2003-04-02

Nauti Zizekistäsi!

Robert S. Boynton

Kääntänyt: Markus Termonen

MONET ZIZEKIN erityisistä piirteistä - hänen intohimonsa psykoanalyyttisia nurinkääntymisiä kohtaan, hänen lumoutuneisuutensa läntisestä populaarikulttuurista, hänen vastarintansa epäpolitisoinnin logiikkaa kohtaan - voidaan jäljittää jugoslavialaisen sosialismin alaisuudessa kasvamisen paradokseihin saakka. Ljubljanassa, Sloveniassa vuonna 1949 syntynyt Zizek oli hurskaiden kommunistien poika, joka kasvaessaan yhä enemmän ja enemmän vapautui harhakuvitelmistaan. Hänellä oli vaikea suhde isäänsä, joka halusi hänestä taloustieteilijää. Sen sijaan Zizek jakoi huomionsa filosofian lukemisen ja elokuvien katsomisen kesken. Pääsy läntisten elokuvien pariin oli helppoa, koska perinne edellytti, että elokuvayhtiöt luovuttavat jokaisesta levittämästään elokuvasta kappaleen alueellisten yliopistojen arkistoihin. "Elokuvateatteri oli meille ihme", muistelee Zizek. "Meillä oli mahdollisuus nähdä sensuroimattomia Hollywood-elokuvia ja eurooppalaisia taide-elokuvia - yksi tai kaksi päivässä, viisi päivää viikossa."

Zizek väittää, että huolimatta suhteellisen liberaaleista kulttuurisista ja poliittisista käytännöistään, Titon Jugoslavia tuotti tukahduttavamman (vaikkakin ovelammalla tavalla) ideologian laadun kuin muut itäblokin maat. Siinä missä tsekkoslovakialaiset tai puolalaiset auktoriteetit eivät pitäneet salassa autoritaarisia taktiikoitaan, sallivammat jugoslavialaiset kommunistit antoivat keskenään ristiriitaisia signaaleja siitä mikä oli sallittua ja mikä ei, siten ylläpitäen sensuurijärjestelmää, joka oli epätavallisen tehokas sen osittaisen itsesäätelevyyden vuoksi. Zizek kertoo esimerkkinä tarinan slovenialaisesta kustantajasta varsin sallivalla 1970-luvun loppupuolella, kustantajasta joka halusi kerätä tunnetuinta neuvostoliittolaista toisinajattelijakirjallisuutta. "Puolueen linja vaihteli niin paljon, että slovenialaisten kommunistien liiton keskuskomitea oli kauhuissaan suuntaan tai toiseen sitoutumisen suhteen", Zizek selittää. "Niinpä kaikki jäsenet sanoivat: 'Odottakaa hetki, te olette itse vapaita päättämään mitä julkaisette' - mikä oli itse asiassa kafkamainen tilanne. Puolalainen sensuuri sentään oli tiukka byrokratia, joka saattoi neuvotella, saavuttaa kompromissin ja antaa lopullisen päätöksen. Tämä olisi ollut meille paratiisi! Jugoslavian painajainen oli se, että keneltäkään ei voinut saada selvää vastausta mihinkään."

