2003-04-02

Nauti Zizekistäsi!

Robert S. Boynton

Kääntänyt: Markus Termonen

ZIZEKILLE keskustelu - oli aihe mikä tahansa - on sisäisen ristiriidan harjoittamista. Kun hän tajuaa sinun alkavan saada otteen motiiveistaan ja haluistaan, hän siirtyy vastakkaiseen suuntaan, väittäen ettei todella tarkoittanut sitä mitä juuri äsken sanoi, että hänen omat näkemyksensä ovat juuri päinvastaisia. Hänen vastakohtaisuutensa on kuuluisaa, ja kirjoittajan ominaisuudessa se on yleensä palvellut häntä hyvin - auttaen häntä saavuttamaan maineen häikäisevän terävä-älyisenä ajattelijana sekä proosatyylittelijänä ja voittaen hänelle kulttikannattajajoukon amerikkalaisten yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa. Henkilökohtaisessa kohtaamisessa vaikuttaa kuitenkin siltä, että Zizekin vastakohtaisuus on ainakin osittain kontrolloimatonta pakkoa. Ja kuitenkin hänen manipulaationsa ja tekosyynsä ovat niin viihdyttäviä ja hänen älynsä niin kiihottavaa, että on paljon viisaampaa antautua ilman taistelua kuin yrittää saada etu hänen pelissään.

Myöhemmin illalla minulle tarjoutuu mahdollisuus seurata Zizekin hypnotisoivia puhetaidollisia kykyjä toiminnassa liikkuvan kuvan museossa, jossa hän pitää seisovalle yleisölle luennon tieteisfiktiossa leikkivistä eroottisista voimista. Yleisönä on monimuotoinen ryhmä, muotia seuraavista, nenärenkaisista ja tungeksien tuoleja etsivistä filmiteoreetikoista harmaantuviin, tweed-pukeutuneisiin akateemisesti oppineisiin. Ennen luentoa löydän Zizekin astelemassa hullun lailla luentosalin ulkopuolella, ja hän kertoo minulle luottamuksellisesti, että tämän viikon paniikkikohtaukset ovat olleet niin vakavia, että hän melkein perui tämän illan sovitun tehtävänsä. Kun hänen puhettaan on kulunut muutaman minuutin ajan, hän on kuitenkin kunnossa; hänen tunteellinen levottomuutensa muuttuu nopeasti teoreettisen intensiteetin hämäryydeksi. Siihen mennessä kun hänen kaksi viikkoa kestävä luentosarjansa on päätöksessä, hän on tarjonnut sarjan peräkkäisiä lacanilaisia tulkintoja - kumppaneinaan visuaalisia sarjoja - elokuvista kuten Titanic, Deep Impact, The Abyss, useista Hitchcockin ja David Lynchin elokuvista sekä jopa eräästä Oprah'n jaksosta (sloveniankielisellä tekstityksellä).

Eräässä pisteessä hän pikakelaa iloisesti pätkää Andrei Tarkovskyn elokuvasta Solaris, selittäen että teoreettisesta arvostaan huolimatta se on varsin tylsä elokuva. "Minulle elämää on olemassa vain niin pitkälle kuin voin teoretisoida sitä", hän tunnustaa. "Jokin elokuva voi tylsistää minut täysin, mutta jos tarjoat minulle hyvän teorian, tulen iloisesti pyyhkimään menneisyyden orwellilaiseen tapaan ja väittämään että olen aina pitänyt siitä!" Kyseessä on bravuuriesitys, täynnä Zizekille ominaista filosofisen innon ja retorisen leikkisyyden synteesiä - intellektuaalinen tyyli, joka viime aikoina johti Terry Eagletonin kuvailemaan häntä The London Review of Books -lehdessä "kaikkein vastustamattomimmin eteväksi psykoanalyysin, jopa yleisesti ottaen kulttuurisen teorian, edustajaksi, joka on noussut esiin Euroopassa viime vuosikymmenten aikana."

Tietenkin on todennäköistä, että monille lukijoille tulee hämmentynyt olo Zizekin nopeatahtisesta, sakean assosiatiivisesta kirjoitustavasta, kuten myös hänen luottamuksestaan huonomaineisen ranskalaisen psykoanalyytikon ajatuksiin. Zizekin intellektuaalinen sankari, Jacques Lacan, on mies, jonka viimeaikaiset kriitikot ovat esittäneet eksentrisenä tyrannina, joka on saattanut suorittaa valtaisan intellektuaalisen pilan seuraajiaan kohtaan. Mutta Zizekin vetovoima aiheutuu osittain hänen huomattavasta luontevuudestaan mitä tulee kahteen aiheeseen, joista useimmat Lacanin opetuslapset eivät piittaa: populaarikulttuuri ja politiikka. Suuressa osassa töistään Zizek käyttää tuttuja käsitteitä psykoanalyyttisesta ja lacanilaisesta sanakirjasta - projektio, nurinkääntyminen, Todellinen ja Symbolinen - tutkiakseen aikamme elämän ideologisia ristiriitoja. Kirjoissa kuten Enjoy Your Symptom!, Looking Awry, The Plague of Fantasies ja Everything You Always Wanted to Know About Lacan (But Were Afraid to Ask Hitchcock), hän tarjoaa provosoivia ja usein eläviä luentoja kaikesta aina Patricia Highsmithin romaaneista nationalismin elpymiseen itä-Euroopassa. Poliittisesti hoksaavana ja syvän rationaalisena Zizekin Lacan on kaukana amerikkalaisten kirjallisuusteoreetikkojen henkiinmanaamasta vaikeatajuisesta epävarmuuden gurusta. Kirjoituksissaan Zizek sotii sitä "vääristynyttä kuvaa" vastaan, jonka mukaan Lacan kuuluu jälkistrukturalismin kenttään. Hän väittää, että oikeammin sanoen Lacan tarjoaa "ehkäpä kaikkein radikaaleimman nykyaikaisen version valistuksesta".

