soturista, ja se kulminoitui vuonna 1968. 1968 edusti ensinnäkin viisaan kieltäytymistä tietonsa lainaamisesta soturille sekä kieltäytymistä päätöksestä asettaa viisas yhteiskunnan palvelukseen. Sitten tuli mukaan kauppias houkutellakseen viisaan ja kukistaakseen hänen tietonsa tekno-taloudellisten automatismien hallintaan. Tiedon totuuden arviointi alistetaan kilpailevuuden, taloudellisen tehokkuuden ja maksimaalisen voitontavoittelun kriteereille.

Thatcherin ja Reaganin avaaman seuraavan 20 vuoden jakson aikana tieto on pantu töihin täydellisen pääomasta riippuvaisuuden olosuhteissa. Tiede on liitetty teknologian automatismeihin, ja siltä on riistetty mahdollisuus vaikuttaa päämääriin, jotka ohjaavat sen funktionaalista toimintaa. Tiedon intensiivinen soveltaminen tuotantoon konkretisoituu sellaisen digitaalisen tekno-sfäärin luomisessa, joka saa aikaan ainutlaatuisen voimakkaita seurauksia. Mutta tämä voima alistetaan teknisille automatismeille, joissa valta artikuloidaan. Rajoitettuna voittotalouden kategorioihin, teknologia kasvattaa työn tuottavuutta samanaikaisesti kun se lisää kurjuutta, ihmisten alistamista palkkatyöhön, yksinäisyyttä, onnettomuutta ja psykopatiaa.

Muistan, kuinka ollessani lapsi 50-luvulla, minua kuten kaikkia muitakin kiehtoi ajatus, että saisimme elää vuoden 2000. Sanomalehdillä oli tapana kirjoittaa, että vuonna 2000 kaikki ihmiskunnan ongelmat olisi ratkaistu, koska teknologia varmistaisi rauhan, vapauden ja yltäkylläisyyden. Nyt kun vuosi 2000 on tullut ja mennyt, rauhan sijasta maailman yllä roikkuu kuitenkin sota aiemmin kokemattomalla tavalla, atomipommit lisääntyvät kaikkien uskontojen fanaatikkojen käsissä. Vapauden sijasta on kiistämätön taloudellisten tärkeysjärjestyksien hallitsevuus, yltäkylläisyyden sijasta on orjuutta, kurjuutta ja nälkää kahdessa kolmasosaa maailmasta. Markkinasääntöjen fanaattinen soveltaminen on tuottanut tämän mielettömyyden, ja olemme kiitämässä kohti katastrofia.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.