2003-03-11

Kasvotonta vastarintaa
Arkipäivän työtaistelua ruotsalaisessa leipomossa

Kääntänyt: Toimitus

Eri tasolla oleminen (Eli "Ei puhtaita jauhoja pussissa")

Samaan aikaan kun työtiimimme tuotti noin 3 000 leipää tunnissa, joiden myyntihinta oli noin 15 - 20 kruunua (1,5 - 2 euroa) kappale, pomot olivat edelleen siinä virheellisessä käsityksessä että meidän pitäisi maksaa leivästä jota viemme kotiimme. Kilttiä sinänsä, meidän tarvitsi tosin maksaa vain puolet hinnasta. Mutta onneksi ihmiset tuotantolinjoilla näkivät asiat hieman selkeämmästä näkökulmasta. Jokainen kohensi omaa talouttaan viemällä leipää perheilleen, sukulaisilleen, naapureilleen, yhteisöilleen ja kansankeittiöille, tai myymällä tai vaihtamalla niitä pikkukaupoissa. Teoriassa meidän piti kirjata tämä kaikki ylös kirjaan, mutta tämä unohtui kotimatkalla. Joka tapauksessa, silloin kun jotakin oli ostamassa, sai avaimen laatikkoon josta voi itse ottaa leivän jonka halusi. Vähän ajan päästä asia meni niin pitkälle, että tarjosimme itsellemme leipää kun pomo ei ollut paikalla. Tätä motivoi käsitys, että työvoima itse oli jotain jota työntekijöiltä riistettiin, ja sitä paitsi pomot todennäköisesti pöllivät leipää itsekin. Kun paikalle ilmaantui vihainen kyltti, jossa ilmoitettiin että jotakin tärkeää ja kallista puuttui ja osaston pomo vaati sitä palautettavaksi, ei mennyt kauaakaan kun joku oli kirjoittanut kylttiin: "Voit aina tarkistaa omasta autotallistasi!"

"Lopettakaa sotkujen aiheuttaminen, tai pomo tulee!" - Kommunikoida ja tehdä naurunalaiseksi

Kuten aiemmin mainitsin, protestoiminen oli vaikeaa niille joilla ei ollut vakinaista työsopimusta. Näin anonyymimmat kommunikointitavat saivat tärkeän tehtävän, etenkin vessanseinäkirjoitukset. Niissä tuli esille joitakin loistavia esimerkkejä työväenluokan kulttuurista, esimerkiksi runouden, limerikkien ja piirrosten muodossa. Seuraavassa runo, kirjoittanut Aspes: K (vapaa suomennos).

Tyhjä arpalippu

Iloiseksi tulin kun työpaikan sain,
vaan huonompaa mäihää ei olla vois lain
Sillä jo päivänä seuraavana
tuli pomo, ja näin sen sana
Sä iso paska, sun hikoiltava on
on voiton kasvun oltava katkeamaton
Omistajat vain lihoo ja rikastuu
Heidän hiota ei tarvitse, sen tekee joku muu
Mutta kun bisnes menee alaspäin
hyökkää paikalle iso kiho näin
Työpaikkoja pari tuhatta lopettamaan
kuten kuka tahansa snobi konsanaan
Ja työkkäriin tuskin luottaa kehtaan
kun osaksemme saamme vain kilometritehtaan
Ei, kun potkut duunista saimme niin,
ainoan toivomme laitamme nyt lottokuponkiin

Tämä runo oli niin suosittu että toiset leipurit painoivat sen ja levittivät sitä leipomossa. Toinen helmi oli piirros, joka esitti leipomon keskitysleirinä, jossa esimiehet istuivat konekivääritorneissa. Jonkin ajan kuluttua aloin käydä eri vessoissa, pelkästään siitä ilosta että sain katsella seiniltä kirjoituksia, pilapiirroksia ja meneillään olevia poliittisia keskusteluja.

Vessoihin töhertämisen toinen tärkeä näkökohta oli siinä, kuinka näin tehtiin pilaa pomoista. Tällaisen avulla pomojen auktoriteetin alta kaivettiin maata ja meidän mielialamme kohosi. Sen sijaan että olisi kysytty, joko pomo oli tehnyt päivittäisen tarkastuskierroksensa, esitettiin kysymys sen sijaan tyyliin "Onko vanha paskiainen näyttänyt jo lihavaa persettään täällä?" Kerran, kun minut kutsuttiin pomon toimistoon jostain syystä haukuttavaksi, joku nimettömäksi jäänyt sankari oli laittanut päälle näytönsäästäjän, jossa sanottiin: "Pomo ja työnjohtajat: Kusipäitä!" (Pomo ei ollut mikään tietokonenero eikä osannut vaihtaa tekstiä) Tämä pilasi sen vakavan tunnelman, jonka oli ollut määrä vallita tässä nimenomaisessa haukkumatuokiossa.

