2003-08-28

Kiusanhenki materialisti

Paolo Virno

Kääntänyt: Jussi Vähämäki

4. Primum philosophare, deinde vivere: kypsä kapitalismi, jonka pääasiallinen voimavara on kulttuurissa ja abstraktissa tiedossa, on tosiasiallisesti kääntänyt ympäri vanhan viisauden. Ei siinä mielessä, että nykyään filosofoitaisiin tavallista enemmän, tuskinpa. Pikemminkin siinä mielessä, että jokaisella elinvoimaisella välittömällä kokemuksella on edellytyksenään paljon materialisoitunutta teoriaa. Lukemattomat käsitteelliset konstruktiot tekniikoiksi, tavoiksi ja säännöiksi inkarnoituneina suuntaavat katsetta ja muodostavat minkä tahansa työn esipuheen. Suora havaitseminen ja kaikkein spontaanein toiminta tulevat viimeisinä. Tämä on se historiallinen tilanne, joka saa määreensä, kun ero käden ja mielen välillä paljastaa peruuttamattomuutensa, kun abstraktin ymmärryksen autonomia valmistelee ja sääntelee yhteiskunnallista tuotantoprosessia kokonaisuudessaan ja sen jokaista yksittäistä puolta.

Mikäli materialistisosiologi haluaa pysyä uskollisena omalle kriittiselle intentiolleen, hän ei voi enää kulkea metsästämässä "elinvoiman" jäänteitä yhdestä sun toisesta teoriasta, vaan päinvastoin hänen täytyy identifioida ja kuvata erityinen elämänmuoto siihen kiinnikasvaneen tiedon pohjalta. Vain niin hän onnistuu ottamaan kiinni nykyaikaisen kokemuksen (työstä alkaen) aidoimmin "sosiologiset" tai tout court materiaaliset puolet. Lisäksi juuri näin löytää varmistuksensa tuo "elämän" ja "filosofian" ykseys, jota materialisti, kuten on nähty, pitää kunniakysymyksenään.

Varmistus, joka, huomatkaa, on saavutettavissa vain hetkenä, jona puhdasta teoriaa tarkastellaan materiaalisena tosiasiana. Sano minulle kuinka ajattelet, siis mihin kulttuuriseen kuvioon asetat itsesi, niin sanon sinulle kuinka työskentelet, mikä suhde sinulla on yhteiskunnallisiin hierarkioihin, mitkä ovat maalliset intressisi sekä kaikkein vähiten reflektoidut tunteesi ja impulssisi. Boutade, tietysti, mutta mitä vakavin.

Luonnollisesti nyt ei kyseessä ole "suuri ajattelija" ja hänen mahdolliset kompromissinsa aikakauden hirmutekojen kanssa. Ei, Heideggerista ei tässä ole kyse, vaan modernin massaälymystön työstä. Kuitenkin, juuri silloin kun olemassaolon konkreettiset tavat näyttäytyvät teoreettisten paradigmojen päätepisteenä, "suuren filosofin" tuomio ei tyydy enää verukkeisiin tai lieventäviin asianhaaroihin: siitä tulee yhtä aikaa sekä sitovampi että ankarampi.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.