Nuorta Zizekiä viehättivät ajatukset, jotka olivat suhteellisen saastumattomia mitä tulee hallitseviin ideologioihin. Päätettyään perusopintonsa vuonna 1971, Zizek kirjoitti neljäsataasivuisen tutkielman nimeltään "Ranskalaisen strukturalismin teoreettinen ja käytännöllinen merkitys", joka seuloi Lacanin, Derridan, Kristevan, Lévi-Straussin ja Deleuzen teoksia. Aluksi Zizekille luvattiin yliopistollinen asema. Mutta kun arviointikomitea tuomitsi hänen tutkielmansa riittämättömän marxilaiseksi, työpaikka meni toiselle, vähemmän pätevälle ehdokkaalle. "Slavoj oli niin karismaattinen ja etevä, että he pelkäsivät antaa hänen opettaa yliopistossa, ettei hänestä tulisi hallitsevaa suvereenia filosofian laitoksella ja ettei hän vaikuttaisi opiskelijoihin", sanoo lacanilainen yhteiskuntafilosofi Mladen Dolar, joka oli myös jatko-opiskelija noihin aikoihin. Tämä ylenkatse musersi Zizekin, ja hän vietti muutaman seuraavan vuoden itse asiassa työttömänä, elättäen itseään perheensä avulla sekä kääntämällä saksankielistä filosofiaa. Vuonna 1977 hänen entiset professorinsa käyttivät suhteitaan hankkiakseen hänelle työpaikan slovenialaisten kommunistien liiton keskuskomiteassa, jossa Zizek, sen lisäksi että ajoittain avusti puheiden kirjoittamisessa (joihin hän salavihkaa sisällytti kumouksellisia kommentteja), sai rauhassa tehdä filosofista työtään. Filosofi, jonka epäluotettava politiikka esti häneltä opetustyön, auttoi nyt propagandan kirjoittamisessa Slovenian kommunistipuolueelle. Zizek hekumoi tällä ironialla yhä. "Saatoin kirjoittaa filosofisia papereita ja sitten esitellä niitä kansainvälisissä konferensseissa Italiassa ja Saksassa - matkoilla, jotka maksoi keskuskomitea!"

Jos jugoslavialainen sosialismi tuottikin perinpohjaisen kyynistä kansalaisuutta - maan, jonka kansa ymmärsi, että viimeinen järjestelmän siltä toivoma asia oli liian innokas uskominen kommunismin virallisiin periaatteisiin - väittää Zizek, että tämä oli ideologiaa tehokkaimmillaan. "Järjestelmän paradoksi oli siinä, että jos ihmiset olisivat ottaneet heidän ideologiansa tosissaan, sen vaikutuksena olisi ollut järjestelmän tuhoutuminen", hän sanoo. Hänen selityksensä mukaan kyynisyys ja apatia eivät ole järjestelmän epäonnistumisen selityksiä vaan, nurinkurisesti, sen menestyksen selityksiä. "Konventionaalisen viisauden mukaan sosialismi epäonnistui, koska 'Uuden Ihmisen' luomisen sijaan se tuotti kyynikkojen maan, kyynikkojen jotka uskoivat, että järjestelmä on korruptoitunut, politiikka on kauhistus ja että vain yksityinen onni on mahdollista", hän väittää. "Mutta minun pointtini on tämä: ehkäpä epäpolitisointi oli sosialistisen koulutuksen todellinen tavoite? Tämä oli ainakin minun nuoruuteni päivittäinen kokemus."

