2003-08-28

Kiusanhenki materialisti

Paolo Virno

Kääntänyt: Jussi Vähämäki

5. Lopuksi maksaa vaivan kysyä mitkä mahdollisuudet tiedon ja "elämän" asemien ympärikääntäminen toisikseen tarjoaa materialismille ja sensualismille.

Kenties juuri aistimellisen kokemuksen kokoontuminen päätepisteeksi (myös se tosiasia, että "teoria" edeltää ja valmistelee tätä) avaa spiraalin sen umpikujan päähän, johon materialistin vaatimus nautinnon ja tuskan aistimukseen sisällyttämisestä oli päätynyt. Siihen asti kun "sensoraalinen data" otetaan maailman representaation ensiaskeleena, tämä vaatimus, vaikka kuinka intohimoinen se onkin, ei voi kuin kuulostaa voimattomalta valitukselta. Itse asiassa, siinä tapauksessa on välttämätöntä puhdistaa aistimusta aina siihen saakka, kunnes esiin saadaan kaivettua informaatio, jolle sitä seuraavat universaalit väitteet voidaan perustaa. Päinvastoin, kun suora havainto ymmärretään täysin selitetyn tietämisen prosessin viimeiseksi renkaaksi, se voi pyrkiä yhtenäisyyteen vailla ehtoja. "Autonomisen ymmärryksen" historiallinen todellisuus antaa luvan myöntää: aistimuksen jälkeen ei tule muita, kaikki muu on jo ollut.

Yli kaksi vuosisataa sitten Condillac kuvitteli tutkimuksessaan aistimuksista patsaan "vailla minkään lajin ideoita", se alkaa tietää ensin vain yhdellä aistilla, haistamalla, sitten kuulemalla, siis asteittaisesti kaikilla aisteilla. Tällä tavoin Condillac pyrki näyttämään sen, mikä on ominaista kullekin aistielimelle, mutta myös älyllisten esitysten alkusyyn. Kyse on henkisestä kokeesta, joka ansaitsisi tulla toistetuksi spektaakkelin yhteiskunnassa (jota myös "kommunikaatioyhteiskunnaksi" kutsutaan). Tosin muutamin tärkein muunnoksin. Yhdeltä puolen on postuloitava, että patsas on jo ennen mitä tahansa aistimusta täynnä "kaiken lajisia ideoita", se pullistelee siis sosiaalisesti toimivia käsitteellisiä kuvioita. Toiselta puolen täytyy pitää mielessä, että sen aistimukset, nautinnolla tai tuskalla lastattuina, eivät ole alkusoitto, vaan huipennus ja päätös.

Tai paremminkin, ne ovat myös alkusoitto, mutta eivät lopulliseen ja tunteettomampaan tietämiseen, vaan pikemminkin politiikkaan.

Julkaistu alunperin teoksessa: Il filosofo in borghese. Manifestolibri, Rooma 1992.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.