Zizekin lacanilainen valistuksen puolustus erottaa hänet monista nykyisistä teoreetikoista. Tosiaankin, Zizekin tunnetuimman kirjan, The Sublime Object of Ideology (Verso 1989), valtava suosio voi olla jotain velkaa sille tosiasialle, että se tarjoaa vaihtoehdon kahdelle nykyisen ajattelun linnoittautuneelle ja vastakkaiselle kokonaisuudelle: ranskalaisten postmodernistien skeptisyydelle valistuksen universaalisuuden, totuuden, järjen ja edistyksen ideaaleja kohtaan sekä saksalaisen teoreetikon Jürgen Habermasin yritykselle puolustaa noita ideaaleja "kommunikatiivisen rationaalisuuden" teoriallaan. Siinä missä Foucault ja Derrida purkavat inhimillisen subjektin diskursiivisen epävarmuuden ja historiallisen sattumanvaraisuuden mereen, Habermasin järjen puolustus perustuu lopulta näkemykseen yksilöstä eettisenä toimijana funktionaalisessa yhteisössä. Zizek suhtautuu sympatisoiden moniin Habermasin tavoitteista, mutta hän tarjoaa monimutkaisemman psykoanalyyttisen selonteon inhimillisestä ajattelusta ja haluamisesta. Toisin kuin Habermas, hän olettaa, että yhteisöt ovat perustavasti epäfunktionaalisia ja että inhimillinen subjekti on aina ristiriitaisten halujen ja samaistumisten itseään vastaan riitaannuttama. Ja rationalistisen projektin on edettävä näiden perustavanlaatuisten totuuksien tunnistamisesta. Zizekin (jota tyylittelijänä on mahdotonta sekoittaa mahtipontiseen Habermasiin) lukemisen sävähdyttävyys kohoaa osittain sen hulluuden, jota hän löytää kaikkialta psyykkisistä ja sosiaalisista elämistämme, sekä sen ankaran selvyyden, jolla hän leikkelee sen toimintoja, välisestä törmäyksestä. "Hän on lähes yksinään herättänyt henkiin dynaamisesti dialektisen, hegeliläisen ajattelutavan", sanoo Eric Santner, Chicagon yliopiston saksalaisten opintojen professori. "Pidän häntä ikään kuin 'kulttuurin loogikkona', joka paljastaa perustalla olevat politiikan ja ideologian rakenteet paljolti samaan tapaan kuin Kant teki."

Jos Zizek ei ole tuttu nimi yliopistomaailmasta, tämä ei johdu ainakaan liian vähästä yrittämisestä hänen osaltaan. Hänen kykynsä kirjoittaa kirjansa englanniksi (osa niistä on myöhemmin käännetty sloveniaksi) on nopeuttanut hänen julkaisutahtiaan niin, että hänen lukuisilla englanninkielisillä julkaisijoillaan on ajoittain vaikeuksia estää häntä aiheuttamasta tulvaa markkinoille. Ei sen vähempää kuin tusinan verran kirjoja on ilmestynyt hänen nimissään sitten vuoden 1989, mukaan lukien useita esseekokoelmia erillisessä kirjasarjassa, jota hän toimittaa Versolle ja Duke University Pressille. Ja 1999 tulee olemaan suuri vuosi - jopa Zizek-yhtiöille. Blackwell julkaisee teoksen The Zizek Reader ja Verso julkaisee kirjan The Ticklish Subject, jota on mainostettu hänen voimakkaimpana teoksenaan. Se saattaa olla hänen tarkin ja poliittisin kirjansa toistaiseksi. Ottaen kohteekseen nykyaikaisia intellektuaalisia mörköjä - poliittisesta korrektiudesta multikulturalismiin - Zizek argumentoi sellaisen radikaalin politiikan puolesta, joka ei pelkää tehdä laajoja vaatimuksia universaalisen inhimillisen subjektin nimissä. "Läntisen akatemian yllä kummittelee haamu", hän kirjoittaa, "kartesiolaisen subjektin haamu".

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.