Toimiakseen tätä epäpolitisointia vastaan Zizek liittyi yhteen ljubljanalaisten lacanilaisten, slovenialaisten oppineiden yhtenäisen joukon kanssa, johon kuuluivat Mladen Dolar, Alenka Zupancic, Miran Bozovic, Zdravko Kobe sekä Zizekin vaimo, Renata Salecl. Heidän käsissään ranskalainen psykoanalyysi sai usein erittäin koomisen osan. Ryhmä otti haltuunsa aikakauslehden nimeltään Problemi sekä perusti julkaisusarjan nimeltään Analecta; Lacanin ranskalaiseen surrealistiliikkeeseen ulottuvista juurista (hän oli André Bretonin ja Salvador Dalín ystävä) vaikutteita ottaen he käyttivät näitä kanavia suorittaakseen useita kirjallisia piloja. Problemin artikkelit kirjoitettiin usein salanimillä tai allekirjoituksetta, stalinistisen käytännön parodisena imitaationa. Zizek itse kirjoitti kerran salanimellä varustetun arvion, joka oli hyökkäys hänen omaa Lacania käsittelevää kirjaansa vastaan. Kerran taas sattui, että Problemi julkaisi kuvitellun pyöreän pöydän keskustelun feminismistä, jossa Zizek näytteli karkeaa, provokatiivisia kysymyksiä olemattomille osallistujille esittävää keskustelutoveria. (Myöhemmin kirjassaan Enjoy Your Symptom! Zizek jatkoi kirjallisiin piloihin omistautumista esseellä Roberto Rosselinin elokuvista - joita hän ei ollut nähnyt ainuttakaan.) Hallinnon vastenmielisyyden Lacania kohtaan ollessa nousussa, Zizek tunnisti upean mahdollisuuden ilkitekoon; kirjoittaen salanimellä laajasti luettuun akateemiseen aikakauslehteen nimeltä Anthropos, hän julkaisi tarkoituksellisen kömpelön hyökkäyksen kuvitteellista kirjaa vastaan, joka Zizekin väittämän mukaan kertoi yksityiskohtaisesti miksi Lacanin väittämät ovat vääriä. Seuraavana päivänä kirjakaupat ympäri Ljubljanaa vastaanottivat tilauspyyntöjä kyseisestä kirjasta. Vuonna 1981 Zizek vietti vuoden Pariisissa, missä hän tapasi joitakin niistä ajattelijoista, joiden teoksia hän oli niin ahnaasti kuluttanut. Hän tuli palaamaan usein. Vuonna 1982 Lacan kuitenkin kuoli ja hänen viittansa siirtyi eteenpäin hänen vävylleen, Jacques-Alain Millerille - miehelle joka tuli näyttelemään tärkeää roolia Zizekin uralla. Miller, entinen Althusserin oppilas, oli tehnyt vaikutuksen Lacaniin sillä yhtenäisyydellä, jonka hän oli tuonut mestarin haarautuvaan teoreettiseen järjestelmään. Siinä missä monet lacanilaiset syyttävät Milleriä Lacanin yksinkertaistamisesta (kirottu ajatus!), toiset ovat sitä mieltä, että Lacanin kuolemanjälkeinen maine ei olisi kasvanut ilman Millerin järjestävää vaikutusta. Miller, taitava poliittinen asioiden hoitaja, oli innokas laajentamaan lacanilaista valtakuntaa laajemmalle kuin sen kantaisä oli koskaan kuvitellut. Miller opetti Pariisissa kahta luokkaa: toista, joka oli avoin kaikille, ja toista, joka oli rajattu, kolmenkymmenen opiskelijan École de la Cause Freudiennen seminaari, jossa hän tutki Lacanin teoksia sivu sivulta. Lyhyen haastattelun jälkeen Zizek ja Dolar kutsuttiin osallistumaan tälle jälkimmäiselle kurssille. "Miller oli valtavan kiinnostunut meistä sen vuoksi että tulimme Jugoslaviasta", Dolar muistelee. "Olimme julkaisseet Lacania Problemissa ja Analectassa vuosikausia, ja hän oli siitä kiitollinen. Hän ajattelee hyvin strategisesti eikä hänellä ollut muita vakiintuneita suhteita itäisessä Euroopassa. Hänelle me olimme läntisen kulttuurin viimeinen linnoitus itäisellä rintamalla."