Työmoraali - kaksiteräinen miekka

Pitääksesi työpaikkasi sinun täytyi oppia niin paljon niin ja niin lyhyessä ajassa kuin mahdollista. Samaan aikaan työskentelyn ja silkan perseennuolemisen välisen tasapainon ylläpitäminen oli vaikeaa. Kukaan terve ihminen ei halunnut hymyillä tietään pomon sydämeen, lisätä työtahtiaan tai hankkia työsopimusta josta hädin tuskin ymmärsi mitään. Mutta samalla, mitä vanhemmille työntekijöille puhuit mielipiteistäsi, sitä paremmin voit. Monet niistä jotka esittivät olevansa lojaaleja johtajistolle, ja saarnasivat lämpimästi työmoraalista, käyttäytyivät kuitenkin täysin vastakkaisella tavalla. Myöntyväisyyden sanoja voidaan käyttää puolustusmekanismina, savuverhona ja kulissina oman nahkansa pelastamisessa, asioista helpommalla pääsemiseksi ja pomojen vittuilulta välttymiseksi.

Pomot rohkaisivat "työmoraalia" ja puhuivat lähes myyttisistä entisistä leipureista, jotka kykenivät paljain käsin tuntemaan eron 28,5 asteen lämpöisen ja 29 asteen lämpöisen taikinan välillä. Vastauksena tähän oli yksinkertaisesti yrittää osoittaa kykenevänsä hoitamaan työnsä ilman että tämä vaikuttaisi lisääntyneenä työtahtina kehenkään muuhun. Jos me nuoret olisimme työskennelleet lujasti, olisimme tehneet toisista työttömiä, luomalla johdolle mahdollisuuden irtisanoa porukkaa tai vaihtoehdon, ettei heidän tarvitsisi palkata sijaistyövoimaa.

Kuin jokin perkeleen lastentarha...

Työ itsessään oli varsin tylsää ja monissa tapauksissa myös henkisesti melko vaativaa. Työntekijä saattoi seistä koko päivän samassa paikassa, pakkaamassa leipää tai asettamassa muotteja tuotantolinjalle. Tämän kestämiseksi tarvittiin brutaalia huumorintajua ja monenlaisia jekkuja. Toisista heitettiin lämmintä herjaa, ja pomoista vähemmän lämpimään sävyyn ("Kutsutaan tullivirkailijat ja kerrotaan että hänellä on kilo amfetamiinia perseessään!"). Kerran, kun iso osa porukasta oli koulutuksessa, me putsasimme taikina-astiat, teimme taikinapitkosta pallon ja pelasimme jalkapalloa kolmen hengen joukkueilla. Toisinaan meillä oli päivittäisiä taisteluja, joissa taikinaa käytettiin heittoaseena (emme tietenkään käyttäneet sitä taikinaa leipään). Se oli paitsi hauskaa, myös pomoille vaikeaa puuttua peliin, kun vain pilailemme ja leikimme kaiket päivät.

Ei-vakituiset työntekijät kilpinä

Jonkin ajan kuluttua tovereille, joilla oli ei-vakinainen työsopimus tai joilla oli vakinainen työsopimus, annettiin tehtävä toimia kilpinä toisia vastaan. Heidän täytyi viedä vaatimuksia eteenpäin pomolle ja he saattoivat olla näiden kanssa avoimemmin eri mieltä, koska he eivät voineet saada potkuja noin vain.

Kun uusia ihmisiä tuli töihin, väittivät työnjohtajat heille mielellään että me olimme näiden "pomoja", koska olimme olleet leipomossa pitempään kuin he. Yritimme kitkeä tämän käsityksen heistä pois, eräällä aika hyvällä perusteella: saimme saman verran palkkaa kuin hekin. Se, että työnjohtajat kutsuivat meitä uusien tulokkaiden pomoiksi, oli helppo kääntää johtajistoa vastaan. Kun uudet tulokkaat määrättiin tekemään tarkoituksettomia paskahommia, kehotimme heitä sen sijaan tekemään jotain muuta, jotain hauskempaa, tai pitämään vaikka kahvitauon. Ja jos työnjohtajat valittivat tästä, uudet tulokkaat saattoivat vedota meihin - pomoihin.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.