2003-03-03

Mihin emme olisi valmiita "turvallisuuden" ja "järjestyksen" puolesta
Huomioita naamioitumiskieltoa koskevasta keskustelusta

Markus Termonen

Todellisuudesta vieraantunutta idealismia

Toisen argumentin ("kasvonsa peittävät vain sellaiset ihmiset, joilla on jotain salattavaa") ongelmana on idealismi. Korkeassa yhteiskunnallisessa asemassa olevan hyvätuloisen on helppo sanoa olevansa valmis esiintymään julkisesti omilla kasvoillaan, "olevansa sanojensa takana", kun tarpeen tullen voi suojautua panemalla liikkeelle runsaasti yhteiskunnallisia resursseja ja verkostoja.

Mitä vaikutuksia valvonnalla sitten voi olla? Suojeluspoliisi tekee koko ajan listoja "epäilyttävien" ihmisten henkilötiedoista ilman, että listat välttämättä edes liittyvät rikolliseen toimintaan. Työnantajien on mahdollista pyytää kyseisten tietojen pohjalta tehtävää "luotettavuuslausuntoa". Toisin sanoen olemalla "väärää mieltä" voi esimerkiksi menettää luottamuksensa työelämässä ja joutua pysyvästi työttömäksi - tai ainakin menettää mahdollisuutensa muihin kuin "paskaduuneihin".

Epävarmassa työpaikassa oleva tietää, että hänen kriittisiä mielipiteitään vaikkapa työelämän "joustavuudesta" voidaan käyttää häntä vastaan (kukapa haluaisi "hankalia työntekijöitä"!) ja että irtisanomisen edessä asian viemisessä oikeuteen on suuri taloudellinen riski. Potentiaalisesti väkivaltaisten homofoobikkojen täyttämällä työpaikalla tai koululuokalla oleva seksuaaliseen vähemmistöön kuuluva tietää, ettei ole välttämättä turvallista paljastaa sukupuolista suuntautumistaan osallistumalla gay pride -marssiin. Poliiseihin epäluottamuksellisesti suhtautuva nainen, joka sattuu asumaan samassa kerrostalossa kuin pari poliisia ja jonka suvussakin on poliiseja, tietää hyvin, ettei omia mielipiteitä poliisien sovinismista kannata esittää julkisesti. Pakolainen, joka on havainnut kotikaupunkinsa poliisien suhtautuvan natsiskineihin omituisen ymmärtäväisesti, ei välttämättä uskalla arvostella asiaa julkisesti. Hän tietää, että ensi kerralla poliisilaitoksella asioidessa kohtelu voi olla entistäkin epäystävällisempää ja byrokraattisempaa. Naamiokielto on muun muassa näihin ihmisiin kohdistuva hyökkäys.

Myös kolmas naamiokiellon ajamisen argumentti ("yhteiskunnassamme kenenkään ei tarvitse pelätä mielipiteen perusteella tapahtuvaa vainoamista") on samalla tavalla idealistinen. Eikö tällaisella perustelulla voitaisi väittää, että koska lainsäädäntömme tunnustaa esimerkiksi tasavertaiset ihmisoikeudet tai sukupuolten välisen tasa-arvon, viranomaiset myös toteuttavat aina näiden periaatteiden mukaisia päätöksiä? Eikö voitaisi väittää, että koska jokin asia on kirjattu lakiin, sen toteutuminen ei vaadi kansalaisten aktiivisia ponnisteluja, vaan ainoastaan luottamusta viranomaisten aloitteellisuuteen ja pätevyyteen? Perustelu ottaa annettuna tosiasiana, yhteiskunnallisen tilanteen kuvauksena, lain määräämän periaatteen.

Kuinka surkea yhteiskunnallinen tilanne meillä olisi, jos olisimme aina turvautuneet tällaiseen pateettiseen itsetyytyväisyyteen sen sijaan, että meillä on ollut edes jonkin verran kriittisesti viranomaisten toimintaan suhtautuvia kansalaisia, lakimiehiä ja jopa poliitikkoja? Miten pitkällä näiden ylevien periaatteiden voimaansaattaminen tai toteuttaminen olisi ilman viranomaisten pakottamista noudattamaan edes omia sääntöjään?

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.