Zizekin Pariisin vuodet eivät olleet kovin onnellisia, vaikka ne olivatkin intellektuaalisesti kiihottavia. Kiitos Millerin, joka hoiti hänelle himoitun opettajanpaikan, hän saattoi jäädä Pariisiin ja kirjoittaa toisen väitöskirjan, lacanilaisen luennan Hegelistä, Marxista ja Saul Kripkestä, jonka osista tulisi myöhemmin The Sublime Object of Ideology. Mutta hänen avioliittonsa slovenialaisen filosofian jatko-opiskelijan kanssa oli juuri päättynyt, ja oli hetkiä jolloin hän oli itsemurhan partaalla. Hänen niukka stipendinsä piti hänet hädintuskin hengissä. Zizek oli kypsä, joskin vastahakoinen ehdokas psykoanalyysiin, ja hänen mukaansa oli monia päiviä, jolloin hän jätti aterioita väliin voidakseen maksaan hoidosta. Sen lisäksi että oli Zizekin opettaja, neuvoja ja tukija, Jacques-Alain Milleristä tuli myös hänen analyytikkonsa. Siinä missä freudilaiset eivät rohkaisseet analyytikon ja analysoitavan välistä tuttavallisuutta, lacanilaisille ei ollut epätavallista seurustella potilaidensa kanssa. Lacanin kiistanalaisin psykoanalyyttinen innovaatio oli kuitenkin muuttuva tai "lyhyt" sessio, jonka kautta hän pyrki kamppailemaan potilaan vastarintaa vastaan tuomalla epäjatkuvuuden elementin terapeuttiseen prosessiin. Vastakkaisesti Freudin viidenkymmenen minuutin "tuntiin", Lacanin sessiot päättyivät sillä hetkellä, kun hän tunsi potilaan lausuneen tärkeän sanan tai lauseen - tauko joka saattoi tapahtua viidessätoista minuutissa tai vähemmässäkin ajassa. Miller oli hienosäätänyt tämän terapialogiikan siihen pisteeseen saakka, että harvat sessiot kestivät enemmän kuin kymmenen minuuttia. "Olla analyysissa Millerin kanssa oli astumista jumalalliseen, ennaltamäärättyyn universumiin", sanoo Zizek. "Hän oli täysin mielivaltainen itsevaltias. Hän saattoi sanoa: 'Tule takaisin huomenna täsmälleen 4:55", mutta tämä ei tarkoittanut mitään! Saatoin saapua paikalla 4:55 ja löytää tusinan verran ihmisiä odottamassa."

Yksi muuttuvan session päämääristä oli estää potilasta valmistelemasta materiaalia ennalta. Tässä suhteessa lacanilainen psykoanalyysi löysi vastuksensa Zizekistä. "Tiukkana sääntönäni, ainoana eettisenä periaatteenani, oli valehdella jatkuvasti keksiäkseni kaikki oireet, sepittääkseni kaikki unet", hän selostaa hoitoaan. "Kyseessä oli pakkomielteinen neuroosi absoluuttisen puhtaimmassa muodossaan. Koska ei voinut koskaan tietää miten kauan sessio kestäisi, olin aina valmistautunut vähintäänkin kahteen. Mitä jos menettäisin raivokkaan teoreettisen haluni? Mitä jos muuttuisin tavalliseksi ihmiseksi?" Zizek väittää Millerin lopulta ymmärtäneen täysin hänen arvoituksensa. "Niin pian kuin tiesin mikä nostatti hänen kiinnostustaan, keksin jopa paljon monimutkaisempia skenaarioita ja unia. Erääseen niistä sisältyi Bette Davisin elokuva All About Eve. Millerin tyttären nimi on Eve, joten kerroin hänelle, että olin nähnyt unta Bette Davisin elokuvaa katsomaan menemisestä. Suunnittelin jokaisen yksityiskohdan niin, että kun lopetin, hän ilmoitti muhkeasti: 'Tämä oli sinun kostosi minua vastaan!'"

Lacanilaisen julkaisuyhtiön johtajana Miller oli asemassa, jossa hän pystyi saattamaan kirjaksi Zizekin tohtorin väitöskirjan. Niinpä, kun Zizek ei ollut esittämässä keksittyjä uniaan ja fantasioitaan, hän muunsi sessioitaan todellisiksi akateemisiksi seminaareiksi tehdäkseen vaikutuksen Milleriin terävällä älyllään. Vaikka Zizek puolustikin menestyksekkäästi väitöskirjaansa Millerin edessä, hän oppi puolustuksensa jälkeen, että Miller ei aikonut julkaista tutkielmaa kirjan muodossa. Seuraavana yönä hän sai ensimmäisen paniikkikohtauksensa, jolla oli kaikki sydänkohtauksen oireet. Lopulta hän antoi käsikirjoituksen kilpailevan lacanilaisen ryhmän julkaisuyhtiölle. Ennen Pariisin ja Ljubljanan välisen sukkulointinsa aloittamista hänen uranäkymänsä olivat jo ottaneet askeleen kohti parempaa. Hän ei vieläkään voinut ottaa asemaa yliopistossa, mutta vuonna 1979 eräät hänen ystävänsä puuttuivat tilanteeseen ja järjestivät hänelle työpaikan tutkijana sosiologisessa instituutissa. Instituutin yhteiskuntatieteellisen suuntautumisen vuoksi Zizekin ei ollut sallittua tehdä filosofiaa; sen sijaan hän ilmoitti tekevänsä tutkimusta slovenialaisen kansallisen identiteetin muotoutumisesta. "Tein transsendentaalisen tempun ja sanoin, että vaikka pitkäaikainen projekti koskee slovenialaista nationalismia, minun on ensin hahmoteltava nationalismin käsitteellinen rakenne", hän kertoo. "Valitettavasti tämä 'selventäminen' on kestänyt jo kaksi vuosikymmentä."

Työpaikka oli siunaus valepuvussa. Kun Zizek oli tehnyt rauhan yhteiskuntatieteilijöiden kanssa, hän sai selville olevansa vapaa kirjoittamaan täysin ilman läntisen tiedemiehen byrokraattisia ja pedagogisia rasituksia. Olemuksellisesti hän on pysyvällä tauolla. "Kolmen vuoden välein kirjoitan tutkimussuunnitelman. Sitten jaottelen sen kolmeksi yhden lauseen kappaleeksi, joita nimitän vuosittaisiksi projekteikseni. Jokaisen vuoden lopussa muutan tutkimussuunnitelman futuuriaikamuotoiset verbit menneeseen aikamuotoon ja kutsun sitä loppuraportikseni", hän selittää. Koska instituutin budjetti riippuu siitä, kuinka paljon sen jäsenet julkaisevat, Zizek - joka julkaisee enemmän töitä kansainvälisissä julkaisuissa kuin kaikki muut yhteenlaskettuina - jätetään täysin rauhaan. "Totaalisessa vapaudessa olen totaalinen työnarkomaani", hän sanoo. Totaalinen vapaus on myös sallinut Zizekille osallistumisen Slovenian politiikkaan. Vaikka ei ollutkaan täysin kehittynyt aktivisti, hän oli läheisesti mukana liikkeessä, joka auttoi jouduttamaan jugoslavialaisen sosialismin loppua. 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa Zizek oli suosittu sanomalehtikolumnisti Mladina-viikkolehdessä, ja hän auttoi perustamaan liberaalidemokraattista puoluetta, joka vastustaa sekä kommunismia että oikeistolaista nationalismia ja on painottanut feministisiä sekä ympäristöllisiä kysymyksiä. Vuonna 1990 Zizek jopa pyrki saamaan paikan Slovenian tuolloisessa neljäjäsenisessä, kollektiivisessa presidenttivirassa (tullen viidennelle sijalle). Kun Slovenia saavutti suurelta osin rauhanomaisen itsenäisyyden, Zizek kirjoitti usein läheisistä verisistä konflikteista. Ja kun liberaalidemokraatit saivat vallan vuonna 1992, hän löysi itsensä oudosta tilanteesta, jossa hän oli marginalisoimaton intellektuelli. Zizek on varsin ylpeä puolueensa tekemistä "likaisista diileistä" ja kompromisseista. "Halveksun abstrakteja vasemmistolaisia, jotka eivät halua koskettaa valtaa, koska se korruptoi", hän sanoo. "Ei, valta on tehty otettavaksi. Minulla ei ole mitään ongelmaa tämän asian kanssa."

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.